sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen Ruunaalla

Pääsiäinen. Neljän päivän vapaat ja foreca lupaili hyvää keliä: mitähän sitä keksisi? Puolasta tilaamani makuupussi ei ehtinyt Kuopioon asti saapua, mutta kun mies sanoi, että hän pärjäisi kesäpussillaan ja mie saisin hänen 3 vuodenajan pussukan, niin eipä tarvinnut sen enempiä houkutella. Intensiivinen retkisuunnittelu perjantaina, rinkkojen pakkaaminen, lauantaina viimeiset eväsostokset ja sitten keula kohti Lieksaa ja Ruunaan retkeilyaluetta.

Parkkipaikalle ehdittiin vasta kolmen nurkilla ja hetken Koskikierroksen (31 km, tosin erään laavun vieraskirjassa luki, että gps:n mukaan Koskikierros on pidempi) alkua etsittyämme matkaan vaan. Ehdittiin tallata noin 6 km ennen kuin leiriydyimme. Kävimme kurkkaamassa Haapaniskan ja Kakkisen laavut, mutta kalamiehet olivat ne tavaroillaan varanneet, joten päätettiin pystyttää teltta Mustapyörteen nuotiopaikalle. Jokaisen laavu- ja nuotiopaikan yhteydessä oli mukavasti puuta ja kirves sekä myös ulkohuussi. Täytyy myös tähän alkuunsa kehaista, että puitteet oli näiltä osin hyvässä kunnossa.
Tauon paikka
Lounastauon maisemat
Jääkävelyä
Suhtkoht jännä kävellä näitä puita pitkin
Koirat arvosti lunta
Tämmösiä jääkansia näkyi, näittenkin päällä oli jännä kävellä

Eka silta, hyvin meni
Mies nappasi miusta ja Saivasta kuvan
 Rannat eivät olleet vielä täysin sulaneet, joten veden saamiseksi saatiin liukastella. Hyvin selvittiin kuitenkin. Illan hämärtyessä alkoi tuulla sen verran kovasti, että nuotiosta huolimatta turvauduin itse toppavaatteisiin. Ihanaa oli kuitenkin istua iltaa, paistaa makkaraa, juoda teetä ja kaakaota. Mie söin myös pääsiäisen kunniaksi mukanani raahaamani suklaamunan. Koiratkin saivat osansa makkarasta ja lisäksi nappulaa.

Leirikoirat
Koti pystyssä
Metsäteemaan sopiva muna

Vedenhakua

"Think wild, eat civilized"

Teltassa nukutti makiasti. Kokeiltiin ensin olisiko koirat tarenneet absidin puolella, mutta sen verran tiukalle kippuralle ne toistensa kylkeen änkesivät, että otettiin ne teltan puolelle jalkopäähän. Hieman oli kintuilla ahdasta, mutta muuten ei valittamista. Ja hyvin tarkeni, vaikka oonkin kylmänarka. Herättiin puoli 8 maissa ja voi kun meillä oli hidas aamu. Matkaan lähdettiin vasta 11 aikoihin ja sehän sitten kostautu myöhemmin.

Retkeilyalue on hyvä läpileikkaus pohjoiskarjalaisesta luonnosta: oli mänty- ja kuusimetsää, suota, järviä ja jokia. Juurakoita lukuunottamatta helppokulkuisia polkuja, tosin ajankohdan takia me saatiin vähän ylimääräistä haastetta, kun välillä käveltiin lumella ja jopa jääkansien päällä. Sai olla tarkkana varsinkin lumen ja jään peittämien pitkospuiden kanssa, ettei astuisi huti ja nyrjäyttäisi nilkkaa. Koirat kyllä nauttivat säännöllisesti esiintyneistä lumilänteistä.


Tienpätkäkin piti kulkea, lumista ja kelirikkoista, epämiellyttävin pätkä


Ainoa oikea nousu oli Huuhkajanvaaralle, eikä sekään paha nousu ollut. Käytiin ihailemassa maisemia näköalatornista ennen matkan jatkumista. Ruokatauko pidettiin Saunaniemen laavulla, johon kävi kova tuuli eikä aurinkokaan päässyt sinne paistamaan. Vettä oli ihan joka puolella, mutta saatiin etsiä turvallista paikkaa, jotta saatiin keitettyä vettä pulloihin. Pussiruokaa naamaan, koirille jämät ja matka jatkui.

Rinkkavahti näköalatornin juurella
Maisemat Huuhkajanvaaralta



Yöpymispaikaksi löydettiin Murroojärven laavu. Tuuli oli laantunut ja järvenpinta oli aivan sees. Laavun yhteydessä oli myös ylityspaikka, mikä oli osasyy miksi hieman polulta poikettiin nimenomaan tuolle laavulle. Jos veneet olisivat olleet jo paikoillaan, olisimme varmaan oikaisseet, koska maanantaille jäi vielä niin monta kilometriä ja pitäisi kotiakin ehtiä ajella. Mutta vasta vastarannalle oli tuotu pari venettä, joten iltapuuhiin vain ja nukkumaan. Koirat ensin vähän karsastivat laavussa olemista, kun mies oli viritellyt isot tulet, mutta rauhoittuivat aikansa asiaa tuumattuaan. Muuten nukutti hyvin, mutta jossain vaiheessa yötä alkoi tuulla ja sitten meinasi tulla pikkuisen vilu ja lisäksi tuuli paiskoi tuhkaa laavun sisään. Eli ei niin hyvin nukuttu yö kuin edellinen, taidan olla enemmän telttaihmisiä.

Ilta saapuu Murroojärvelle



Viimeiselle päivälle jäi suunnitelmistani huolimatta pisin matka: 15 kilometriä, mikä näkyi taukojen lyhyydessä ja siinä, että uskaltauduttiin välillä täyttämään juomapullot keittämättömällä vedellä virtapaikoista. Niskalahden jälkeen ei polun varrella enää tulistelupaikkoja ollut, vaan niitä varten olisi pitänyt poiketa polulta. Eihän se paljoa olisi tehnyt lisämatkaa, mutta ruokatauko pidettiin kuitenkin ihan omassa paikassa. Eipä tuota nuotiota tarvitse, kun on kaasukeitin matkassa. Vilakansuon tienoilla tuli ainoa tenkkapoo reittimerkintöjen suhteen. Yksi kartta neuvoi menemään suoalueen yli ja kaksi muuta opastivat kiertämään sen. Varsinaisia reittimerkkejä ei lähettyvillä näkynyt, joten käytiin pällistelemässä "ylityspaikkaa" ja ihmeteltiin karttoja vielä vähän lisää. Lopulta älyttömältä vaikuttanut "ylityspaikka" muuten hyväkuntoisella reitillä sai meidät uskomaan, että paikka täytyy kiertää ja hetken päästä puunrungosta tervehtikin meitä tuttu keltainen reittimerkintä.
Matka jatkuu maanantaiaamuna

Toinen sillanylitys
Ruokatauko, Hilpakin oppi vikana päivänä, että tauoilla kannattaa levätä


Parkkipaikalla oltiin viiden maissa ja kotimatka saattoi alkaa. Oli oikein kiva reissu, harmittavan kiirus vain oli vikana päivänä, mutta mitäs laiskoteltiin sunnuntaina. Kalamiehiä näkyi paljon parkkipaikkojen lähellä, mutta omaakin rauhaa oli kauempana. Asiallisesti huollettu paikka, joten varmasti on kesällä kiitettävästi kulkijoita

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hilippa hakureenilöissä

Haku kuuluu yhteen niistä lajeista, joita olen suunnitellut Hilpan kanssa testattavaksi. Saiva on sen verran pidättyväinen ja yhden ihmisen koira, että uskallan väittää, että sen kanssa olisi iso homma saada ihmisten etsimiseen motivaatio kohdalleen. Hiippa on eri puusta veistetty tässä suhteessa ja se pitää paljon kaikista ihmisistä. Lisäksi se on Ahne.

Tänään aamuysiltä startattiin porokoira-Alman ja emäntänsä kanssa auto ja suunnattiin Suonenjoelle Hilpan ekoihin hakutreeneihin. Lähtötaso nolla, joten niillä mentiin. Näkö- ja kuuloavuilla lähdettiin liikenteeseen. Ekalle maalimiehelle Hilpa sanoi pienen pöhäyksen, mutta meni sitten morjestamaan ja kekkasi, että pirhana, tältähän saa lihapullia! Parille ekalle maalimiehelle miun piti myös vähän avustaa kävelemällä vähän matkaa koiran tukena, mutta kolmannelle se sai jo rohkeutta ja meni ihan itse. Hävitettiin apujakin jo ja voi kun Piiparisesta oli kivaa! Neljä "ukkoa" nostettiin ennen ruokataukoa. Koirakoitahan oli 8 meidän lisäksi ja oltiin tokavikoja juoksujen takia. Niin ja Hoo karkasi autosta oman vuoronsa jälkeen. Ikkunat ei ollu isollakaan auki, mutta näköjään tarpeeksi tuolle kahlekuninkaalle. Sinne se hakumetsään pinkaisi iloisena meikäläistä morjestamaan.

Keittolounaan jälkeen jatkettiin, ajattelin ensin, ettei Hips jaksa 2-3 maalimiestä enempää, mutta hyvinhän tuosta löytyi virtaa kun metsään pääsi. Eka maalimies vähän hihkui Hilpalle etäältä ennen kuin meni piiloon, toinen vain vilahti näkyvissä ja kolmas taputti pari kertaa käsiä umpipiilosta. Kaksi ensimmäistä Hiippa nosti helposti, mutta umpipiilo oli vähän hankala, kun se oli eka maalimies, jonka menoa H ei nähnyt yhtään ja meni vielä kunnolla piiloon. Lähti vähän epäröiden, otin pari askelta niin jatkoi sitten menoaan hyvin. Juoksi huti ja vähän aikaa nuuskutteli, kurkkasi meikäläistä ja sitten löysikin maalimiehen. Vikaksi tehtiin vielä motivaatiopisto eli alusta asti maalimies otti kontaktia ja hihkui metsään mennessään: hyvin toimi.

Olipahan meillä vain mukavaa ja on se hienoa nähdä, kun oma koira syttyy johonkin hommaan. Kouluttaja oli asiantunteva (oma koira hälyryhmässä) ja porukka oli mukava ja tsemppaava. Toivottavasti saadaan tätä harrastusta jatkettua tulevaisuudessa. Kouluttajan mukaan Hilpassa on potentiaalia: käyttää nenää, liikkuu hyvin ja on motivoitunut etsimään ihmisiä. Ohjeeksi haukun opettelun lisäksi, ettei pidä edetä liian nopeasti, että motivaatio myös säilyy.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hilpa yksi vee!

Hilippa Piippa Piiparinen täyttää tänään jo vuoden! Vuosi sitten sain todistaa sen ja pentuesisaruksiensa syntymää, istua ja ihastella pentulaatikon reunalla Emman sanoessa, että tämä tyttöhän on sitten sun, eikös vain. Ja niinhän se olikin. Pikku likka.


Vuosi on mennyt älyttömän nopeaa ja sanomattakin selvää, että kasvua on tapahtunut ulkoisesti kuin pään sisälläkin.




Hilpan painosta mulla ei ole tarkkaa tietoa, kun en omista vieläkään vaakaa, mutta suurinpiirtein saman verran se painaa kuin Saivakin, eli noin 13kg. Toiset juoksuthan Hiipalla alkoi 16.pvä. Iso tyttö muka, mutta mieleltään vielä aivan pentu.

Synttäreitä ei varsinaisesti juhlita mitenkään. Synttärilahjaksi Hips saa hakutreenit lauantaina ja tänä iltana saavat putkiluut pureksittavaksi. Tylsää, mutta eipä koirat välitä. Luulen.

Toivotan vielä kätilön ominaisuudessa oikein lämpimät onnentoivotukset koko Metsänväki-pentueelle ja iso kiitos Emmalle, joka minulle tämän pienen napaketun antoi hoidettavaksi.

Loppukevennykseksi pari kuvaa siitä, miten EI oteta onnistuneita poseerauskuvasia.

"Mitä sinä minusta haluat?"

Piä tunkkis.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Toisten tehdessä töitä...

... toiset nauttivat aurinkoisesta kevätsäästä. Mies kävi Hilipan kanssa retkellä ja sen jälkeen vielä Saivan kanssa lenkillä, mistä H suivaantui niin, että kun tultiin miehen kanssa yhtäaikaa kotia, niin Hips murjotti kevythäkissä.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Mitä meille kuuluu

Viime aikoina on tullut päiviteltyä blogia vain kuvien ja retkien muodossa, mutta eipä meille paljoa muuta kuulukaan. Nytkin kuvituskuvina viime viikonlopun Maaningan pikaretken pokkarisaldoa. Normiarki rullaa omalla kaavallaan: mie käytän koirat aamulenkillä, ruokin ja lähden töihin, mies käyttää koirat usein päivälenkillä (nyt kun on hoksannut, että miten kahta koiraa talutetaan) ennen kuin tulen töistä ja mie taas sitten hoidan iltapissatuksen ja -ruokinnan. Viikonloppuisin ja välillä arkenakin yritetään käydä yhdessä lenkillä. Hilpalla on karvanlähtö loppusuoralla, Saivalla vasta aivan alussa. Tämänkin karvanlähdön tuotokset menevät käsityöläiselle. Päätyvät karvat hyötykäyttöön.



Enemmän pitäisi noitten kanssa treenata, varsinkin Hilpan. Sen kanssa menen parin viikon päästä viikonloppukurssille, jossa lauantaina treenataan hakua ja sunnuntaina tottista. Kurssin tavoite? Kokeilla olisiko hakuhommista meille harrastukseksi vai ei. Sitä ennen lupaan ja vannon näin virallisesti, että treenaan Hiippasen kanssa vähintään joka toinen päivä tottista: eli meillä se tarkoittaa sivulletuloa, ja jos se alkaa sujua hyvin, niin sitten myös seuraamista. Ja jos sekin sujuu niin sitten keksin jotain muutakin. Tässä myös kovasti suunnittelin, että syksyllä voitaisiin Hipsun kanssa mennä jollekin kurssille (perustottis vai agin alkeis?). Kesäksi kun en halua mihinkään säännölliseen sitoutua. Olisi mukavaa, jos saisi täälläkin järkkäiltyä pystyyn samanlaisen vapaamuotoisen ja ilmaisen treeniporukan, jossa voisi Hilpankin kanssa kunhan harjoitella hiljaa olemista ja kivaa yhdessä tekemistä.


Minulla on kesällä lyhyt loma ja silloin ainakin lähdetään jonnekin kauemmas vaeltamaan. Pääsiäisenä olisi myös tarkoitus päästä reissuun, mutta riippuu nyt vähän vielä muutamista seikoista, että minkä luontoinen reissu toteutetaan. Aika näyttää. Täällä Kuopiossa on älyttömästi vesistöä ja lukuisia saaria, joissa on hyvin tulentekopaikkoja ja laavujakin jopa, joten ollaan myös pohdittu josko vuokraisimme kanootin ja viettäisimme yhden viikonlopun meloskellen ja ulkona yöpyen. Kumpikaan meistä ei ole kovin kokeneita melojia, joten häätyy testata, että tykästytäänkö touhuun. Saapa nähdä myös miten käy koirien suhteen: osaako mokomat olla veneessä aloillaan. Hilpallehan ostin vähän aikaa sitten pelastusliivin, joten pysyypä ainakin molemmat koirat pinnalla, kun Saivallakin oma liivi on vanhastaan.



Ruokintapuolesta voisin sanasen ylös laittaa ihan itseäni varten. Tytöt syövät nyt Lukullus-merkkistä nautapohjaista kylmäpuristettua napua. Kyseessä on vähärasvainen nappula, jota Hilpa syö huomattavasti isompaa annosta kuin Saiva, ja mahdollisesti ostan sille seuraavaksi energiapitoisempaa evästä. Saiva on ihan sopivassa kunnossa steriloinnista huolimatta, joten sille syötän jatkossakin laihempaa ruokaa. Molemmat saavat välillä lihaa, kuten aina ennenkin.