Tokotteluja

Tokoiltiin tuossa viikko ennen juhannusta. Juhannusviikon treenit jäi välistä reissuvalmistelun takia ja tällä viikolla treenit jäi viisaudenhampaiden poiston takia. Ensi kuun treenit läväytän yhteen päivitykseen. Kirjaan näitä ylös lähinnä itseäni varten, jotta mielessä pysyy että mitä on tehty, mutta toki saa mieluusti kommentoida jos joku jaksaa näitä lukea ja tulee jotain ideoita mieleen.

Hilpan kanssa perussettiä taas: sivulle, maahan, seiso ja lisäksi otettiin nyt vähän enempi paikallaoloa. Yritän saada maassa olemiseen kestoa, kovin on vielä malttamaton tyttö. Treenikaveri Raija on tässä paljon edistyneempi, mutta perässä tullaan! Sivulletulo on jo aika kiva, mutta käskysana ei oo vielä mennyt perille asti, joten käsiapua tarttee edelleen.

Saivan kanssa myös paikallaoloa, kestoa paikkamakuuseen ja malttia siihen ettei singahda heti istumaan, kun palaan vierelle. On niin hätäisiä ja nopeita liikkeissään nämä miun likat, että pitää nyt panostaa tähän puoleen ja käyttäytyä itse rauhallisesti josko se mieliala tarttuisi hauvoihinkin. Koiratanssihupsutteluja otettiin Saivan kanssa, se tykkää kovasti kun liikkeet "ei ole niin justiinsa". Pujotteluun pituutta ja voisi kehitellä myös välillä jonkin uuden liikkeen kun vanhat on niin hyvin hanskassa. Tanssahtelun mukavuus näkyy ilmeisesti myös siinä, että Saiva tarjoaa erittäin helposti kierähtämistä, kun sen käskee maahan, vaikka käskysanat ovat aivan erit erilaisilla äänenpainoilla. Likka vaan innostuu niin kovasti, ettei malta kuunnella, kun vaan seuraa miun ilmeisen vaivihkaisia eleitä, mitkä viittaavat siihen, että maankamaraa kohti pitäisi liikahtaa. Eli soosoo emäntä, olepas tarkempi.

Hilpankin kanssa aloittelin pujottelun opettamisen. Sillekin tekee hyvää tehä höpsötyksiä. Olihan likka vähän ihmeissään, että jalkojen välistäkö pitäisi muka kulkea. Pöhkö eläin.

Päivittelin vähän tyttöjen esittelyjä, Saivalle pitäisi vielä tuoreet kuvat räpsiä. Ja Hilpa mokoma taitaa taas valmistella pikkuhiljaa juoksuja, ainakin lisääntynyt nuuskuttelu viittaa kovasti siihen. Malttaisi nyt vielä mokoma, että pysyisi edes se 5kk väli..

Erilainen juhannus

Perinteisesti ollaan vietetty juhannusta aina mökillä, joko sukulaisten tai vanhempieni. Tällä kertaa pyysin kuitenkin torstain töistä vapaaksi ja lähdettiin keskiviikkona töitten jälkeen kohti pohjoista, suuntana Senjan saari Norjassa. Kuvat on otettu milloin pokkarilla ja milloin järkkärillä, joten laadussa on huomattavia eroja.

Ensimmäinen leiri pystytettiin Kilpisjärvelle Saanan kupeeseen. Kello kävi jo aamuneljää ja nukkumaan päästiin viiden tienoilla, joten kuvia otin vasta seuraavana aamuna. Samalla paikalla oli pari muutakin telttailijaa, joita ei toivottavasti hirveästi häiritty myöhäisellä leiriytymisajankohdalla. Hyvin nukutti uudessa Panyamissa, Hilpa oli taas teltassa kuin kotonaan, Saiva joutui taas vähän miettimään ja tuulta kuulostelemaan ennen kuin rauhoittui nukkumaan.

Saana suoraan telttapaikalta kuvattuna.

Kiltti pieni retkikoira odottelee lähtöä

Toinenkin kiltti retkikoira

Aamupäivästä sitten syötiin pikaisesti ja jatkettiin matkaa. Norjan puolella alkumatkasta oli tietyöt käynnissä, mikä hidasti matkaa, mutta sitten saatiin posotella rauhassa. Matkan varrelta tarttui muutama kuva Lyngenistä. Finnsnesissä sitten ylitettiin silta ja päästiin määränpäähän eli Senjalle. Hankittiin kartta turisti-infosta ja mies tiedusteli säätä, minkä jälkeen tehtiin päätös jättää pohjois-Senjaan tutustuminen toiseen kertaan ja päätettiin jäädä kiertelemään saaren eteläosaa. Mantereen puoli saaresta on suhtkoht tasaista, mutta mitä lähemmäs päästiin merenpuolta, sitä suuremmaksi kasvoivat maanpinnanvaihtelut. Ennen rannikkoa pysähdyttiin kuitenkin jaloittelemaan jonnekin Torskenin "läänin" alueelle. Päästin koiratkin irti, kun totesin että lähin saaliseläimiä muistuttava alueella oli pupun jäämistö.

