Kiihdytyskisat 27.7.

Toteutin pitkäaikaisen aikeeni käyttää koirat kiihdytyskisoissa, joita paikalliset vinttariharrastajat toisinaan järjestävät avoimina kaikille roduille. Ajatus osallistumisesta heräsi jo Saivan ollessa nuori, mutta nyt vihdoin tartuin tuumasta toiseen, kun aikataulut ja kaikki muut muuttuvat tekijät olivat otolliset. Käytiin siis maanantaina Sorsasalon raviradan läheisyydessä olevalla vetosuoralla Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat ry:n tapahtumassa. Seuraksi sain houkuteltua Raijan emäntänsä kanssa, joista jälkimmäinen ehti näpätä parit kuvatkin likoista. Harmittaa vieläkin, etten pystynyt ottamaan Raijasta kuvia, sillä jouduin sen suorituksen ajan jo odottamaan omaa vuoroani - ne kun harmillisesti oli peräkkäin.

Saivasta ajattelin etukäteen, että se lähtisi kuin tykin suusta vieheen perään, ja ajatukseni mukaisesti ilmoitinkin järjestäjille, että lähetän sen itse matkaan, koska se satasella lähtee vieheelle. No, onhan se tullut todettua aiemminkin, etten tuu koskaan pääsemään Mustan Surman pään sisälle, enkä tuu koskaan tuntemaan sitä läpikotaisin. Eipä rouva Viettihirmu lähteny mihinkään: köpötteli tsekkaamaan vieressä seisseet järkkärit, tuli kutsusta miun luokse jolloin minulle ystävällisesti ilmoitettiin, että aika juoksee kokoajan. Jaahas joo, eipä siinä sitten kun yhdessä koiran kanssa juoksemaan! Yritin innostaa sitä kokoajan "juostaan" -hihkaisuilla, ja viehekin lähti uudestaan liikkeelle. Juoksi se sitten lopulta reippaasti miun edellekin, mutta juuri ennen maaliportteja Sai bongasi taas yhden järkkärin ja kävi katsomassa, mitä tyyppi pitää kädessään (toim. huom. kelloa). Ajaksi tuli noin 11 sekuntia 60 metrin suoralla, sijoitus isojen aikuisten viimeinen eli numero 20. Eipä voinut kuin nauraa, likka esitti taas parastaan!

Hilpan kohdalla en ollut lainkaan varma innostuisiko se vieheestä ja Saivan tapaus vain vahvisti mielipidettäni siitä, että menen itse maalitolppien taakse sitä kutsumaan. Yksi järjestäjistä piti pikkulikasta kiinni sen aikaa kun juoksin hihkuen maalin taakse ja sitten päästi "pedon" irti. Viehe mennä viipotti edeltä, mutta Hilpa tuli mun mielestä kyllä ihan vain luoksetulokutsun voimasta maaliin. Maaliin tultuaan se pikaisesti vilkaisi pysähtynyttä viehettä, muttei hidastanut ennen kuin oli päässy mun luokse. On sillä ainakin vahva luoksetulo! Hilpan aika 6.37 sek ja sijoitus 16.

Raijan aika oli 6.44 ja sijoitus 17., joten mitään lappalaisten voitonjuhlaa kisa ei ollut. Hauskaa meillä silti oli! Ja jokainen osallistuja sai palkinnonkin, lappalaistrio sai kukin herkkuluun. Vertailun vuoksi muutama aika. Isojen aikuisten voittaja oli bordercollie ajalla 4.77, pienten aikuisten voittaja oli villakoira ajalla 5.34. Päivän nopein oli whippet ajalla 3.85, mutta isojen vinttareitten ryhmässä oli esimerkiksi greyhound, jonka aika oli 6.19, eli ei niin hirveästi parempi kuin Hilpan (hehe).

Tiistaina meillä olikin nätöporukan kesätapaaminen pienen treenauksen ja grillailun ja kahvittelun merkeissä. Koiria oli aimo läjä koossa ja mun tytöt tuli varsin kivasti toimeen suurella aidatulla pihalla muiden kanssa! Olin erittäin tyytyväinen varsinkin Saivaan, joka ei aina ihan kaikkien muiden tyttöjen kanssa juttuun tule, mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa. Hilpa sujahti sekaan mukisematta, mitä nyt piti yhdelle yli-innokkaalle nuorelle uroolle pari kertaa sanoa painava sana pyllylle menemisestä. Raijan ja Oilin emäntäinen otti kuvan mutiaisista, kuvissa siis Saikkonen ja Oilin ihastuttava tytär Hilda, ikää 6 kk. On näissä mustissa sitä jotain!