Viime aikoina Saivalla on ollut vähän tylsää. Ei olla päästy käymään häiriötreeneissä ja emännällä on jonkinasteinen motivaatiovaje treenailuun kotioloissa. Onneksi ollaan päästy tapaamaan koirakavereita, joten S on saanut kuitenkin kuluttaa virtaansa. Tänään kävi kylässä Musto ja Salli, jotka tavattiin viimeksi vajaa viikko sitten metsälenkin merkeissä. Aloiteltiin hihnalenkkeilyllä, mutta siirryimme piakkoin sisätiloihin, kun tuuli sen verran navakasti. Ei sillä, että viima olisi koiria haitannut. Tyypit painiskeli sisällä ja Mustokin lämpeni Saivalle ihan eri tavalla, kun ei ollut hihna ahdistamassa. Kiitokset vielä tätäkin kautta seurasta ja uudesta reenihihnasta!
Perjantaina käytiin pitkästä aikaa tapaamassa islanninlammaskoira Veilaa. Tytöt on joskus otattanut vastakkain, mutta nyt mokomasta ei näkynyt merkkiäkään. Koirapuistossa kaksikolla oli oikein mukavia juoksentelu- ja painihetkiä. Kameraa en tälle reissulle ottanut mukaan, kun oli niin hämyistä jo. Toivottavasti Veila tavataan piakkoin uudemmankin kerran.
Tornion ryhmänäyttelyyn lähetin ilmoittautumislomakkeen. Toivottavasti ehti ajoissa perille ja päästään pyörähtämään kehässä. Saivan voi bongata nuorten luokasta. Katsotaan mitä Palojärven Matti likasta tykkäilee. Pää on edelleen kevyt, eikä tuosta muuksi enää muutu. Otsapenger voisi olla selvempi ja kalloon suhteutettuna kuono on himpun verran liian pitkä. Mutta kuten tänään totesinkin: Saivan vauhdilla on väkisinkin virtaviivainen, voimakas penger vain hidastaisi... Joka tapauksessa pikku mussukka on hyvä juuri näin.
Tornion näytelmän jälkeen pidämme varmaan jonkin pituisen tauon näyttelyistä. Josko kesällä sitten uudestaan, nähtäväksi jää.
2 kommenttia:
Kyllä se Saivan pää voi kuule muuttua vielä (vahvistua):) Käypä katsomassa Vihtorilan kennelin sivuilla kuvaa Nevestä n. 1,5vuotiaana. Et tunnista samaksi koiraksi. Toki täytyy ottaa huomioon Neven nuoruuden kokemukset. Ei sitä tiedä vaikka Palojärvi tytöstä tykkäisi :) Tsemppiä kehään
Niin no koskaanhan ei saisi sanoa ei koskaan, nähtäväksi jää vahvistuuko pää. Ja kiitos tsempityksistä. :)
Lähetä kommentti