Läpivalaisussa

Tämän viikon haku sai jäädä, kun kiikutin iltapäiväksi Saivan eläinlääkärin vastaanotolle tutkittavaksi. Lauantaina aamulenkin jälkeisen levon jälkeen se nousi ylös kolmijalkaisena. Se sai ketoprofeiinia ensiavuksi ja liikkuikin illalla vähän paremmin, mutta teki silti mulle selväksi ettei aio liikkua senttiäkään sen jälkeen kun tarpeensa sai tehtyä. Sunnuntaina se oli edelleen hankalan oloinen. Välillä piti vasenta takasta ylhäällä ja välillä käytti sitä jäykästi, iltaa kohti oli parempi. Sannan kanssa käytettiin nuoriso + Oili riekkulenkillä, Saiva sai odottaa autossa ja Sanna sitten ystävällisesti kopeloi takapäätä ja katsoi sen liikkeitä. Lihasrevähdystä olisin halunnut epäillä, mutta selvää kipupaikkaa ei saatu paikallistettua (tässä Sanna oli isona apuna, koska minulle Saiva ei kipuaan oikein näytä). Huoli alkoi siis olla kova, vaikka koiran vointi parempi olikin.

Maanantaiaamuna soitin eläinlääkäriin (päivystävälle ei olisi hyväjänyt viedä, syistä x ja y), ja sain ajan tiistai-iltapäivälle. Onneksi pomo on niin ihana, että kesken työpäivän onnistuu hoitaa tärkeitä asioita, kunhan menetetyn työajan myöhemmin korvaa! Lääkärinä toimi Sinikka Sarpanen ja tykkäsin kyllä, kohteli koiraa (ja omistajaa) kivasti, oli asiallinen ja puhelias. Haastatteli minua ensin Saivan historiasta, keskusteltiin patellaluksaatiosta yleensä ja sitten katsottiin ulkona Saikkulin liikkeet. Nostin Saivan pöydälle, mistä se ei oikein tykännyt, mutta rentoutui sitten, kun pääsi näkemään ulos ikkunasta. Sarpanen teki perustarkastuksen korvista ja sydämestä lähtien, kokeili myös etujalkoja ennen kuin siirtyi ongelmaosastolle takapäähän. Paljastui, että Saiva ei oikein antanut venyttää jalkoja taakse. Tästä ja liikeradoista johtuen lääkäri halusi ottaa aika laajasti röntgenkuvia, eikä oikeastaan kysynyt asiasta vaan totesi ja mie nyökyttelin vieressä. Saiva rauhoitettiin ja odottelin sen vierellä, että oli nukahtanu ennen kuin palasin töihin ja jätin pikkumustan hoitajien huomaan.

Parin tunnin päästä, kun pääsin töistä, palasin klinikalle ja hetken odoteltuani Sarpanen otti minut vastaan ja totesi hymyillen heti ekaksi, että koira voi hyvin. Katsottiin yhdessä rtg-kuvat, jotka otettiin siis lonkista, selkärangasta ja molemmista polvista. Huonoin uutinen lonkista: niissä on hieman nivelrikon alkua, ei onneksi kuin ihan hitusen ja tämän ikäiselle C-lonkkaiselle näytti erittäin hyvältä. Sarpasen mukaan lonkat ei tule koiraa vaivaamaan. Ranka oli täysin puhdas ja kyllä, polvet myös! Täten tämäkin lääkäri totesi, että "jos olisi oma koira, niin en leikkaisi vielä". Näillä siis mennään.

No, mikä Saivassa sitten oli vikana? Alaselkä sillä oli armottoman jumissa, mikä näkyy allaolevassa kuvassakin. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että se on metsässä juostessaan muljauttanut jalkaansa, johon on koskenut. Liikerata on muuttunut hetkellisesti kivun takia ja se on vaikuttanut suoraan selkärankaan, joka on mennyt jumiin. Hiphei, tulehduskipulääkekuuri ja hierontaa ja lämpöä selälle, niin pitäisi vetretä! Olen tätä tietoa ja neljää rtg-kuvaa rikkaampi ja 210 euroa köyhempi.