sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kirkkaita näkimiä

Eilen, elikkäs lauantaina, pyrähdin likkojen kanssa eläinlääkäriasemalle silmälääkärin pakeille. Siskoni nappasin apukäsiksi mukaan, kun ei ollut aavistustakaan kuinka täynnä paikka olisi joukkotarkastuksen tiimoilta. Homma toimi onneksi sujuvasti ja aula oli yllättävän rauhallinen, mutta siltikin oli ihan kivaa, että sain tyrkätä koirat hihnoineen siskolle ja täyttää itse rauhassa tarvittavat lomakkeet. Saiva konkarina jaksoi hienosti odottaa, Hilpa ilmoitti pöhähdyksellä eteisessä tapahtuvasta liikenteestä.


Kun tipat olivat vaikuttaneet ja oli vihdoin meidän vuoromme, siirryimme toimenpidehuoneeseen. Vastassa oli etelästä joukkotarkastusta tekemään tullut Leena Ruotsalainen-Ryökkynen. Hän oli erittäin miellyttävä uusi tuttavuus, kohteli koiria kivasti ja selitti tasan niin kauan, että takuulla meni omistajallekin jakeluun asiat.

Saivan nostin pöydälle ekana. Sitä vähän jänskätti, mutta rentoutui sitten kun huomasi, että tällä kertaa sen takajalat saa olla ihan rauhassa. Se kuitenkin istui minussa kiinni, varmuuden vuoksi, mutta hienosti antoi katsoa silmiin. Silmänpohjat sillä oli täysin siistit, mutta etukammiossa oli pieniä muutoksia molemmissa silmissä. Oikeassa silmässä oli pieni rypäs pigmenttipisteitä ja vasemmassa silmässä oli pieni pigmenttipiste ja pieni samentumapiste. Kaikki nämä mikroskooppisen pieniä ja harmittomia juttuja, joista ei tule merkintää mihinkään, eikä ole perinnöllistä. Terveet paperit sai siis Saikkonen!

Hilpa pääsi seuraavaksi pöydälle ja kyllä huomasi, ettei sille ole koskaan tehty inhottavuuksia. Rennosti istui ja katseli mitä tuleman pitää, nätisti antoi myös silmiin tiirata. Ja niissäpä ei ollut yhtään mitään, täysin puhtaat paperit Hipsulle! Hilpa käy hieman myöhemmin vielä lopuissa terveystarkeissa ja kesälle suunniteltiin sille sitten luonnetestiä, jos vain paikka irtoaa.

Ei kommentteja: