sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Aamulenkki lammelle

Aurinko paistaa ja linnut huutaa kuin viimeistä päivää. Suunnaksi otettiin siis ankkalampi, koira ja kamera völjyyn toki.
Heinäsorsasia nähtiin.

Oiskohan nää sitten haapanoita? Ja onhan ne, kiitos Elina vahvistuksesta!

Ja telkkänaaras ennen sukellusta.

Lisäksi näkyi kauempana ainakin lokkeja ja telkkiä. Näitten luonnonlintujen tunnistaminen vähän ontuu, mutta Elina auttoi! Olisin halunnut saada kunnon kuvan tuosta kuvan keskellä olevasta isokoskelonaaraasta. Lisäksi naurulokkien toisella puolella on tukkasotkia.

Västäräkkejä oli myös! Kesä tulee kohisten, vaikka ensin näytti huonolta.
S. Aikkonen oli kuvausassistenttina, mutta välillä istuskeli myös puistonpenkillä.

Look ma'! There's a DOG!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kesäisiä suunnitelmia ja kuulumisia

Kirjottelenpa vähän kuulumisia, kun edellisestä päivityksestä on taas tovi vierähtänyt. Emäntä on nyt papereita vaille valmis eläintenhoitaja, kävin viime tiistaina Kuopiossa opintomatkan koe-eläinlaitoksella ja lemmikkikeskus Viiksessä, siinä oli viimoset koulunkäynnit tältä erää. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Saiva on potenut juoksuja. Parhaillaan on tärppipäivät menossa, onneksi jo laantumaan päin. Naapurin mäyräkoirauros on ollut oikein innoissaan, yrittänyt puskeutua aidan rakosesta meidän puolelle, ja S on flirttaillut aidan tällä puolella. Piippailu onneksi paljastaa kaksikon ja käyn muutenkin vähän väliä kurkkimassa akkunasta, jotta tiedän heti ottaa Saikkulin sisälle, kun mäykky pääsee pihalleen. Ei todellakaan kiinnosta tappijalkaiset vahinkolapset. Sterilisaatio lienee ajankohtainen tässä joskus. Juoksut ei sinänsä vaivaa, mutta kun ei S mitään kohdulla tee, niin operaatio on kyllä jossain vaiheessa edessä.

Saikkonen odottelee poikaystäväänsä..

Mutta ennen sterkkaa täytyy kuitenkin odotella, josko saisin rahani menemään ihan johonkin muuhun tarkoitukseen. Penturojektiahan tässä on jo pidemmän päälle puskenut päälle, kuten osa blogin lukijoista on varmasti hoksannutkin, mutta odottelumoodissa ollaan edelleen. Laidasta laitaan on ollut vastoinkäymisiä, joten en ole jaksanut vouhottaa julkisesti näistä lukuisista yrityksistä. Yritin eilen laskea, että montako pentusuunnitelmaa on karahtanu kiville, mutta en oikeasti enää pysy laskuissa mukana. Osaltaan pennun löytämistä hankaloittaa sekin, että mulla on aika tarkat kriteerit, mutta on tässä kyllä ollut huonolla tuurillakin osuutensa. Katsotaan, miten tämä tästä etenee, saataisiinko pentu taloon tämän vuoden puolella. Varovaisen odottavalla mielellä olen, mutta en anna itseni innostua ennen aikojaan.

Tuumailin, josko käyttäisin Saivan pitkästä aikaa näyttelystä kunhan kasvattaa turkkinsa takaisin, mutta sekin nyt vähän riippuu. Samoin mietiskelin mejä-koetta tälle syksyä, kesä ehittäisiin treenata, mutta kovin kalliita ovat nuo kokeet, joten täytyy jättää hautumaan korvan taakse. Kesällä ainakin treenataan verijälkeä ja kohotetaan kuntoa juoksulenkeillä. Mustasurma ei saa maratooneja juosta, mutta eiköhän koivet kuitenkin kestä emännän rapakunnon tahdissa.

Lyhkäisiä vaellusreissuja olen myös ajatellut tälle kevättä/kesää. Ainakin tuolla kotikodin suunnassa, kun siellä polkuja riittää vaikka kuinka. Päiväreissuja on ollut mielessä, mutta katsotaan josko joku viikonloppureissukin saataisiin järjestettyä kaverin kanssa. Tuumasin myöskin, että olisikohan rally-toko meikäläisten laji. Voitaisiin kokeilla, kunhan juoksuista eroon päästään.

Toukokuussa suunnataan varmaan toviksi tosiaan Kainuun suuntaan remppahommiin. Kunhan nyt saan paperiasiat hoideltua koulun kanssa, niin siellä odottelisi lattia- ja keittiöremontti. Eiköhän tätä Oulu-Kainuu väliä tule palloiltua kesällä useampaan otteeseen.

Terveyspuolella ei mitään uutta auringon alla. Polvet eivät reistaile, mistä kiitän jotain ylempää tahoa joka päivä. Arthroflexiä syödään ylläpitoon. Saivalla tuppasi viime kesänä anturat kuivumaan, joten olen nyt jo etukäteen niitä rasvaillut muutaman kerran viikossa. Saikkonen ei inhoa mitään niin paljon kuin tummelia; se todellakin ahdistuu, kun tietää ettei saa nuolla sitä tassuistaan pois. S kyhjöttää meikäläisen vieressä aina tummeloinnin jälkeen ja läähättää. Olen yrittänyt tehdä niinkin, että ensin tummeloin ja sitten annan iltaruoan, mutta ei sekään auta. Ostin sitten pullollisen hirvittävän hintaista Nutrolinia, toivotaan että se auttaisi osaltaan anturoihin, eikä tartteisi niin paljoa rasvailla. Toivotaan myöskin, että maisemanvaihdos auttaa, kun nyt päästään paljon enemmän kulkemaan metsässä pehmeällä alustalla kuin viime kesänä. Muutenhan tyyppi ei Nutrolinia kaipailisi, kun turkki kiiltää ja iho voi hyvin.

Ai niin, kirjaanpa vielä pikaisesti ruokintapuolestakin. Emäntäisellä on nyt vaihtelun vuoksi ollut vähän rennompi budjetti, joten S on saanut parin kuukauden ajan ruokakuppiinsa lihalisää. Ainahan tuo on pari kertaa viikossa saanut kuppiin lihaa, mutta nyt melkein jokaisella aterialla kupissa on ollut puolet lihaa ja puolet nappulaa. Lihoja on ollut kanasta loheen ja naudanmahaan. Välillä sitten broitskun siipeä nassuun, niin kylläpä on Saivallakin ruokahalu pysynyt kohdillaan.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Työpäivää tallilla

Pari viikkoa on allekirjoittaneella ollut talliharjoittelua, vikat harjoittelut muuten, sitten olen papereita vaille valmis eläintenhoitaja. Saiva on ollut mukana, kuten aina ennenkin, ja se on nauttinut täysin rinnoin. Myös nyt juoksuisena olen uskaltanut pitää likan mukana, kun vakioseuralaisina on narttuja ja leikattuja uroksia. Tallilla on piipahtanut pari leikkaamatonta urosta, mutta koska juoksut vasta alkoivat, niin valvovan silmän alla on Saiva saanut näiden kanssa leikkiä. Tärpit ovat vasta ensi viikolla kuitenkin.


Tänään otti Muston ja Sallin emäntäinen kuvia tyypeistä. Puoliltapäivin tallilla kävi ihastuttava adhd-lapsonen, parsonin pentu Pena, ikää 4 kk. Varsin mainio pikkukaveri, vauhtia piisaa enemmän kuin Saivassa. Ja se on paljon se.


Saiva ja Pena leikkivät innokkaasti pääsiäisen aikaan, mutta Pena on totaalisen ihastunut Mustoon, joten nyt kun Musto oli paikalla niin Saikkonen jäi altavastaajaksi. Musto onkin oikein kärsivällinen leikkisetä ja sitten, kun Mustolle iski väsy, niin se toimi varsin pätevänä agilityesteenä Penalle.


Olipa kameraan tarttunut Sallin, Penan ja Saivan leikkituokio.

Iltapäivällä lappalaiset saivat seuraa tanskalais-ruotsalaisesta pihakoirasta, 9 kk ikäisestä Salamasta. Salama onkin vanha tuttu, mutta vihdoin on todistusaineistoakin poitsusta.

Salama tykkää hirrrveästi Saivasta, mutta tällä kertaa ei leikki - eikä nylkyttely - maistunut.

Muuten Saiva on kuljeskellut tallilla pitkin poikin Sallin kanssa - välillä Mustoa mielistellen. Tytöt ovat varsin mainio kaksikko: välillä leikitään ja välillä vain hengaillaan yhdessä. Myös silloin kun Salli lepäilee, niin Saiva saattaa mennä istumaan tai pötköttämään ihan sen viereen. Salli ei aina arvosta moista läheisyyttä, mutta silloin kun Saikkuli rakastaa, niin se rakastaa täysillä.


Ja tällai sitä on kuljettu. Välillä luodaan emäntäihmisiin viekkaita katseita ja silloin tulee mieleen, että mitähän tytöillä taas on mielessä..

