tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu se tulla jolkuttaa . .

.. ja kotona tuoksuu piparit, maustekakut ja pikkuleivät. Tänään ja eilen oli leipomispäivä ja keittiö täyttyi niin leivonnaisista kuin nelijalkaisista ystävistäkin. Koirat ovat saaneet aina kukin vuorollaan voi- tai margariinipaperin nuoltavaksi, kun paketti on tyhjentynyt, joten tokihan ne sitten kyttäsivät lähettyvillä, että joko olisi oma vuoro. Tosin meidän koirat ovatkin niin viisaita (köh..), että aika pian ne oppivat millainen ääni lähtee, kun paperia kaaputetaan tyhjäksi. Ko. äänen tunnistaminen mahdollistaa pötköttelyn eri huoneissa, joista voi sitten kipaista paikalle, kun kuulostaa siltä, että NYT voisi saada vähän rasvaa.

Vaikkei sokeri olekaan hyväksi koirille, niin täytyy myöntää, että otukset ovat saaneet myös maistaa pienet palat piparia yms. Hyi hyi, älkää ottako mallia. Tänään sitten päätinkin, että leipaisen koirille omat keksit jouluksi. Lappalaiskoirafoorumilla oli helppo ohje (jota itse vähän sovelsin, kun en viitsinyt kauppaan lähteä muutaman aineksen tähden):

7½ dl vehnäjauhoja (täysjyvä jos on, meillä ei ollut)
5 dl kaurahiutaleita
3 dl vettä
40 g omenaa raastettuna (raastoin porkkanan, ei ollut omppuja)
3 rkl kanelia (1½ rkl, kun loppui kesken)
2 rkl kasviöljyä
2 rkl hunajaa
1 rkl muskottia

Sekoita kaikki ainekset keskenään, kaulitse ja painele muoteilla. Paista uunissa 170 asteessa n. 30 min.

Hyvin maistuu sovellettukin resepti.

Löysin koirille myös joulukaulukset. Apua mitä koiran inhimillistämistä, mutta puolustaudun sillä, että koirat eivät näistä kärsi ja me ihmiset saadaan nauttia tiukujen helinästä.


2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Pitäähän koirillakin joulu olla. Teidän jouluvalmistelut vaikuttaa kivoilta. Naurattaa tuo tonttutyttö Saiva kauluksessaan. Meillä koirat kiskoisivat tuommoiset alta aikayksikön pois tai solmiutuisivat kulkusista toisiinsa:D

wind-up toy kirjoitti...

Vaikka Saivalla on omia kotkotuksiaan ja jekkujaan, niin se on siinä suhteessa ollut aina kiltti, että se ei revi päältään mitään. :) Ja tämä kotosalla asuva kolmikko ei keskenään leiki, joten sotkeentumisesta ei ole pelkoa. Nita leikkii tosi harvoin ja Pilvi vain silloin kun sillä on juoksut.