keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kennelyskä kylässä

Toista kertaa miun koirahistorian aikana tässä taloudessa poettiin kennelyskää! Vaikka niin mie koitin vältellä mahdollisia tartuntapaikkoja ja -koiria, kun kuulin, että sitä on nyt kovasti liikkeellä, niin eikö mitä. Hilpa-raasu alkoi yskimään viime viikon maanantai-iltana

Myöhään maanantai-iltana (lue: yöllä) hoksasin tehdä Hilpalle höyryteltan. Laitoin koiran kevythäkkiin, keitin sankoon vettä ja asetin sankon kevythäkin eteen. Koko komeuden päälle nakkasin vanhan päiväpeiton. Sielläpä sai nassikka sitten pötkötellä 15-20 min. Hiljaista oli, joten kaipa homma oli ihan miellyttävää. Tätä hoitoa jatkettiin pari päivää, kunnes oireet alkoivat helpottaa. Lisäksi molemmat tytöt saivat viikon kuurin valkosipulia ja hieman lisää D-vitamiinia.

Ulkoilut otettiin rauhallisesti. Käytiin 15-30 min rauhallisilla kävelyillä, kuljettiin hissuksiin ja molemmat saivat haistella normaalia enemmän. Meillä ei mitenkään toimi niin, että käyttäisin Hilpan vain tarpeilla ulkona, koska se on tarkka kakkapaikan valinnasta: mikä tahansa lähipusikko ei kelpaakaan ellei ole ihan järkyttävä hätä, ja miun eloa sanelee esimerkiksi työajat. Siksipä aamuisin käveleksittiin puolisen tuntia, jotta hommat varmasti tulee tehtyä. Ulkona Hilpa ei yskinyt juuri lainkaan.

Ma-ti ja ti-ke väliset yöt oli pahimpia, aamulla köhä aina rauhoittui. Ekana yönä yskä oli hakkaavaa ja kuivaa, en itsekään nukkunut juuri lainkaan, joten ei varmasti koirakaan. Toisena yönä sitten alkoi liman kakominen, onneksi suurin osa osui lattialle nakkaamalleni vanhalle lakanalle. Yöunet jäi vähiin. Keskiviikkona alkoi helpottaa ja torstaina yskähteli vain jos innostui liikaa. Loppuviikon aikana oireet hävisivät kokonaan, mutta tämä viikko on otettu/otetaan vielä normaalia rauhallisemmin. Tosin ehkä mie jo sunnuntaina kuitenkin haluan käydä metsälenkin Hilpa irti. Saiva näyttää säästyneen yskältä kokonaan, koputan vielä varuiksi puuta!

Ei kommentteja: