Motivaation nostatusta

Vedin Saivalle sunnuntai-iltana lyhyen (vähän alle 200m) jäljen, tarkoituksena nostattaa koiran työskentelymotivaatiota sitä kautta, että kaato löytyy välillä lyhyemmälläkin nenän käytöllä. Idea hyvä, toteutuminen vähemmän hyvä. Jos tämän aamuisella työskentelyllä mennään mahdolliseen kokeeseen, niin ei kannata edes haaveilla ykköstuloksesta.

Maastossa ei itsessään ollut mitään ihmeellistä - kerrankin. Hyvin tasapaksua mäntymetsän varvikkoa, ei ojia, risukkoja, taimikkoa, ei edes suopursuja. Jälki oli taas U:n muotoinen terävillä kulmilla, kulmissa makaukset. Lähtöpaikalla seistessä tuuli kävi oikealta eli kaadolta päin.

Enpä ole vielä koskaan nähnyt yhtä päätöntä jäljestämistä Saivalta. Keskittyminen oli jossain ties missä, vaikka käytiin ennen jäljestämistä purkamassa energiat lenkillä Hilpan kanssa. Jäljeltä lähtö oli hyvä ja sitä kestikin about puoliväliin ennen ekaa makausta. Puolivälissä Saiva löysi jotain syötävää (en ehtinyt nähdä mitä) ja lähti sen jälkeen haahuilemaan. Ajatteliko se, että työ on tehty, kun löytyi "palkka"? Kenties. Palautin jäljelle, kun se alkoi jäädä kauas taakse, mutta S lähti heti haahuilemaan uudelleen, mutta tällä kertaa palasi itse lopulta jäljelle, kun vain seisoin paikallani liinan toisessa päässä. Löysi jopa ekan makauksen, vaikka ensin meinasi mennä vouhottaa ohi, ja nuuski sen tarkasti, mutta lähti aivan vika suuntaan, eikä tuulikaan voi selittää tuota harhailua.

Matka ensimmäiseltä makaukselta toiselle oli suoraan sanottuna pelkkää retkeilyä. Ei keskittynyt ollenkaan asiaan, jäljelle palauttaessa nuuskaisi vain pikaisesti maata ja lähti taas harhailemaan.  Kokeilin välillä jopa kehaista koiraa, kun se haisteli, mutta edelleenkään kehuilla ei kannata puuttua Saivan jäljestämiseen. Kehusta se keskeyttää heti sen mitä oli tekemässä ja tillottaa mua silmiin.
Tältä väliltä löysin jälkeä vetäessäni suuren peuransarven (jonka toin kotiin muiden sarvien joukkoon) ja aamulla paikalla oli tuoreita jälkiä ja ulosteläjiä. Ilmeisesti peurat käyvät paikalla pötköttelemässä yöaikaan, joten on hyvin todennäköistä, että kaikki tämä häiriö sai Saivan herpaantumaan eli katselemaan, että missä ne peurat on. Tälle pätkälle ei saatu käytännössä yhtään oikeaa jäljestämistä ja yritin vain ajatella aurinkoisia ajatuksia, etten latista koiraa omalla ärsyyntymisellä.

Toista kulmaa lähestyttäessä (ja Saivan poukkoillessa milloin mihinkin, ihanaa) Saiks sai ilmavainun hieman ennen makausta ja löysikin sen sitten ihan itse, jee. Tälle pätkälle ennen kaatoa sain parasta jäljestämistä tämän harjoituksen tiimoilta, mutta eipä kyllä silti voi kehua mitenkään hienoksi suoritukseksi, kun tietää kuinka tarkka Saikkonen parhaimmillaan on. Saiva meni selvästi jäljen sivussa ja tiiraili edelleen ahkerasti ympärilleen, mutta positiivista on se, että sivussa ajaminen voi selittyä tuulella JA ainakin se löysi kaadon nimenomaan nenäänsä käyttämällä eli tuli ainakin vahvistusta sille, että nuuskuttelu on edelleen kannattavaa. Hienosti se merkkasi kyllä kaadon: nosti ensin sorkan suuhunsa ja peitteli sen sitten tomerasti sammalella.

Että tällaista tällä kertaa. Viikon päästä voisin tehdä uuden lyhyen jäljen ja toivoa, että Saivalle sattui nyt vain huono päivä, eikä se oikeasti olisi noin riistaherkkä. Kokeessa(kin) kun jäljet vedetään riistarikkaaseen maastoon. Sittenpä onkin jo koe, jonne mennään jos paikka vain aukeaa, varasijalla kun ollaan. Pelottavaa, mutta jos menee läskiksi niin onpahan ainakin korkattu kokeet.