Eläimille Prozacia

Kirjoittelin toiseen blogiini pohtivan tekstin eläinten mielialalääkitystä käsittelevän dokumentin innoittamana, mutta tavoistani poiketen haluan liittää ko. postauksen myös tänne Saivan blogiin aiheensa takia.

Katsoin pitkästä aikaa ajatuksia herättävän dokumentin. Ykkösdokumentti: Apua eläimen ahdistukseen? tuli ainakin tänä aamupäivänä Yleltä, mutta löytyy myös Ylen Areenalta. Lyhyesti sanottuna dokumentissa tarkasteltiin eri näkökulmista psyykenlääkkeiden syöttämistä koirille ja kissoille. Näin koiran omistajana asia liippaa läheltä, varsinkin kun omalla koiralla ilmeni ongelmia yksinolon kanssa.

Dokkarissa oli kaksi tohtorimiestä vastakkain: lääkkeiden kannalla oleva Nicholas Dodman ja "luomukouluttaja" Ian Dunbar. Dodman oli sitä mieltä, että on käytösongelmia, joita ei voi ilman mielialalääkitystä ratkaista. Tällaisiksi ongelmiksi hemmo luokitteli mm. yhtäkkiä alkaneen merkkailun sisätiloissa ja ympyrää kiertämisen (koira pyörii kuin väkkärä). Dunbar taas oli sitä mieltä, että ainoastaan ahdistukseen psyykenlääke saattaa toimia, mutta ei ymmärtääkseni siinäkään tapauksessa suositellut sitä. Tuntematta tarkemmin ohjelmassa nähtyjä tapauksia uskallan väittää, että jokainen näistä ongelmista olisi ratkaistavissa koulutuksella ja/tai elämäntapamuutoksilla. Esimerkiksi väkkärää pyörivä koira oirehtii tekemisen puutteessa. Toisena esimerkkinä kissa, joka nuoli itsensä verille, koska stressasi kahden muun kissan läsnäoloa. Kissalle syötettiin mielialalääkettä, mutta omistajasiskoksista toinen sanoi muuttavansa muiden kissojen kanssa pois, mikäli muu ei auta. Tämäkin ongelma siis ratkaistavissa ilman lääkkeitä.

Olen joskus itsekin ostanut koiralle D.A.P.ia, joka ei kuitenkaan ole mikään psyykenlääke kuten vaikka Reconcile vaan feromoneihin perustuva rauhoituskeino, jonka ostin ensiavuksi matkapahoinvointiin. Mielialalääkkeet ovat kuitenkin sen verran kovan luokan tavaraa, että ei niitä ihmisillekään voi mennä noin vaan antamaan. Ainakaan minä en haluaisi lemmikkiä, joka on lääkitty kuuliaiseksi. Ilkeästi voisi sanoa: persoonattomaksi. Eläimet eivät osaa edes sanoa, milloin ne voivat hyvin. Voimme vain päätellä asioita niiden käyttäytymisestä, mutta emme tiedä niiden tunteita tai ajatuksia.

Reconcilen syöttämisessä pelottavaa on myös se, että siitä voi tulla muoti-ilmiö tai mikä pahempaa; itsestäänselvyys. Ongelmiin saadaan pikainen "ratkaisu", eikä niihin jakseta paneutua. "Ota hauva lääke, oletpahan hiljaa", "jaahas, killille huumeet kurkkuun niin ei ahista". Ei kuulosta kovin terveelliseltä. Monet ongelmat kuitenkin kasvattavat meitä ja suhdettamme eläimiin. Lisäksi monesti "ongelmat" ovat hyvin pieniä, eivätkä ne haittaa lemmikin elämää eikä edes meidän ihmisten elämää, mikäli osaamme suhtautua siihen oikealla tavalla; suurentelematta niin kutsuttua ongelmaa.

Miksi eläimillä edes on ahdistusta ja pelkotiloja? Mistä johtuvat eläinten pakko-oireet ja masennus? Johtuuko se elämän ympäristön muuttumisesta vai siitä, ettei eläimiä kohdella eläiminä? Homma menee pieleen jo alusta asti, mikäli eläintä kohdellaan kuin omaa lasta. Koira tai kissa EI OLE ihminen, eikä se haluakaan olla. Eritoten Japanissa lemmikkien paapominen ja ihmisinä kohteleminen saa äärimmäiset mittasuhteet. Jos olisin koira, selviäisinkö psyykkeen häiriintymättä maailmassa, jossa minua kohdeltaisiin kuin ihmislasta antamatta elää sitä elämää, jota minun kuuluisi elää; koiranelämää?

Kesäpäivä parvekkeella

Saiva pelkäsi aluksi parveketta. Tiedä häntä miksi, kenties siksi kun parvekkeen ovi ääntää pahasti. Ja kun likka meille tuli oli jo myöhäinen syksy ja sitten koitti talvi, joten parveke pysyi kiinni melkein aina. Onneksi pelko on lämpimien säiden tullessa hävinnyt. Nykyään partsi on avoinna suurimman osan päivästä ja Saiva on hoksannut sen oikein mukavaksi paikaksi.

Viileä lattia houkuttelee ja halutessaan voi siirtyä aurinkoon. Ruokaakin täällä säilytetään. Niin ja kaikista parasta on se, että joskus emäntä tai isäntä ottaa hetkeksi syliin ja silloin saa katsella ikkunoista!


Tosin meidän ihmisten täytyy olla nyt tarkkana, ettei kadulta kantautuvat koirien äänet houkuttele hyppäämään ikkunasta. Eilen kävi Myssla ja Kleppa kylässä (kiva kun kävitte!), ja karvatyypit kuulivat jotain ääniä niin huomasin, että Saiva yltää hyppäämään pelottavan lähelle avointa ikkunaa mikäli sille päälle sattuu. Ikkuna siis pysynee tästä lähin vain raollaan silloin kun en itse istuskele parvekkeella.

Putkahtaminen

Mysslan ja Klepan omistajan viime talven kuva-arkiston kätköistä löytyi niin hieno otos, että pakko laittaa tänne blogiin asti, vaikka talvinen kuva onkin. Mistä pienet lapinkoirat tulevat?

Kuva: Anna Vainionpää

Käytiin eilen M:n & K:n & emäntänsä kanssa niin jännittävässä paikassa, että pakko käydä siellä piakkoin uudestaankin kameran kera. Saiva toivottelee huisin jänniä metsälenkkejä kaikille kavereillekin!

Näyttelydebyytti + Saiva 9 kk

Saiva täytti eilen 9 kuukautta ja sitä "juhlistettiin" likan ekalla näyttelyllä. Saiva jäi just ja just pentuluokkaan, jos näyttely olisi ollut sunnuntaina niin olisi jo päästy junnuihin, mutta kokemusta ja oppia mentiinkin hakemaan. Aamulla aikaisin herättiin ja lähdettiin jo puoli kahdeksalta ajelemaan kohti Oulaista (taivutinko oikein?). Kymmeneltä alkoi kehät. Koskapa allekirjoittanut kärsii paniikkihäiriötä lähentelevästä jännityksestä uusien asioiden ja tilanteiden suhteen, tökkäsin Saivan hihnoineen kasvattajalle. Tosi näpsäkästi seurasi, olin oikein ylpeä tytöstä. Seisominen vaatii vielä harjoittelua, mutta sen jo tiesinkin. Ensi kerralla kuitenkin esitän likan itse, näinhän nyt ettei tilannetta tarvitse jännittää (ainakaan siinä määrin kuin minä), eikä maailmaa kaada vaikka kaikki ei sujukaan kuin oppikirjassa. Tuloksena siis PEK1. Suuret kiitokset kasvattajalle ja muille tsemppaajille!

