Hilpa tutustuu nummien paimeneen, bordercollie Jackiin.
Kahden päivän aikana käytiin kuljettelemassa lampaita kaksi kertaa ja poroaidassa käytiin neljästi. Lampaita Hilpa näki reilu vuosikkaana edellisen (ja ainoan) kerran, ja oli silloin vähän hämmennyksissään, että mites tässä pitäisi toimia. Nyt se nuuskutteli lampaat ja lähti oikein sievästi kulkemaan niiden takana ja kuljetti niitä rauhallisesti kokeneemman koiran kaverina tietä pitkin. Tämä olisikin riittänyt minun mielestä sille varsin hyvin, mutta kouluttaja halusi vaatia siltä enemmän. Hipsillä ei oikein pää sitä kestänyt ja paineistui siitä todella paljon ja.. ja noh, onneksi toisena päivänä saatiin vähän paikkailtua tilannetta. Mukava kuitenkin päästä toukokuussa käymään täällä kotipuolessa lammaspaimenessa. Ainesta pikkutyypissä kuitenkin minun silmääni oli, en vain halua että sillä jää mitään mörköjä takaraivoon, joten katsotaan miten toukokuussa menee!
Poroaidassa Hilpa hetken katseli ja tuumasi. Ensikertalaisena se oli aluksi pitkässä liinassa, mutta heti kun nähtiin ettei sitä kiinnosta ajattaa poroja, niin otettiin liina pois. Aika kivasti se lähti sitten työstämään asiaa, kunnes Jorma-poron mielestä penikka tuli liian lähelle ja se pysähtyi kuin tatti. Tässä vaiheessa kajahti paimenelta haukku ja aika sissi muuten olikin, mutta Jorma veti pitemmän korren. Se ajoi Hilpan kirnuun, jossa vastassa oli loput tokasta, joten koira joutui vähän puikkelehtimaan ja sai melkein koparasta. Onneksi ei sen kummempaa sattunut ja hetken palauttelun jälkeen Hilpa lähti uudestaan töihin. Ei se poroista painetta ottanut, Jormaa vähän väisteli tapahtuneen jälkeen ja pidettiinkin Saajomannun Minnan kanssa huoli, ettei joudu toista kertaa yhtä tukalaan tilanteeseen. Jossain vaiheessa se keksi, että portilla seisoo porukkaa ja koirakavereita ja kirnusta kulkiessaan karkasikin sinne muutaman kerran. Tämä otettiin lopulta pois uudestaan liinaan kytkemällä ja estämällä karkaaminen, mikä toimi paljon paremmin kuin minun karjahtelu, mikä vain paineisti ohjaajaherkkää eläintä.
Summa summarum. Ensikertalaiseksi meni minusta tosi hyvin. Se selvästi kuljetti ja kokosikin, sai ajettua porukan kirnuunkin. Se on porojen kanssa kovapäinen ja sillä on hyvä moottori. Suurin haaste on siinä, että se on itsenäinen, joten vähän jouduttiin keskustelemaan, että silloinkin tehdään töitä, kun mie sanon, eikä vain sillon kun sattuu huvittamaan. Mutta tykkäsin itse kovasti ja myös Minna antoi oikein kivaa palautetta. Voimme siis todeta, että Hilpallakin on taipumukset alkuperäistyötehtäväänsä säilyneet - ja se on seikka, mikä lämmittää mieltäni.