Saivan kanssa taukopaikalla. Kuvan otti mies.

Taukojumppaa

Hirveän iloinen retkikoira ♥

 Päätettiin vetäytyä suht aikaisin yöpuulle ja siinä körötellessä katseltiin potentiaalisia leiriytymispaikkoja. Pyörähdettiin Sifjordin kylällä, mutta lähdettiin sitten kuitenkin Flakstadvågia kohti. Ajeltuamme kylälle, tien päätepisteeseen asti, päätettiin kääntyä takaisin ja pystyttää teltta Sifjordenin vuonon pohjukkaan. Paikassa oli kyltti ja joitain kivistä koottuja muodostelmia, ja lähempi tutkimus osoittikin, että saamelaiset ovat muinaisina aikoina käyttäneet paikkaa (Gjeska) leiriytymiseen. Mikäs sen parempi paikka siis meillekään! Näkymät olivat hienot ja läheltä laskeutui tunturista puro.

Kaperdalenissa oli vielä paljon lunta

Sifjordin laakso

Näkymää Sifjordin kylästä

Ja itse kylä

Leiripaikalta kuvia.

Aamu valkeni epävakaisena ja vietettiinkin hidas aamu kuunnellen samalla milloin sade loppuisi ennen kuin pistettiin kamppeet kasaan. Edellisiltana ajellessa oltiin huomattu lähellä useampi retkipolun alku tienvarressa ja valittiin niistä mielenkiintoisin: Kvænanin huiputus. Koko saarella ei ollut näkynyt yhtäkään poroa ja lampaitakin oli näkynyt vain parissa haassa, joten jyrkästä noususta kunnialla selviytyäksemme päästin koirat kulkemaan hihnatta ja hyvin ne keskittyivätkin suoritukseen, toki välillä piti vähän keskenään vetää rallia sopivissa paikoissa.

'Odota'-käsky kävi

Rakka alkoi

Hiippa oottelee kuvaamaan jäänyttä miestä

Lappalaiskoirien iloksi luntakin oli

Hilpan kanssa peräkanaa. Kuvan otti mies

Allekirjoittanut. Kuvan otti mies

Rakka vaan jatkui ja jatkui ja sitten tulikin eteen melko leveä lumikenttä. Mies kävi vähän kokeilemassa sen upottavuutta ja kun samaan aikaan alkoi tulla lunta ja huippu peittyi pilveen ja lumisateeseen, niin päätettiin jättää homma sikseen. Eipä kannattanut lähteä kikkailemaan suhteellisen upottavalla lumelle varsinkaan jos palkintona olisi huippu, jolta ei näkisi mitään. Lähdettiin siis paluumatkalle, mikä taisi olla ainakin Saivalle helpotus. Olin pariin kertaan joutunut nostamaan sen pahimpien paikkojen yli ja myös tsemppaamaan sitä sanallisesti. Se vähän jännitti rakassa pahimpia paikkoja, vaikka Hilpa ylitti esteet ketterästi kuin vuorikauris.

Met tässä, määränpää tuolla

Lumikenttää

Saiva tuumii, että palaisiko muu porukka takaisin

Paluumatkalla turvallisen lumikentän ylitystä. Kuvan otti mies

Jatkoimme sitten autolla matkaa hieman pohjoisemmas, mutta vettä piiskoi siihen malliin, että kuvailut jäi vähäisiksi. Gryllefjordiin asti suhautettiin ihmettelemään ja palattiin sitten taas jonkin matkaa takaisin houkuttelevalla leiriytymispaikalle Ballesvikin kylän läheisyyteen 432m korkeuteen. Paikassa houkutteli tasaisen kohdan lisäksi vierestä lähtevä polku kohti tunturinhuippua, ajatuksena kun oli, että josko sää lauantaina selkenisi ja pääsisimme huiputtamaan laen heti aamusta. Teltta tuulessa pystyyn ja iltapalalle. Mulla tekee vähän tiukkaa nukahtaa, jos tuuli kovin telttakangasta heiluttelee, mutta nukahdin lopulta kun tuuli vähän rauhoittui. Saiva tuntuu myös hieman jännittävän läpätystä, Hilpa ei ole moisesta moksiskaan. Yön aikana tuuli kuitenkin tuntui vallan riehaantuvan ja vaihtoipa mokoma suuntaakin. Teltta pysyi kyllä pystyssä ja paikoillaan, mutta mieskin myönsi heräilleensä pitkin yötä. Aamulla siis kamat vain pikaisesti kasaan ja matkaan.

