Osasin siis vähän odottaa, että miten Saiva käyttäytyy, tosin pelkäsin sen haukkuvan enemmän kuin se loppujen lopuksi haukkui ja rauhoittui myös nopeammin kuin odotin. Kierrettiin ensin pyöröaitaus ulkoa käsin ennen kuin mentiin sisälle pienen lammaskatraan sekaan. Koira pidettiin kokoajan liinassa, joten se oli jatkuvasti hallinnassa ja muutenkin lampaitten hyvinvointi ja turvallisuus otettiin hienosti huomioon. Saiva oli erittäin kiinnostunut ja hyvin innokas, lähti siitä ääntäkin, mutta sain sen kuitenkin aina katkaistua komennolla. Alussa se antoi liikaa painetta lampaille, mutta toppuuttelulla asettui ja liina pääsi löysälle ja kuljeteltiin lampaita iisisti. Suuntaa vaihtaessa se lähti kivasti hakemaan tasapainoa (koira aina vastakkaisella puolella lampaita kuin ihminen), mutta meinasi tulla liian lähelle lampaita -> lampaisiin tuli paineesta vauhtia -> koiraan tuli vauhtia. Mutta hyvin sain Saivan uskomaan, kun kielsin ja hienosti se aina rauhottui taas oikeaan paimennusmoodiin. Olin oikein ylpeä tyypistä ja se saikin kehuja, että osasi ensikertalaiseksi hienosti. Tulipa myös mainintaa, että meillä on hyvä suhde. Lämmitti sydäntä kyllä melkoisesti, kun aikanaan niitä töitä sai oikeasti tehdä, että itsenäisestä pikkukoirasta kuoriutui lopulta sellainen kuin se nyt on.
Hilpan vuoro oli sitten sunnuntaina. Se ei ole koskaan muuta kuin nähnyt poroja ja vissiin joskus jopa lampaitakin, mutta mitään käsitystä näitten eläinten kohtaamisesta sillä ei ollut, joten enpä oikein tiennyt mitä odottaa. Ajattelin, että se joko yllättää miut täysin tai sitten se haukkua päksyttää. Ja joo haukkua paukuttihan se. Oli kyllä selvästi epävarmuuttakin ilmassa, joten Hilpalle tekee varmasti hyvää vähän aikuistua, mutta oli se toki välillä hiljaa ja kulki liina löysällä uuhien perässä ja sekin välillä väläytteli tasapainottamista. Että ei se tosiaankaan toivoton ole, tässä vaiheessa sen tekee varmaan hyvä vähän kasvaa pois päällä olevasta murkkuiästä (se on aloittanut taas askartelunkin yksinollessaan). Hilpan toinen kerta jäi välistä sään takia, mutta saatiin korvauskerta.
Seuraavana keskiviikkona otin Saivan mukaan korvauskerralle, koska miusta yksi pyrähdys lampaissa antaisi enemmän Saivalle kuin Hilpalle, enkä kadu päätöstäni. Käytiin ensin pyörössä, Saiva meni mukavasti. Se nuuskutteli toisaalta paljon, mutta sen kanssa kulkenut kouluttaja sanoi, että eleistään huolimatta se piti kokoajan paimennettavia silmällä, vaikka nokka olikin maassa. Paljon sen toiminnassa näkyi oikeita eleitä, kiertämisiä ja muuta, mutta sen ollessa ilman liinaa se selvästi haki miusta vähän tukea, ikään kuin ei olisi varma saako mennä vai pitääkö tulla luokse. Saiva pääsi hetkeksi kuljettamaan ilman liinaakin ja lisäksi käytiin hakemassa isompi katras haasta ja pyrittiin kuljettamaan se isolle pellolle syömäpuuhiin. Päästessään kuljettamaan isompaa laumaa isommalla alueella Saikkonen innostui kohtuullisesti ja sitä sai rauhoitella taas, mutta kokonaisuutena varsin mukava kokemus. Sen verran todettiin kouluttajan kanssa, että ohjaajapehmeähän Saiks on (minkä jo tiesinkin) ja se siis ottaa herkästi paineita nimenomaan ihmisten eleistä ja loukkaantuu mikäli kieltävät/estävät eleet ovat sen makuun liian voimakkaita. Mutta hieno pieni paimen se on.
Saivan kuvat on ottanut Minna K. ja Hilpan kuvat ovat Sannan käsialaa.
 |
| Saiva kummastelee akan könyämistä |
 |
| "Riviin järjesty!" |
 |
| Viesti Hilpalle "Minun katras, ei sinun" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti