Joulua kohti

Ajattelin etten ehdi blogia päivittelemään ennen joulun viettoon lähtöä, mutta ehdinpä sittenkin pikaisesti. Ja pakkohan se oli tulla kertomaan, että käytiin tänään Saivan kanssa Mustista & Mirristä ostamassa d.a.p. suihketta automatkaa varten. Maksoi muuten 29,50e, että ei ihan halpaa litkua olekaan.

Tosiaan autoilu on mennyt suht siedettävästi ennen, mutta pari viime kertaa on kuolannut penkinpäällisen ihan märäksi ja viime autoilureissulla sitten oksensi. Ikinä ei ole autoilusta nauttinut, mutta koirapuisto-reissulla ekaa kertaa kuolasi aivan valtavasti! Katottiin jo herran kanssa, että onko Saivalla tullut pisut, mutta ei, kuolaa se oli. Ikinä ennen ei siis tätä ole tapahtunut. Käytiin sitten toisena päivänä tankkaamassa auto. Taas aivan valtavasti kuolaa ja juuri kun saatiin auto takaisin halliin niin oksensi. Auton lähellekään ei haluaisi nyt tulla.

Voisi vaikka alkaa totuttelun ihan alkeista kerta auton läheisyyskin noin alkaa kammoksuttaa. Mutta nyt ei enää ehdi kun huomenna aamulla lähdetään kolmen tunnin automatkalle. Eli d.a.p. ensiavuksi, että olisi kaverilla edes hiukkasen helpompi olla, toivottavasti. Ja tarpeeksi monta pysähdystä. Toivottavasti d.a.p. rauhoittaa, kun ei sitäkään ole ennen tarvinnut kokeilla yhteenkään koiraan. Auttaisikohan feromonit tuohon yksinoloonkin, voisi vaikka kokeilla kerta nyt on tuollaista tököttiä tullut ostettua.

Niin ja tosiaan, ei me sitä huomioimattomuutta otettu käytäntöön, vaikka uhkailinkin. Ei se kuitenkaan ole hyvä idea, tuli vaan kimmastuksissaan pahaa oloa purettua. Koirasta en kyllä luovu, vaikka ongelmia onkin!

Valkoista ja rauhallista joulua kaikille!

Koirapuisto

Käytiinpähän Saivan kanssa illan mittaan koirapuistossa. Treffattiin siellä Myssla omistajineen, mutta kerääntyipähän sinne melkoinen lauma muitakin koiruuksia.

Alussa saatiin olla ihan rauhassa, sitten tuli Myssla ja melkein heti perään alkoi sitten virrata paikalle kaikenkarvaista porukkaa. Mysslan perässä Saiva aika pitkälti hänkkäröi, mutta innostuipahan sitten muidenkin seurasta, varsinkin kun Myssla sitten omistajineen lähti jatkamaan matkaa. Varsinkin valkoinenpaimenkoira oli tosi kiva kaveri. Yllättävän hienosti se isoksi ja aikuiseksi koiraksi jaksoi pikkuisen innokkuutta. Ja ihan itse suorastaan haki Saivan huomiota.

Tulipahan juostua ja aika väsy taisi tulla, jaksoi kuitenkin tuossa pureskella siiliä (puruluu), mutta eiköhän tuo aamuun asti pärjää näillä eväillä.

Autoilu vaatii vielä harjoitusta (mentiin koirapuistoon autolla). Ei ole kovin innostunut siitä hommasta, vaikkei kyllä oksentele eikä edes autossa itke. Autoon meneminen on vaan työn ja tuskan takana, eli eihän se sinne vapaaehtoisesti nouse, eikä tule edes lähelle. Sillä lailla.

Mutta tämäpä taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi blogimerkinnäksi, kun lähdemme alkuviikosta viettämään joulua muualle, joten hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille turjakkeille!

4kk kuva ja yksinolon hankaluutta

Tässä on nyt sitten vihdoin kuva 4kk ikäisestä Saivasta. Ei meikäläiseltä löytynyt tarpeeksi intoa eikä jaksamista ottaa niin paljon kuvia, että väkisin olisi löytynyt joku hyvä seisomiskuva (ei pitänyt häntää ylhäällä), joten tässä Saiva nyt sitten istuu. Säkä taitaa olla sellaiset 37cm, mikäli mittaustulokseen on luottaminen, joten pikkuinen se likka on.



Sitä tässä ollaan nyt ihmetelty, jotta viime viikolla yksinolot meni todella hienosti! Kolmekin tuntia meni nukkuen. Alkoi nukkumaan kun lähdettiin ja heräsi kun tultiin, mitään ei oltu revitty. Joka päivä jäi yksin vähintään tunniksi. Sunnuntaina ja maanantaina tuli sitten takapakkia. Kuunneltiin mp3-soittimesta ulvontaa ja haukuntaa. Pöydältä oli saanut tavaroita alas ja ne tuhottua ym. Tänään oli sitten vain todella lyhyttä aikaa yksin, ne meni kyllä ok. En muuten näin kovasti stressaisi asiasta, mutta kuten aiemmin olen todennut, valittaja valittaa pienemmästäkin metakasta. Tässä nyt sitten odotellaan seuraavaa isännöitsijän kirjettä tai toivotaan, että kirjoittamani kirje valittajalle on tehnyt tehtävänsä, eikä taas heti hermostu. Hitsit kun ei voi tietää, mikä on valittajan nykyinen suhtautuminen asiaan. Tänään olen jo kovasti toivonut lottovoittoa (en edes lottoa), jotta saataisiin ihan oma talo. Pääsisi tuostakin murheen kryynistä.

Mietin, että voiko kyse olla johtajuusongelmasta? Jo tämän ikäisen kanssa? Alkoi niin yhtäkkiä tuo ulvominen. Eikä meidän läsnäollessa ole kokoajan jalassa kiinni seuraamassa tms. Lenkeillä iskee usein jarrut pohjaan, eikä tottele käskyä tulla. Lenkkien pituudesta ei kyllä ole kiinni, tekee tätä lyhyilläkin pätkillä ja virtaa kyllä riittää. Ajattelin varmuuden vuoksi ottaa tiukemman linjan huomioimattomuuden kanssa. Tähän asti olen huomannut kaverin esim. aamuisin kun on tullut nuolemaan käsiä ja tietokoneella istuessani olen saattanut rapsuttaa hiukan, jos on tullut kinuamaan. Tästä eteenpäin näin ei huomiota kyllä heru! En kyllä tiedä, mitä sitten keksin jos ei nopeasti ala tuo ulvominen loppumaan. Koska valittaja ei tunnu olevan kärsivällisimmästä päästä, niin pitäisi nopea ratkaisu tuohon keksiä. Kyllähän minä nuo dapit ja kukkauutteet ym. tiedän mutta kun silti ahdistaa jos tuo valittaja vaan valittaa eikä usko, ettei tähän ole salamaratkaisua.

Aikoinaan laikan ja chihuahuan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, laika on niin itsenäinen ja paikkansa laumassa tunteva, ettei ole sitten ihan vauvaiän itkenyt perään. Chihu vinkui ja ulvoi sen yhden ainoan kerran, jolloin jouduttiin jättämään se moneksi tunniksi ilman kunnon valmistumista, eikä sen jälkeen ole ulissut eikä kyllä tuhonnutkaan mitään. Joten ei ole kokemusta tällaisesta yksinolemisen vaikeudesta. Oi voi ja voi.

Saiva 4kk

Saiva on tänään jo niinkin vanha kuin 4 kuukautta. En saa otettua kuvia, kun olen yksinään tämän päivän koiruuden kanssa. Tai no kuviahan saa otettua, mutta ei sellaista seisomiskuvaa minkä haluaisin ottaa. Pitää ottaa sitten huomenna.

Ollaan tänään laiteltu pikkuisen joulua. Koristelin siis muutamalla joulukoristeella kämppää, saa riittää tälle joulua tuo määrä. Saiva lähinnä riehui menemään, pureskeli muun muassa rikki erään muovisen tiu'un. Siitä viisastuneena nostin joululaatikon turvaan pöydälle.

Annoin tässä myös eräs päivä Saivalla keitetyn kananmunan. Jep, kokonaisen ja senhän se söi kokonaan kunhan oli aikansa sitä pyöritellyt pitkin olohuoneen lattiaa. Aiemmin on saanut kananmunaa pieniä annoksia raakana, ihan testimielessä ja ajattelin nyt syystä ja toisesta, että kyllähän sille kokonaisen voi antaa. Pyh, likkahan oksensi sen ulos ja kaiken muunkin mitä masussa oli. Laikalle ja chihuahualle syötetyt "uutuudet" eivät ole aiheuttaneet mitään, mutta tulipahan nyt muistutus, että jokainen koiruli on yksilö. Saa nähdä maistuuko kananmuna enää pikkuiselle.

Ja vika pentukerho-käynnillä oli puhetta hampaiden vaihtumisesta ja ajateltiin siinä herran kanssa, että saa nähdä milloin tuolla lähtee ensimmäiset, kun ei ole vielä lähtenyt. Olikohan jopa samainen ilta, kun satuin kurkistamaan Saivan suuhun ja kas! kaksi hammasta puuttui. Ei olla kyllä mitään huomattu, eikä vertakaan ole näkynyt missään. Mutta sattuipahan somasti.

Eilettäin iltalenkille lähtiessä tuli taas russelityttö pihalla vastaan. Eipähän tarvinnut taaskaan ite vaivautua Saivan kanssa pallonheittotuokioon eikä lenkitykseen.

Pentukerhoilua III

Se oli sitten viimeinen pentukerho Akuutissa. Onneksi nyt on sitten rokotukset kunnossa niin voi käydä vaikka koirapuistossa sosiaalistumassa. Rokotukset sai, eikä taaskaan huomannut koko operaatiota. Namit oli niin hyviä. Muistettiin lähtiessä jopa punnitakin Saiva; reilut 7 kiloa, melkein 8. Paikalla oli taas kaksi muuta lapinkoiraa, jotka kummatkin olivat ainakin säkäkorkeudeltaan isompia ja toinen huomattavasti jykevämpikin. Toiseenkin verrattuna Saiva näytti sirolta, mutta niinhän sitä väitetään, että musta hoikentaa.

Saivalla kyllä oli taas oli tosi lystiä. Kamalasti riehui menemään ja painiskeli. Oli kivoja uusia kavereita, kuten pari huskya, mutta myös vanhoja tuttuja, kuten berni. Tälläkin kertaa muisti välillä käydä katsomassa, että onkos ne ihmiset paikalla. Niin ja tällä kertaa oli sitten Saivan vuoro alistaa toista lapinkoiraa, sitä joka viimeksi oli Saivan selässä. Potut pottuina ilmeisesti, but no hard feelings.

Nyt napero makoilee väsähtäneenä (ja kuolaisena) matolla.

Itsenäisyyspäivän viettoa

Tässä linnan juhlia sivusilmällä seuraten ajattelin päivitellä blogia.

Aamulla törmättiin pitkästä aikaa russelityttöön pihalla. Oltiin juuri tulossa sisälle pallottelemasta kun russelin omistaja huuteli tervehdyksiä ja annettiin tyttöjen sitten juoksennella ja painia vapaana. Tuo piha on mukavan turvallinen ympäristö ja hyvin pysyivät meidän lähettyvillä kun välillä muisti vähän muistuttaa. Puolivuotta oli kuulema juuri russeli täyttänyt, olivat suurinpiirtein saman kokoisia plus/miinus karvanmäärä. Pari kuukautta eteenpäin niin se on helisemässä tuon meidän Saivan kanssa.

Ulkona on muutenkin ollut kivaa, kun on lunta kunnolla. Tai no, kunnolla ja kunnolla, omasta mielestäni aika vähän, mutta kuitenkin sen verran, että Saivalla on kivaa. Oli yöllä/aamusta aurattu teitä ja siinä syntyneissä lumikasoissa oli mahtijuttu pelmuta! Lumi on kyllä hauska juttu. Siinä voi kieriskellä ja nenää voi viilettää läpi lumen. Ja jos lunta sataa niin hiutaleitakin on kiva metsästää! On aika talvifani tämä pikkuinen.

Paketoin muuten tässä jo joululahjoja. Aattoa odottelen jo mielenkiinnolla kun kaikki paperit ja nauhat näyttivät olevan niin mukavia likan mielestä. Joulua mennään sitten viettämään kahden chihuahuan ja laikan luokse, mutta siitä ei nyt sen enempää tässä vaiheessa. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille! (Kuten mukava mummo Saivalle ja meille ulkosalla toivotteli)

Pentukerhoilua II

Nyt on sitten toiselta pentukerho-tapaamiselta kotiuduttu. Ja nyt sitten oli uskallustakin enemmän kuin ekalla kerralla. Kyllähän sitä välillä malttoi käydä meikäläisiäkin katsomassa, mutta ei enää samalla tavalla kuin aiemmin. Nyt oli sitä kuuluisaa vauhdin hurmaa touhussa. Rallia kovasti juoksi ja nujusi menemään vähän joka koiran kanssa. Tällä kertaa ei pienten puolellekaan ollut menossa.

Berni oli yksi luottokaveri, jonka luokse aina välillä piti palata painimaan. Maltillinen kaveri kun oli. Tällä kertaa pari lappalaistakin oli eksynyt mukaan. Pari liian raisuakin kaveria siellä oli, mutta niitä sopivasti vältellen homma sujui mainiosti.

Pikku spurtit piti vetäistä vielä kun kotiin päästiin. Ja kyllä, pyyhkeen luo meni taas istumaan, vaikka ulkona on pikkupakkaset, eli ei märkää. Kaverit kuolasivat Saivan niin märäksi, että ajatteli tietysti kuivauspuuhiin pääsevänsä! Pestiinkin naperoa sitten hieman, kun on myllertänyt tuolla ulkona ja alkoi haista vaikka vähän mille. Jospa se nyt sitten väsähtäisi, eikä enää tälle iltaa innostuisi riekkumaan. Toivossa sopii elää.

Ylpeyden puuska

Saiva on lyhyesti kuvailtuna aika riiviö. Paitsi silloin kun se nukkuu. Tai ollaan juuri tultu kotiin sen oltua yksin. Mutta täytyyhän se myöntää, että kyllä se on vaan niin ihana pieni napero. Ja vaikka se on noin pikkuinen, niin nopeasti se oppii tämmöisiä arkipäivää helpottavia asioita. Ja siitä pitää olla ylypeä!

Ulkoa tullessa Saiva osaa mennä suihkuun (mikäli ovi on auki) ja istahtaa napottamaan oman pyyhkeensä viereen. Tytsy tietää että tassut pitää pyykätä, ettei kämppä likastu. Mikäli tassuja ei jostain kumman syystä pyykätäkään, niin kummastus on suuri. "Mitäs peliä tämä tämmöinen on?" Noh, pakkasilla ei tarvitse pyykätä, jospa Saiva senkin oppisi. On se niin fiksu. Osa syy tämän oppimiseen taitaa tosin piillä siinä, että pyyhkeen kanssa on kiva taistella.

Saiva osaa myös istahtaa, kun sille sanoo odota. Kyllähän siinä ylpeyden hymy hiipii huulille, kun tullaan liikennevaloihin ja Saiva istahtaa odottamaan kuin vanha tekijä. Toisen koiran läsnäolo tosin vaikeuttaa suuresti tätä touhua, kuten tänään huomattiin yhteislenkillä Mysslan ja omistajan kanssa. Mutta kuitenkin. Odota toimii myös silloin, kun tytteli pyytää pissille, mutta juuri sillä sekunnille ei itse heti ehdi paikalle. Sana vain ja Saiva odottaa kiltisti takamuksellaan istuen, että joku suvaitsee hänet pissittää.

Koiranelämää

Hallussani on jotain ainutlaatuista: koira, joka haluaa eläinlääkäriin. Käveltiin eräs kaunis päivä Akuutin ohi ja tottahan Saiva tunnisti paikan, jossa on aina ollut paljon kavereita! Korvat pitkin päätä ja hännästä nenänpäähän heiluva koira jumitti Akuutin oven eteen ja kävi myös meitä ihmisiä vasten hyppimässä tyyliin "mennään jo sisälle!". Emme kuitenkaan menneet hupikäynnille Akuuttiin.

Hieman noista Saivan "harrastuksista". Olen ajatellut, että alkaisin joskus tulevaisuudessa, kunhan vauva tuosta kasvaa, harrastaa agilityä. Pieni on niin kova hyppimään ja loikkimaan, että pakkohan into on käyttää? Mutta sitä odotellessa Saivalla on näitä omia harrastuksiaan, meidän tarjoaman leikityksen ja koulutuksen rinnalle:



Eli kyseessä on "Metsästä pisarat". Ko. aktiviteettia voi harrastaa ränneistä ja katolta tippuvien pisaroiden lähettyvillä, mutta myös sisällä, mikäli ihmiset ovat niin ihania, että jättävät hanan valumaan. Myös Saivaa pestessä/huuhdellessa veden metsästys on suuri hitti.

