Naalinpoika sairastaa

Miun pieni Hippiäinen on kipeänä. Tultiin eilen illalla lomareissulta ja koirat vetäytyivät heti nukkumaan sängyn alle jättäen minut purkamaan laukkuja. Kun sitten aloin laittelemaan iltaruokaa, pujahtivat tytöt sängyn alta ja kauhistuin nähdessäni Hilpan nassun.

Kuva on räpätty kännykällä joku tovi kyytabletin antamisen jälkeen eli turvotus on vähän ehtinyt laskea. Ennen kyytabun antamista kävin mielessäni läpi päivän tapahtumat ja pystyin sulkemaan kyyn puremisen pois vaihtoehdoista. Ampiaisen tai muun ötökän pisto vaikutti suhteellisen todennäköiseltä, koska oltiin kotimatkalla pysähdytty tapaamaan Toukoa ja hengailtiin ulkosallakin oikein lämpimässä auringonpaisteessa (kuitenkin kokoajan hihnassa). Kello oli jo paljon, kun turvotuksen huomasin, ja meillä päin on tunnetusti törkykallis ja kyseenalaisen maineen omaava päivystys, joten tabu kitusiin ja pyyhkeen sisään taiteltu lumipussi poskea vasten ja odottelemaan. Hengitystiet eivät olleet missään vaiheessa vaarassa turvota. Pahin turvotus oli vasemman silmän seudulla, joka turposi umpeen, mutta myös kuono ja toisenkin silmän seutu turposi.

Valvoskelin pitkin yötä ja seurasin turvotuksen laskemista ja koiran vointia. Onni on suvaitsevainen työpaikka, joten pystyin ottamaan koirat töihin mukaan tänä aamuna, jotta sain seurattua Hilpaa. Ja onneksi otinkin, sillä Hilpa oli todella nuutunut ja sitten se oksensikin rajusti. Turvotus oli laskenut, mutta soitin silti tässä vaiheessa eläinlääkäriin ja sainkin ajan jo tunnin päähän.

Käyttäessäni Hilpan aseman pihalla pissalla se hinkkasi naamaansa pitkin hankea, eli kutinaa sillä edelleen oli. Myös toimenpidehuoneessa se kertaalleen hinkkasi silmäkulmaansa etutassulla. Muuta vikaa siitä ei löytynyt. Limakalvot terveet, ei lämpöä, keuhkot normaalit, eikä suussa ja silmissä näkynyt mitään outoa tai ylimääräistä. Verikokeita ei vielä tähän palaan otettu. Hilpa sai selkeän kutinan takia kortisonipiikin ja myös oksennuksen estolääkkeen. Nyt se nukkuu levollisena säkkituolissa. Jos oireet jatkuvat huomenna, niin soittamalla saan kortisonireseptin, jolla pärjätään viikonlopun yli ja tutkitaan lisää ensi viikolla. Toivottavasti tämä nyt kuitenkin olisi vain ötökän pisto ja huomenna oltaisiin jo normaalien kirjoissa. Käynti maksoi rapiat 70 e, jossa tosin mukana myös resepti Bravectoa varten.

Sunnuntai-Tedi

Männä sunnuntaina paistoi aurinko ja oli kuulas talviaamu. Vietiinkin sitten Tedi lenkille ja leikkimään!

 Keppipuuhia.

Yhessä mennään!

 Tulukee jo, tässä oo koko päivää aikaa!

 Kieli keskellä suuta, niin hanki kantaa jo.

Tedillä oli oma lelu matkassa. Se välillä innostuu vähän liikaa, jolloin on hyvä törkätä sille lelu.

Ihailkaa viimeistä kertaa tälle talvea pörhöistä Hilpaa, se on karvanlähtö nyt!

Muutama sana metsästä

Kuopio on suhteellisen metsäinen asuinpaikka, varsinkin tietyt asuinalueet. Yksi kriteeri, millä olen asuinpaikkani täällä valinnutkin, on ollut hyvien metsäisten lenkkireittien läheisyys. Jotkut metsäalueet ovat vilkkaampia, jotkut rauhallisempia, mutta pääasia että on luontoa ja metsää.

 Metsän koira tahdon olla, sankar' jylhän kuusiston.

