Hieman kärjistetty otsikko. Saikku muutti siis kerrostalosta keskustan välittömästä läheisyydestä rivitaloon hieman lähemmäs luonnonhelmaa. 28. päivä kesäkuuta Muston ja Sallin emäntä ystävällisesti haki Saivan yökylään luokseen, sillä seuraavana päivänä oli tiedossa ankara muuttorumba, kun herran kanssa kahdestaan roudasimme kaikki tavarat kerrostaloasunnostamme uuteen kämppään. Olisi ollut ikävää jättää Saiva tyhjentyvään asuntoon, puhumattakaan siitä, että olisimme tuoneet likan tänne uuteen ja outoon paikkaan. Oli kaikilla helpompaa, että S sai olla evakossa muuton ajan, eikä meidän tarvinnut huolehtia miten se pärjää. Saivalla kuuluikin olleen oikein rattoisaa Muston ja Sallin kaverina.
Uuteen asuntoon Saiva sopeutui nopeasti, vaikka banaanilaatikot olivatkin ensimmäisinä päivinä hallitseva sisustuselementti. Ollaan sen verran paljon vietetty aikaa ja yövytty erilaisissa paikoissa, että tuo tyyppi kyllä tuntee olonsa melkoisen kotoisaksi missä vain sen oma lauma on. Yksinoloja ei ole vielä ollut kuin roskanvientien verran, saa nähdä miten ne luonnistuu. Torstaina pitäisi homman olla hanskassa, kun lomalla ollut herra lähtee reissuun ja jäämme Saivan kanssa kaksistaan loppuviikoksi minun käydessä töissä. Entisessä asunnossa yksinolojen suhteen ei ollut enää minkäänlaista ongelmaa piiiiitkään aikaan, toivottavasti sama linja jatkuisi ennallaan.
Eniten Saikku on varmasti tykännyt takapihasta, joka on aidattu ja yllättävän suuri rivarin takapihaksi. Asunto oli ehtinyt olla kuukauden tyhjillään ennen kuin muutettiin tähän, joten nurmikko oli venähtänyt "hieman" pitkäksi. Takapihalla kävi työmiehiä maalaamassa ikkunanpuitteet, joten tietenkin nurtsi lakosi pitkin maata ja meille tuli kiire nyrhiä se lyhkäiseksi ennen kuin koko nurmikko on pilalla. Nyt on nurmikko lyhkäinen, mutta ei kovin sievä, kun ei viherrä kauniisti kuten naapureilla, mutta ehkä se tuosta vielä piristyisi. Alla vielä kuvasia Saivasta pihalla, kun nurmikko vielä rehotti valtoimenaan.
3 kommenttia:
On kyllä kivan näköinen pikkupiha, pientä arjen luksusta. :)
Onpas ihana piha, tilaakin mukavasti jos tulee vaikka koirakamui kylään :) Ja kiva kun on kunnon aita valmiina, t. nimim. suksisauvoilla verkkoaitoja viritellyt...
Mekin "päästään" kyllä vielä verkkoaitoja virittelemään, kun eilettäin työmiehet purkivat tuon puuaidan pois. :/
Lähetä kommentti