tiistai 6. joulukuuta 2011

Valkoista itsenäisyyspäivää!

Eilen sitä tuli! Lunta! Sen kunniaksi käytiin Muston ja Sallin kanssa eilen illalla lenkillä. Kuvia ei ole kun oli jo pimeää, mutta voitte kuvitella, että pienet lapinkoirat olivat hyvin hyvin iloisia. Tässä muutama kuva tältä aamulta, kun Saivan kanssa hihkuen totesimme, että lumi on edelleen maassa.
Toivottavasti muuallakin olette saaneet nauttia lumesta!

Tuolta sitä tuli, lunta


Nenä
Saivan serkku Lumes oli esitellyt blogissaan lempilelujaan. Lumeksen emäntä oli toteuttanut suorastaan tieteellisen tutkimuksen asian tiimoilta, mutta me ei Saikkosen kanssa jaksaneet moiseen ruveta. Varsinkaan, kun emännän olohuoneeseen kantamasta lelukopasta löytyi puhtaaksi kaluttuja putkiluita, joiden puhtaus piti toki Saivan toimesta tarkastaa. Tässäpä lellipennun lelukasa.
Sieltähän löytyy kaikkea nylkytyskirahvista (krhm..) itse tehtyyn solmuriepuun. Aktivointipallojakin on kaksi, toisen Saiva löysi pihalta ja kantoi kotiin. Samoin pesäpallo ja footbag ovat Saivan löytöjä.

Saiva ei ole kovin tarkka sen suhteen, mitä lelua riepottaa, mutta ehkä kaikista suosituimmat ovat nämä:
Kuten kuvasta näkyy, pallot ja pyöreät otukset ovat in. Sininen ihmisen muotoinen hemmo kantaa nimeä människa, sisällä on vinku. Pallojen ohella Saiva rakastaa vinkuleluja, mikä on välillä suorastaan rasittavaa. Vaaleanpunainen(ruskea) possu on joskus aikoinaan röhkinyt ja se on moneen kertaan paikattu. Värikäs pehmopallo on Saivan ensimmäinen pallo, senkin sisällä on ollut vinku, mutta kovassa käytössä pallo on (ihmisten onneksi) hiljentynyt. Narupallo on menettämässä suosiotaan, koska pallo on ulkokäytössä napsahdellut rikki.

Kaikista suurin lemppari lienee kuitenkin vähän kiellettykin pehmo. Herran emännälle ostama lehmäpehmo, johon Saiva ei periaatteessa saisi kajota, mutta koska tyyppi rrrrakastaa kyseistä pehmoa niin paljon, on emäntä antanut periksi. Ja sen näköinen mokoma lehmä onkin.

Vähiten on käytössä kumiset lelut, pehmot kun ovat Saivan juttu pallojen lisäksi. Kumisillakin leluilla voi kuitenkin leikkiä, mutta ehdottomia inhokkeja ovat kuminen röhkivä possu ja skunkki, joilla se ei edes suostu leikkimään. Skunkki oli aivan huippuleikkikalu, kunnes herra astui sen päälle (sisällä vinku) ja sai siitä irtoamaan niin karmean äänen, että minäkin sain melkein slaagin. Moisen onnettomuuden jälkeen Saiva hylkäsi skunkin totaalisesti.

Laitetaanpa loppuun vielä Saivan ikkunasta kyttäilyä. Jokseenkin yliryhdikästä menoa.



Leppoisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

7 kommenttia:

Bemary kirjoitti...

Ja mä ku luulin, että meiän Carolla on epätavallisen paljon leluja. :D Meillä on ton skunkin kanssa samaa sarjaa oleva harmaa ötökkä, mikä lie pesukarhu tai vastaava onkaan (vinkusysteemi on jo rikki). Carolle on oikeastaan aivan sama vinkuuko lelu vai ei, mut ihmisväki koittaa olla vinkuleluja ostamatta ja tykkää kovasti niistä hetkistä, ku jostain syystä talouteen eksyneet vinkulelut lakkaavat vinkumasta. ;)

Riitta kirjoitti...

Tääälläkin tuli lumi vähän myöhässä! No, tuli se varmaan koko maassa:D Muuta hyväää itsenäisyyspäivää:>

leila kirjoitti...

Jaa Saivakin harrastaa lelujen etsintää luonnosta. :) Lumeshan kanssa on kunnostautunut siinä, suurin löytö ja kotiin raahattu oli lampaantalja... Tuota röhköpossua hehkuttaa moni, mutta ei meilläkään kumpikaan siitä tykännyt, kun yhdessä kyläpaikassa saivat kokeilla.

Ja lunta on meilläkin! :)

Millan kirjoitti...

Onpa onnellisen näköinen pikku pörriäinen lumisateessa ja leluja tosiaan riittää, vain se lapinkoiran paras lelu puuttuu, eli toinen lapinkoira :)

wind-up toy kirjoitti...

Bemary, jepjep. Lellipentu on lellipentu. ;P Vinkuleluissakin on eronsa, joissakin on yllättävän miellyttävä ääni ja joissakin aivan järkyttävä hermosahaääni.

Riitalle kiitos itsenäisyyspäiväonnitteluista. :) Lunta taisi tosiaan tulla useammassakin paikassa.

Leila, juu, kyllä Saiva jotain pientä kotiin on kantanut, mutta kyllä Lumes silti vie voiton taljansa kanssa. :D

Millan, lapinkoira on onnellisin lumessa ja pakkasessa, eikös. :) Jospa ensi vuonna Saiva saisi kaverinkin. Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. :)

Mari kirjoitti...

Minusta oli ihanaa kun itsenäisyyspäivänä heräsi ja lumi oli maassa! Ei se taida nyt kauan pysyä kun on plussaa, mutta olen iloinen jo siitäkin kun on siitä saanut tässä nyt muutaman päivän nauttia :)

Meidän lapinkoiralapsi oli aivan haltioissaan kun näki lunta ensimmäisen kerran - oli naurussa pidätteleminen kun se hyppi kuin kenguru pihalla! :D

wind-up toy kirjoitti...

Meillä on edelleen lumi maassa, toivotaan kovasti että pysyisikin. :) Lapinkoirat on kyllä hulvattomia riekkuessaan lumessa. Saivakin on taantunut aivan vauvaksi, lenkeillä ei millään huvittaisi kävellä, kun tekisi mieli vain myllertää lumessa.