sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Paluu Pisalle

Sunnuntairetkemme tie vei Säyneisen, Nilsiän ja ehkä Juankoskenkin rajamaille, mihinpä lie kuuluukaan oikeasti, maantietoni loppuu kesken. Eli Pisan luonnonsuojelualueelle, jossa kävimme pienen retken 2013, joulukuun alussa. Silloin jäi harmittamaan lyhyeksi jäänyt reissu sekä jää-ja lumikerroksen alle piiloutunut Täyssinän rauhan rajakivi kaiverruksineen. Nyt läksimme toiselta parkkipaikalta liikenteeseen, elikkä Lastukosken parkkikselta, ja kiersimme koko Pisan kierron, mikä opastaulun mukaan oli 8,5 km, mutta kiepaisimme yhdelle ylimääräisellä näköalapaikalle, joten loppulukema lienee ennemmin 9 km.

Retkemme alku oli epämääräistä rämeikköä, polku oli paikoin mutainen ja upottava, joten ihan kevyin lenkkarein ei kannata varustautua. Muutamat ojien ylityksiin kyhätyt sillat ja pitkokset olivat käytännössä lahot tällä alueella. Mutta itse luonnonsuojelualueelle päästyämme pitkokset olivat varsin uudet ja täten hyväkuntoiset. Edellisessä blogitekstissä viittaamani konekirjoitustaulut olivat tosiaan myös vaihtuneet, yksi niistä sentään oli jäljellä, olin siitä mielissäni!

Seurailimme tovin lammen rantaa ja Hilpa kävi siellä toki uimassa ja Saiva kahlailemassa. Sitten päädyimme hetkeksi taapertamaan vanhalle metsätielle, josta alkoi hissuksiin nousu. Onneksi pääsimme pian palaamaan metsään ja ryteikötkin olivat jääneet nyt taakse ja saimme nauttia pohjoissavolaisesta kuusikosta.


Sitten alkoi vähän tiukempi nousu kohti Pisan huippua. Matkan varrella oli Pirunkellari, joka on siis ihmisten kätten aikaansaama luola. Ihmiset ovat muinoin louhineet paikalta kvartsiittia korukiveksi; nykyisin olisi enemmän kuin suotavaa jättää kallio rauhaan. Pisa kuuluu samaan muinaiseen vuorijonoon kuin Koli ja Vuokatti. Hauska ajatus, että ne tutut mäet ovat muinoin olleet vuoristo.

 Tuolta tulimma.


 Pirunkellari ja omituinen otus!




Matkaseurana meillä oli uusi tuttavuus, vanha lapinkoiraherra. Oikein tykkäsi likkojen seurasta ja likat siitä, tosin matka oli papalle hieman uuvuttava, eikä se sitten loppuajasta oikein jaksanut tyttöjen pusutteluja. Pienestä murahduksesta likat heti uskoivat ja siirtyivät telmimään keskenään.

Matka jatkui vielä ylöspäin, rinteeseen oli rakennettu portaat, mutta ne olivat metallia ja varsin epäystävälliset koirien anturoille, vaikka tytöt niitä varmoin jaloin tassuttelikin, joten kapusimme portaiden sivusta ylös, kuten aika moni muukin oli tehnyt. Ylempänä pysähdyttiin haukkaamaan happea, syömään mustikoita ja hörppäämään vettä. Vettä oli koirille tarjolla luonnon toimestakin ihan ok, mutta suosittelen silti ottamaan sen verran vettä reppuun, että siitä on koirillekin hörpyt tarjota.




 Mustikoita..


 Saivan kanssa syöksähdeltiin kilvan mättäältä mättäälle!

 Välillä katseltiin kun toinen retkiseurue meni ohi.

 Pappa ottaa lepiä.

 Tuossa lammessa Hilippa kävi uimasilla.


 Metsämaitikka (?) kukki kovasti, oli oikein isot matot kuusikossa.



Kelo näyttää suunnan - ja huippu lähenee!

