sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Sellainen Tui-otus

Viime viikonlopun Oulun reissulla ajeltiin ensi töiksemme hakemaan Hilpan Väpä-veljen Limingasta, sitten heitimme kyydissäni matkanneen kaverini rautatieasemalle, josta huristelimme hakemaan Elinan ja Tuin kyytiin ja ajelimme uittamaan lappalaislauman. Tuinhan tapasimme ensimmäistä kertaa keväällä, mutta ne kuvat on edelleen päivittämättä blogiin, ja voi olla jääkin tekemättä tällä tahdilla, joten niitä voipi vilkaista tästä.

Mutta tässä kuitenkin muutamia otoksia viikon takaiselta matkaltamme, nämäkin kuvat Elinan käsialaa, kiitos kuvamuistoista!




Väpäkin pulikoi.



Saiva välillä tsekkasi Tuin, pikkuisen komensikin. Ilmaisin epäilykseni, ettei Tuin juoksujen alkuun olisi enää pitkälti, kun mummeli noin käyttäytyi, mutta saa nähdä. Muuten Tuikkis oli Saivankin mielestä kiva kaveri, oli kiva juosta ja komentaa toista uimaan.














 Kaunis poseeraus.



Ei kommentteja: