perjantai 29. tammikuuta 2010

Väsähtänyt likka

Eilen oli mukava päivä. Saiva pääsi leikkimään Mysslan kanssa ja juoksemaan vapaana metässä. Nyt kun Mysslakin oli toipunut omaksi itsekseen, niin jaksoivat vielä metsälenkin jälkeen touhuta sisällä. Loppupäivän Saiva sitten nukkui, mutta monta tuntia se touhusikin. Ikinä ennen ei ole noin väsähtänyt. Ei tarvinnut käyttää kuin yhdessä välissä pissillä ja iltalenkillä, joka kesti ehkä 20min. Kyllä tytteli välillä katteli tuossa lattialla ja vähän leikittiin, mutta kuitenkin. Oli helppo ilta.

Saatiin Mysslan omistajalta pari härkäpuikkoa ja pari itseleivottua koirankeksiä. Molemmat puikot on jo syöty ja kekseistäkin on vain toinen jäljellä. Saiva kiittää!

Tänään vastalahjaksi viedään tokkurainen Myssla ja omistajansa eläinlääkäristä kotio (omistaja ei ole tokkurassa). Pitää Saiva ottaa mukaan autoilemaan, en uskalla jättää yksin, kun ei olla vielä niin pitkää aikaa treenattu, menee reippaasti yli puolituntia. Pitää kahlehtia typykkä etupenkille niin ei mene Mysslaa kiusaamaan taakse. Toivottavasti osaa olla kunnolla.

Niin ja sain vihdoinkin pakastettua tuota koiranmakkaraa siivuina koulutustuokioita varten. Jahti&Vahti liha-ateria makkaraa taisi olla, kaupanpäällisiksi saatiin ruokaa ostettaessa. Ihan näpsäkän tiivistä tavaraa.

Edit: Ei käytykään autoilemassa, vaan Myssla selvisi ilman tokkurointia pois eläinlääkäristä ja kävivät meillä kylässäkin. Saiva sai taas reuhata ylimääräiset energiat ja nukkuu nyt tyytyväisenä.

1 kommentti:

Rumba kirjoitti...

Mysslakin kyllä meni samaa tietä miun sänkyyn nukkumaan kun kotio päästiin, hyvä kun jaksoi vähän ruokaa syödä!

Ehdittiin muuten bussiinkin hyvin, jouduttiin jopa odottelemaan vielä sitä.

Ja ei mitään, turha heitellä ruokaa pois jos mysslakaan ei puikkoja syö.. Katotaa saatteko loputkin!