Saivan taidonnäyte

Paikalla oli paljon tuttuja ja sukulaisia. Saivan ihana äippä Vihtorilan Siru eli Neve oli paikalla ja saatiin äippyli moikatakin. Lisäksi Saivan oma veli Tulettaren Castanja ja muita sukulaisia; T. Ariston, T. Amenda, T. Bihkka ja T. Beata. Kehän laitamilla tavattiin myös T. Diiva, joka oli tullut tutustumaan suureen ja ihmeelliseen maailmaan. Olipa mukava nähdä Tulettaren kasvatteja. Kavereita myös paikalla: Jekku-poika, Myssla (Kleppa henkisenä tukena) ja Veila. Onnittelut kaikille tuloksista! Erityisonnittelut Mysslalle, joka sai ensimmäisen SERTinsä!

Bongattiin Jekku

Urakan jälkeen rentoudutaan nurmella

Saiva rauhoittui yllättävän nopeasti näyttelypaikalle saavuttuamme, tietysti aika ajoin tuli hökellyskohtauksia ja haukkuville koirille piti monesti haukahtaa takaisin. Loppupäivästä alkoi väsymys painamaan ja se ilmeni lisääntyvänä pöhisemisenä, mutta muuten likka käyttäytyi tuon ikäiseksi (ja aiempaan verrattuna) tosi hienosti!

Lapinkoiria tuomaroi Leni Finne, joka arvioi Saivan näin:

"Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Melko kevyt kuono-osa. Erinomaisen tummat silmät, hyvät korvat. Oikea ylälinja. Ok kulmaukset, aavistuksen taakse kiinnittynyt häntä. Liikkuu ahtaasti edestä ja takaa."

Kesällä on vaikka mitä jahdattavaa

Lämmintä piisaa. Kohta helpottaa, helleviikko lähenee loppuaan. Saivakin varastoi kuumuuden takia energiansa iltaan, jolloin mukavasti viilenee ja sitten iskee virtapiikki. Äsken käytiin ulkoilemassa, rauhallisella temmolla mentiin kuten koko viikko ja katseltiin mm. minigolfaajia aidan raosta (näyttää mukavalle, tuumi likka, miekin tahon tolla pallolla leikkiä). Kämpille selviydyttyämme ajattelin ottaa retkottavasta koiruudesta kuvan.

Mitä helekkaria, taasko se tolla tähtäilee. Antas miun nukkua!

Ehkä se lähtee pois jos en huomaa sitä. Niinhän sekin aina mulle tekee

Saiva on kehittänyt uusia harrastuksia näin kesän myötä. Golfin tarkkailun lisäksi nimittäin. Kimalaisten jahtaaminen. Emäntä ei ole ötökkökammoinen, eikä amppari/kimalaiskammoinen, mutta voisi likka mun mielestä jahdata jotain kivempia öttiäisiä. Vaikka perhosia. Saiva kyllä kokeili jahdata niitäkin, mutta ne on liian lällyjä. Ne ei surise ja pörise kiukuissaan.

Ostin herkkupussukan koulutusnameja varten. Lähinnä lenkkejä ajatellen, kun namut pitää olla ohituksia varten mukana eikä kaikissa kesähousuissa ole taskuja, eikä takkiakaan viitsi mukana raahata. Tuntuu, että muut koirakot antaa meille paljon enemmän tilaa kun housuissa killuu tällainen. Oli muuten aikasta kallis pussukka, isompi olisi lähtenyt halvemmalla, mutta se taas oli niin valtava vyötärölaukku, että sellaista ei jaksa joka lenkillä mukana kantaakaan.
Huomenna Saivan (ja emännän, puhumattakaan isännästä) ekaan näyttelyyn! Jänskättää jo..

Keppijälki

Käytiin tänään moikkaamassa islanninlammaskoiria Mysslaa ja Kleppaa, eilen kun oli lepopäivä ja lenkillä käytiin vain lyhyesti. Tänä iltana ihmisväki seuraa jääkiekkoa, joten Saiva ei pääse normaalille myöhäisiltalenkilleen. Jospa likka sen kestäisi kun pääsi tänään jo painimaan.

M & K:n emännän kanssa touhuttiin ulkosalla naisten "turhamaisuuksia" ja koiruudet leikkivät vieressä. Ennen tätä saimme oppitunnin jäljestä, joten pääsemme aloittamaan uuden harrastuksen. Kiitos! Innostettiin Saivaa kepillä, mikä ei ollut lainkaan hankalaa kun tuo on niin kepakkohullu. Palkkasin ja kehuin kun koski keppiin, josta meinasin kyllä myöhästyä joka kerta kun hetihän tuolla on hampaat siinä kiinni. Eikä palkka joka kerta edes maistunut. Sitten laitettiin keppi noin metrin päähän ja osoitin alun ja Saiva etsi kepin, mikä ei ollut hankala juttu ollenkaan. Tosin ensin ilmeisesti etsi herkkuja, koska kotosalla sisätiloissa ollaan "etsi" -käskystä etsitty herkkuja, joita on ripoteltu sinne tänne. En käyttänyt käskysanaa, mutta kunhan tajuaa varmasti jutun juonen niin käytän "jälki" -käskyä. Oppii sitten eron jäljen ja muun etsiskelyn välillä. Pari kertaa tehtiin, että jää innostunut fiilis. Kummallakin kerralla Saiva meni maahan (keppi hampaissaan), joten ilmaisuna maahanmeno tuntunee luontevimmalta koiran kannalta ajateltuna.

Jälki on ollut harrastesuunnitelmissa pidempäänkin, mutta syksyllä en saanut vielä aikaiseksi ja sitten tuli lumi. Mutta nyt päästään aloittamaan! Tarkoitus olisi omaksi iloksi jälkeä harrastella, se kun ei vaadi tajuttomia rahasummia.

Mökkielämää

Viime viikko meni pitkälti mökkeillessä ja kotikotona touhutessa. Saivalla oli ainaskin kivaa. Maanantaina siis lähdettiin reissuun, päästiin Mysslan, Klepan ja emäntänsä kyydillä Sotkamoon asti. Siellä käytiin moikkaamassa lisää islantilaisia ja vanhaa shelttiherraa, jota Saiva jaksoi kiusata. Kiitoksia kyydistä ja seurasta! Sotkamosta äiti kävi meidät sitten hakemassa.

Meidänhän oli tarkoitus kovasti treenata yksinoloa, mutta ei siitä taaskaan tullut oikein mitään. Tiistaina ja keskiviikkona ehdittiin harjoitella, torstaina alkoi lapsilla loma ja sitten kotosalla oli jatkuvasti joku. Mutta noina parina päivänä oli kyllä nätisti. Kelloa en kyllä hoksannut katsoa kun ulkona tein pihahommia. Täysin erityksissä likka ei ollut, eli vaikka oli eri huoneessa kuin chihuahuat välissä oli vain portti. Nyt siis tiedän ainakin sen verran, että toisen koiran seurassa on kunnolla. Se ei nyt paljoa vaikuta mihinkään, mutta tästä jatketaan.

Saiva vietti paljon aikaa Nitan kanssa. Nita on päälle kolmevuotias, eli se ei jaksa/viitsi riehua paljoa, mutta välillä innostuu. Ninnukka ei suvaitse häkissään veljen koiraa Sania, mutta Saivan antaa siellä olla. Johtuneeko sitten siitä, että meidän likka on huomattavasti rauhallisempi Nitan seurassa kuin Sani, tiedä häntä. Kuitenkin, häkissä oli oikein lokoisat oltavat. Välillä painittiin, mutta suurimmaksi osaksi vain istuttiin tai makoiltiin ja katseltiin mualimaa. Välillä haukuttiin oravia.

