Tänään on se päivä. Päivä kun pieni mustasurmani olisi täyttänyt 14 vuotta.
 |
| Viimeinen kännykkäkuva |
Sinne asti emme päässeet. Jo viime vuoden puolella minusta alkoi tuntua, että elämme viimeistä talvea Saivan kanssa. Sillä todettiin -22 toukokuussa nivelrikko molemmissa ranteissa, erityisesti vasemmassa ranteessa, ja nivelrikkoa hoidettiin lisäravinteilla, Librelalla ja kipulääkekuureilla. Myös säännöllinen hieronta ja laserointi kuului ohjelmistoon. Lenkkien pituudet piti lyhentää, jotta ontuminen ei olisi alkanut uudelleen ja mummeli pääsikin usein minun kanssani kahdestaan omille pikku kuuhailuille lähimetsään. Niistä se nautti. Se sai myös edelleen juosta ja leikkiä omalla aidatulla pihallamme. Rajoitin sitäkin touhua hetken, mutta ajan mittaan totesin, että se nauttii elämästään enemmän, kun saa elää oman tapansa mukaan. Sata lasissa.
 |
| Viimeinen laumakuva |
Talven mittaan kävi omassa porukassa vahinko, kun koirapuistosta poistuessa koiria kytkiessäni Aatu syystä tahi toisesta loikkasi ilmaan ja laskeutui suoraan Saivan päälle. Siinä hetkessä näytti, ettei vahinkoa tullut, mutta sitten alkoi makuulta nouseminen huonontua ja toinen takajalka tuli silloin tällöin yhden askelen ajan laahaamalla perässä. Maaliskuun alussa myös ranteen nuoleminen alkoi uudestaan, vaikka kipulääkettä meni maksimimäärä. Sitten oirekuvaan tuli takapään halvausoireita. Siinä vaiheessa tein raskaimman päätökseni tähän astisessa elämässäni. Oli aika päästää rakas, uskollisin varjoni ja ystäväni pois.
Hyvää syntymäpäivää muru, jonnekin sinne, missä on hyvä ja kivutonta olla ja jalka nousee kuin parivuotiaalla koltiaisella konsanaan.