Toinen mahtijuttu on kaivaminen. Työmiehet jättävät jälkeensä suurenmoisia hiekkakasoja, joissa on pakko ohimennen pelmuta. Kaivamisen ohessa esiintyy myös yltiöpäistä ympyrää juoksemista.

Ja kyllä; Saivalle on tarjolla erilaisia aktiviteetteja. Aktivointipallo, pahvilaatikoiden sisälle piilotetut namit, luita, leikitystä, pallon heittelyä ulkona, koulutustuokioita.

Pentukerhoilua

Tultiin juurikin Akuutin pentukerhosta ja olihan se jännä paikka! Paikka oli jaettu kahtia portilla, ja pennut saivat siellä sitten kirmailla ja painia sydämensä kyllyydestä. Oltiin isojen puolella Saivan kanssa, mutta loppuajasta sitten pienten puolella kun tämä kaveri päätti, että siellä on hauskempaa ja yritti survoutua sinne, kunnes eläinlääkäri päästi sen portista läpi. Siellä oli kiva villakoirakaveri ym. Isojen puolella Saiva olisi halunnut leikkiä, mutta kaverit olivat niin raisuja, että tytteliä alkoi pelottaa. Kovasti pyrkikin jalkoihin, eikä aluksi oikein lähtenyt mihinkään. Sitten hieman kuljeskeli, mutta palasi aina meidän luokse turvaan. Rauhallisesti ottava ja hieman arkakin sakemanni olisi ollut mukava, mutta se ei sitten oikein meidän koiruudelle lämmennyt.

Yllättävän vähän siellä siis sitten loppujen lopuksi riekuttiin, joten mahdollisesti vielä iltaleikitys odottaa kunhan tuosta herää. Tällä kun on tapana saada riehumiskohtaus iltaettoneitten jälkeen. Hyvä purkamistapa tähän on käydä kaivamassa monttuja työmiesten hiekkakasoihin ja juosta pallon perässä pihalla.

Mutta siitä pentukerhosta. Aiheenahan tällä kertaa oli ruokinta ja kynsienleikkuu, joista taidan lähinnä lukea papereista, jotka saatiin. Meni nimittäin ymmärrettävästi hiukkasen ohi mitä eläinlääkäri kertoili. Kynsienleikkuuseen kyselin vinkkiä (Saiva kun omistaa mustat kynnet, joita en tätä ennen ole leikellytkään), mutta saa nyt nähdä miten se ensi kerralla sujuu; oliko siitä mitään iloa. Kerran ollaan varsinaisesti leikattu tuolta kynsiä, silloin ihan alussa kun Saiva meille tuli. Mutta sain kehuja, että hyvin on leikattu, heh. Saikkuli kun niin pitää tuosta kaivamisesta, niin eipä ole ollut mitä leikata. Kuivaharjoittelulla siis jatketaan.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Mysslan omistaja heitti ilmoille ajatuksen, että jos käyttäisin pikku Saivaa maaliskuussa Kemijärvellä näyttelyssä pentuluokassa. En vielä lupautunut, mutta asia jäi kuitenkin korvan taakse muhimaan. En ole kovin näyttelytyyppiä, enkä ajatellut tuostakaan näyttelykoiraa, mutta miksipä sitäkin ei voisi kokeilla? Joten kenties meidät nähdään Kemijärvellä maaliskuun lopussa.

Tästä sitten virisi ajatus, että voisi mätsäreissä käydä, taitaa ainakin tammikuussa olla tällä suunnalla jotkut mätsärit. Pitäisi käydä kurkistelemassa eläinkauppojen ilmoitustauluja, että tietäisi paremmin. Ei kuitenkaan ihan kylmiltään näyttelyyn uskalla lähtä. Siellä kun pitää osata käyttäytyä.

Ja näistä mätsäreistä sitten virisi ajatus, että josko ilmoittauduttaisiin jollekin pentukurssille, kun toinen rokotuskin on kuitenkin ihan kohta. Katselin sitten tarjontaa niin tammikuulle ainakin koirakoulu näytti seuraavaa pentukurssia tarjoavan, toinen niistä on jo täynnä! Joten äkkiä pitää miettiä, josko sinne ilmottauduttaisiin. Siitäkin saisi treeniä tuohon käyttäytymiseen. Varsinkin kun ne toiset koirat on vaan niiiiin kivoja! Että osaisi rauhoittua vaikka ympärillä olisikin kaverilauma. Jaa'a.

Niin ja taidettiin keksiä eräs juttu tähän haukuntaan, joka ei siis todellakaan ole yltiöpäistä! Mutta sunnuntaina koiruus jäi yksikseen taas kerran ja kun tultiin takaisin (oltiin poissa puolisen tuntia) niin ovelta kuulosteltiin, että kauhea ulvominen kuuluu sisältä. Eipä siinä auta kuin odotella ja toivoa ettei valittaja ole kotonaan. Yleensähän kun on tätä yksinoloa treenattu niin itse olen ollut töissä ja herra on sitten välillä hävinnyt paikalta. Tällöin ei ole koskaan haukkunut eikä ulvonut takaisin tullessa. (Joskus ihan alussa haukkui jotain nukkea pöydällä, kuten aiemmin olen tainnut todeta.) Kerran aikaisemminkin ollaan lähdetty yhtä aikaa pois, jolloin myös saimme odotella haukun laantumista. Joten voisiko olla niin, että Saivalle on liikaa kun me kummatkin lähdemme yhtä aikaa pois, mutta kun toinen poistuu ennen toista, niin sen vielä "suvaitsee"?

Eipä siinä muuta kuin treenaamista asian suhteen, nyt kun lomakin alkoi.

Hoitajan hoivissa

Hyvinhän se ilta ja yö meni! Hoitajan mukaan ainakin. Meillä venähti ilta pidemmäksi kuin oli tarkoitus, tultiin vasta kahden pinnassa takaisin. Kummatkin koiruudet tulivat sitten ovelle moikkaamaan ja hoitsu ja Myssla lähtivät samantien nukkumaan. Saivan käytin pissillä ja sitten ruvettiin mekin iltapuulle. Saiva taisi hieman murjottaa, kun ei ensin tullut kutsuista huolimatta nukkumaan vaikka yleensä sen suhteen ei ole ongelmia.

Yön mittaan oli ilmeisesti kovastikin remuttu menemään, pari vahinkopissiä oli tullut, mutta uloskin oli malttanut pyytää. Aikaisemmin päivällä Saiva oli oksennellut (seassa kiviä, johtuneeko niistä?), eli käytännössä kaikki syöty ruoka tuli ulos, mutta onneksi oli jo rauhoittunut illaksi.

Tänä aamuna likka malttoikin sitten nukkua melkein yhteentoista asti. Ja nyt on jälleen uinumassa. Eikä ihme.

Iso kiitos vielä hoitajalle avusta ja kiitos Mysslalle joka jaksoi tuota penikkaa!

Valituksia

Otsikko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kerrotaan nyt kuitenkin tarkemmin. Tänään tuli isännöitsijältä kirje, jossa kerrottiin, että Saivasta on tullut valitus. Kuulema haukkuu ja haukkuu yöllä. Lisäksi valittaja oli suivaantunut siitä kun annetaan tehdä tarpeensa kerrostalon piha-alueelle. Hohhoijaa.

Ensinnäkäänhän, kuka hullu juoksuttaa pienen pennun joka pissihädän yllättäessä jonnekin kauas? Varsinkaan kun Saikkuli on justiinsa oppinu älyämään, että sisälle ei pissitä. Ei sitä siinä vaiheessa voi alkaa väkisin kiskomaan eri suuntaan, että hei se nurmikko EI ole sallittu, että mennään sellaiselle sallitulle nurmikolle. Ja sikarin pudotessa nurmelle ollaan se kyllä aina kerätty pois.

Toisekseen, likka ei haukkunut edes ensimmäisenä yönä, saatikka sitten yhtenäkään yönä sen jälkeen. Päivisin toki haukahtelee, pentu kun on, mutta ei ole koskaan pitänyt sellaista haukkuputkea päällä.

Noh, tasan tarkkaanhan tämä valittaja tiedettiin, soitto isännöitsijälle ja asia varmistui. Että tämä ei jää tähän. Pitää ottaa asia puheeksi ko. henkilön kautta. Mutta on se ihme asia kun ei voi tulla päin naamaa sanomaan asiaansa. Ja pitää vielä mennä valehtelemaan isännöitsijälle asti. Tai no, ainakin mennä kertomaan asioita, joita ei ole varmistanut todeksi.

Niin ja seinänaapureiden kanssa ollaan juteltu tästä haukkumisesta jo heti kun Saiva meille tuli. Ja jälkeenpäin ovat sanoneet, että ei kyllä mitään ole kuulunut heille asti. Kyllä pistää sapettamaan tämmöinen touhu.

Mutta iloisempiakin asioita. Huomenna tulee Saivalle hoitaja kun lähden herran kanssa pitkästä aikaa keikalle tuulettumaan. Joten Myssla tulee jälleen (kävivät tiistaina) kylään omistajansa kanssa. Saa nähdä osaako likka olla koiriksi.

Paukkuherkkyys?

Tultiin tuossa aikaisemmin tänä iltana lyhykäiseltä lenkiltä, joka siis meillä käsittää lähinnä hihnakäyttäytymisen opettelua ja ohitusharjoituksia (päätettiin nyt sitten, että yksinkertaisesti ei tavata yhden yhtä koiraa hihnassa, piste.). Niin tuli ehkä testattua - ainakin hieman - tuota paukkuherkkyyttä. Oltiin tultu juuri pihaan ja herra kaivoi palloa esiin leikkiä varten, kun jysähti kunnon pamaus. No, Kärkkäisellä alkoi joulunavaus ilotulitus ja jyske siinä sitten hetken jatkui, välillä kovemmin, välillä vaimeammin.

Ensimmäiseen pamaukseen reagoi: nosti päänsä maasta ja höristeli kotvan, mutta ei loppuihin jysäyksiin reagoinut ollenkaan. Siis todella kovasti jysähteli tuossa sisäpihalla, kuin olisi vieressä seisonut, tuntuivat pamaukset saavan lisää pontta rakennuksista. Itsekin taisin säikkyä enemmän kuin Saiva, joka näyttäisi sietävän varsin hyvin ilotulitusta, ainakin tässä vaiheessa. Siitä en tiedä kertooko nämä pamaukset sitten loppujen lopuksi mitään varsinaisesta paukkuherkkyydestä?

Saiva 3kk

Saatiin työllä ja vaivalla otettua ehkä jopa vähän edustava kuva 3kk vanhasta Saivasta. Tytöstä kun on niin hankala saada näköistänsä kuvaa kun on niin musta. Mutta saatiinpahan kuitenkin seisomaan! Sitä ei nimittäin olla opeteltu.

Rokotus

Nyt on ensimmäinen rokotus käyty hakemassa ja hienosti meni! Terve pentu, hieman hilseili kun oli niin jännää. Itse piikityksestä ei huomannut yhtään mitään, kun kiva täti antoi nameja nenän eteen. Lisääkin olisi pitänyt saada, eikä olisi malttanut lähteä poiskaan kun oli niin mukava täti.

