Jäällä

Mulla kävi kovasti koirat sääliksi, kun eivät eilen päässeet riekkumaan vapaina, joten tänään suunnattiin läheisen järven jäälle, jotta koiraraukat pääsisivät juoksemaan. Salli vaikutti olevan haluton tottelemaan käskyjäni (totteli se sitten, kun karjaisin, mutta ääneni ei kestäisi moista jatkuvaa karjuntaa), joten uskaltauduin päästämään sen irti vain jäällä. Saiva sen sijaan sai olla vapaana metsikössäkin, kun sen tottelevaisuuteen voin edes jokseenkin luottaa. Salli toki sitten omaa emäntäänsä tottelee, mutta eihän tämmönen hyvänpäiväntuttu välttis ole sama asia.

Maisema ja kaksi hunnia

Lips

Aijaa! Poseerata piti

Saiva auraa

Yhteentörmäys

Salli nauttii lumesta ja pakkasesta

Ja vain toinen lapinkoira voi ymmärtää moista

Vähän tapeltiinkin

Mutta muistettiin myös poseerata

Ai mitä?

Niin joo, poseerata!

Leikittiin lisää

Ja kuulosteltiin talvea

Salli tuli luokse

Ja Saivakin

Lenkin päätteeksi oltiin kuolaisia

Ja pakkasen puraisemia

Luonnetesti

Eilen (lauantaina) otettiin suunta kohti Pellon pitäjää. Auto starttasi klo 9.40 ja takaisin oltiin vasta joskus puoli kahdeksan maissa illalla. Luonnetestin aikataulu oli yhtä koiraa jäljessä ja kuvasin vielä Saivan testin jälkeen lapinporokoira Siirin testin, joten koko päivä tuossa touhussa kului.

Linkitän postauksen loppuun lte-videon, sillä (liikkuva)kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Videolta puuttuu pimeä huone ja laukaukset.

Minkäänlaisia odotuksia minulla ei ollut testin suhteen. Sen tiesin Saivasta etukäteen sanoa, että se on pehmeä ja vilkas, vähintään laukauskokematon, luoksepäästävä, mutta pidättyväinen. Olin myös varma, ettei se takuulla purisi. Mutta esimerkiksi se, kuinka S paineistuisi kun jännittäviä asioita/uhkia tulee peräkanaa, oli täysi kysymysmerkki. Samoin miten se toimisi pimeässä huoneessa.

Testin tulos on kokonaisuudessaan tämä:

1. Toimintakyky +1 kohtuullinen
2. Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
3. Puolustushalu +1 pieni
4. Taisteluhalu -1 pieni
5. Hermorakenne +1 hieman rauhaton
6. Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
7. Kovuus +1 hieman pehmeä
8. Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
++ laukauskokematon
yht. 120-10=110 p.

Aluksi hieman epäilin, että innostuuko Saiva leikkimään tuomarin kanssa. Se kun usein yhdistää hallin treenitilanteeseen ja treeneissä harvoin innostuu lelupalkasta. Tuomarin esittelemä kepakko oli kuitenkin mieluisa, hetken tunnustelun jälkeen Saiva intoutui suht hyvin leikkiin (Saivan mittapuulla ainakin). Taisteluhalu jäi kuitenkin miinukselle sillä, kuten tuomarikin sanoi, Saiva taistelee pienesti, mutta siihen se sitten jää.

S oli pimeään huoneeseen mennessä melko paineistunut ja totesikin, että rauhallinen ja pimeä huone on oiva paikka hengähtämiseen. Koira kävi mutkan siinä huoneessa, missä istuin hiljaa, kävi pikaisesti toisessa huoneessa, mutta tuli sitten vieressäni olleen pirtinpöydän luokse, meni sen alle ja rupesi istumaan melkein viereeni. Minusta tuntuu, että se tiesi tasan tarkkaan mun olevan siinä vieressä, mutta sillä ei ollut mitään kiinnostusta tervehtiä minua. Kutsuin koiraa kuiskaten, Saiva vilkaisi minuun (näin sen taskulampun kajossa kiiluvat silmät selkeästi), mutta tuomarit halusivat, että S selkeästi tulee luokseni ja tunnistaa minut. Tätä piti odotella hetken verran, mutta kuiskaamalla se lopulta tuli luokse, ei tarvinnut sen enempää apuja.

Saiva selvästi paineistui testin aikana. Kelkan se hoiteli vielä aika mallikkaasti, uhkaavasta miehestäkin vielä selvisi, haalari oli rajoilla, mutta se pirun rämisevä tynnyri oli viimeinen pisara; pikkukoira olisi voinut viimeistään silloin lähteä kotiin. Testin jälkeen, kun odottelimme testitulosta, Saiva yritti ponnekkaasti mennä kuvaajana toimineen herran luokse.

Laukauskokemattomuus tuli siksi, että Saiva reagoi laukauksiin, muttei pelokkaasti. Saikkulihan on ollut sorsametällä Nitan kanssa ja kuullut pyssyn pauketta. Nitan esimerkin johdosta S suhtautuu paukauksiin varsin innokkaasti ja oli testissäkin sitä mieltä, että jotain jännittävää on nyt tapahtumaisillaan; tippuuko sorsa vai eikö.

Saiva selkeästi odottaa minulta tukea ja käskyjä miten toimia. Haalarin jälkeen se suorastaan protestoi (hyppi vasten ja haukkui), kun ei saanut taholtani mitään ohjeistusta. Tuomaritkin mainitsivat, että Saiva on tottunut kuuntelemaan ja noudattamaan annettuja käskyjä. Tuomari sanoi myös, että Saiva on lellipentu: se on selvästi varttunut ympäristössä, jossa siitä välitetään. Ei se ainakaan pumpulissa kasvanut ole, se on kulkenut 8-viikkoisesta asti mukanani vaikka missä (eri kulkuneuvot, kaupungin vilkas keskusta, maaseutu, erilaiset kaupat, koirapuistot, raksat, tapahtumat..). Jäljen ja verijäljen harrastamista jatketaan, se vahvistaa koiran omaa toimintakykyä.

Kaiken kaikkiaan rodunomainen tulos ja noilla pisteillähän meidän arki sujuu vallan mainiosti. Kuten tähänkin asti. En hoksannut kysyä tuomareilta, että miten Saivan luottamuksenpula testiin vaikutti, vai vaikuttiko mitenkään. Saivan kanssahan luottamusta on rakennettu pienestä asti, mutta edelleenkään se ei koskaan, ikinä, missään tilanteessa paljasta vatsaansa vapaaehtoisesti kenellekään. Se ei pienenä pentunakaan heittäytynyt selälleen rapsutellessa. Muutenhan se nukkuukin jatkuvasti ketarat taivasta kohti.

Jos jollakulla on mielipiteitä suuntaan tahi toiseen niin anti tulla, kuulen mielelläni.

Tässä lupaamani linkki juutuubbiin: http://youtu.be/hZotlG37q8Y

Tytöt riekkuu

Eilisiltana olin piipahtamassa pikaisesti ulkosalla ja tyttökoirakaksikko oli ryykässy sängylle nujuamaan. Herra ei tiennyt, ettei Sallilla ole lupa hengailla sängyillä ja sohvilla (meidän lellipentuhan saa), joten kun tytöt pisti nujuksi niin herra nappasi lainassa olevan videokameran esiin ja kuvasi pätkän.

Linkitänpä videon, etten täytä blogia: klikka här.

Hoitolapsi

Tänään napattiin Saivan kanssa tallihommien jälkeen Salli tänne meille asustelemaan seuraavaksi kuudeksi päiväksi. Sallin asuinkaveri Musto jäi isäntänsä huomaan, mutta Salli on nyt meidän hoitolapsena, kun ilmeisesti minä osaan paremmin tarkkailla Sallin juoksujen alkamista kuin tuo edellä mainittu isäntä. Eli nyt on sitten kaksi koiraa talossa - väliaikaisesti, mutta kumminkin.

Salliska, turkkinsa tiputtaneena

Tytöt vetää ilmeellä

Pusipusi, pidän sinusta huolta

Ja lohdutuksen jälkeen voikin siirtyä kyttämään naapureita

Alun hämmennyksen jälkeen Salli on ollut kuin kotonaan. On syöty, lenkkeilty ja nukuttu ketarat ojossa. Iltapainitkin vetäisivät Saivan kanssa, joten jospa ensimmäinen yö poissa kotoa menisi mukavasti sekin.

Olipa kerran Kainuun reissu

Viikko sitten maanantaina hurruuteltiin Kajaaniin, kun emäntää kutsui opinahjo. Tällä kertaa reissusta muodostui hieman erilainen kuin yleensä, nimittäin nyt majoituttiin neljän päivän ajan koulun asuntolassa. Kyseessä oli solukämppä, neljä makuuhuonetta, joista jokaisessa kaksi asukkia. Saiva viihtyi asuntolassa yllättävän hyvin, vaikka yksinolot sen pitikin olla yhdessä huoneessa suljetun oven takana. Ensimmäisenä koulupäivänä pidin likalla Klepalta lainaan saatua sitruunapantaa, mutta muina päivinä jätin sen pois, kun ei tarvetta mokomalle kapistukselle ilmennyt.

Tiistaina ruokailun jälkeen opettaja piti Saivalle asuntolatestin. Oltiin pitämässä tuntia koirakeskuksella, joten hain Saivan sinne ja opettaja kyseli perustiedot lomakkeelle. Sitten mentiin ulos ja testattiin, kuinka S. Aikkonen suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja heidän lepertelyihin. Vastaus: rauhallisesti häntää heiluttaen ja vähän pussatenkin. Lisäksi testattiin, miten ohitukset sujuvat. Vastaus: rauhallisesti, mutta uteliaasti nenä pitkällä vierasta koiraa kohti. Lopuksi testattiin, mitä Saiva tuumaa, kun jätän sen yksin ulos (sidoin hihnan häkkiin) ja ohitse kävelee ihminen koiran kanssa. Vastaus: rauhallisesti, uteliaasti. Eli testi meni hyväksytysti läpi.

Testin jälkeen opettaja kysyi voisiko S jäädä vielä siksi aikaa, että harjoitellaan rotumääritelmiä ja niiden tulkintaa. Käytiin kohta kohdalta läpi suomenlapinkoiran rotumääritelmä ja Saiva sai seistä mannekiinina pöydällä. Ulkona katsottiin myös liikkeet. Yhteisvoimin tuumittiin, että kyllähän tuon lapinkoiraksi tunnistaa, puutteita on takaliikkeissä, niukoissa kulmauksissa ja melko voimakkaasti kapenevassa kuonossa. Eli ei mitään uutta auringon alla. Mutta reippaasti Saiva käyttäytyi ja hyvin rauhoittui pöydällekin seisoskelemaan ja istuksimaan, vaikka ensin vähän jännittikin, että eläinlääkäriinkös sitä tultiin, kun pöydälle joutui.

Kajaanissa Saivan kaverina oli samassa asunnossa asuskeleva sekalinjainen labradorinarttu. Ikää tällä ruskealla kaunottarella oli 1v ja 8 kk. Tytöt tuli mainiosti juttuun keskenään ja nujusivatkin melkeinpä aina kun me molemmat koiranomistajat paikalla olimme. Harmittaa vietävästi, kun kamera ei ollut matkassa! Välillä S kommentoi labbistytölle, kun se yritti nylkyttää, mutta muuten ei ollut mitään hämminkiä tyttöjen välillä.

Keskiviikkona käytiinkin sitten juoksuttamassa opiskelukavereitten kanssa koiriamme. Saivan lisäksi mukana oli whippet, lyhytkarvainen chihuahua ja amstaffi. Sekalainen seurakunta siis, mutta yllättävän hienosti tuli porukka keskenään toimeen. Keskiviikko- ja torstai-iltana Saiva pääsi vielä juoksemaan whippetin kanssa. Kyllä meidän tappijalka perässä pysyi, van ei se kiinni vinttaria saanut. Mutta mukavaa oli, Saiva tykästyi kovasti vinttaripoikaan ja 10kk ikäinen whippettikin löysi sisäisen miehensä.. Hups.

Perjantaina körryyteltiin sitten Nitan ja Pilven luokse. Saivan suureksi harmiksi Ninnukka ei ollutkaan niin innokas leikkimään kuin jouluna. Lauantaina juoksutettiin koiria perukassa. Siellä oli tainnut liikkua susia tai ilves, kun Nitakaan ei irronnut kauas ja sitä sai välillä houkutella eteenpäin.

Saiva hermostui ensimmäistä kertaa elämässään Pilveen! Pilvihän on yhenlainen räksy, eikä ole leikkinyt Saivan kanssa sitten Ässän pikkupentuaikojen. Likan mielestä on kivaa ärsyttää Pilveä, kun sitten Pilvi "vähän niin kuin leikkii", kun se syöksyy Saivan kauluskarvoihin kiinni. Joka tapauksessa, Pilvi söi putkiluuta, kun isot koirat olivat häkissä. Otin Saivan sisälle, kun se räksytti ulkona, S käveli ilman pienintäkään provosointia Pilven ohi, mutta pikkukoira kävi Saivan kimppuun. Laitoin Pilven jäähylle koiraportin taakse ja Saiva meni jonkun ajan päästä syömään samaista putkiluuta. Ei ongelmaa, mutta sitten joku älynjättiläinen kulki portista ja jätti sen auki, jolloin Pilvi syöksyi salamana luuta järsivän Saivan päälle. Yleensä Pilvi sen verran kunnioittaa suurempiaan, ettei haasta luun päältä. Saivahan moiseen tietysti reagoi, ärähti Pilvelle ja löi sitä tassulla. Onneksi suurempaa ei sattunut: Pilvi saatiin napattua samantien pois ja vietyä koiraportin taakse. Sillä vaan on kovin ulkonevat silmät, joten jännittää pienimmissäkin yhteenotoissa, että milloin silmät ottaa osumaa.

Semmoinen viikko oli meillä. Tänään allekirjoittanut aloitti tallilla työharjoittelun ja Saiva pääsee tokkiinsa mukaan joka päivä. Kylläpä oli lystiä taas kolmella lapinkoiralla kirmailla vapaana koko päivä.

Tylleröt ja Mustopoika

Oma kamera on pimeänä, mutta onneksi aina löytyy joku, jolla on kamera - tässä tapauksessa myös pari riekkumiskaveria Saikkulille. Olkaapas hyvä, kuvat Emma P, kiitos kuvalainasta!

Salli ja Saiva

Salli suojautuu

Neitokaisten tanssahtelua

Musto ja Saiva mielinkielin

Saivan hampaat

Tiedättekö tunteen kun ei enää ole mitään sanottavaa..?

Ja Sallin hampaat

Sallipa se saattaakin tulla meille hoitoon kuun lopussa. Saiva ottaa kyllä leikkiseuran innokkaana vastaan, eikä ihmisväelläkään ole mitään sitä vastaan.

Lopputalven suunnitelmia

Tämän viikon emäntä on istunut kotosalla koulutehtäviä tehden, joten lenkille ollaan päästy arkisinkin valoisan aikaan. Se on melkoisen luksusta se. Jokunen auringonsädekin on välistä pilkahdellut - se vasta luksusta onkin. Valitettavasti kuvia en ole uskaltanut ottaa, sillä minulla on perjantaina edessä promokuvien otto ja kameran akussa on virtaa vain kaksi pykälää ja laturi jäi toki Kainuuseen kolmen tunnin ajomatkan päähän.

Läheinen järvi on vihdoin ja viimein jäätynyt sen verran, että rannan tuntumassa uskaltaa kävellä. Ei kyllä muuten oltaisi uskallettu mennä, mutta jäällä näkyi sen verran jälkiä, että päättelin sen kestävän meikäläisetkin. Lähimetsä on niin tiheä kasvustoinen ja melko ahkerasti siellä kulkee koirakoitakin, että siellä Saiva on pakko pitää jatkuvasti käskyn alla vapaana kulkiessa. Melko hyvin se onkin hoksannut, että metsässä pitää pysyä emännän lähellä eikä vieraiden koirien luokse mennä. Jäällä näkyvyys on parempi, joten siellä annan Saivan irrotella enemmän. Käskysanalla "vapaa" Saikkonen lähtee pinkomaan minkä koivistaan ehti. Ja jos vielä sittenkin koiraa vähän mietityttää, että saakohan nyt ihan oikeasti mennä, niin sana "juokse" saa aikaan halutun reaktion.

Ensi viikolla onkin sitten luvassa Kajaanin reissu ja tällä kertaa homma onkin vähän erilainen. Myssla ja Kleppa emäntänsä kera ovat yleensä meidät majoittaneet, mutta tällä kertaa kolmikko on aivan eri suunnalla kotomaata, joten punkkaamme Saivan kanssa koulun asuntolassa. Saiva joutuu siis soveltuvuustestiin, jossa testataan osaako koira olla asuntolaolosuhteissa, onko se tarpeeksi sosiaalinen ja pysyykö omistajalla hanskassa. Hieman jännittää, mitä likka tuumii siitä, että se joutuu olemaan täysin vieraassa paikassa yhdessä huoneessa suljetun oven takana koulupäivän ajan. Varsinkin jos yhteisistä tiloista kuuluu ääniä, niin piippailu (jollei jopa haukkuminen) on kyllä mahdollista. Saamme Klepan sitruunapannan lainaan varmuuden vuoksi, joka varmasti ensiapuna toimii mikäli tarvetta ilmenee.

Kajaanin opiskeluviikon jälkeen käydään vielä Kuhmossa äitini luona viettämässä viikonloppua. Sittenpä aloitankin tutulla tallilla työharjoittelun ja Saivakin pääsee taas heposia katselemaan.

Kuun viimeisenä viikonloppuna onkin sitten luonnetesti Pellossa, kuten Saivan kalenterista näkyy. Luonnetestissä pyritään arvioimaan koiran luonnetta. Testissä käytetään hyväksi erilaisia ärsykkeitä ja sitten katsotaan kuinka koira niihin reagoi. Reaktioiden mukaan annetaan plus- tai miinuspisteitä, joista sitten loppujen lopuksi muodostuu pistemäärä. Eri osa-alueiden pisteet kertovat kuitenkin enemmän kuin kokonaispistemäärä. Joillakin roduilla vaaditaan luonnetesti jalostuskäyttöä varten, mutta lapinkoirilla ei tällaista vaatimusta ole. Päätin kuitenkin jo aikoja sitten, että haluan Saivan jossain vaiheessa luonnetestiin viedä, koska parhaimmillaan se auttaa ymmärtämään koiraa paremmin. Itse testihän ei omistajalta vaadi suuria: suurin osa ajasta pitää vain seistä/kävellä, olla huomioimatta koiraa ja olla kuin ei olisikaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on niin tottunut kommunikoimaan koiransa kanssa.

