Muuttopulinoita

Muutto alkaa olla pahvilaatikoiden liiskaamista vaille paketissa, tosin hetken verran mietin, että pitäisiköhän laatikot säilyttää, kun olen melkein joka vuosi muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana. No, joka tapauksessa, uudeksi paikkakunnaksi valikoitui tällä kertaa Kuopio. Saapa nähdä kuinka pitkään täällä viihdytään.

Sängynalusmöröt muuttoa edeltävänä päivänä

Tavaroiden järjestelyn ja siivoamisen vastapainoksi ollaan koluttu kiitettävän paljon lähimetsiä ja tykkäilen kyllä näistä maisemista. Oulusta poiketen Kaenuun tytölle ja Lappifanille löytyy mäkeä ja kumpua, joten olo on varsin kodikas. Koirapuistokin löydettiin tänä aamuna ja pentutreffitkin olisi parin lappalaispennun kanssa tarkoitus järjestää ensi kuussa.

Koirien kotiutuminen on tapahtunut melkoisen hyvin. Vielähän kauhukaksikko ei ole muutamaa tuntia kauempaa ollut yksikseen asunnolla, mutta ainakin nuo ajat ovat menneet ilmeisen mukavasti puruluuta syöden ja nukkuen. Hilpa ei edes aina tule ovelle vastaan, kun akka tulee kotiin. Veikkaan tosin vahvasti, että kun yksinolot pitenee työpäivän mittaiseksi niin tuhotöitä tulee. Sen oloinen kaveri tämä nassikka. Penska on pari kertaa pöhähdellyt äänille, mutta ei onneksi sen enempää ja Saiva taas nukkui ketarat kattoa kohti jo toisena iltana, mikä on varma merkki siitä, että on rento meininki.

Talossa asustaa perhepäivähoitaja, joka tietenkin ahkerasti ulkoilee hoidokkiensa kanssa. Mekin törmäämme lapsosiin vähintään pari kertaa päivässä lenkille lähtiessämme, joten Hilpa sosiaalistuu varsin mukavasti lapsiin ilman että tarvitsee itse laittaa tikkua ristiin. Sopii meille. Palaan tarkemmin kuulumisiin, kunhan on tullut ulkoilutettua kameraakin.

Amppareita ja vatsatautia

Pohjoisen reissulla Saiva kehitteli itselleen jonkun taudin (tai sitten söi jotain todella epäilyttävää), johon kuului oksentelua ja löysää vatsaa. Se alkoi ripulilla, jonka laitoin reissaamisen piikkiin, mutta sitten alkoi oksentaminenkin, joka ei kuitenkaan ollut niin jatkuvaa/rajua, että uskalsin odottaa sen puolitoista päivää (?), että päästään "sivistyksen" pariin. Oulussa sitten ensiapuna kokeilin kaurapuuroa, joka pysyikin sisällä, mutta seuraavaa puuroannosta ei halunnut syödä. Sitten tultiinkin jo kotiin ja päätin laittaa Saikkosen canicurille, joka kesti sen kaksi vuorokautta. Seuraavaksi riisiä lihaliemellä yhden päivän ajan, jonka jälkeen laitoin ihan aavistuksen lihaa sekaan, mutta se taas tuli ylös. Tässä vaiheessa soitin eläinlääkäriin (lauantaiaamu) ja yhdessä päädyttiin siihen tulokseen, että syötän ainakin kaksi päivää riisiä ennen kuin laitan lihaa tai i/d-ruokaa sekaan.

Riisi pysyi sisällä, kuten ennenkin, ja nyt Saiva on syönyt jo kolme annosta riisiä lihalla eikä ole oksentanut ja kakkiskin alkaa olla normia. Jej! Koko sairastamisen ajan koira on muuten ollut pirteä, hieman ehkä väsynyt, eikä ole päässyt kuivumaan. Kovasti se on laihtunut, mutta jospa se pääsisi normaaliin painoonsa, kun nyt pikkuhiljaa uskallan antaa vahvempaa sapuskaa.

Hilpa jatkaa itselleen tyypillisiä otteita ja on jatkuvasti jossain pulassa. Vastottain se metsälenkillä suututti ampiaiset ja luulin sen selvinneen säikähdyksellä, mutta parin tunnin päästä kotosalla se alkoi kiljua eikä laskenut toista etusta maahan. Kyytabua ääntä kohti ja jonkun ajan päästä helpotti. Voi voi, mihinhän tuon kanssa vielä joutuu. Verrokkina että Saiva ei ole koskaan tarvinnut kyytablettia (koputan puuta).

Viikonloppuna meillä onkin sitten maisemanvaihdos edessä. Siitäpä lisää sitten tuonnempana!

Metsänväen kokoontumisajot

Kun kerta Oulussa oltiin, niin tietysti piti järkätä pentutreffit, kun suurin osa Hilpan sisaruksista sillä seudulla asustelee. Tarkoitus oli, että keräännyttäisiin koko porukka illalla yhteen, mutta suunnitelmilla on tapana elää, joten Teppo (Metsämaahinen) kävi tapaamassa meitä tiistaina aamupäivällä tallilla.

Kintut menee miten sattuu

Iik, Vanski-täti!

Ninjat

Sallin vakuuttava katse

Iltapäivällä tuli sitten kasvattajan kotiin kylään Väpä (Metsänpeikko) ja perästä seurasi vielä Nalle (Metsänneito) "isoveljensä" Peton kera. Porokoiran lähestymistapa oli Hilpasta epämiellyttävä, eikä se siis oikein lämmennyt nuorelle pojalle, kun oli jo muutenkin aikalailla puhki ja poikki tässä vaiheessa päivää.

Näin lähestytään pikkutyttöjä

... Tai näin

Vannikin _halusi_ kuvaan

Ja sitten ne löysivät ojan

Saiva ruohohirviö paheksuu

Irtopäitä ja -korvia ja vaikka mitä

Prinsessa-Nallekin saapui

Mukava oli nähdä pitkästä aikaa Piipan sisaruksia, eiköhän me nähdä uudestaankin ko. kokoonpanolla ja toivottavasti myös vielä joskus Urhoa ja Kiaraa, jotka eivät nyt paikalle päässeet.

Ruskahehkua Lapissa

Keskiviikkona 4.9. läksimme kohti pohjolan perukoita Emman, Muston, Sallin ja Vannin kanssa. Tiedossa oli pieni Lapin turnee, jonka ensimmäinen etappi oli Kilpisjärvi ja sen mahtava Saana. Pääsimme Retkeilykeskuksen pihaan varsin hyvissä ajoin eli klo 17 tienoilla, kun tauot ajomatkan aikana jäivät minimiin koirien vetäessä yllättävän tyytyväisinä tirsoja. Jätimme auton Retkun pihaan, nakkasimme rinkat selkään ja käänsimme nokkamme kohti Saanaa. Rinkat selässä neljän kilometrin nousu, ei tunnu missään!

Aluksi noustiin loivasti polkua pitkin, kunnes alkoi yli 700 portaan portaikko, joka siivitti meidät jyrkimmän kohdan yli. Välillä tuli ihmisiä vastaan ja välillä porojakin (jotka Saiva tosin karkotti kiitettävän matkan päästä haukullaan). Hilpa sai kulkea muuten vapaana, mutta ohitusten ajaksi otin sen kiinni. Portaiden jälkeen ei näkynyt yhtään elollista sielua paria mönkijää lukuunottamatta. Huipulle päästyämme ilta jo hämärsi ja tuulikin oli yltynyt navakaksi. Äkkiä lisää kampetta niskaan, puumerkit vieraskirjaan ja pakolliset (varsin hyväntuuliset..) kuvat huiputuksesta. Sitten lähdimme laskeutumaan alemmas kohti potentiaalista leiripaikkaa, jonka olimme bonganneet nousun aikana.

Kuva EP

Suunnitellussa paikassa oli kuin olikin tarpeeksi suurinpiirtein tasaista ja kivetöntä aluetta, johon saatiin teltat pystyyn. Sen enempää ei fiilistelty, keitettiin vain kaakaota ja kuppikeittoa ennen kuin vetäydyttiin yksiöihimme yökuntiin. Hiippa heitti suorilta miun pään viereen kiskomaan sikeitä, Saiva istui pari minuuttia teltan keskellä ja kummasteli, kun tuuli paukutti telttaa, mutta käpertyi sitten kylkeeni kiinni. Koirat ilmeisesti saivat nukuttua jonkun verran, mutta itsellä jäi unet vähiin, kun viima oli niin kova, että se survoutui teltanpohjan allekin. Aamulla retkitoveri tarkisti korkeuden gepsistä: 875 m. Ihan kiitettävästi korkeutta siis.

Pesät

Aamulla herättiin - tai pikemminkin noustiin - hyvissä ajoin, että ehditään laskeutua takaisin Retkuun. Reipas aamulenkki siis ja pitää kyllä myöntää, että hieman vapisutti jalkoja, kun mukavalla tahdilla portaat alas asteltiin pitämättä taukoja.

Aamu valkeni synkkänä

Kurjenkanerva muka vielä kukassa

Alhaalla oltiin yhdeksän aikoihin, joten käytiin ruhtinaallisella aamiaisella ja siistiydyttiin hieman ennen kuin jatkettiin matkaa. Lähdettiin kohti Jäämerta ja allekirjoittanut pääsi ekaa kertaa Norjaan, huikeaa! Rannikkoa pitkin ajaminen ei ole kovin joutuisaa, mutta maisemat on mieleenpainuvat. Pysähdyttiin välillä jaloittelemaan ja ulkoiluttamaan koiria sekä räpsimään kuvia. Emma jossain vaiheessa aamupäivää ilmoitti, ettei oo koskaan uinu Jäämeressä (vai mitenhän se juttu meni), mistä mie toki innostuin haastamaan tyypin uintireissulle. Lopulta illansuussa löytyi hieman suojaisampi paikka uimapuvuttomille hupakoille ja kipaistiin uimasille. Oli muuten sen verran vilakkaa, että virkisti varsin kiitettävästi nuutunutta mieltä. Kannattaa miettiä, mitä sitä mulle ääneen ehdottaa. Skibotnin kautta Altaan ja siitä Lakselviin ja sitten Karasjok ja illaksi ehdittiin mökille Dalvadakseen. Lämmitettiin sauna ja syötiin iltapala ja painuttiin pehkuihin. Ei ongelmia unentulon kanssa.

Lampaita näkyi paljon

Kåfjord muistaakseni

Kvaenangsfjell

Jossain matkan varrella

Tätä pysähdyspaikkaa en muista

Maaruskaa

Piippa yritti kontista pois ja akka komensi, nyyh

Täällä uitiin

Perjantaina lähdettiin sitten huiputtamaan Nuvvus-Ailegas. Portit olivat auki niin, että ois päästy perille asti autolla, mutta sehän olisi ihan huijausta! Auto siis parkkiin, reput selkään ja ei ku ylös vaan. Käveltiin välillä tietä myöten, mutta poikettiin sitten sivumpaan ja kyllähän se onkin kivempi käppäillä maastossa. Mustikoita oli paljon ja ne oli vielä hyviäkin eikä lainkaan vetisiä. Huipulla tuuli maltillisesti, joten istuskeltiin siellä pitkä tovi ja muutkin koirat kuin Hilpa sai riekata vapaana.

Making of kaverikuva. Kuva EP

Yleinen kaaos

Palatessa kuljettiin taas maaston puolella ja löydettiin pieni sievä puro, jota seurailtiin alas asti. Välillä istahdettiin varvikkoon paistattelemaan päivää ja nauttimaan. Parasta.

Lauantaina oli sitten Nuorgamin vuoro, kun suuntasimme Skaidijärven polulle. Oli hiukset päästä irrottava -tuuli, mutta muuten hyvä ilma, joten mikäs siinä oli kulkiessa. Pysähdyttiin järven rantaan kodalle paistamaan makkarat ja juomaan kuppikeitot. Kuvasaalis jäi heikoksi, kun kamera viihtyi pitkälti laukussaan.

Sunnuntaina pidettiin kokonaan autoton päivä, kun maanantaina oli tiedossa pitkä kotimatka, joten lähdettiin kapuamaan Skadjaroaiville, siitä Skadjavarrille ja Doarrocopman kautta Gárdejohkan varteen. Käveltiin semmoset 10 km viidessä tunnissa eli ei todellakaan pidetty mitään kiirettä. Tämäkin reissu aivan mahtava.

Aropupu

Maanantaina sitten koitti kotiinlähdön aika, valitettavaa, mutta ensi vuonna toivottavasti uudestaan! Kiitos paljon Emmalle, kun saatiin tulla völjyyn taas kerran! Loppuun vielä mökin ympäristöstä otettuja kuvia.

Maisemakuva terassilta ekana aamuna ja vikana aamuna.