Ajeltiin katsomaan Senjan satamaa ja peikkoja Senjatrolletissa.

Todettiinpa sitten, että sama ajaa Lyngeniin katsomaan josko siellä olisi parempi keli. Hieman ennen Lyngeniä taas todettiin, etteipä hyväjä sielläkään piuata eestaas, kun pilvet oli niin matalalla ja vettä viskoo, joten seuraava ajatus oli ajaa Suomen puolelle josko vaikka Pallaksella olisi parempi keli. Ja vielä mitä. Kilpisjärvellä vihmoi lunta ja räntää, Pallaksellakaan ei mainittavasti miellyttävämpi keli, joten auto kotia kohti ja Kuopiossa oltiin puolen yön tienoilla. Sellainen roadtrippi siis tähän väliin. Hienoja paikkoja tuli nähtyä ja todettua, että Senjalle pitää lähteä uudelleenkin paremmalla aikaa. Ja retkikoirat olivat taas varsin päteviä Saivan rakka-arkuutta lukuunottamatta, ja hienosti sekin selviytyi, kun vähän rohkaisi.

Treeniapinoita

Viime viikolla käytiin pariinkin otteeseen treenailemassa kaveripoppoolla. Taisi olla tiistai kun Oili ja Raija saapuivat emäntänsä kanssa tähän meidän lähelle parkkipaikkatokoiluun. Vettä satoi tasaisen tappavaan tahtiin, mutta kumi- ja kuoripuvut yllä ei ollut mitään hätää ja koiratkin oli virkeitä, kun ei ollut kuuma. Nämähän oli Hilpan ensimmäiset varsinaiset häiriöreenit, kun silloin hakuviikonlopun tottiksissa jokainen koirakko harjoitteli yksinään toisten odotellessa omaa vuoroaan. Otin Hiippasen kanssa ihan perusharjoituksia eli istumista, maahan menoa, seisomista ja paikka-käskyä vähän myös. Varsinaisena tavoitteena oli emännän kanssa työskentely ihanista koirakavereista huolimatta sekä saada aikaiseksi vauhdikas luoksetulo edelleenkin niistä ihanista koirakavereista huolimatta. Molemmat tavoitteet täyttyivät.

Saivan otin mukaan lähinnä mielenvirkistykseksi, mutta sillekin sitten rakentelin luoksetuloa vauhdikkaammaksi, kun sen mielestä emännän tykö ehtii rauhallisemmallakin askelluksella. Paikkamakuun ajattelin myös ottaa sille tavoitteeksi, tosin häätyy vähän hienosäätää sitä asiaa, sillä huomasin, että Saikkonen yhdistää 'paikka' -sanan hyvin vahvasti istumiseen. 'Maahan' saa sen menemään maahan, mutta jatkokäsky 'paikka' saa sen istumaan. Tämän uskoisin korjaantuvan sillä, että rakennan maassa pysymisen toiselle käskysanalle.

Täkäläisten lappalaiskoiraihmisten kanssa oli puhetta, että otettaisiin tällaiset itseohjautuvat kimppatreenailut viikoittaiseksi tavoitteeksi, mikä olisi kyllä erittäin hyvä nostattamaan omaa motivaatiota treenailuun plus saada Hilpallekin iskostettua lisää yhteistyön tekemistä, vaikka mukavasti se miun kanssa työskenteli nytkin. Ainakin tänään mennään taas uudelleen samalla kokoonpanolla touhuilemaan.

Torstaina käytiin Hilpan kanssa sitten hieman kauempana Oilin, Raijan ja Surkun kera näyttelyharkoissa. Saivan jätin matkasta, että saan keskittyä kokonaan Hiippaan, lisäksi oli todella lämmin ilma ja autossa jo kolme ihmistä ja neljä koiraa. Treeneissä oli yhteensä ehkä noin kymmenkunta koiraa. Hilpan kanssa on viimeksi mitään näyttelyitä muistuttavaa harjoiteltu viime syksyn erkkarissa, joten seisominenkin oli pätevästi unohtunut kuluneen vuoden aikana. Sitä muistuteltiin mieleen ja koko treeniporukka kopeloi pikkulikan läpi, että tottuu muittenkin kuin omian ihmisten lääppimiseen. Mukavasti meillä meni, joten voinemme käydä jossain näytelmöimässä syksymmällä. Surkun emäntäihminen otti kuviakin, niin läppäsenpä niitä tähän, niin on jotain mitä katsellakin jos joku ei jaksa treenilöpinöitä lueskella.