Nykyisellä asuinpaikalla on kolme otollista metsää, tai no oikeasti kyseessä on vain yksi iso metsä, mutta joka tapauksessa! Yksi osa tästä metsästä on sellainen, että sinne lähdemme aina autolla (n 15 min ajo). Se metsä on kaikista rauhallisin ja helppokulkuisin. Toinen osa metsästä on sellainen, että asunnolta kestää kävellä n. 30 min ennen kuin pääsee "kunnolla" metsään. Tämä on paikoin hyvinkin vaikeakulkuinen. Kolmas osa taas sitten on ihan lähellä (n. 15 min kävelyn päässä) oleva virkistysmetsä, joka on osittain suojeltua aluetta. Siellä on mahdollisuus paistaa makkaraa ja on luonnosta kertovia opaskylttejä jne. Tässä osassa metsää kulkee siten myös eniten ihmisiä.

Virallista virkistysmetsää ja suojelualuetta ei mikään uhkaa, mutta kaksi muuta ovat nyt rakennusuhan alla. Tai no, adresseista ja väestön muista vastaväitteistä huolimatta ne on nyt kaavoitettu ja seuraamme vain kauhulla, kuinka paljon ja millä tahdilla näihin metsänosiin rakennetaan. Yksi missio tälle vuodelle onkin löytää uusia lenkkeilymetsiä kauempaa, mutta mikään ei koskaan tule korvaamaan lähimetsiä, joihin ehtii suunnata lenkin kiireisempänäkin päivänä.

 Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii käyn

 - ja maailma unholaan jääköön.

Viime aikoina tämä metsien menettämisen uhka on koskettanut suurempaakin osaa väestöstä. Koko Suomi on hypähtänyt varpailleen kiistellyn metsähallituslain ansiosta. Toivon täydestä sydämestäni, että laki vedetään uudelleen valmisteltavaksi ja kaikki tahot miettisivät nyt ihan juurta jaksain, että voidaanko luonnolle asettaa tulostavoitteita. Ajat ovat kehnot jo muutenkin, pitääkö ihmisiltä viedä vielä se viimeinen yhteinen ja vapaa asia: luonto?

 Ihana on täällä rauha, urhea on taistelo.

 Myrsky käy ja metsä pauhaa, tulta iskee pitkäinen, ja kuusi ryskyen kaatuu.

Moni suomalainen saa metsästä sen saman kuin minäkin. Vapauden. Tyyneyden. Kaarnan kosketuksen iholla. Sammalmättään jalan alla. Lintujen laulun. Hiljaisuuden. Rauhan. Syvän mielihyvän siitä, että kaiken stressin ja ahdistuksen voi jättää sillä hetkellä, kun metsään astuu. Ihmissielu tarvitsee luontoa. Hekin, jotka eivät ymmärrä tarvitsevansa sitä, tarvitsevat kuitenkin. Puhumattakaan siitä, mikä vaikutus sillä olisi luomakunnalle itselleen. Linnut, nisäkkäät, matelijat, hyönteiset.. Mikään ei voi näitä asioita korvata, ei yhtään mikään. Sieluani korventaa ajatus, että metsät vähenisivät entisestään. Luonto on antanut meille paljon, elannon ja suojaavan sylin. Eikö olisi jo korkea aika meidän pitää huolta siitä.

 Viherjäisell lattialla, miss' ei seinät hämmennä

 Tähtiteltin korkeen alla käyskelen ja laulelen, ja kaiku ympäri kiirii.

Metsän koira tahdon olla...

Tämän postauksen kuvat on otettu eilen metsässä, jossa on jo alettu kaatamaan puita reuna-alueelta. Kuvien tekstit on kappaleesta Metsämiehen laulu (Aleksis Kivi ja Jean Sibelius).

Rästikuvia

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna käväistiin kotikotona, enkä ollut ehtinyt käsittelemään kuvia ennen tätä hetkeä.

Isäpuolen vanhempien luona käytiin viettämässä synttäreitä, joiden jälkeen käytettiin porukan kolme suurinta juoksuttamassa. Ilta hämärtyi ja päivä oli muutenkin ollut pilvinen.

 Nitakin innostui vallan leikkimään!

Auringonsäteitä.

Mutta saatiin me nauttia kunnon aurinkoisesta kevätsäästäkin, kun käytiin seuraavana päivänä mökillä. Jään päälle oli noussut sen verran vettä, että mitään varsinaista lenkkiä ei heitetty, mutta sai koirulit rallata.

 Minni tuumasi, että tämä jo riittikin.

Ja Pilvi totesi, että pirskatti kun on paljon lunta!

 Siellä se Nita menee..

 Miksi sinulla on niin suuri suu?

 Lumimylläkkä!

 Nita oottelee palkkaa.