Suovu-Palonen

Runebergin päivä vei meidät metsäretkelle puolentunnin ajomatkan päähän Suovu-Palosen retkeilyreitille. Päivä oli harmaa, lunta oli juuri parahiksi peittämään kivikot ja erityisesti ne syvät kolot kivien välissä. Ei siis mikään paras hetki taivaltaa tuota polkua, mutta toisaalta luonnonhelmassa on aina kivaa ja mukavaa ja parasta, joten emme valita. Reitti oli paria kohtaa lukuunottamatta merkitty selvästi, onneksi oli kartta mukana niin selvittiin noista parista epävarmasta kohdastakin kunnialla.

Paljon oli jänisten jälkiä ja välillä hirvenkin, joten Saiva pysyi hihnassa, kun sille iski usein vouhotusvaihe silmään. Hilpa sen sijaan sai olla koko matkan taas vapaana ja se pysyykin tosi kivasti kuulolla ja lähettyvillä. Yhteen otteeseen piti vähän korottaa ääntä, kun pikku-likka unohtui haistelemaan jäniksen makuupaikkaa ja jäi sitten sen verran jälkeen, ettei hoksannut minne oltiin menty. Todella lupaavaa tulevaa hakuviikonloppua silmällä pitäen, tarttis ehkä reenata..

Laavu löytyi kartan lupaamasta paikasta kauniilta paikalta Lammasjärven rannalta. Hyväkuntoinen laavu, jonne edellinen kävijä oli jättänyt sytykkeitäkin ja kuivia puita sanomalehden alle. Tuolla voisi kevään kuivuttua käydä yöpymässäkin ja kulkea pitemmän kaavan mukainen reitti. Nythän kilometrejä kertyi vain 7.

Matkakumppani viritteli tulet ja itse lähdin hakkaamaan halkoja laavun taakse, joten kumpikaan ei nähnyt miksi omiaan touhottanut Hips yhtäkkiä sinkosi laavulta kuin hauki rannasta. Ilmeisesti sillä oli joku välikohtaus nuotion kanssa, nimittäin se ei edes makkaran houkuttelemana tullut lähellekään notskia. Loppuajasta sain sen edes tulemaan laavun puolelle syömään makkarapalasta, joten jospa retkikoirantaimi ei sen suurempia traumoja olisi saanut. Tulta on ihan ok varoa, mutta rajansa siinäkin.

Ps. Iski vaelluskuume..