Hehei! Me ollaan hengissä ja kaikissa ruumiin ja sielun voimissa. Paljon on ehtinyt tapahtua tuossa (näköjään) maaliskuun jälkeen. Minulla ja likoilla on uusi kaksilahkeinen ystävä ja hänen labbiksensa Aatu-poika, ja tämän myötä on ollut enemmän ja vähemmän säpinää, eikä aikaa blogin kirjoitteluun ole kaikelta muulta jäänyt.
Saiva ja Hilpa voivat hyvin. Uusia valjas- ja ruokaostoksia on tehtynä, hieman on harrasteltukin. Hakukausihan käynnistyi kun lumet suli, mutta ihan niin säntillisesti ei olla niissä treeneissä päästy käymään kuin viime vuonna. Mutta toisaalta tein myös sen päätöksen, että hakukokeita ei mitä todennäköisimmin koskaan tulla korkkaamaan, joten se ei ole niin justiinsa. Koirista varsinkin Hilpa toki nauttii hommasta suunnattomasti, joten harrastusta toki jatketaan, kun ryhmässäkin kerta on tilaa tämmöisille puuhastelijoille.
Koiratanssia ollaan päästy nyt hieman säntillisemmin puuhaamaan ihan halliolosuhteissa ja pieni toive on, että saataisiin Saivan kanssa ohjelma siihen kuntoon, että ehtisin sen kanssa kisoissakin käymään. Ennen "eläköitymistä" ainakin. Ja tokoa/rallyä on tehty mielenvirkistykseksi silloin tällöin.
Tänä viikonloppuna käytiin ihan hotellissa yöpymässä ja lauantaina päiväretkeilemässä Rokuan maastoissa. Eipä ole sielläkään tullut käytyä aiemmin, vaikka se suht lähellä entistä asuinpaikkaa onkin. Mutta aivan todella mukavaa hiekkaharjuahan siellä on. Sattui pilvinen päivä, mutta pari pikkuista kuuroa ei meitä juuri edes kastellut. Mustikoita oli aivan mielettömän paljon ja kanervat kukki kauniisti. Muutama kuva tuli pokkarilla otettua, vaikka kyllä taas jälkikäteen harmitti, kun en jaksanut kunnon kameraa ottaa völjyyn.
|
Tahdissa mars! |
|
Vietettiin useampi mustikansyöntipaussi. |
|
Eräänlainen tapa viettää taukoa. |
|
Ehkä järkevämpi tapa viettää taukoa. |
|
Pookilla evästauko. |
|
Parillakin lammella oli kuikkia. |
|
Aatu-pentele |
|
Kuikkia. Pirun pokkari.. |
|
Joku tarvitsee poseeraamiskurssin? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti