maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulua kohti

Ajattelin etten ehdi blogia päivittelemään ennen joulun viettoon lähtöä, mutta ehdinpä sittenkin pikaisesti. Ja pakkohan se oli tulla kertomaan, että käytiin tänään Saivan kanssa Mustista & Mirristä ostamassa d.a.p. suihketta automatkaa varten. Maksoi muuten 29,50e, että ei ihan halpaa litkua olekaan.

Tosiaan autoilu on mennyt suht siedettävästi ennen, mutta pari viime kertaa on kuolannut penkinpäällisen ihan märäksi ja viime autoilureissulla sitten oksensi. Ikinä ei ole autoilusta nauttinut, mutta koirapuisto-reissulla ekaa kertaa kuolasi aivan valtavasti! Katottiin jo herran kanssa, että onko Saivalla tullut pisut, mutta ei, kuolaa se oli. Ikinä ennen ei siis tätä ole tapahtunut. Käytiin sitten toisena päivänä tankkaamassa auto. Taas aivan valtavasti kuolaa ja juuri kun saatiin auto takaisin halliin niin oksensi. Auton lähellekään ei haluaisi nyt tulla.

Voisi vaikka alkaa totuttelun ihan alkeista kerta auton läheisyyskin noin alkaa kammoksuttaa. Mutta nyt ei enää ehdi kun huomenna aamulla lähdetään kolmen tunnin automatkalle. Eli d.a.p. ensiavuksi, että olisi kaverilla edes hiukkasen helpompi olla, toivottavasti. Ja tarpeeksi monta pysähdystä. Toivottavasti d.a.p. rauhoittaa, kun ei sitäkään ole ennen tarvinnut kokeilla yhteenkään koiraan. Auttaisikohan feromonit tuohon yksinoloonkin, voisi vaikka kokeilla kerta nyt on tuollaista tököttiä tullut ostettua.

Niin ja tosiaan, ei me sitä huomioimattomuutta otettu käytäntöön, vaikka uhkailinkin. Ei se kuitenkaan ole hyvä idea, tuli vaan kimmastuksissaan pahaa oloa purettua. Koirasta en kyllä luovu, vaikka ongelmia onkin!

Valkoista ja rauhallista joulua kaikille!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Koirapuisto

Käytiinpähän Saivan kanssa illan mittaan koirapuistossa. Treffattiin siellä Myssla omistajineen, mutta kerääntyipähän sinne melkoinen lauma muitakin koiruuksia.

Alussa saatiin olla ihan rauhassa, sitten tuli Myssla ja melkein heti perään alkoi sitten virrata paikalle kaikenkarvaista porukkaa. Mysslan perässä Saiva aika pitkälti hänkkäröi, mutta innostuipahan sitten muidenkin seurasta, varsinkin kun Myssla sitten omistajineen lähti jatkamaan matkaa. Varsinkin valkoinenpaimenkoira oli tosi kiva kaveri. Yllättävän hienosti se isoksi ja aikuiseksi koiraksi jaksoi pikkuisen innokkuutta. Ja ihan itse suorastaan haki Saivan huomiota.

Tulipahan juostua ja aika väsy taisi tulla, jaksoi kuitenkin tuossa pureskella siiliä (puruluu), mutta eiköhän tuo aamuun asti pärjää näillä eväillä.

Autoilu vaatii vielä harjoitusta (mentiin koirapuistoon autolla). Ei ole kovin innostunut siitä hommasta, vaikkei kyllä oksentele eikä edes autossa itke. Autoon meneminen on vaan työn ja tuskan takana, eli eihän se sinne vapaaehtoisesti nouse, eikä tule edes lähelle. Sillä lailla.

Mutta tämäpä taitaakin jäädä tämän vuoden viimeiseksi blogimerkinnäksi, kun lähdemme alkuviikosta viettämään joulua muualle, joten hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille turjakkeille!

tiistai 15. joulukuuta 2009

4kk kuva ja yksinolon hankaluutta

Tässä on nyt sitten vihdoin kuva 4kk ikäisestä Saivasta. Ei meikäläiseltä löytynyt tarpeeksi intoa eikä jaksamista ottaa niin paljon kuvia, että väkisin olisi löytynyt joku hyvä seisomiskuva (ei pitänyt häntää ylhäällä), joten tässä Saiva nyt sitten istuu. Säkä taitaa olla sellaiset 37cm, mikäli mittaustulokseen on luottaminen, joten pikkuinen se likka on.



Sitä tässä ollaan nyt ihmetelty, jotta viime viikolla yksinolot meni todella hienosti! Kolmekin tuntia meni nukkuen. Alkoi nukkumaan kun lähdettiin ja heräsi kun tultiin, mitään ei oltu revitty. Joka päivä jäi yksin vähintään tunniksi. Sunnuntaina ja maanantaina tuli sitten takapakkia. Kuunneltiin mp3-soittimesta ulvontaa ja haukuntaa. Pöydältä oli saanut tavaroita alas ja ne tuhottua ym. Tänään oli sitten vain todella lyhyttä aikaa yksin, ne meni kyllä ok. En muuten näin kovasti stressaisi asiasta, mutta kuten aiemmin olen todennut, valittaja valittaa pienemmästäkin metakasta. Tässä nyt sitten odotellaan seuraavaa isännöitsijän kirjettä tai toivotaan, että kirjoittamani kirje valittajalle on tehnyt tehtävänsä, eikä taas heti hermostu. Hitsit kun ei voi tietää, mikä on valittajan nykyinen suhtautuminen asiaan. Tänään olen jo kovasti toivonut lottovoittoa (en edes lottoa), jotta saataisiin ihan oma talo. Pääsisi tuostakin murheen kryynistä.

Mietin, että voiko kyse olla johtajuusongelmasta? Jo tämän ikäisen kanssa? Alkoi niin yhtäkkiä tuo ulvominen. Eikä meidän läsnäollessa ole kokoajan jalassa kiinni seuraamassa tms. Lenkeillä iskee usein jarrut pohjaan, eikä tottele käskyä tulla. Lenkkien pituudesta ei kyllä ole kiinni, tekee tätä lyhyilläkin pätkillä ja virtaa kyllä riittää. Ajattelin varmuuden vuoksi ottaa tiukemman linjan huomioimattomuuden kanssa. Tähän asti olen huomannut kaverin esim. aamuisin kun on tullut nuolemaan käsiä ja tietokoneella istuessani olen saattanut rapsuttaa hiukan, jos on tullut kinuamaan. Tästä eteenpäin näin ei huomiota kyllä heru! En kyllä tiedä, mitä sitten keksin jos ei nopeasti ala tuo ulvominen loppumaan. Koska valittaja ei tunnu olevan kärsivällisimmästä päästä, niin pitäisi nopea ratkaisu tuohon keksiä.
Kyllähän minä nuo dapit ja kukkauutteet ym. tiedän mutta kun silti ahdistaa jos tuo valittaja vaan valittaa eikä usko, ettei tähän ole salamaratkaisua.

Aikoinaan laikan ja chihuahuan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, laika on niin itsenäinen ja paikkansa laumassa tunteva, ettei ole sitten ihan vauvaiän itkenyt perään. Chihu vinkui ja ulvoi sen yhden ainoan kerran, jolloin jouduttiin jättämään se moneksi tunniksi ilman kunnon valmistumista, eikä sen jälkeen ole ulissut eikä kyllä tuhonnutkaan mitään. Joten ei ole kokemusta tällaisesta yksinolemisen vaikeudesta. Oi voi ja voi.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Saiva 4kk

Saiva on tänään jo niinkin vanha kuin 4 kuukautta. En saa otettua kuvia, kun olen yksinään tämän päivän koiruuden kanssa. Tai no kuviahan saa otettua, mutta ei sellaista seisomiskuvaa minkä haluaisin ottaa. Pitää ottaa sitten huomenna.

Ollaan tänään laiteltu pikkuisen joulua. Koristelin siis muutamalla joulukoristeella kämppää, saa riittää tälle joulua tuo määrä. Saiva lähinnä riehui menemään, pureskeli muun muassa rikki erään muovisen tiu'un. Siitä viisastuneena nostin joululaatikon turvaan pöydälle.

Annoin tässä myös eräs päivä Saivalla keitetyn kananmunan. Jep, kokonaisen ja senhän se söi kokonaan kunhan oli aikansa sitä pyöritellyt pitkin olohuoneen lattiaa. Aiemmin on saanut kananmunaa pieniä annoksia raakana, ihan testimielessä ja ajattelin nyt syystä ja toisesta, että kyllähän sille kokonaisen voi antaa. Pyh, likkahan oksensi sen ulos ja kaiken muunkin mitä masussa oli. Laikalle ja chihuahualle syötetyt "uutuudet" eivät ole aiheuttaneet mitään, mutta tulipahan nyt muistutus, että jokainen koiruli on yksilö. Saa nähdä maistuuko kananmuna enää pikkuiselle.

Ja vika pentukerho-käynnillä oli puhetta hampaiden vaihtumisesta ja ajateltiin siinä herran kanssa, että saa nähdä milloin tuolla lähtee ensimmäiset, kun ei ole vielä lähtenyt. Olikohan jopa samainen ilta, kun satuin kurkistamaan Saivan suuhun ja kas! kaksi hammasta puuttui. Ei olla kyllä mitään huomattu, eikä vertakaan ole näkynyt missään. Mutta sattuipahan somasti.

Eilettäin iltalenkille lähtiessä tuli taas russelityttö pihalla vastaan. Eipähän tarvinnut taaskaan ite vaivautua Saivan kanssa pallonheittotuokioon eikä lenkitykseen.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Pentukerhoilua III

Se oli sitten viimeinen pentukerho Akuutissa. Onneksi nyt on sitten rokotukset kunnossa niin voi käydä vaikka koirapuistossa sosiaalistumassa. Rokotukset sai, eikä taaskaan huomannut koko operaatiota. Namit oli niin hyviä. Muistettiin lähtiessä jopa punnitakin Saiva; reilut 7 kiloa, melkein 8. Paikalla oli taas kaksi muuta lapinkoiraa, jotka kummatkin olivat ainakin säkäkorkeudeltaan isompia ja toinen huomattavasti jykevämpikin. Toiseenkin verrattuna Saiva näytti sirolta, mutta niinhän sitä väitetään, että musta hoikentaa.

Saivalla kyllä oli taas oli tosi lystiä. Kamalasti riehui menemään ja painiskeli. Oli kivoja uusia kavereita, kuten pari huskya, mutta myös vanhoja tuttuja, kuten berni. Tälläkin kertaa muisti välillä käydä katsomassa, että onkos ne ihmiset paikalla. Niin ja tällä kertaa oli sitten Saivan vuoro alistaa toista lapinkoiraa, sitä joka viimeksi oli Saivan selässä. Potut pottuina ilmeisesti, but no hard feelings.

Nyt napero makoilee väsähtäneenä (ja kuolaisena) matolla.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän viettoa

Tässä linnan juhlia sivusilmällä seuraten ajattelin päivitellä blogia.

Aamulla törmättiin pitkästä aikaa russelityttöön pihalla. Oltiin juuri tulossa sisälle pallottelemasta kun russelin omistaja huuteli tervehdyksiä ja annettiin tyttöjen sitten juoksennella ja painia vapaana. Tuo piha on mukavan turvallinen ympäristö ja hyvin pysyivät meidän lähettyvillä kun välillä muisti vähän muistuttaa. Puolivuotta oli kuulema juuri russeli täyttänyt, olivat suurinpiirtein saman kokoisia plus/miinus karvanmäärä. Pari kuukautta eteenpäin niin se on helisemässä tuon meidän Saivan kanssa.

Ulkona on muutenkin ollut kivaa, kun on lunta kunnolla. Tai no, kunnolla ja kunnolla, omasta mielestäni aika vähän, mutta kuitenkin sen verran, että Saivalla on kivaa. Oli yöllä/aamusta aurattu teitä ja siinä syntyneissä lumikasoissa oli mahtijuttu pelmuta! Lumi on kyllä hauska juttu. Siinä voi kieriskellä ja nenää voi viilettää läpi lumen. Ja jos lunta sataa niin hiutaleitakin on kiva metsästää! On aika talvifani tämä pikkuinen.

Paketoin muuten tässä jo joululahjoja. Aattoa odottelen jo mielenkiinnolla kun kaikki paperit ja nauhat näyttivät olevan niin mukavia likan mielestä. Joulua mennään sitten viettämään kahden chihuahuan ja laikan luokse, mutta siitä ei nyt sen enempää tässä vaiheessa. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille! (Kuten mukava mummo Saivalle ja meille ulkosalla toivotteli)

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Pentukerhoilua II

Nyt on sitten toiselta pentukerho-tapaamiselta kotiuduttu. Ja nyt sitten oli uskallustakin enemmän kuin ekalla kerralla. Kyllähän sitä välillä malttoi käydä meikäläisiäkin katsomassa, mutta ei enää samalla tavalla kuin aiemmin. Nyt oli sitä kuuluisaa vauhdin hurmaa touhussa. Rallia kovasti juoksi ja nujusi menemään vähän joka koiran kanssa. Tällä kertaa ei pienten puolellekaan ollut menossa.

Berni oli yksi luottokaveri, jonka luokse aina välillä piti palata painimaan. Maltillinen kaveri kun oli. Tällä kertaa pari lappalaistakin oli eksynyt mukaan. Pari liian raisuakin kaveria siellä oli, mutta niitä sopivasti vältellen homma sujui mainiosti.

Pikku spurtit piti vetäistä vielä kun kotiin päästiin. Ja kyllä, pyyhkeen luo meni taas istumaan, vaikka ulkona on pikkupakkaset, eli ei märkää. Kaverit kuolasivat Saivan niin märäksi, että ajatteli tietysti kuivauspuuhiin pääsevänsä! Pestiinkin naperoa sitten hieman, kun on myllertänyt tuolla ulkona ja alkoi haista vaikka vähän mille. Jospa se nyt sitten väsähtäisi, eikä enää tälle iltaa innostuisi riekkumaan. Toivossa sopii elää.