Sunnuntaina 9.1. kävimme Saivan kanssa Kajaanin Tamminäyttelyssä. Oltiin jo aikaisin paikalla, mutta onneksi seurana oli siskotyttö Kuura (T. Camomilla). Pienen alkupörinän (S pörisi) jälkeen tytöt pienimuotoisesti painiskelivat ja köllöttelivät vieretysten. Kiitos Kuuralle ja emännälleen seurasta!
Kehässä näkyi Kuuran lisäksi muitakin sukulaisia. Saivan veli Ransu (T. Cummitus) pyörähti myös kehässä sekä Saivan pikkuserkku Tulettaren Diiva, jolla on vallan mainiot korvat ja joka pärjäsi tosi hienosti.
Esiintyminen meni tosi nätisti, Saiva jaksoi olla reippaana vaikka kehän alkaminen venähtikin ja odottelu alkoi väsyttää. Muutenkin olen ylpeä pikkulikasta kaikin puolin, ei säikkynyt hallin ääniäkään yhtään. Seuraavassa näyttelyssä odotan kyllä mielenkiinnolla tuomarin arviota Saivan liikkeistä, sillä tällä kertaa niissä ei ollut mitään vikaa - edellisillä kerroilla liian ahdas takaa. Joka tapauksessa tuomarina oli Paavo Mattila ja tätä mieltä hän oli Saippusesta.
"Kaunis nuori narttu. Kuono-osa voisi olla hieman lyhyempi. Hyvä ilme ja kaula. Sopusuht. runko. Hyvät raajat. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."
Käyttäytymisen arviointiin tuli rasti "rodunomainen lähestyttäessä" -kohtaan.
Lopputulos siis JUN ERI3. Eli erinomainen ja junnunarttujen kolmas.
Kuvia lisäilen jahka niitä jostain ilmaantuu.
4 kommenttia:
Onnittelut hienosta menestyksestä ja arvostelusta! :)
Markku Mähösen yhden arvostelun luin ja se oli tooodella pitkä eli hälle varmasti kannattaa viedä.
Sekä tietty Tapio Kakolle, Eija Lehtimäelle ja Jukka Kuusistolle. :)
Saiva kiittää. :)
Me mennään näyttelyihin vielä tällä hetkellä sillä periaatteella, että ko näytelmä on tarpeeksi lähellä + emännällä on rahaa. ;) Mutta toki mahdollisuuksien mukaan on aikeissa viedä Saiva ainakin Kakolle. Mähösellekin voisin viedä, kun häneltä saa mukavan pitkän arvostelun. Ja toki muillekin, ehtiihän noita kiertää. :)
Heippa! Isot onnittelut hienosta näyttelymenestyksestä! Saiva on selvästi kehittynyt suotuisaan suuntaan :) Ja kyllä se Paavo Mattila olisi ne ahtaat liikkeet huomannut, jos niin olisi ollut.
Me pidetään nyt näyttelytaukoa ja odotellaan juoksuja ja yritetään vankistua (ei lihoa). Keväämmällä sitten jo nuorten luokkaan :). Ja naapurin mieliksi pidetään sitruunapantaa...
Onnea teille seuraaviinkin näyttelyihin!
terv. Assi-siskonen kera emännän
Moikka! Kiva kuulla teistäkin. :) Ja kiitokset onnitteluista. Katsotaan miten ensi kerralla menee. Torniossa näillä näkymin käydään nuorten luokassa ja seuraavat näytelmät onkin sitten varmaan jo avoimessa.
Välillä on hyvä hengähtää ja pitää taukoa. :) Onnea teillekin tuleviin koitoksiin ja mukavaa kevään odottelua!
Toivottavasti jossain joskus törmätään. :)
Lähetä kommentti