Saiva on juuri haukotellut, "isosisko" vahtii

Pilveä ja Pepiä piti taas kovasti kiusata. Kiusaamisella tarkoitan, että Saiva yrittää pistää leikiksi, mutta pikkukaverit kokee sen lähinnä kiusaamisena. Pilveä kiusaa enemmän, koska Pepi on niin arka ja epävarma. Saiva ei oikein ukkelista välitä, koska se vaan pörisee ja jos sille kääntää selkänsä, niin sen tuntee häntäkarvoissa ja takajaloissa asti. Pilvi on kivempi kaveri, koska se sentään "leikkii". Eli Saiva ääntelee (vikinää, älinää, leikkimurinaa) kunnes Pilvi hermostuu ja käy päälle. Mökillä riitapukarit kulkee sovussa peräkkäin pitkin mättäitä, kunnes Saiva toteaa tutkimusmatkailleensa riittävästi ja sitten taas kiusataan toista.

Saiva sai kokea mökillä myös elämänsä ensimmäiset helteet, kun asteet kipusivat varjossa reippaasti yli 20 asteen. Mettälenkilläkin koettiin siis ensimmäistä kertaa takana kulkemisen ihme: Saiva ei juoksennellutkaan ympäriinsä, vaan asettui polulla minun taakseni kulkemaan. En olisi uskonut, mutta lämpö teki tehtävänsä. Muisti likka myös paimentaa "laumasta" eksyneet. Sisko kulki välillä eri reittiä kuin me muut, joten Saiva kävi tyypin aina hakemassa takaisin.

Kuumaa

Ah, viileä varjo! Taidan leikkiä metsämörköä ja rynnätä Pilven yli

Uimassa ei käynyt, eikä edes kahlaamassa. Vesi oli matalalla ja mökin ranta on kivinen, joten sillä saattoi olla vaikutusta. Upposi tosin kerran jäihin (niemenkärjessä oli vielä rantavedessä jäätä), mutta tätä en ollut ise todistamassa koska kuljin edellä. Yhtäkkiä luokse laukkaa märkä koira ja kun kävin katsomassa paikkaa, niin jää oli pettänyt typykän alta. Onneksi ei ollut edes syvää.

Mökillä jahdattiin myös ötököitä ja mikä parempaa: metsäkanalintuja ja telkkiä! Upeeta, mahtavaa. Käytiin myös moikkaamassa kaverini luona berni-urosta ja nuorta jämtti-narttua. Voi että oli mukavaa, vaikka aurinko porottikin. Loppupäivän kuljeskelikin mökillä hyvin rauhallisesti ja pötkötteli varjossa.

Saiva muuten lopetti aamuruoan syömisen kuin seinään, joten nykyään saa sapuskansa vain illalla. Tosin viime viikolla söi senkin ruoan vain kolmesti. Taisi käydä varastelemassa chihujen ja Nitan nappuloita...

Seisotaan ja vietetään parveke-elämää

Viikon tauko seisomisharjoittelusta teki tehtävänsä: perjantaina sain Saivan ensimmäistä kertaa seisomaan juuri niin kuin oli ajatuksena! Tarkoittaen siis sitä, että olen itse kyykyssä sivulla ja pidän häntää selän päällä, koiran nenää namulla ylös ohjaten. Ongelmana tässä on ollut se, että likka tahtoisi syödä namun ennen aikojaan, jolloin tuloksena on, että koira lähtee kävelemään. Eilen seisominen kuitenkin onnistui useamman kerran ja sainpa pari kertaa seisomaan täydellisesti myös illan porukkatreeneissä! Mahtava juttu!

Toinen juttu, mitä joku aika sitten harjoiteltiin oli molempien tassujen antaminen. Toinenhan onnistuu, oikean tassun. Vasen ei heilahda. Nitalle on aikoinaan opettu molempien tassujen antaminen sanoilla "Tassu *läps* - ja toinen *läps*". Saivan kanssa aloitettiin homman opettelu näin: "tassu" ja oikea tassu läpsähti. Sitten sanoin "ja toinen" ja nappasin itse vasemman tassun käteen. Ehkä viitisen kertaa toistettiin tätä ja kokeilin, josko olisi homman tajunnut. Sanoin "tassu" ja pienen miettimisen jälkeen vasen tassu läpsähti käteen. Oikeaa ei kuulunut. Joko Saiva ei tajunnut tai sitten se vaan on liian fiksu. Eipä siinä, homma hautuu hetken ja piakkoin kokeillaan uudelleen.
Ohitukset alkaa mennä meillä myös paremmin. Pariin kolmeen päivään ei ole kuulunut haukahdusta, paitsi joskus jos toinen koira haukkuu. Nyt kun menin kehumaan niin...

Tänä päivänä on kovasti siivottu. Pesin parvekkeelta ikkunat ja hinkkasin lattiankin sieltä puhtaaksi. Saiva on nyt viimeiset kolme tai neljä tuntia siellä pötkötellyt, vaikkei meidän parvekkeelta näe kuin taivasta ja toista kerrostaloa katsella. Siellä tosin on mukavan viileä lattia ja varmaan ulkoa kantautuu mukavia tuoksujakin nenuun.

Huomenna käydään moikkaamassa islantilaisia ja maanantaina lähdetään Kainuuseen. Tarkotus olisi olla viikko kotikotona; siivoan, leivon ja ulkoilutan koiria sekä Saivan kanssa treenaillaan yksinoloa. Täällä ei ole tullut treenattua pitkiä aikoja, koska stressaan tuota yläkerran herkkähermoista, enkä yksinkertaisesti uskalla ottaa riskiä, että sieltä tulisi taas valituksia. Ideana olisikin siis harjoitella pidempiä yksinoloja sekä tarkkailla, milloin haukunta/ulina alkaa JOS alkaa.

Muston ja Sallin kanssa metässä

Saivasta ilmestyy blogiin näin kesän korvilla huomattavasti enemmän kuvia kuin talvisaikaan. Johtunee pitkälti siitä kun sisällä ei tule hyviä kuvia. En tiedä onko keinovalo ja musta väri huono yhdistelmä, mutta ulkona kuvat onnistuu joka tapauksessa paremmin. Ja nyt kun emännänkään sormet eivät ulkona jäädy, niin kuvia on kivempi ottaa.

Tässäpä siis tämän aamuiselta mettälenkiltä pari kuvatusta. Käytiin Muston ja Sallin kanssa pitkästä aikaa mettäilemässä. Oli kivaa, kiitos seurasta!

Nyt muuten mennään eikä meinata!

Sitten painitaan

Sitten taas juostaan!
Tuolla varpujen seassa on muuten älyttömän hauskaa, likka suosittelee kaikille koirakavereille, ja miksei ihmiskavereillekin

Tälle iltaa (/yötä) suunnitelmissa vielä mennä nurmikentälle potkimaan palloa. Huomenna treenaillaankin sitten tottelevaisuutta koiraporukalla. Toivottavasti menee hyvin, niin saataisiin varmuutta näyttelykehässä kulkemiseen..

Uusivanha lelu

Ihmisethän tietää Nina Ottossonin tuotteet? Ne, jotka on tarkoitettu koirien aktivointiin? Ne aika hinnakkaat ja joista osan voi kätevänä emäntänä/isäntänä tehdä itsekin? Meidän likallakin on nyt sellainen. Nimittäin "spinneri". Maksoi sen 27e. Aattelin kylläkin, että teetätän tollasen appiukolla, mutta Saiva päätti toisin.

Saatiin tänään nimittäin testattavaksi Mysslalta ja Klepalta tuollainen. Leivoin leipää sillä välin kun Saiva tutustui tähän äärimmäiseen mielenkiintoiseen kapistukseen, joka kätki sisuksiinsa nappuloita. Ja koska kuvittelin omistavani koiran, enkä pikkulasta jota pitää vahtia koko ajan, niin en huomannutkaan kuinka Saiva yritti spinneripulmaa ratkoa.


