Mäellä

Oili ja Raija lähti meidän seuraksi tarkastamaan uutta potentiaalista lenkkipaikkaa (mikä paljastui lopulta paremmaksi valokuvailupaikaksi) viime viikon sunnuntaina. Mulla oli vain pokkari mukana, mutta Sannalla oli kunnon vermeet, joten tässäpä muutama hänen ottamansa kuva tyttöjen riekuista.

Ja oma vaatimaton saldoni. Maisemia ja seurue.

Pyhä-Luosto

Kesälomasta napsaistiin yksi viikko luontolomailuun, kohteena Pyhä-Luoston kansallispuisto. 9.8. ajeltiin Pohjois-Pohjanmaalle, käytiin ekana tapaamassa Hilpan Väpä-veljeä ja siitä suuntasimme Mysslan ja Kelmin luokse. Seuraavana aamuna lähdettiin sitten kahden ihmisen ja neljän koiran voimin Kemin kautta kohti Keski-Lappia. Pyhällä meitä odotti mökki, joka palvelisi tukikohtanamme. Perillä oltiin sen verran myöhään, ettemme jalkautuneet sen kummemmin koirien iltalenkkiä lukuunottamatta.

Väpä ja Hilpa

1. retkipäivä, tiistai. Lähdettiin kävelemään mökiltä Karhunjuomalammen kautta Isokurulle ja Pyhänkasteenputoukselle, kierrettiin rinteiden kautta hotellille ja siitä sujahdettiin takaisin mökille. Komeata oli, kuvat puhukoot puolestaan. Isokuru varsinkin oli hieno. Sää oli erinomainen, alkumatka saatiin olla rauhassa, mutta sitten aloimme saada turistiryhmistä seuraa.

2. retkipäivä, keskiviikko. Viikon harmain päivä ja olo oli flunssan takia kehno. Ajettiin auto luontokeskus Naavan pihaan ja kierrettiin lyhyehkö Poropolku, johon ei kuulunut sen kummemmin nousuja eikä laskuja. Nähtiin metsää, suota ja poroerotusaitaa. Aidalta piti kävellä aika pitkä matka maantietä pitkin ennen kuin polku taas johdatteli meidät metsään. Nähtävyyksien puolesta tylsin käymistämme reiteistä, mutta puolikuntoiselle ihan sopiva koomauspolku. Katsastettiin myös Naavan tarjonta.

Kuusissa oli paljon suopursuruostetta

Tässä ku ootellaan, niin kohta niitä poroja tulee, usko pois

3. retkipäivä, torstai. Jälleen hyvä sää, joskin tuulinen. Noitatunturin valloitus. Valittiin vähän poikkeava reitti, koska olimme jo Isokurun nähneet, eli ajoimme auton Huttulomalle, josta lähdimme nousemaan Annikinlammen kautta kohti tunturia. Ensimmäiset vastaantulijat olivat vasta lammen luona, joten reittivalinta oli varsin onnistunut. Näkymät huipulta olivat hienot, kelpasi katsella maisemia. Takaisin palasimme hieman eri jälkeä pitkin.

Viilennystauko Annikinlammella

Myssla ja Kelmi

Lepotauko

Ruskan merkkejä

4. retkipäivä, perjantai. Hyvä sää, tuulista, pari hassua pisaraa vettä, muuten aurinkoista. Ukko-Luoston valloitus. Luoston puolella reittimerkinnät oli huomattavasti vaillinaisemmat kuin Pyhällä. Alkupistettä etsimme tovin, kunnes huomasin maahan kaatuneet/kaadetut opasteet. Matkaan vain. Portaita oli joku reilut 500, ihan hyvä aamujumppa. Huipulla oli varsin ihastuttava säätutka pallottamassa kuin jättimäinen valkoinen sieni, nice.. Onneksi maisemat olivat kuitenkin taas kohdallaan. Emme lähteneet Torvisen suuntaan, vaan kohti Pikku-Luostoa ja Lampivaaraa. Ihan kiitettävästi oli rakkaa käveltäväksi, mie kävelin jäyhänä jököttävään katajanoksaan pahki ja muljautin nilkkani kivikossa. Koirat bongasivat tietenkin myös poron. Lampivaaralla polku muuttuikin sitten hiekkatieksi, joka jatkui parkkipaikalle asti.

Tästä se lähtee

Mökillä lepiä

 5. retkipäivä, lauantai. Aamulla pakkasimme kamat kasaan, siivosimme ja hyvästelimme mökin, ja hurautimme vielä yhdelle retkelle. Kiersimme Rykimäkurun reitin, joka vei meidät ensin jo tutulle Lampivaaralle ja sieltä Pyhälammelle, jonka jälkeen tavoitimme varsinaisen nähtävyyden eli Rykimäkurun, joka oli jokseenkin puiden peitossa, mutta vaikuttava rotko silti. Reitti olisi voinut olla paremminkin merkitty, joutui välillä vähän tuumaamaan oikeaa suuntaa. Autolle palattuamme alkoikin kotimatka.

Saiva kyllästyi jo posettamaan, huom. hihna vasemmalla..

