Liuta lappalaiskoiria

Eilen käytiin treenailemassa taasen, tällä kertaa hyvin kevyesti. Maahanmeno (ja maassa pysymis) harjotteita, muutama sivulletulo. Sitten Saiva tolppaan kiinni ja kamera käteen. Kuvailusession jälkeen otin Saivan vielä nätöharkkojen loppuun juoksemaan porukkarinkiin ja seisotettiinkin koiria. Ja sepäs olikin ihme juttu se, nimittäin Saiva sai jonkun omituisen ahdistuskohtauksen, mikä ei ole lainkaan tuolle otukselle ominaista!

 Ravasi ihan reippaasti, mitä nyt välillä meni nenä maahan kun oli tuoksuja. Seisoikin ensin ihan rennosti, mutta sitten ihan yhtäkkiä iski ahdistus ja poispoispois. En saanut koiraan enää mitään yhteyttä, ankkafilee nenän edessä ei vaikuttanut mitenkään, puhumattakaan "Saiva, täällä" -kutsuista. Lopulta sain jonkin sortin yhteyden seisotuksen muodossa ja lähdettiin siitä sitten palkaksi pois "kehästä" ja S oikein veti nurmikon reunaan. Ainoa selitys minkä keksin moiselle on pissahätä (Saikku pissasi heti kun päästiin puskan luokse) tai se, että S säikähti vierasta miestä, joka veti nätöharkkoja. Saiva ei ole koskaan säikkynyt vieraita miehiä, mutta en tiedä olisiko miehen lausuma "kokeillaan" voinut vaikuttaa noin rajusti? Taustatietona, että Saikkulin polvia kopeloineet mieseläinlääkärit ovat aina ennen kopelointia sanoneet "kokeillaan". Kaukaa haettu teoria, mutta kun nuo ihmisen parhaat ystävät ovat yllättävän nokkelia olentoja. Kaikkinensa tosi omituista käytöstä Saivalta.

Treenien jälkeen piipahdettiin viereiseen koirapuistoon, mutta Saiva inhosi jostain syystä heti ensihetkestä alkaen Tinka-koiraa, joten visiitti jäi lyhyeksi. Heti puistosta poistuttuamme koira aiheutti lisää sydämentykytyksiä. Se nimittäin käveli omituisesti, ei ontunut kuitenkaan. Ajattelin heti, että voi vattu, nyt sillä lasahti polvi. Pikainen tutkimus paljasti varpaanvälistä ahdistavan neulasen, jonka poistettuani S käveli taas normaalisti. Voi huoh, tätä vainoharhaisen koiranomistajan elämää.

Mutta niitä kuvia, olkaatten hyvät. Lisää löytyy Saivan kuvagalleriasta.

Dagolas Rakkaani Mun. Eli vanha tuttumme Mosku.

Hiittanan Teodolinda eli Tinka, josta S ei pitänyt.

Kontioharjun Peetu, tutummin Peetu.

Treenien ainoa lapinporokoira Halla-neiti eli Pilvipolun Savon Kaarnikka.

Pentuosastolta Kivimarjan Lumikuningatar, Kira.

Kontioharjun Toljanteri, Peetun velipuoli Kaapo.

Puurattaren Eyanan Ilo eli Pipsa.

Pentuosastolta Tiehpi-osastolle. Tässä Tiehpi Kaarneenmarja eli Maris.

Ja edellisen äitimuori Tiehpi Tindelitinda, Tinda.

Olipa hauska nähdä paljon uusia koiria ja niiden ihmisiä.
Tänään onkin sitten Saivalla ansaittu lepopäivä ja huomenna on taas luvassa reenailua. Otetaan varmaan vaihtelun vuoksi koiratanssikuvioita, niin pysyy mielenkiinto yllä.

Mustat reenaa

Tänään käytiin treenailemassa Nastan kanssa. Hauska otus tuo Nasta, se on kuin porokoiraversio Saivasta, väritykseltään. Nasta treenaa tokoa tavoitteellisesti ja onhan se meininki ihan erilaista kuin meillä.

Saivan kanssa reenailtiin lähinnä perusasentoa, muutaman askeleen seuraamisia ja maahanmenoa. Väliin otettiin höpsötysjuttuja kevennykseksi. Nastan emäntä antoi sitten muutaman vinkin maahanmenon suhteen, kun S helposti kiepsahtaa katolleen. Onneksi joku tuli tässä vaiheessa sanomaan, että hei, katopa kun sun koira osaa, elä ite junnaa paikoillaan. No juu, neuvosta vaarin, käsiavut samantien pois, runsas palkkaus etujalkojen väliin ja vapautus. Lähtihän se homma luistamaan. Ei täydellisesti tietenkään, mutta selkeää edistystä tapahtui jo parilla toistolla, kun emännälle kädestä pitäen neuvottiin. Eikä muuten tarjonnu enää kiepsahdusta. Tää on taas näitä hetkiä, kun on aika katsoa peiliin. Mutta iso kiitos vinkistä! Saa jatkossakin tulla sanomaan, jos teen jotain päin honkia. Toivottavasti en jatkossa jarruttelisi pikkumustan kehittymistä.

No mutta, huomenna käydään reenaamassa lisää maahanmenoa, kun on viikon toiset häiriötreenit. Perusasentoon tulo sujuu aika kivasti ja innokkaasti, välillä meinaa jäädä liian taakse, mutta se on helppo korjata. Seuraamista otetaan nyt lyhyissä pätkissä vain, josko sitä reippautta tulisi sitä kautta lisää. Saiva tarjoaa myös seisomista aika kivasti, joten sitäkin puolta voisi varmaan ottaa piakkoin mukaan.

Viime viikolta muutama Valliuksen Tarun ottama kuva.

Extreme-patikointia Kalimeenlammella

Sunnuntaina meitä helli auringonpaiste, joten lähdettiin kiertämään retkeilypolku Muston ja Sallin kanssa. Reppuun evästystä, vettä, kamera ja muita tykötarpeita ja auton kokka kohti Sanginjoentietä ja Kalimeenlampea. Ajoin kerran harhaankin, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Harhareissulla, kun vielä luulin löytäneeni oikean paikan, koira meinasi karata jäniksen perään ("no ei se mihinkään ehdi karata sillä välin kun etsin hihnan"), mutta pysähtyi käskystä! Olipa onni että kuunteli, ja olinpa ylpeä likasta.

Retkemme alkoi varsin virkistävällä tavalla. Heti alussa todettiin nimittäin, että pitkospuut ovat veden vallassa. Ensimmäiset pitkospuumetrit mentiin kengät jalassa, mutta sitten Emma totesi, että eiköhän se ole parempi heittää kengät ja sukat pois ja lontsia varpasillaan. Eipä siinä, kengät kainaloon, lahkeet ylös ja etiäpäin. Oli muuten jäätävää vettä! Mutta ehdottomasti kannattava taktiikka, nimittäin parhaimmillaan vesi oli polven syvyistä.

 Tällainen kulkuväylä olisi vienyt rantaan, mutta sinne emme menneet.

Ainakin Salli humpsahti uimasille asti, Saiva pysyi puilla. Yhdessä vaiheessa meinasi kieltäytyä etenemästä, kun oli niin syvää, mutta rohkaisulla selvisi yli. Välillä saatiin taas kengät jalkaan, mutta pariin otteeseen saatiin vielä riisua paljasvarpaisilleen, kun maasto taas laskeutui alemmas.

Musto näyttää huolestuneelta. Syystäkin.

Pitkospuut loppuivat, mutta polku jatkui. Veden alla. Lisää kahlaamista siis.

Kalimeenlammen polku seurailee paikoitellen Kalimeenojaa, joka tulvi myös aika lahjakkaasti. Välillä noustiin ylemmäs ja maasto oli kuivempi.

Korvasieniäkin löytyi, jopa keskeltä polkua.

Ylitettiin yksi siltakin. Ei tuottanut ongelmia koiruuksillekaan ylitys. Saiva katseli näkymiä ja emäntä räpsi kuvia.

Noin puolimatkassa pysähdyttiin nuotiopaikalle/kodalle makkaranpaistoon. Alkumatkasta ei näkynyt oikeastaan muita ulkoilijoita, mutta kotien luona oli enemmänkin liikettä. Puuhun köytetyt vahtikoiramme pitivät kuitenkin huolen siitä, ettei kukaan tullut jakamaan nuotiotamme..

Makkaroita odotellessa piti vähän painiskellakin. Kurjat emäntäiset, kun eivät päästäneet kilttejä pikkukoiria vapaiksi.

Nujuamisen jälkeen koirat hengaili. Ja kyttäsi ohikulkijoita, meijän notskille ei tulla!

Milloin sitä makkaraa saadaan, ei jaksa odottaa.

Emännät liikahti, se merkitsee makkaratarjoilua!

Naatiskelija. Salli ihmetteli, kun pikkumusta söi niin hitaasti.

Loppumatkasta ei tarvinnut heittää kenkiä kertaakaan pois! Polun varrella oli muutamia ansoja töllisteltäväksi, käpälälautaa ja muuta sen semmoista infotaulujen kera. Tosin osaa ansoista ei kyllä nähty, infot vain. Oli kiva extremereissu, kiitos seurasta!