tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hieman kuulumisia

Eilen käytiin pitkästä aikaa tapaamassa Raikua, mutta kuvia ei taaskaan ole koska treffattiin aivan iltasella. Raiku-poika on kyllä vallan mainio kaveri, virtaa piisaa jopa enemmän kuin Saivassa.

Tänään tiedossa on mettälenkki Muston ja Sallin kanssa. Viimeksi kaksikkoa nähtiin lauantaina hihnalenkin, koirapuiston ja kahvituksen merkeissä ja mukavaa oli, kuten aina. Lapinkoirakolmikko paimensi koirapuistossa nuorta dobermannia, onneksi pitkäjalkainen kaveri omaksui poron roolin melkoisen mallikkaasti.

Huomenna suunnataan nokka kohti Kajaania. Majoitumme tuttuun tapaan Mysslan ja Klepan luokse, joten vauhdikkaita päiviä on tiedossa. Tosin meininkiä pitää vähän rajoittaa, koska Kleppa on vielä hieman toipilaana. Katsotaan miten yhteiselo lähtee sujumaan, toivottavasti ei ilmene mitään ongelmia. Lähinnä haukkuminen mietityttää, kun K ja S yllyttävät toisiaan tuohon häiritsevään toimintaan.

Saiva tekee pikkuhiljaa juoksua, on merkkailut viime viikkoina ahkerammin, mikä ainakin parina edellisenä kertana on ollut selvä merkki. Edellisen kerran juoksi marraskuun jälkimmäisellä puoliskolla, mutta pitäkää kanssani peukkuja pystyssä, että venyttäisi juoksujen alun huhtikuulle. Jos aloittaa homman jo tässä kuussa, niin juoksujen väli olisi vain neljä kuukautta. Mikä olisi hieman rasittavaa.

Merkkaamisen lisäksi Saiva on ehkä jopa hieman toimeliaampi kuin yleensä. Rauhoittuminen tuntuu olevan hankalampaa kuin normaalisti. Muutenhan S on kiva kaveri, allekirjoittaneen mielestä kun vilkkaus ja reippaus on positiivinen asia.

Ei kommentteja: