sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Pikainen itsenäisyyspäivän visiitti suoritettiin kotikotiin. Lauantaiaamuna ajeltiin sinne ja sunnuntai-iltana pois. Viikonloppu oli läpeensä harmaa, mutta otin kuitenkin sunnuntaina kameran lenkille mukaan. Kävin ensin likkojen kanssa koskella ja sitten vein ne juoksemaan. Oli ehkä pikkuisen lystiä tyypeillä, kun oli LUNTA! Nythän tänne Kuopioonkin on ehtinyt vähän lunta sadella, mutta viikko sitten täällä ei ollut yhtään.

Hips pappilan rannassa









Saiva jumppamaikkana













Täysii!
Tääki täysii!
Pihassa Nita innostui painimaan pienen pienen hetken.


Pilvi tarkkailee tilanteen etenemistä

Jee, riehutaan

Kylässä oli myös Sani, jonka kanssa Saiva tuli taas juttuun mainiosti. Tykkään. Sani intoutui jopa leikkimään Hilpan kanssa takapihalla, mutta vain jos kukaan ei ollut näkemässä.


Hups, meidät on nähty!
Leikit saattoivat jatkua vasta, kun menin piiloon


Leppoisaa joulun odotusta kaikille!


1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Voi ihana, mitä hyvän mielen kuvia, hihitysvirne jäi naamalle kuvien katselusta. :) Ja Hilpan ja Saivan painit pukkasivat lipastonlaatikosta sen kahen koiran kuumeen, jonka olin saanut paketoitua ja käskettyä odottamaan vähän aikaa, kunnes mulla taas on aikaa kuumeilla oikeasti... :D