lauantai 22. helmikuuta 2014

Treenivinkkejä

Tänään kävimme lappalaisporukalla hallissa treenailemassa tokoa. Mun likat oli ainoat suomenlapinkoirat, muut olivat lapinporokoiria mutta hyvin kait tuonne sekaan mahduttiin ja joukkoon sulahdettiin, vaikka oltiinkin niitä harvoja aloittelijoita.

Aloittelin Saivan kanssa ja sillä olikin reeni-intoa vaikka kuinka. Vanhemmiten ja steriloinnin myötä siitä on tullut ahneempi ja on siten helpommin motivoitavissa kuin nuorena. Vaikka kyseessä oli vapaamuotoiset treenit, niin paikalla oli silti pari-kolme tyyppiä, jotka neuvoivat toisia ja miultakin käytiin kysymässä, että tarttisinko johonkin apua. Olen joskus tännekin kirjoitellut, etten osannut opettaa Saivalle seuruuta, joten pyysin siihen vinkkiä ja sainkin hyvät ohjeet. Otettiin siis seuruuta, perusasentoa ja innokasta luoksetuloa. Hallin toisessa päässä leikitettiin koiraa, mikä oli Saivalle ensin vähän vaikeaa ignoorata, mutta hyvin se onneksi sitten taas virittäytyi työskentelyyn. Luoksetulot olivat yllättävän reippaita ja seuruun uudelleen opettelu saatiin hyvälle alulle. Saivan vireeseen olen erittäin tyytyväinen ja huolimatta pitkästä häiriötreenitauosta se käyttäytyi aivan kympin arvoisesti.

Hilpa on. Noh Hilpa on Hilpa. Se on saanut elää sikäli pellossa, etten ole sen kanssa treenannut mitään toko-liikkeitä. Ollaan otettu vain kontaktia ja osaa se istua ja just ja just mennä maahan. Eipä tuo sikäli haitannut, sillä eka kierroksella ihan vain opeteltiin olemaan hiljaa ja sitten kun oltiin hiljaa, niin otettiin kontaktia naksuttimella. Hiippa on vilkas koira ja se huomaa aivan kaiken ja reagoi usein haukkumalla (oli asia sitten pelottava tai innostava), joten tovi meni, että teinari malttoi istahtaa ja ottaa kontaktia. Jos halliin tuli uusi koira niin sille piti aina haukahdella ja heiluttaa häntää, mutta loppua kohden se alkoi oma-alotteisesti tarjoamaan kontaktia, jee.

Sitten pidettiin taukoa. Istuskeltiin vain seinän vierustalla ja katseltiin muita koiria. Hipsu oli yllättävän hissuksiin; välillä haukahti, kun toiset koirakot tekivät jotain kivaa. Eräs nainen tarjoutui pitelemään Hilpaa sen aikaa, kun kävin hetken katsomassa tunnarin opettelua, ja sitten otettiin toinen kierros. Nyt oli kaiken kaikkiaan rauhallisempaa hallissa ja Hilpa tarjosi jatkuvasti kontaktia, joten alettiin sitten senkin kanssa opettelemaan seuruuta. Kokeilin ensin josko se tarjoaisi kontaktia silloinkin kun liikutaan, että olisin sitten naksauttamalla voinut palkata, mutta Hips ei ole niin tottunut tekemään mun kanssa töitä kuin Saiva, joten en ollut yllättynyt että se keskittyi nuuskuttelemaan hallin mattoa. Seuruuta siis imuttamalla. Vähän huolettaa, että osaanko alkaa häivyttää käsiapua ajoissa, mutta jospa mie.

Juuri ennen reenivuoron loppua vaihdoin vielä koiraa ja otettiin Saivan kanssa muutama kerta sivulletuloa ennen kuin lähdettiin kotia. Minusta tuntuu, että koska Saivalle mulla ei ole tulostavoitteita, niin opettelen ensin sillä opettamaan koiraa ennen kuin opetan Hilpalle mitään. Hiipan kanssa olisi tarkoitus käydä jossain kokeessa, tai suorittaa edes BH, joten en halua pilata sitä omilla koulutusvirheilläni. Vaikka osaan koirille opettaa peruskäytöstavat ja sillä tavalla tehdä niistä kunnon koirakansalaisia, niin minulla ei ole mitään kokemusta tottisliikkeiden opettamisesta. Mutta josko tämä tästä, eihän meillä ole mikään kiire.

2 kommenttia:

Aliel kirjoitti...

Mitään pilaa, vaikka alat Hilpaakin opettamaan samantien. :) Mä oon harjoitellut jo monella koiralla enkä kuitenkaan opeta koskaan uusimmalle kaikkea samoin kuin aiemmille, joten anna mennä vaan!

Mulla on Lumekselle ja Mestalle molemmille toiminut se, että ensimmäiseksi kaikissa yhteistreenitilanteissa olen tehnyt itsestäni kaikkein kiinnostavimman asian siellä ja pitänyt koiran kanssa niin kaikkea hauskaa pienissä pätkissä, ettei mitään muuta ehdi huomaamaankaan. Lumeshan on erittäin vilkas ja huomaa joka ikisen asian joka paikassa, mutta kun treenit oli alkuun yhtä villejä kuin koirakin, se oppi keskittymään ja tekemään yhdessä.

Mutta hienoa, että olette päässeet mukaan ja jatkoon/alkuun treenailuissa, tekemällä oppii. :)

wind-up toy kirjoitti...

Kiitos tsempeistä. :) Me opetellaan pikkuhiljaa, hissuksiin, varsinkin kun emäntäihmiselläkin treenausinto on kausittaista. Mutta pääasia, että jotain touhuaa ja touhutessa on kivaa. :)