Emäntää hemmotellaan useammalla vapaapäivällä, vasta keskiviikkona tarvitsee seuraavan kerran raahautua harjoittelupaikkaan. Otamme siis Saivan kanssa ilon irti ja tarkoitus olisikin viettää laatuaikaa omalla porukalla, mutta myös tavata tuttuja koirakavereita.
Tänään suuntasimme aamupäivästä metsään. Ajattelin, että lauantai ja hyvä sää ovat sellainen yhdistelmä, että lähimetsämme kuhisee koirakkoja. Otettiin siis mukaan uudenkarhea liina (pyykkinaru, 20 m ja hintaa vajaa 3e) kameran lisäksi, jotta emäntä voisi keskittyä kuvaamiseenkin pelkän kyttäämisen sijaan. Testikäytössä uusi liina osoittautui huomattavasti järkevämmäksi kuin vanha pyörää punosta oleva liina. Uusi liina on kevyempi, liikkuu liukkaammin maastossa eikä takerru yhtä helposti juurakkoihin yms. En myöskään usko, että uusi liina rispaantuu käytössä kuten vanha liina teki. Kuvissakin liina vilkkuu, kiitos valkean värin, mutta älkää siitä häiriintykö.
Eipä sillä, että liinaa olisi tarvittu. Nähtiin vain yksi koirakko! Loppumatkasta keskenkasvuinen sakemanni pääsi meidät yllättämään, Saiva näki sen ensin ja pysähtyi, jolloin allekirjoittanutkin tajusi, että jotain tapahtuu. Astuin liinan päälle, mutta ei Saikkonen edes yrittänyt mennä vieraan koiran luokse. Luoksetulokäskyn kuultuaan empi ensin (sakemanni louskutti leukojaan about 4-5m päässä), mutta toisesta käskystä tuli luokse ja matka jatkui. Mun pieni koirani taitaa kasvaa aikuiseksi.
|
Lintubongari osa XxX |
|
Joulukuisia joutsenia |
|
Tulossa ollaan |
|
Poseerauksenko halusit? |
|
Valolla leikkimistä |
|
Kullanmuru |
|
Maanmainio posepaikka: ylösalaisin oleva vene |
|
Saiva tuumii |
|
Ja tuli siihen tulokseen, että on hippaleikin aika! |
|
Akka, ala jahdata! |
4 kommenttia:
"Kullanmuru" -kuvasta tulis hieno kalenterikuva!!
Tuon kuvan olemassaolon kun muistaisi vielä ensi kesänä, kun vuoden 2013 kalenterikuvat päätetään. :)
Hienoja ja tunnelmallisia kuvia. Mun suosikkini on tuo veneen päällä istuva Saiva, tai siis ne molemmat. :)
Kiitos, Emma :)
Lähetä kommentti