Internetistä löytyy paljon sivuja luonnetestistä, joten en sen tarkemmin ala tässä ruotimaan. Aiheesta kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa esimerkiksi luonnetestin esittelyä. Suomen Palveluskoiraliiton sivuilta löytyy luonnetestikalenteri sekä säännöt ja ohjeet. Voin myös suositella lappalaiskoirien luonnetestisivuja, josta löytyy yhteenvetoja sekä muutama mielenkiintoinen artikkeli.

Helmikuussa avataan Oulussa uusi eläinlääkäriasema, jossa aloittaa hyväksi haukuttu erikoiseläinlääkäri, jolle haluan Saivan polvineen viedä. Kunhan ajanvaraus kyseiselle asemalle aukeaa, pääsen sinne soittelemaan ja saan toivottavasti varattua ajan heti helmikuun alkupuolelle. Tarkoituksena olisi siis tsekata polvien tilanne sekä keskustella tulevaisuudesta, mahdollisista leikkauksista, toipumisennusteista ja muista tärkeistä asioista. Tämä käynti määrää pitkälti sen mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan.

"Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä."

Vuoskin vaihtui

Lomareissumme viimeisin osa: uusivuosi. Saikkuli suhtautui raketteihin samalla tutulla välinpitämättömyydellä kuin ennenkin. Nita-laikamme tykkää vouhottaa rakettien päälle: se haluaisi jahdata niitä, joten se on pakko ottaa sisälle koko illaksi/yöksi. Sisällä se kulkee ikkunasta toiseen ja saattaa haukahdella ja vinkua. En tiedä johtuuko tämä siitä, että Nita on metsästyskoira ja kaikki paukkuva saa sen kiihtymään (vrt. metsästysaseiden laukaukset) ja liikkuvat asiat napsauttavat jahtivietin päälle.

Saiva ensin vouhkasi Nitan kanssa, mutta ei selvästikään ymmärtänyt vouhotuksen ideaa ja lopettikin moisen typerän toiminnan hyvin lyhyeen. Yhdessä vaiheessa ulko-ovi sattui olemaan hetken auki ja samassa alkoi ulkoa kuulumaan viheltävien rakettien ääntä. Saivahan siitä innostui ja meinasi pinkaista ovesta rakettien perään. Onneksi isäpuolella oli refleksit tallella ja ovi paukahti ajoissa kiinni.

 Muuten ilta meni leppoisasti Saivan osalta, ison osan ajasta nukkui, välillä kävi takapihalla pissapuuhissa. Pilvi ei myöskään stressaa raketteja sisätiloissa. Ulkonakaan ei pahasti, mutta vähän paineistuu kovassa paukkeessa. En tiedä oliko Saivan rauhallisuudella vaikutusta Nitaankin, sillä Nita rauhoittui paljon nopeammin kuin edellisinä vuosina. Keskiyön paukekin sai Ninnun nostamaan vain päätään.

Nita täytti 3.1. jo viisi vuotta!

Pilvi sai herkun, Saiva ottaa
kontaktia äitiini

Välipäivien kamuja

Joulun ja uudenvuoden välissä ehdittiin näkemään tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja koirakavereita. Lapinporokoira Reetu oli ensimmäisenä treffausvuorossa ja käytiinkin juoksuttamassa kaksikkoa meirän mökillä. Keli oli jokseenkin huono kuvaamisen, harmaa päivä ja luntakin sateli. Muutama kuva kuitenkin onnistui.

Krhm..

Mutta Reetuhan onkin kiltti poika!

Kavelikuva

Reetu malttoi hetken poseerata

Ja melkein malttoi seistäkin

Seuraavana päivänä käytiin perukassa tapaamassa berninpaimenkoira Rölliä ja itäsiperianlaika Caroa. Laikan kanssa Saikkuli ei päässyt remuamaan, kun vajaa vuosikas pojanhulttio on siinä iässä, ettei malta pihassa pysyä ellei isäntä ole komentamassa. Röllin kanssa vähän nujusi, kokoero tosin oli sen verran huima, ettei mitään kunnon painimatseja uskaltanut Saivakaan ottaa.