Odottaminen oli aika kamalaa. Olisi ollut kivoja kaverikoiria vaikka kuinka ja osa yhtä innokkaita kuin Saivakin. Piti sitä paitsi odotella reippaasti yli puolituntia, teki aika tiukkaa pikku koiralle, kun ei päässyt tervehtimään muita.

Akuutissa käytiin rokotus ottamassa, joten kahden viikon päästä siis sinne tiemme taas vie, pentukerhoon!

Kouluttamisen ihmemaa

Paljon on kaikenlaista tänne jo tullut kirjoiteltua, mutta jos mainitsisi välillä jotain tuosta kouluttamisestakin. Se kun on yhteiselomme tukipilari ja peruskallio.

Istuminen: Saiva osaa hienosti istua, tulee siltä ihan luonnostaan. Ollaan lähinnä opeteltu liittämään toimintoon sanaa "istu" ja hienostihan sekin jo menee. Välillä ei malta jos on liian innoissaan herkuista. Ruokakupin saa kun on istunut ja ottanut katsekontaktin, välillä toinen niistä unohtuu. Hauskinta on, kun likka seistä töröttää ja napottaa tiukasti silmiin, tällöin pitää muistaa mainita "istu". Yleensä kuitenkin Saiva istahtaa ja ottaa kontaktin ilman käskyä. Sama systeemi pätee myös ulos lähtiessä.

Maahan: Tätä ollaan vasta vähän aikaa treenattu, mutta on se kyllä hankale homma! Ihan perinteisesti ollaan herran kanssa tätä kokeiltu, eli namia viedään kauemmas, jolloin Saiva hyppää sen perään, eli ei makaa. Tänään tapahtui kuitenkin läpimurto! Herra sai pikkukaverin maahan ja ilman mitään muita vinkkejä kuin tuo namin "kuljetus"! Tästä on hyvä jatkaa.

Tule -käsky: Tästä onkin jo ollut puhetta. Eli sujuu hyvin toisinaan, toisinaan taas ei ollenkaan. Olen liittänyt käskyn yhteyteen "äänimerkin", eli naksautan pari kertaa kielellä. Sisällä ollessa toimii, ulkona joskus. Aiemmin kuunteli käskyä paremmin, joten palasimme alkeisiin: sanotaan tule, silloin kun on jo tulossa.

Irti: Toimii esineisiin todella hyvin. Päästää sukan/kamerahihnan/ym. irti kun niin sanon. Ulkona ei toimi niin hyvin, varsinkaan iltaisin kun on kaverissa niin paljon energiaa. Kättä pureskellessa "irti" ei toimi niin hyvin. Tottelee kyllä usein, mutta... alkaa haukkumaan.

Ohittaminen: Ihmisten ohittaminen on ok, ainakin silloin kun on mielenkiintoisen hajun jäljittäminen juuri meneillään. Muuten haluaisi kyllä tervehtiä jokaista. Ollaan lähinnä kiinnitetty huomiota "tule":lla. Asiaan auttaa myös se, että kaikki ihmiset EIVÄT ala lepertelemään ja tunge väkisin silittelemään. Ollaan tultu herran kanssa siihen tulokseen, että olisi pitänyt hankkia "rumempi" koira.
Koirien ohittaminen hankalaa, pitäisi nimittäin päästä leikkimään. Saattaa myös istahtaa jeesustelemaan jos koirakaveri ei kiinnitä huomiota tai menee kaukaa ohi. Alussa pyrin siihen, että hihnassa ei koiria moikattaisi, mutta vahinko pääsi käymään ja nyt ollaankin lähinnä menty niin, että hihnan ihmispää päättää milloin tervehditään. Esimerkiksi eilen illalla Saiva huomasi suuren tanskandogin ja näytti suhtautuvan siihen varauksella, joten päätettiin sitten tervehtiä (tietysti ensin niin sovittuamme dogin omistajan kanssa), jotta Saiva näkisi että isoillekaan ei tarvitse rähistä.

Niin ja ollaanhan me myös opeteltu sellainen ihanan turha temppu, että kun käsi on nyrkissä niin herkun saa koskettamalla kättä tassulla. Hoksasi tämän todella nopeasti alun raapimisen ja puremisen jälkeen, että vaikeutettiin, että kummatkin kädet olivat nyrkissä edessä ja vain toisessa oli herkku. Tämänkin hoksasi nopsaan, joten nyt onkin sitten vaihdettu välillä herkun paikkaa kädestä toiseen. Tämä temppu onnistuu myös vaikka käsi olisikin ylhäällä, eli kuonon korkeudella.

Lumileikkejä

Aamuinen pissireissu olikin jännempi kuin yleensä, kun oli lunta maassa! Onhan sitä aiemminkin ollut, mutta ei niin paljon, että siinä olisi voinut peuhata. Ja olipahan muuten lystiä!

Kuvassa peuhaaminen keskeytyi, kun piti pysähtyä taas katselemaan mielenkiintoisia asioita. Kutsumme tätä ilmiötä herran kanssa jeesusteluksi.

Seinän järsintää ja ilmavaivoja

Mielenkiintoista tämä yhteiselo koiruuden kanssa kyllä on. Ei voi muuta sanoa. Nyt kaveri uinailee lattialla ja päästelee kauhean hajuisia paukkuja. Eilen syöttämäni liha oli ilmeisesti jo hieman pahaa, heitinkin sen kyllä pois heti kun hoksasin, että haisee hiukan omituiselle. Tänään onkin sitten Saivaa kovasti pierettänyt ja on ollut sikarit hiukan löysempiä kuin yleensä, useamminkin niitä näyttää tulevan. Yleensä isompi hätä on ollut noin kolmesti päivässä, mutta nyt kun vaihdettiin ruokamerkki ja oli vielä tuo liha-episodikin, niin on tullut huomattavasti useammin. Noh, eiköhän tuo tuosta rauhoitu.

