Saiva oli osan ajasta irti ja osan flexissä. Tällä hetkellä luottamus Mustansurman tottelevaisuuteen on katkolla. Osasyy on siinä, ettei olla kuljettu tarpeeksi hihnatta (vaatisi aina automatkan, että voisi pitää vapaana) mikä kostautuu ylivilkkautena irtipäästyään, mutta korvattomuuteen vaikuttaa myös pian alkava juoksu. Todennäköisesti Saiva olisi pysynyt matkassa ihan kivasti koko retken ajan, mutta pelasin varman päälle ja namitin uutterasti. Namien loputtua Saiks joutui flexiin.
Vaara-Karjalan maisemat ovat minulle rakkaita. On tiheää kuusikkoa, koivumetsää, saniaisia, vaaroja toisen perään. Niin kovin erilaista kuin Kainuun mäntyvoittoisilla kuivilla kankailla. Pitkäniemen polku vie läpi kuusikon ja koivikon. Välillä käveltiin kapeaa polkua ja välillä metsätietä pitkin.
Seisoja |
Pitkäniemi itsessään on nimensä mukaisesti pitkä, mutta myös kapea niemi. Siellä olisi ollut tulipaikka, mutta meillä ei ollut eväitä matkassa.
Pitkäniemi |
Näin kapea |
Välillä vähän hirvitti. Löydettiin vanha karhunjätös sekä kivestä raapimajälkiä. Löydösten jälkeen pidin huolta, että yskähtelin tasaisin väliajoin kovaäänisesti. Polun varrella on useita syviä lanttoja, joiden pohjalle ei aina edes näe. Saikkonen jäi tuijottelemaan jännittyneenä yhteen lanttoon (onneksi oli flexissä) ja silloin kieltämättä niskakarvat nousivat pystyyn. Karhu olisi jännä nähdä luonnossa, mutta talviunille pyrkivää karhua ei tee mieli häiritä.
5 kommenttia:
Onpa ihania kuvia, niin Pikkumustasta kuin maisemistakin!
Mageita kuvia!
Talviunille käyvät karhut on mun tietääkseni lähinnä unisia, eikä tippaakaan kiinnostuneita ihmisistä. Ne tappaa jonkun hirven johonkin ojaan kypsymään ja menee sitten unille - ei mitään pelättävää siis. :)
Eiköhän ne tosiaan unisia tuppaa olemaan, mutta keskellä korpea ei pystynyt ajattelemaan järkevästi, kun alkukantaiset vaistot heräsivät. ;) En tosin tiedä, miten karhut reagoivat jos koira alkaa haukkumaan vieressä kesken talviunille valmistautumisen. Jos joku tietää niin kertokaa miullekin!
Kauniit kuvat ja maisemat!
Mä oon niin arkajalka, että ihan näissä meidän lähimetsissäkin vaihdan suosiolla suuntaa, jos Lumes jää tuijottelemaan johonkin ja varsinkin jos sen päälle vielä pari kertaa pöhähtää. Voihan siellä olla vaikka vaan hiiri, mutta parempi pelata varmanpäälle... :)
Heh, minen Saivaa ota aina tosissaan vaikka pöhähtelisi, kun se on vähän hömppä otus. :) Mutta vieraassa ympäristössä alkoi vähän hirvittää.
Lähetä kommentti