Puremalla. Vaikka läpi harmaan kiven ja vanerisen(?) lelun - Saivan motto. Järjen käyttö on sallittua ja suotavaa, ja tässä tapauksessa jopa homman idea ja ydin. Eli meillä on nyt tällainen pureskeltu Ottosson-tuote. Mysslalle ja Klepalle kustannan uuden, vähin mitä voin tehdä.

Piikkikasa ja flexi

Meillä on tässä herran kanssa ollut tiukkaakin tiukempi väittely flexin ostamisesta. Väittelyn aktiivisuus on heitellyt; toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän. Eikä väittelyä voi kutsua kahden aikuisen ihmisen ajatusten vaihtamiseksi vaan pikemmin kahden uhmaikäisen juupas - eipäs -kinasteluksi.

Minähän olen ollut siis flexin puolella. Saiva on osannut jo hyvän aikaa kulkea vetämättä, pennun kanssa en flexiä käyttäisikään. Flexiä käytetään vain myöhäisillä iltalenkeillämme, jolloin koiria ei tule vastaan kuin max. pari. Niin tai paikoissa, joissa tiedän ettei koiria tule jatkuvalla syötöllä vastaan, esim. kotikotona. Hihnassa koiran hallinta on aina parempi, joten hihna on käytössä aina muulloin (eli yleensä). Tykkään itse kuljettaa koiraa sopivissa paikoissa mahdollisimman pitkällä hihnalla; saa haistella ja kulkea "vapaammin". Juostessa flexi on myös parempi kun ei tarvitse huolehtia hihnan sotkeutumisesta jalkoihin. Meillähän on pidemmän puoleinen punainen hihna, mutta siinä taas tulee sotkeutumisongelma, kun Saiva ei kuitenkaan koko aikaa kulje selvästi edellä vaan ison osan ajasta myös takana ja vapaaehtoisesti sivulla.

Flexin huonoina puolina tosiaan se hallittavuus. Pennun kanssa en voisi edes kuvitella käyttäväni flexiä. Tietysti kukin tyylillään. Niin ja se mihin herra on vedonnut: flexi on vaan niin ruma.

Koira on minun, joten flexi tuli taloon. Jäädäkseen. Maksoi parisen kymppiä, pituutta 7 m. Eilen illalla se testattiin ja ihastuin totaalisesti. Saivakin nautti flexin suomasta lisäpituudesta. Saa nähdä ottaako herra uutuuden käyttöön. Valjaitakin aluksi karsasti, mutta nyt ei likan kanssa kulkiessaan edes käytä pantaa.

Saiva näki eilen illalla (joku voisi väittää jo yöksi..) myös ensimmäisen siilinsä! Pomppi pentumaisesti metsän reunaan, pysähtyi kuin seinään ja nenä alkoi vipattaa. Sitten vähän hiippailtiin lähemmäs. Siili ei liikkunut mihinkään, joten likka kierteli turvallisen välimatkan päässä pikkukerää. Mutta sitten siili liikahti! Pirhana, jalat alle ja vähän äkkiä ja ryntäys niin kauas kuin flexi antoi. Sitten alkoi haukahtelu. Siili kipitteli kauemmas ja annoin Saivan vielä haistella kohdan missä otus oli kököttänyt. Sitten jätettiin pikkuinen rauhaan. Oli varmaan juuri herännyt uniltaan, kun likka yllätti sen aivan pesän suulta. Siltä se möykky heiniä ja lehtiä ainakin näytti, että siellä on unta kiskottu. Harmi kun ei ollut kamera mukana.

Toukokuun eka puistoilu

Käytiin tänään puistoilemassa islantilaisten kanssa. Ja huomenna mennään tyyppien luo kylään riehumaan, kun emännät touhuaa jotain omia juttujaan.