Ulkosalla viereisellä tiellä on kovasti tehty tietöitä ja sekös on Saivasta ollut mahdottoman mielenkiintoista! Tyttelillä on koominen tapa istahtaa AINA, kun näkee jotain katsomisen arvoista. Eli vaikka olisi kuinka tiivis nuuskiminen/leikkiminen kesken, niin aina sen voi lopettaa ja istahtaa söpösti takapuolelle katsastelemaan, että mitäs tapahtuu. Työmiehistä tämä on todella huvittavaa. Viimeksi tänään oli eräs mukulakivien laittaja vilkutellut (ja naureskellut) Saikkulille, kun tyttö oli istua napottanut katselemassa miekkosen touhuja.

Eilen jätettiin Saiva vaihteeksi yksin kämppään. Onhan tätä tietysti aiemminkin tehty, mutta nyt se keksi syödä seinää, hups. Onneksi hampaat on sen verran pienet, että jäljet saa peitettyä. Muuten yksinolot ovat menneet ihan mukavasti. Ollaan jätetty mp3 nauhoittamaan keittiön pöydälle, että voidaan sitten kuunnella mitä typykkä on täällä tehnyt. Lähinnä hiukan vinkumista ensi alkuun ja kerran on haukkunut (ilmeisesti nukkea, jota ei yltänyt syömään. Siirrettiin se piiloon niin ei ole haukahdellut). Makuuhuoneen ovi laitettiin tänään kiinni, kun lähdettiin pois. Saiva kun on oppinut hyppäämään sängylle, eikä vielä luoteta siihen, että se siellä on kunnolla.

Rokotusajan varasin tytölle tänään, huomenna ostamaan matolääkettä. Saas nähdä mitä se siitä tuumaa. Ajateltiin myös, että tänään olisi kylpypäivä! Pitää opettaa kaveri pesuhommiin. Lisäksi kun on masu ollut aavistuksen löysällä, niin pitkissä persauskarvoissa on hiukkasen kakkia, niin pestäänpä ne samalla pois. Suihkussa on käynyt meidän kanssa aiemminkin, ettei suihkuava vesi tulisi kauhistuksena. Tykkää kovasti saalistaa pisaroita, joten jospa pesu ei olisi kovin kamala kokemus.

Reissun jälkimaininkeja

Ensimmäinen isompi matka on nyt sitten takana päin. Eilen, sunnuntaina, kotiuduttiin myöhään. Heti kun päästiin sisälle niin pikkuinen paineli nukkumaan sängyn alle.

Automatkoilla ei nukkunut yhtään. Lähinnä katseli ikkunasta ulos sen verran mitä nyt näki katsella, ja pötkötteli sitten välillä. Autoilu yhteen suuntaan kesti kuitenkin kolmisen tuntia, joten ilmeisestikin Saivaa jännittää vielä tuo auton kyydissä oleminen. Turvavaljaissa matkustettiin takapenkillä, ei vinkunut eikä yrittänyt etupenkille. Autoon meneminen on kyllä vielä työn takana. Kiertää auton kaukaa, eikä auta herkut, ei.

Nita -laikalla oli juuri juoksut alkaneet niin se ei viitsinyt Saikkulin kanssa leikkiä. Ensin haukkui ja säikytteli pientä, mutta kun Saiva alistui Nitakin sitten malttoi haistella (hei! tämä onkin vauva!) ja nuolla. Pilvi ei talon sisällä leikkinyt, mutta ulkona oman reviirin ulkopuolella sitten jo pystyikin leikkimään, lähinnä jahtaamista. Pepi on sen verran arka kaveri, että se ei leikkinyt ollenkaan eikä halunnut edes haistella tytteliä. Lähinnä rähisi jos Saiva erehtyi menemään liian lähelle.

Mökillä Saiva saikin sitten juosta! Oli muuten onnellisen näköinen kaveri, kun paineli menemään pitkin mättäitä. Oli niin hauskaa, että ei olisi halunnut totella käskyjä. Tuli siis todistettua se, mitä ollaankin epäilty: likka on luupää. Ei korvaansa lotkauttanut kun huutelin luokse. Lähti myös yllättävän kauas juoksemaan, mutta kävi kuitenkin katsastamassa missä ne muut on. Mökiltä lähtiessä piti mennä piiloon ja huudella vähän sieltä ennen kuin tuli luokse. Eli kovaa treeniä vielä tämän kanssa on edessä. Aiemmin on yllättävän hyvin mennyt luoksetulot, mutta nyt antoi merkkejä itsepäisyydestä ja varsinkin valikoivasta kuulosta.

Koirakaverin visiitti

Tänään oli jännittävä päivä pienen Saivan elämässä, nimittäin ensimmäistä kertaa kylässä kävi koira! Islanninlammaskoira Myssla piipahti käymään omistajansa kanssa illan mittaan ja voi sitä tohinaa.

Saiva meni häntä heiluen ovelle vastaan, mutta oli kuitenkin hieman varuillaan. Myssla olisi innokkaasti halunnut tervehtiä, mutta pikku likka ujosteli alkuun kovasti ja pysyi turvallisen välimatkan päässä. Koirakaveria pidettiin siis hihnan päässä ja odoteltiin, että Saiva tottuu sen läsnäoloon. Mysslalla oli kova hinku päästä haistelemaan ja tekikin ryntäyksiä Saivaa kohti ja haukahteli. Ymmärrettävästi se oli pienestä hiukkasen pelottavaa, häntä heilahteli kuitenkin kokoajan ja elehti siihen malliin, että kiinnostus toista kohtaan oli kova. Mysslan omistaja päästi koiran hetkeksi hihnasta irti ja Myssla juoksi Saivan perään. Pikku koiruus juoksi pakoon ja vikisi siihen malliin (pissiäkin tuli hieman), että nappasin sen syliin (istuin lattialla) ja Myssla taas hihnan päähän.

Aikansa kaveria katseltuaan Saiva kuitenkin rohkaistui hieman yllättäen ja siitäkös riemu repesi! Toverukset laukkasivat ympäri kämppää ja painiskelivat. Välillä juotiin yhdessä vettä ja lepäiltiinkin vähän. Sitten sama rumba uudestaan! Saiva meni välillä sängyn alle piiloon, minne isompi Myssla ei mahtunut ja sekös oli Saivasta kivaa! Myssla sitten keksi hypätä sängylle, jonne pienempi taas ei vielä pääse. Sitten taas laukattiin pitkin poikin.

Oli ihana katsella kaverusten telmimistä. Kovasti tyttö murisi painiessaan. Aikaisemmin ei ole kuin vähän urahdellut leikittäessä, mutta nyt pääsi murina. Ja ison koiran murinalta kuulostikin! Muuten leikki reippaasti, vingahti pari kertaa kun meno kävi liian kovaksi. Isoja loikkia teki Myssla-raukan päälle ja pureskeli pentuhampaillaan toisen jalkoja. Hienosti Myssla jaksoi toisen tohinaa eikä murahdellut. Toki välillä piti pistää pikkuinen kanveesiin.

Nyt sitten uni maistuukin, jospa jaksaisi nukkua koko yön aamuun asti. Viikonloppuna mennään katsomaan toisia koiria allekirjoittaneen kotiin. Siellä odottelee itäsiperianlaika Nita ja kaksi chihuahuaa, Pilvi ja Pepi. Kenties jopa veljen koira Sani. Saas nähdä mitä siitä tulee kun koko lauma kokoontuu. Jos aloittaisi tutustuttamisen Nitasta, se kun on lauman vanhin ja on ennenkin tykännyt leikkiä pentujen kanssa. Koiran ehdoilla mennään.

Märkiä tassuja

Eka yö on nyt onnistuneesti takana. Makkarin lattialla nukkui, suurimmaksi osaksi sängyn alla, jonne mahtuu juuri ja juuri. Petikin olisi toki ollut tarjolla, mutta lattia vei voiton. Hetken verran piippasi aamuyöstä, rapsutteli vähän ovea, mutta rauhoittui kun mutisin sille jotain. Muuten meni yö todella hienosti! Reipas likka.

Tänään on jokainen pisu tullut sanomalehdelle tai ulos, joka on mielestäni todella ilahduttavaa! Ei tarvitse olla koko ajan luutu kädessä. Tosin, yksi hauska leikki kaverilla on: juomakipon veden läpsyttäminen. Kasvattaja varoitti, että tytsy tykkää kaataa kipon, joten laitettiin sitten keraaminen kippo tarjolle. Eihän se sitä nurin saa, mutta vaikka on suht korkeat reunat niin yltää läpsyttelemään ja sekös on aivan huisin hauskaa! Joten märkiä tassun jälkiä on joka paikassa. Herra talossa on myös sitä mieltä, että kyseinen operaatio on koominen. Itse en ole tykästynyt.

Ulkona on aivan älyttömän hauskaa! Siellä on kivoja lehtiä ja jäätäkin nurmikon seassa. Hihnaa on myös hauska riepottaa tai muuten vain pyöriskellä menemään pitkin poikin. Hihnaan tosiaan on pakko laittaa kun tykkäisi laukata turhankin kauas, eikä näin kaupungissa voi vapaana pitääkään, vaikka suht suojaisa sisäpiha onkin. Luoksetuloa ollaan toki jo alettu opettelemaan ja yllättävän hyvin onnistuukin, mutta ulkona ei viitsi kuunnella. Siellä on niin lystiä.

Sylissä ei kovin tykkää olla, alkaa piippaamaan ja kiemurtelemaan. En laske alas ennen kuin on nätisti. Korvia antaa katsella ja tunnustella, ainakin silloin kun herralla on herkkuja käsissä. Harjaustakin pikaisesti jo kokeiltiin, harjaa olisi ollut kiva maistella.

Ensimmäinen päivä

Nyt on sitten koiruus haettu kotiin. Tuossa se nukkua puksuttaa paljaalla olohuoneen lattialla (kaikki matot ovat paremmassa paikassa ja peti oli selvästikin liian kaukana, eli makkarissa).

Matka meni yllättävän kivuttomasti. Läähätytti kyllä kovasti, mutta malttoi kuitenkin ottaa välillä unosiakin. Loppumatkasta tuli jo pisuhätä, mutta päästiin kuitenkin oikeaan pihaan asioimaan, ei tarvinnut matkalla pysähtyä.

Sisällä on jo ehditty syödä, vääntää sikarit sille yhdelle ainoalle matolle, leikkiä pallolla ja maistella pöydän jalkaa. Niin ja peiliäkin piti nuoleskella, mutta ei se kaveri sieltä halunnut tulla leikkimään. Pantakin laitettiin kaulaan, mutta me ihmiset totesimme sen huonoksi, vaikka kaupassa sitä kovasti suositeltiin! Huomenna siis pantakauppaan.

Koiran tuloa odotellessa

Vielä 8 päivää. Hyvä kun ei lasketa jo tunteja pennun hakuun.

Suomenlapinkoiranarttu, Saiva on tulossa arkeamme ihastuttamaan siis aivan piakkoin! Malttamattomana sitä odotellessa tarvikkeita on hankittu ja kaikki odottaa valmiina pennun kotiutumista.

Saivan seikkailuja tähän blogiin kirjailen. Saas nähdä millaista metkuilua tuleman pitää.