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Luonnekuvaus kuvin

Velmu Vauhtihirmu
Kuva: Elina S.
 Totinen Tuumailija
Kuva: Elina S.
 Koheltava Koomikko

No ny se juoksee

Niin, Saivanteri aloitti sitten juoksunsa. Oletin, että aloittaisi vasta kuun lopussa, kun vuosi sitten juoksut alkoivat vasta 29.4. Noh, pysyi juoksuväli sentään yli 5kk mittaisena (pari viikkoa päälle), joten en valita.

Kuva: Emma P.
Paitsi valitan sittenkin, kun pitkästä aikaa olisi ollut häiriötreenit, joihin mekin oltaisiin ehditty mukaan! Päästään sentään aloittamaan verijälkikausi heti kun lumet sulaa, ei ole juoksut sitä häiriköimässä sitten. Jotain hyvää. Talliharjoittelukin loppuu ensi viikon jälkeen, joten ei tartte tärppejä murehtia. Saivalla olikin perjantaina ihan tahmainen selkä, kun tanskalais-ruotsalainen pihakoirapoika nylkytteli tunteella. Saapa nähdä pitääkö Saiva laittaa karsinaan aina kun ko. teinari-einari tallille tulee.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Asiaa itäsiperianlaikoista


Olen huomannut, että tähän blogiin eksyy säännöllisesti ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet googlen hakukenttään sanan itäsiperianlaika (erilaisin variaatioin, kuten itä-siperianlaika). Eipä sillä, blogiin on eksynyt myös ihmisiä, jotka ovat etsineet tietoa ihmisten polvista, joutsenista ja niin edelleen. Heitä en osaa auttaa, mutta koskapa olen niin mahottoman hyväntahtoinen tyyppi (tai tylsistynyt), niin ajattelin kirjoitella jotain asiatietoa itälaikoista.

Laikarotuja on kolme: länsisiperianlaika, venäläis-eurooppalainen laika ja itäsiperianlaika. Itälaika on laikaroduista kookkain (urosten säkä 55-64cm ja narttujen 51-60cm) ja sillä on myös järein luusto ja kallo. Värejä on lukuisia valkoisesta riistanväriseen. Tässä blogissa esiintyvä Nita edustaa Venäjällä suosittavinta väriä eli karamista (ns. tricolor). Itälaikat ovat selvästi korkeuttaan pidempiä, liioittelemattomia ja tasapainoisesti rakentuneita koiria.


Itälaikat ovat kotoisin Venäjältä, Itä-Siperian ja Kaukoidän metsäalueilta. Kyseessä on suuri alue, joten sille mahtuu vähän erityyppisiä koiria. Alueen koirat voikin jakaa viiteen eri kantatyyppiin: evenki, irkutsk, jakutia, amur ja tofolar. Itäsiperianlaikan kehittämisessä on eniten ollut vaikutusta evenki- ja irkutsk-tyypeillä.

Kyseessä on metsästyskoira ja laika onkin ns. kaikenviljankoira. Ne ovat nopeita ja rohkeita, joten niitä voi käyttää karhunmetsästykseen, mutta myös sorsanpyynnissä, metsäkanajahdissa ja näätäjahdissa. Suomessa itälaikoja käytetään eniten hirvikoirina. Myös reki- ja vetokoirana itälaikoja on käytetty. Itäsiperianlaikat ovat voimakkaine saalis- ja riistavietteineen henkeen ja vereen käyttökoiria, ja oma mielipiteeni onkin, että jokaisen itälaikan tulisi päästä metsälle.

Nita ekan elinvuotensa keväänä 2007
 Itälaikat ovat erittäin ihmisystävällisiä, seurallisia ja isäntäuskollisia koiria. Ne ovat tottelevaisia, minkä johdosta ne saa haukultakin pois, eivätkä ne metsällä ollessaan unohda pitää yhteyttä isäntäänsä. Itälaika viihtyy ulkona, mutta seurallisuutensa vuoksi Nita pääsee joka päivä useaan kertaan oleskelemaan myös sisällä oman laumansa keskuudessa. Ihmisystävällisyytensä ansiosta ne soveltuvat myös lapsiperheisiin, mutta toki vanhemmilla on aina vastuu. Itälaikat ovat aikuistuttuaan rauhallisia, mutta ne reagoivat nopeasti. Nartut ovat uroksia pehmeämpiä. Koulutuksessa tulee muistaa määrätietoisuus ja maalaisjärki, kuten kaikkien muidenkin rotujen kohdalla. Olen kuullut sanottavan, että laikasta ei saa hyvää koiraa jos sitä kouluttaa kovalla kädellä - ja tämä pitää varmasti paikkansa.


Terveystilanne on verrattain hyvä. Epilepsiatapauksia on, samoin ihottumia, mutta näihin kiinnitetään onneksi rotujärjestössä ja jalotustoimikunnassa huomiota.
Terveystarkastuksia tehdään vajaa sata vuodessa (88 terveystulosta v. 2010). Vuosina 2007-2012 tutkituista A-lonkkaisia on ollut 83%, 0-kyynäräisiä 97% ja 0-polvisia 93%. Samoina vuosina on todettu yksi kappale kutakin seuraavista silmäsairauksista: linssiluksaatio, posterior polaarinen katarakta, PRA ja epäilyttävä PRA. Sekä kaksi gRD:tä.

Tuloksista sen verran, että vuonna 2010 hirvenhaukkukokeessa kävi reilu 250 koiraa. Lisäksi muutamia karhunhaukkutaipumus- ja linnunhaukkukokeessa sekä vajaa parikymmentä metsästyskoirien jäljestämiskokeessa (mejä).
Itälaikan saattaa nähdä jopa agilityradoilla, pari koiraa on käynyt tottelevaisuuskokeessakin.


torstai 12. huhtikuuta 2012

Koiranilma ei koiria hidasta

Niuniu emäntineen läksi meille lenkkiseuraksi eilen aamupäivällä. Ilmahan oli mitä oli, mutta hauskaa meillä oli! Saivalla oli lepopäivän jälkeen huisisti virtaa, eikä Niu huonommaksi jäänyt.
Kuvat räpsi jälleen Elina.

Kaverikuva?

Ainakin melkein..

Likat teki kaikenlaista yhdessä. Painiskelivat.

Kieriskelivät.

Ja ravistelivat.

Osattiin sitä ilman kaverinkin tukea touhuta. Uusi lumi kirvoitti mahtavia kierimishepuleita.

Löydettiin suuuuri karahka!

Tunteella..

.. ja taidolla..

.. syntyy juhlamokka, eiku..

Oksasta riitti molemmille, mutta välillä piti hyväntahtoisesti keskustella, jotta mikä osa oksasta kellekin kuuluu.

Niu ja Niun hurja ilme.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisreivit osa II

Saiva ja neiti Niu kävivät tänään keskenään riekkumassa, ja Niun emäntäinen otti kuvia. Julkaisen tässä vain pari kuvaa, joten loppuja voitte käydä ihastelemassa Niuniun nurkkauksessa.
Kiitos lenkkiseurasta!

Kuva: Elina S.
Kuva: Elina S.

Pre-Pääsiäisreivit

Emäntä on tallihommissa pääsiäisen ja Musto & Salli ovat reissussa, joten pidettiin pääsiäisriehat jo ennakkoon elikkä eilettäin. 2,5 tuntia siinä vierähtikin, mutta koirakolmikolla oli hauskaa. Sekä toki emäntäihmisilläkin höpistessä.

Yhdessä juostiin peräkkäin.

Up we go!

And down we come..

Mutta yksi jäi matkasta, Salli nääs.

Onneksi on työintoinen lapinkoira matkassa, hoplaa siis

Ja tehtävä suoritettu!

Välillä tuijoteltiin toisia koiria.


Mutta sitten taas juostiin.

Saiva kiihdyttää..

Kohde tähtäimessä..

Banzaiii!

Juoksu- ja painituokioiden lomassa välillä lepuuteltiin.


Saiva löysi jotain ihme töhnää, jossa kieriskellä. Namskis.

Hoidettiin keskinäisiä suhteita hellästikin.

Välillä myös huudon kanssa.

Näillä reissuilla on aina tapana sattua jotain, josta erikseen vielä kuvapläjäyksen päälle raportoin. Joten älkää huoliko, tässä tulee tämän kertainen! Hiekkakuopalle tuli nimittäin pari vierasta koiraa kera ihmisensä, mutta Saiva(kin) pysyi hienosti allekirjoittaneella hanskassa. Sattui sitten niin, että kierrettiinkin näitä vieraita tyyppejä vastaan nuoressa taimikossa, enkä asiaa tietenkään tajunnut, ennen kuin Saikkuli oli singonnut koirien luokse. Enpä tainnut ehtiä kuin kerran huutaa , niin S palasi häntä koipien välissä vikisten luoksemme. Likka sai pikkaisen äkäistä palautetta toiselta vieraista koirista, ja meinasipa ko. koira lähteä vielä peräänkin varmuuden vuoksi. Jälkiä ei onneksi syntynyt, mitä nyt pikkukoiran ego koki kolauksen.
Ja minä kun vastottain ajattelin, että pitää blogissakin kehua kuinka hienosti Saikkonen nykyään kuuntelee, kun käsken vieraista koirista ohi.. Phuuh, onneksi en ehtinyt kehumaan..

Seuraavaan kertaan!