lauantai 3. toukokuuta 2014

Viikon takaiset tottistelut

Viikko sitten meillä oli Hilpan kanssa ekat hakuharkat, joista kirjoittelinkin jo aiemmin. Saman viikonlopun sunnuntaina oli Suonenjoella samaan syssyyn myös tottistelua. Mehän oltiin Hilippasen kanssa ne keltanokat paikalla, joten mitäänhän me ei varsinaisesti osattu paitsi Hilpa tarjoaa hyvin istumista ja luoksetulot sillä on vauhdikkaita, vaikka niitä päästäänkin harvoin toko-mielessä harjoittelemaan. Mukavasti se myös innostui lelusta taistelemaan, kun oman reeniajan ulkopuolella vähän hassuteltiin: asia, jota täytyy muistaa pitää yllä. Onhan siinä potentiaalia mokomassa pikkukoirassa ja tämäkin kouluttaja kehaisi, että mukavan oloinen penikka on mulla käsissä. Vielä kun saisi itsestä kaivettua esiin jonnekin hautautuneen treenimotivaation niin jo. Toimiskohan lihapullat yhtä hyvin meikäläiseen kuin Hiippaan? Vinkkejä saatiin taas paljon, paljon, paljon, joten olisi meillä ainakin puuhaa, kun tarttuisi vaan kunnolla toimeen!

Otin pari kuvaakin ensimmäiseltä kierrokselta. En hoksannu kellekään kameraa ojentaa silloin kuin Hilpan kanssa reenasin, mikä harmittaa itteä, mutta seuralaisista nyt pari räpsyä ja lisää löytyy gallerian puolelta jos jotakuta kiinnostaa.

Tälle koiralle rakennettiin kapulasta kivempaa
Oottelu on tylsää
Taistelutahtoa löytyy
Koevalmis koirakko
Hiipan Alma kaveri
Ystäväni esitti tässä taannoin toiveen, että olisi kiva kun koiramaisista kommelluksista olisi enemmän videoita, joten tässäpä yksi. Kaivelin Saivalle helpoksi muuttuneen dog spinny -aktivointilelun naftaliinista Hiippaa varten ja tuli taas todettua, ettei raasu edelleenkään ole se penaalin terävin kynä. "No bite? Cannot do it" taisi Piiparinen todeta. Häätyy tosin mainita, että kyllä spinneri tyhjeni, kun vähän tsemppasin koiraparkaa.



Ei kommentteja: