Kuunvaihteen pikakuulumiset

Töitä, töitä ja töitä. Maanantaina ehdittiin kuitenkin näkemään pitkästä aikaa kummityttöä. Tyttö tykkäsi hulluna, kuten aina ennenkin. Syötti Saivalle lehtiä, heinää ja katajanmarjoja. Namnam, tuumasi S, ja jätti vain lehdet syömättä. Oli vallan mukavaa, ja täytyypä todeta, että kyllä kummitettavasta koiraihminen kasvaa!

Marraskuun kunniaksi sekä Saiva että Pilvi(!) aloittivat juoksut. Huomasin asian eilen, mutta todennäköistä on, että ainakin Saivalla juoksut alkoivat jo toissapäivänä, mutta en ole seurannut alkamisajankohtaa tarkasti, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Pilvellä taas ei periaatteessa pitäisi olla juoksuja tähän aikaan vuodesta, mutta kun Nita lopettelee juoksujaan ja Saiva on jo hyvän tovin niitä valmistellut (ja lykännyt Nitan juoksujen takia), niin tietysti pienimmänkin piti juoksut tekaista itselleen.

Meno on varsin hurjaa. Pitäisi saada videoitua tuota kouhkaamista. Pilvi vikittelee Saivaa minkä ehtii, ja toinen typerys lähtee mukaan. Mitenhän tätä jaksaa katella seuraavat viikot.

Aksu, Otto ja Kamu

Pohjois-Karjalan visiitillä Saiva tapasi kolmea kivaa poikakoiraa. Juhannuksena Aksu ei Saikkoselle lämmennyt, mutta lähestyvät juoksut kiinnostivat siihen malliin, että pikkumusta olikin aika kiva likka. Lisäksi käytiin yksityiskentällä tapaamassa ensin Ottoa ja sitten pari kuukautta nuorempaa Kamua. Kuvat kertonevat enemmän.

Eka Aksua mummolan pihalla.

Suspicious

Halihali

.. ja pusipusi!

Sitten Ottopoikaa.

Väistöliike

Ermm.. takajalkojen oma elämä?

Hammastelua

Ja lopuksi totisempaa Kamua.

Ups

Pakkasaamun retki

Viikonlopun mummolavierailuun lukeutui retki Pitkäniemeen. En ole pitkään aikaan kävellytkään tuota metsäpolkua, joten lähdettiin Saivan kanssa kaksistaan patikoimaan eräänä kauniina pakkasaamuna, asteita -5.

Saiva oli osan ajasta irti ja osan flexissä. Tällä hetkellä luottamus Mustansurman tottelevaisuuteen on katkolla. Osasyy on siinä, ettei olla kuljettu tarpeeksi hihnatta (vaatisi aina automatkan, että voisi pitää vapaana) mikä kostautuu ylivilkkautena irtipäästyään, mutta korvattomuuteen vaikuttaa myös pian alkava juoksu. Todennäköisesti Saiva olisi pysynyt matkassa ihan kivasti koko retken ajan, mutta pelasin varman päälle ja namitin uutterasti. Namien loputtua Saiks joutui flexiin.

Vaara-Karjalan maisemat ovat minulle rakkaita. On tiheää kuusikkoa, koivumetsää, saniaisia, vaaroja toisen perään. Niin kovin erilaista kuin Kainuun mäntyvoittoisilla kuivilla kankailla. Pitkäniemen polku vie läpi kuusikon ja koivikon. Välillä käveltiin kapeaa polkua ja välillä metsätietä pitkin.

Seisoja

Pitkäniemi itsessään on nimensä mukaisesti pitkä, mutta myös kapea niemi. Siellä olisi ollut tulipaikka, mutta meillä ei ollut eväitä matkassa.

Pitkäniemi

Näin kapea

Välillä vähän hirvitti. Löydettiin vanha karhunjätös sekä kivestä raapimajälkiä. Löydösten jälkeen pidin huolta, että yskähtelin tasaisin väliajoin kovaäänisesti. Polun varrella on useita syviä lanttoja, joiden pohjalle ei aina edes näe. Saikkonen jäi tuijottelemaan jännittyneenä yhteen lanttoon (onneksi oli flexissä) ja silloin kieltämättä niskakarvat nousivat pystyyn. Karhu olisi jännä nähdä luonnossa, mutta talviunille pyrkivää karhua ei tee mieli häiritä.