Kokonaisuutena reissu oli varsin kiva. Osasin jo odottaa tiettyä turistirysämäisyyttä, mutta silti olin vähän pettynyt kuinka paljon joutui kävelemään soralla. Luoston reittien merkkauksille voisi myös tehdä jotain. Muuten en valita muuta kuin flunssaani! En tähän ladannut kaikkia kuvia, loput löytyvät täältä: klik.

Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Kävin vielä likkojen kanssa morjestamassa Niuniuta hihnalenkin merkeissä. Mukava oli nähdä tuttuja!

Yleismaailmallisia Saipa-kuulumisia

Tämmöisen pätkän olin kirjoitellut itselleni muistiinpanoksia elokuun alussa. Julkaistaan se nyt niin ei jää pyörimään, vaikka kuvia ei nyt tän kylkiäiseksi olekaan.

Hilpan juoksut on juostu, niissä ei mitään sen ihmeempää. Saivalle se murahti kerran pienesti luun päältä. Se on tehnyt vastaavan kerran aiemminkin nimenomaan juoksuisena, ei koskaan muulloin. Saiva on näihin pariin tilanteeseen suhtautunut luontevasti: väistää samantien pois ja menee kauemmas pötköttelemään seinille katsellen. Mitään kränää tytöillä ei siis ole ollut, ja normaalissa tilassaan Hilpan kunnioitus Saivaa kohtaan on niin suurta, että se varmasti luovuttaisi luunsa sille, jos Saikku niin röyhkeä olisi, että kävisi sen ottamassa. Normaalissa tilassa likat syövät herkullisimmatkin luunsa usein samalla alustalla lähekkäin, joskaan eivät sentään ihan kylki kyljessä. Toivottavasti nuo satunnaiset murahtelut jäävätkin tuohon. Toistaiseksi Saikkonen on selkeä pomo, eikä Hilpalla tunnu olevan tarvetta asiaa kyseenalaistaa, mutta asetelma voi toki muuttua kunhan mutiainen vanhenee. Toivon, että mahdollinen vallanvaihdos tapahtuu luontevasti ja helposti. Fiksuja likkoja nuo onneksi ovat, paita ja peppu, bestikset.

Saivan bot-loimen sisäänajo sujui hyvin. Uskon, että ostos oli kannattava, sillä Saiva tuntuu pitävän loimestaan ja se on pärjännyt huomattavasti vähemmällä hieromisella siitä asti, kun loimi taloon tuli. Jotkut käyttävät loimea myös ulkoillessaan, mutta itse haluan varjella sitä likaantumiselta parhaani mukaan, jotta sitä ei tarvitse turhaan pestä, eikä se ainakaan sen takia menettäisi tehoaan. Olkoon loimi siis käytössä suunnitelmieni mukaan raskaamman lenkin päätteeksi ja toisinaan myös öisin.

Hilpa kasvattaa hissuksiin karvaa takaisin. Se ruukaa pudottaa pohjavillan lisäksi aina aimo tukon myös päällikarvaa, mikä on selvä ero Saivaan verrattuna. Se kun on aina pudotellut päällikarvojaan varsin säästeliäästi. Saivalta on alkanut nyt irtoamaan onneksi villa ihan itsekseenkin. Pelkäsin jo, että se ei siitä suosiolla luovu, mutta neiti olikin vain vähän myöhäinen. Aloitin sille sinkkikuurin, sillä sen turkki on vähän kuivahkon oloinen, mikä voi toki johtua karvanlähdöstäkin. Sille tuli myös hassu kolo karvapeitteeseen ja sen anturat ovat aina olleet melko kuivahkot. Testaillaan josko sinkki auttaisi näihin oireisiin.

Saiva on myös päässyt laihtumaan ihan huomaamatta. Se on nyt turhankin laiha, vain 12-kiloinen, kun se saisi painaa kuitenkin rapiat 13 kg. Mieluummin toki näin kuin liian lihava, mutta en siltikään oikein ole tyytyväinen asiaan. Miten en huomannut asiaa kuin vasta nyt, vaikka niin tunnollisesti seuraan molempien koirien fyysistä olemusta? Kai sitä on niin vainoharhainen lihomisen suhteen, ettei niin noteeraa laihtumista. Ruokamerkki vaihtui jokin aika sitten kylmäpuristetusta Lukulluksesta Barking Headsin lammasruokaan (bad hair day taisi olla tarkka nimi), mikä on ainoa syy, minkä keksin laihtumiselle. Lihamäärä ja liikunta ovat pysyneet kutakuinkin samana. Rasvaa BH:ssa on kuitenkin enemmän kuin aiemmassa ruoassa. Noh, lisäilen sekä nappulan että lihan määrää pikkuisen ja katson kuinka käy. Hilpan paino on pysynyt kutakuinkin samana vaihdoksesta huolimatta. Toivottavasti Saikkulinkin paino alkaa nousta, pitää kokeilla eri nappulaa jos onkin niin ettei tuo sille sovi. Hassua, että steriloitu keski-ikäinen syö enemmän kuin parivuotias leikkaamaton ja enemmän vapaana juokseva koira.