Tilannekatsaus

Syöksytään!

Tein myös uuden bannerin, vai mikä sen nimi nyt ikinä onkaan. Vanha oli niin hellyyttävä; pikkulikka, hyvä kun maltoin vaihtaa, mutta Saiva on jo iso tyttö niin pitäähän tuota päivittää. Bannerin kuva myös puistosta

Kuvia reissusta

Lupailin kuvia Saivan reissusta Lappiin, joten tässäpä pari.

Lappalainen elementissään.
Välillä voi myös istua arvokkaasti, vaikkei se normaaliin päivärutiiniin kuulukaan

Kato ny kuin nätisti me ootellaan, että saadaan namit per kirsu

Kuvat: Anna Vainionpää

Lapin reissun jälkipuintia

Nyt on palattu normaaliin päivärytmiin. Saiva uneksii sohvan vieressä puoliksi lattialla, puoliksi matolla. Ilmeisen rankka reissu ollut likallakin, nukkunut vain siitä asti kun eilen yhdeksän jälkeen illalla haettiin. Pikaisesti vain ulkona piipahdettu toimittamassa tarpeet ja sitten taas unten maille. Aamuruokaakaan ei syönyt, muutaman nappulan maistoi ja taas nukkumaan. Eiköhän illalla taas sapuska maistu.

Saivan matkahan meni niin, että ensin junalla Kemiin ja siitä autolla vielä 3-4 (?) tunnin ajo. Kuuleman mukaan oikein mukavasti meni sekä junassa että autossa. Ainakin junassa oli nukkunutkin, vaikka ensimmäistä kertaa sellaisen vempeleen kyydissä olikin.

Lapissa oli sitten luvassa telmimistä ja juoksemista. Hoitotäti naureskelikin, että Saiva on siinä iässä, että leikki maistuu vaikka väsyttäisikin, kun taas Myssla on jo rauhoittunut niistä ajoista eikä jaksa koko aikaa remuta ja Kleppa on taas vielä hieman liian pieni riehuakseen jatkuvasti. Hiihtäjiäkin olivat jahdanneet (krhm, ei se meidän koira..) ja punkki oli löytynyt likan päästä paluumatkalla. Ihmettelen vaan mistä ihmeestä se sen punkin löysi? Kiitoksia hoitotätille puutiaisen "nuijimisesta" ja terveisiä, että ötökkä on nyt hävitetty atomeiksi.

Kuulin villiä huhua, että Saiva on lomalla ollessaan syönyt hyvin vastapainona kovalle liikunnalle, niin punnittiinpa likka huvikseen tänä aamuna. Vajaa pari viikkoa sitten painoa oli n. 11,5 kg nyt 12,3 kg. Tiedä sitten miten paljon tuosta on tullut niinä viitenä päivänä, jotka Saiva oli reissussa. No, olihan tuo jo aikakin painon vähän lisääntyä, sitä ollaan odoteltukin.

Tänään kävin ostamassa punkkipihdit, jos punkkeja löytyy tulevan kesän mittaan enemmänkin. Lisäksi ostin vähän täydennystä ensiapupakkaukseen ja kyytabletteja, joita ei tarvittu vielä silloin syksyllä kun Saiva meille tuli. Itse en ole ikinä edes nähnyt kyytä luonnossa, eikä niitä meillä päin (kotikotona) liiku eikä mökillä. Ajattelin nyt kuitenkin ostaa, kun islantilaisten kanssa käydään kuitenkin ulkoilemassa ja heiltä päin kuulema luikertelijoita näkyy. Kyytabletit vähän päälle 6 euroa ja muut tarvikkeet pari kymppiä.

Kuvia Saivan Lapin reissulta seuraa perästä, kunhan niitä ensin hyppysiini saan. Isot kiitokset vielä hoitotätille ja islantilaisille!