sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

"Vääränrotuisia"

Kuten koiraharrastuspiireissä on tapana sanoa muun rotuisista koirista kuin se oma on.

Räppäsin männä viikoilla muutaman kuvan vääränrotuisista, sekä kaverin issikoista että etälauman jäsenistä: Nitasta ja Pilvestä. Nähtiin myös lapinporokoira Reetua, mutta en tullut ottaneeksi kuvia. Pikaisesti tavattiin myös Saivan Kuura-siskoa (jolla on muuten nykyään oma blogi: Kuurankukkia), mutta kuten epäilinkin tytöt ottivat siihen malliin yhteen, että tapaaminen jäi lyhyeksi. Jälkiä eivät saaneet aikaiseksi kuitenkaan, ja hyvä niin. Viime tapaamisesta on kovin kauan aikaa, tytöt ovat samanikäisiä ja tapaamishetkellä oli liian monta koiraa läsnä. Huono yhtälö. Käveltiin kuitenkin lyhyen matkaa siskon kanssa vierekkäin, jotta päällimmäiseksi ei jäisi muistot tappelusta. Iloisella mielinhän nuo toisiaan kurkkivatkin sitten.

Mutta tässäpä näitä kuvia.

Myssla, kohta 4v



Kleppa 2v 3kk
Pilvi ravistaa
Nita ja taustalla siskoni



Loppuun vielä eräjormailija Saiva

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Möttiäinen

Ompelin verhoja ja kun näin kangaspussin pohjalla jämäkankaita miehen projektista ja vanhasta t-paidasta, niin sain päähäni että tekaisen Saivalle pikapikaa lelun. Ihan kuin lellipennulla ei olisi kori täynnä leluja..

Enikeis, neonkangas oli jokseenkin ohutta, joten lätkäisin siihen vahvempaa kangasta alle. Täytteeksi herneitä ja vielä kaupanpäälle kirkuvan pinkkiä karvakangasta. Tuli ehkä maailman rumin lelu koskaan, kun emäntää ei ole siunattu kaavojen tekijän lahjoilla. Mutta koira tykkää, joten tavoite saavutettu?


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kepuli

Eilen käytiin lenkillä Muston ja Sallin kanssa, mutta sää oli jokseenkin.. epävakainen, joten kuvia ei ole. Tänään aurinko helli ulkoilijoita, joten nappasin kameran lenkille mukaan. Myssla ja Kleppa tulivat viikonlopuksi Ouluun, joten ulkoiluseuraksi lähti Kleppa. Myssla toipuu sterilisoinnista, joten se jäi tällä kertaa matkasta. Mysslan leikkauksen takia Saivakaan ei siis arkisin ole mukanani Kajaanissa.

Harmi, kun oli niin paljon muitakin ulkoilijoita, hiihtäjiä ja moottorikelkkoja. Saiva ei hiihtäjistä niinkään välitä, vaikka seuraileekin katseellaan, mutta kelkat on asia erikseen. Onneksi välillä pystyttiin päästämään koirat turvallisessa paikassa irti. Mutta pitemmittä puheitta niitä kuvia.

Klepan luoksetulo

Äkkipysähdys



Yhteistuumin välillä kuulosteltiin
Sitten päätettiin, että pistetään painiksi


Väistöliike!



Onko tämä se kuuluisa hullunkiilto?


Saikkulilla hurrrrjan hauskaa
Vähän pönöttikin, olevinaan

Enempää en kyllä poseeraa
Kaverikuva kuitenkin saatiin
Nähdään taas!