Muutama kuva näistäkin koirista, vaikka ilta olikin jo pitkällä ja pimeän lisäksi satoi luntakin.

Rölli

Caro

Saiva yllytti hippaan

Kiitokset kummallekin emännälle seurasta! Leikkiseura Saivalle on aina tervetullut, samoin jutusteluhetki emännälle.

Joulusta

Pari päivää sitten kotiuduimme Ouluun tuolta Kainuun korvesta, joten päivityksiä joulu-uusivuosi -ajanjaksolta alkaa tipahdella hissuksiin tänne blogiin. Aloitetaanpa aikajärjestyksen mukaisesti joulunpyhistä.

Pilvi jouluaaton tunnelmissa

Meidän joulu olikin tänä vuonna vähän erilainen, nimittäin äitini onnistui murtamaan varpaansa aatonaaton aattona ja joutuikin koko vierailumme ajan kinkkaamaan kainalosauvojen varassa. Tapaninpäivän metsälenkki ja monet muut perinteet saivat vähän uusia vivahteita, mutta mukavaa oli kuitenkin.

Saivahan ei saanut mitään lahjoja. Likka sai pitkin syksyä kaikenlaista uutta, joten en raskinut mitään ostaa. Nitalla oli kaksi herkkupakettia ja Saiva saikin avata niistä toisen. Eli älkää huoliko, koiraraasu sai kyllä kokea avaamisen iloa. Paras joululahja pikkumustan mielestä oli varmasti kuitenkin Nitan innokkuus leikkiin. Tavallisestihan Nita jaksaa leikkiä ehkä pari min/vrk, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Välillä piti suorastaan komentaa tuota hupsua laikaa, kun ei antanut hetken rauhaa kaverille. Leikkiä iski minkä ehti. Mikä lie höperyys iskenyt mokomaan. Mutta Saiva nautti täysillä, kun sen suurin idoli jaksoi kerrankin nujuta väsymykseen asti. Ja ihmeellinen into jatkui vuoden vaihtumiseen saakka. Vuoden ensimmäisenä päivänä Ninnu-ressuun iski jonkin sortin flunssa, mikä veti rouvan veteläksi.

No nyt iski väsy

Ja se perinteinen Tapaninlenkkikin onnistui, kun nappasin vain pikkusiskon kaveriksi. Nitakin oli todella hyvin kuulolla, vaikka ensin ajateltiin, ettei se meitä kuuntele pätkääkään. Potkuroimassakin käytiin pariin otteeseen. Jostain syystä Saiva rakastaa potkurin edellä juoksemista, muttei hölkkälenkeistä eikä pyörän vierellä juoksemisesta.

 Käytiin myös useampaan kertaan moikkaamassa allekirjoittaneen kummityttöä ja tämän pikkuveljeä. Tytsyllä alkaa kohta olla ikää kolme vee, pikkuveljensä on puolivuotias. Yhtä innoissaan tyttö oli kuin aina ennenkin ja Saiva suhtautui yhtä lunkisti innokkaaseen hoitajaan kuin aina ennenkin. Mukava huomata, että koira on sen verran viisas, että poistuu rauhallisesti paikalta kun homma alkaa ahdistaa. Eikä mitään murinoita tai muita mutinoita varmasti kuulu. Pussaillaan enintään.

Pikkusiskoni sai uuden kääpiöhamsterin aikaisemmin, jo syksyllä, mutta nyt vasta sain pikkuisesta otuksesta kuvankin. Saanko esitellä, Vilhelmiina Sokerihiiri - tai jotain sinnepäin.

Saiva ehkä pikkasen vouhotti hamsterin päälle. Kyttäsi häkin vieressä tylsinä hetkinä. Yllätinpä mokoman istumasta pöydältä, moista ei ole kuunaan tehnyt! Mutta nyt piti ilmeisesti päästä mahdollisimman lähelle kiinnostavaa pikkuotusta.