Juhannuksen aikaan emäntä otti vihdoin ja viimein itseään niskasta ja veti Saivanterille tämän vuoden ensimmäisen verijäljen. Pituutta ei ollut hääppöisesti, koska tämä nyt oli lähinnä kokeilu, että vieläkö koira muistaa asiat ja mikä tärkeintä - muistaako emäntä. Kaartuva jälki ja yksi makaus. Vedin jäljen illalla tyynellä säällä, nukuttiin yön yli ja käytiin heti aamulla muiden vielä uinuessa ajamassa.
Saiva nuuskutteli hienosti alkumakauksen ja eteni hienosti nenä mättäikössä. Allekirjoittanut teki ennen makausta mokan. Olin tehnyt paikoitellen huonosti itselleni merkit ja osa merkeistä oli päässyt tippumaan. Luotin liikaa omaan muistiini ja jarruttelin Saivan menoa, kun se oli mielestäni menossa väärään suuntaan. Saiva yritti pari kertaa jatkaa etenemistä "väärään" suuntaan ja lopulta istui minua tuijottamaan, kun en päästänyt. Aikani katseltuani ympärilleni huomasin seuraavat merkit ja niinhän siinä kävi, että Saiva oli menossa juuri oikeaan suuntaan, mutta tyhmä tyhmä emäntä esti! Onneksi likan mielenkiinto jälkeen palautui nopeasti ja se löysi hienosti tiensä makaukselle.
Makauksen jälkeen muuttuneet sääolot pääsivät vaikuttamaan negatiivisesti Saivan työskentelyyn. Illalla jäljen vetäessäni oli ollut täysin tyyntä, mutta aamuksi tuuli oli yltynyt. Alkujäljelle tuuli ei päässyt vaikuttamaan, mutta jäljen kaarevuudesta johtuen loppupätkä meni häneksi, kun tuuli pääsi tuulemaan kaadolta suoraan nenään. Saiva siirtyi ilmavainuun ja siihenpä se homma sitten kaatuikin, kun en osannut sitä siitä palauttaa oikeaan työskentelyyn.
Eli hyvä alku ja surkea loppu. Kunhan löydämme tästä lähistöltä hyvän jälkipaikan niin päästäisiin taas kokeilemaan hommaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti