Ruskareissu Dalvadasiin

Mepäs hurautettiin viikko sitten tiistaina Saivan kanssa Ouluun Emman ja koirien luokse. Emma tuli uusimman laumanjäsenensä Vannin (Ikijään Erämaan Enkeli) kanssa meitä juna-asemalta noutamaan. Saivalla ei ollut mitään ongelmaa pentusen kanssa, mutta se oli vakaasti sitä mieltä, että Emma on piilottanut Muston ja Sallin jonnekin lähistölle. Paljastettakoon nyt tässä vaiheessa, että Vanni on pentu, jonka oli alunperin tarkoitus tulla minulle, Saivan kaveriksi, mutta toisin kävi. Oli siis ihanaa tavata Vanni, vaikkakin samalla myös hyvin hyvin haikeaa.

Emman luona vastassa olikin sitten lämmin vastaanotto ja varsin riemukas jälleennäkeminen, kun Saiks kohtasi monen kuukauden tauon jälkeen Sallin ja Muston. Ei ollut riemulla rajaa ja jopa Mustopoika, joka tavallisesti näyttää Saivan seurassa kärsivää ilmettä, innostui leikkimään. Iltalenkillä vauhtia sitten piisasikin enemmän kuin tarpeeksi, kun lauma pinkoi menemään pitkin metsiä ja peltoja.

Keskiviikkona käytiin tekemässä ripeästi tallihommat ja lähdettiin sitten kohti pohjoista. Päämääränä pikkukylä Dalvadas Utsjoen lähellä. Automatka meni kivasti: pysähdyttiin Sodankylässä, Ivalossa ja jossain Inarin ja Kaamasen välillä. En ole koskaan käynyt noin pohjoisessa, joten nähtävää riitti keltanokalle. Varsinkin Tenojoen varsi on henkeäsalpaavan kaunis. Perillä mökillä oltiin kahdeksan aikaan illalla.

Ei hullumpi mökkimaisema

Mökkielämää parhaimmillaan

Torstaina suunnattiin Utsjoelle, ekana kohteena Utsjoen Ailigas (yksi kolmesta Ailigastunturista ja niistä pienin: rapiat 300m). Heti autosta hypättyään Saiva bongasi ekat poronsa ja haukku ja hinku porosten perään oli ihan mahdoton. Musto ja Sallikin kommentoivat sarvipäitä, mutta lauman kuopus ei niiden päälle vielä ymmärtänyt. "Lohdutin" Emmaa sanomalla, että ootapa ensi vuoteen, kyllä se sitten.

Isot poseeraa

Vanni ei vielä osaa

Vannitanni talleroinen

 Ailikkaalta otettiin suunta Ellin polulle: noin 2km pitkälle reitille, joka vei läpi Kuolleiden ja Ellin kuolpunoitten Tenon varteen. Tenon rannassa oli makkaranpaistopaikka, joten käristettiin siellä kyrsät.

Maisemapaikalta

Taukopaini maistuu aina

Saiva Tenon varrella.

Ennen mökille paluuta käytiin vielä Skalluvaarassa poroerotusaidalla katsomassa aitoja ja komeaa maaruskaa.

Saikkonen tutustuu poromiesten virityksiin

Perjantaina ohjelmassa oli korkeimman Ailikkaan (620m) huiputus eli kokka kohti Karigasniemeä. Autolla ei päässyt kuin ihan tunturin kupeeseen, joten matka huipulle oli melkoinen. Mutta kyllä sinne päästiin ja näkymät olivat komeat. Alastullessa päätettiin oikaista ja tultiinkin melko jyrkkää rinnettä alas. Hengissä selvittiin kuitenkin.

Päämääränä Ailigas

Perillä! Kyllä kannatti nousta

Nautiskelua, kyllä kelpaa

Jostain syystä asetelma näyttää niin oikealta: lapinkoira tunturissa

Vanni ja Musto

Ei hoksattu ottaa koirille vettä mukaan, joten hurautettiin Sulaojalle juottohommiin. Samalla käytiin katsastamassa pikaisesti Suomen suurin lähde, jota saamelaiset pitävät pyhänä Sáivana. Tokihan Saikkosesta piti ottaa kuvaa Sáivan rannalla, kun on nimensä saanut osittain mokoman mukaan.

Kuva Emma P.

Lauantaina otettiinkin sitten rennosti ja kavuttiin lähihuipulle, Skadjaroaiville. Koirat mokomat vouhottivat porojen perään ja juuri kun ne olivat aikeissa rauhoittua, niin poroja näkyi lisää! Etupartio kävi vissiin tsekkaamassa tilanteen ja muu tokka ohittikin meidät sitten kauempaa. Voi mahoton sitä vouhotusta. Olisi ollut teoriassa mielenkiintoista päästää koirat irti ja katsoa osaisivatko ne toimia kuten kunnon poropaimenen kuuluu. Mutta vain teoriassa.

Tuonne TÄYTYY päästä!

Porot siellä

Haukku kajahti

Pikku häiriötekijä häiritsi Saivan vouhotusta

 Huipulta käveltiin puronvarteen makkaranpaistoon, minkä jälkeen suunnattiin takaisin mökille.

Sunnuntaina herätys olikin sitten jo viideltä(!), ja auto starttasi varttia vaille kuusi kohti Oulua. Reissu oli kaikinpuolin mahtava, maisemat upeat ja seurakin mitä mainioin. Kiitos! Loput kuvat löytyvät galleriasta.

Pakko päästä uudelleen. Lapintaika - se on ihan totta. Ja samaa taikaa on lapinkoiran katseessa, vai mitä mieltä olette?