Ensimmäinen näköalapaikka, jota ei ole osoitettu ja merkitty, mutta kivat näkymät silti.



"Kuule, näytetään erityisen hömelöiltä nyt!"

Sitten saavutimme huipun ja näköalatornin. Pari kuvaa ehdin hätäseen ottamaan ennen kuin sade saavutti meidät. Kauaa se ei kestänyt, sen verran että ehdin kaivaa sadetakin repusta ylleni. Matka jatkui Kämmenkivelle, joka oli hieman huonosti osoitettu, eräs täti minulta hieman myöhemmin kysäisikin, että olimmeko löytäneet kiven, sillä hän ei ollut sitä bongannut. Viimeisenä - ja itselleni jotenkin merkityksellisimpänä - kohteena Täyssinän rauhan rajakivi. Jee, nyt sen näin! Huippua, että merkit erottuvat vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen, vaikka kivi on eroosiolle niin altis.


 Kämmenkivi elikkä suuri siirtolohkare lepäilee siinä.

Rajakivi, venäläisten ja ruotsalaisten merkit.

Käväisimme tämän jälkeen pienen piston ihan karttaan merkityllä näköalapaikalla, mutta miusta se ei ollut kovinkaan huikea, ensimmäinen ja merkkaamaton näköalapaikka oli parempi, joten jos kävelee saman reitin kuin me, niin ei hyväjä käydä tuota pistoa tekemässä, mielestäni. Sittenpä oli aika kiertää ympyrä loppuun ja palata vielä pikku pätkä omia jälkiä takaisin parkkipaikalle. Tulistelupaikkoja matkalla ei ollut, joten en ollut varautunut muuten kuin vesipulloilla ja parilla koirien herkuilla, mutta papan takia pidettiin useita lyhyempiä taukoja. Aikaa kului muutama minuutti päälle 4 tuntia, ihan kiva rupeama.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Syvä luotaus harrastuksiin

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mikä on meidän tähtäin harrastusrintamalla. Saivaa hankkiessani ei ollut tarkoitus varsinaisesti harrastaa, vaan ennemmin harrastella ja kokeilla vähän kaikenlaista. Ja sen teinkin, Saivan kanssa onkin kokeiltu varmaan kaikkia lajeja poislukien agility (jos muutamaa estettä ei lasketa), vepe, viesti ja tyyliin IPO (ja muut vastaavat). Ja olen siihen tyytyväinen, koska miulla on nyt jokin mutu vähän lajista kuin lajista, mikä ehkä palvelee tulevaisuudessa.

Saivassa kuitenkin olisi potentiaalia ollut vaikka mihin. Se tekee innokkaasti, mutta täsmällisesti sille opetetut asiat. Se oppii nopeasti, kun muistaa antaa sille parin päivän tuumaustaukoja. Se on motivoitunut ja hiljainen (paitsi autossa odotellessaan ja turhautuessaan minuun, mutta pääsääntöisesti!). Ja tehtyäni sen kanssa niin lujasti töitä pentuaikoina itsenäisyyden kanssa, olen päässyt sen "pään sisälle" ja osaan toimia sen kanssa. Sinänsä siis vähän harmi, että Saiva oli eka koirani, jonka potentiaali nyt meni emäntänsä takia hukkaan. Toisaalta se on ollut maailman paras eka koira koska sen kanssa on voinut tehdä kaikkea mihin kroppa on antanut myöten ja se on opettanut minulle todella paljon.

Hilpa tuli agilitykoiraksi, vähän niinkö. Pah, on tullut milloin mitäkin rahallista estettä, ettei olla kursseille päästy ja lopulta Hilpasta kasvoi pikkuruinen maxi, jolla ei ole kisakentille asiaa. Haku on sille ollu ihan ykköstä, se tykkää siitä hulluna. Hilpassa parasta onkin sen asenne ja draivi, se tykkää tehdä ja se on laumasidonnaisempi kuin Saiva. Se myös palkkautuu hyvin leikistä. Hilpa oppii hieman verkkaisemmin kuin Saiva, mutta ei se missään tapauksessa tyhmä tai toivottoman hidas ole. Hilpa keskittyy pääsääntöisesti hyvin, mutta sillä on keskittymishäiriöisiä kausia, jolloin se haahuilee hieman, ja jos se bongaa jotain epäilyttävää (lähinnä vieraita koiria, joihin se edelleen herkästi reagoi) niin siltä kyllä kajahtaa haukahdus tai vähintäänkin *phuh*. Ei ole ollut tarpeeksi säntillisesti treenejä kodin ulkopuolella, että voisin tarkemmin tätä analysoida, mutta on mahdollista, että nämä vouhotukset liittyy juoksukiertoon, jolloin steriloiminen tasoittaisi sitä. Hilpahan kyllä leikataan aikanaan, kunhan on (toivottavasti) pentuja maailmaan saattanut.

Ongelma nykyisellään minulle on siis ollut, että mitä teen Saivan kanssa ja mitä taas Hilpan kanssa. Oon tähän asti tehnyt Hilpankin kanssa pikkuisen kaikkea, mutta jos joskus haluaa näyttää osaamistamme muulle maailmalle, niin pitäisi fokusoitua ehkä johonkin. Viime viikkoina olen vihdoin tullut lopputulokseen ja tunnen painon tippuneen harteiltani, joten ratkaisu lienee hyvä. Varsinaisia kisatavoitteita ei ole, mutta jos joskus jonkin lajin korkkaisia niin oishan se ihan hauskaa!

Agility: Hilpan kanssa edelleen tarkoitus kokeilla lajia, mutta kisoihin en noin pientä maxia vie, kun rakenteessakin omat puutteensa on. Haluan kuitenkin maistiaisen lajista!

Toko: Havahduin, että paikkamakuuta ja turnauskestävyyttä lukuunottamatta tokon alokasluokka ois Saivalla valmis. On ohjelmistossa myös Hilpalla.

Rally-toko: Molempien ohjelmistossa, kulkee vähän käsikädessä tokon kanssa. Opetellaan molempien kanssa molemmista lajeista liikkeitä ja katsellaan! Hilpan päälaji.

Haku: Hilpan rakas harrastus on henkilöiden etsiminen. Hilpa ei osaa noutaa, mikä pitää meidät pois kokeista. Eikä sillä ole BH:ta, mutta Hilpan täytyy eka rauhoittua huomattavasti, jos mielin sen BH-kokeeseen ilmoittaa. Näistä syistä haku kokonaisuudessaan on sivuroolissa, jatkamme lajia, mutta tuloksia alan harkita vasta sitten, kun toko/rally-toko puolella tapahtuu edistymistä. Niin mieluusti kuin edustaisinkin pörröjä Hilpan kanssa pk-puolella!

Koiratanssi: Ehkä hieman liian vauhdikas (lue: kierroksia nostattava) laji Hilpalle, mutta katsellaan vähän vielä sen kanssa. Saikkuli tykkää! Saivan päälaji.

Mejä: Jäissä, kunnes löytyy maastoja meille. Saiva treenaa kunhan maastoja on.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Itse juhannus

Mökillähän se vierähti, juhannus. Tuttua, turvallista ja nautittavaa.

Grillikodan vahti.


 Aina yhtä ihastuttava vanamo on levinnyt mökkipihaan!

 Mökkivahti.


 Juhannusruusun vierailija.


 Naapurin vahti (Nita oli harjauksen ajan hihnatta).




 Juhannusyö saapuu.







 Kylpytoverit.

 Oli kaunis yö.

Kelit hellivät, lauantai-iltapäivään saakka. Lauantainakin aamulla oli kuuma, kävimme kuitenkin myös silloin metsässä käppäilemässä.




 "Mää sua ala kameroines.."


 Saivahma.




Hilpaa ärsytti paarma.


Mökkirannassakin tokkiisa puljattiin urakalla.