Juhannusviikko

Juhannusta edeltävän viikonlopun team Saipa oli hoidossa kotikotona, kun minulla oli koirattomia menoja. Hyvin olivat pärjänneet, mitä nyt Saivaa epäilytti käydä lenkillä ilman omaa akkaa ja Hilpa oli kerran joutunut hukkaan. Ei huolta, oli se kömpinyt jostain esiin, juuri ennen kuin kotiväki ehti soittaa minulle, että nyt on Hilippa hävinnyt!

Juhannusviikko olikin sitten minulla lomaa, joten jäätiin kotipaikalle puuhastelemaan ja nysväämään. Oli niin lämpimiä päiviä, joten suunnittelemani päiväretket jäi toteuttamatta. Käytiin toki kuitenkin koskella aamukävelyillä bongailemassa lintusia ja näköjään kukkasiakin.

 Ihastuttava perhe!

Saivan mielestä poseeraaminen on vakava asia. Erittäin. Vakava.

Tupasvilloja oli vielä jäljellä reilusti, joten nappasin ensin omat tytöt, sitten chihuahuat ja viimeiseksi Nitan pienelle kuvaussessiolle. Kylläpä huomaa, että mitä koiria on kuvattu pennusta asti ja mitä ei!

 Haukotuksen jälkimaininkeja, vähän mälsää tää kuvailu välillä.

 Sitten voi poseerata sievästi, paitsi Hilpan korvat kuuntelee jotain.

Pikkuisista ei hyviä otoksia lohjennut. Niistä oli aivan äärimmäisen huolestuttavaa joutua suolle ilman omaa emäntää.

 Nitaa taas ei ois voinu vähempää kiinnostaa. "Mitähän hittoja taas, aivan järetöntä touhua!"

 "Ai mutta nakki! No siinä tapauksessa!"

Hips misseilee

Tänään käytiin ajelemassa Piipan kanssa Outokummussa asti, mie ja kasvattaja/omistaja ilmoitettiin pentu (joojoo, se on mulle pentu niin kauan, kuin on perheen nuorin) ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Nuorten luokkaan mentiin juuri ja juuri, kun viikon päästä H täyttää vuosia. Paikalla oltiin aiemmin, kuin olin ajatellut, ja sen lisäksi kehät olivat kovasti myöhässä, joten odottelua tuli aikamoisen pitkästi. Aluksi Hilpa vösähteli koirille ja reagoi herkästi ärsykkeisiin (lähellä haukkuviin koiriin jne), mutta sitten kun löydettiin ekat tutut tyypit ja päästiin niiden kanssa hengailemaan, niin helpotti.

Kehässä Hilippa käyttäytyi mallikkaasti, mitä nyt nenä meinasi liimautua maahan kiinni, kun oli niin paljon hajuja! Olisi tätä varten pitänyt ottaa nakkeja tai muita _tosi_ hyviä herkkuja mukaan, mutta oppia ikä kaikki. Tuomari onneksi sanoikin, että juoskaapa pari rinkiä vielä, niin irtosihan se neidin nenukin maasta lopulta. Kauniisti jaksoi pentu olla ja seistä, olin oikein tyytyväinen. Nuorten narttujen luokassa oli kolme koiraa ja me sijoituttiin sitten kolmansiksi. Noh, sijoitus mikä sijoitus, eikös?

Tuomarina siis Mari Lackman, joka kävi vielä erikseen toteamassa, että on siinä mulla viehättävä ja erittäin hienon sukupuolileiman omaava tyttö, jolla on raamit kohdallaan. Harmitteli jyrkkää lantiota ja sen aiheuttamaa takajalkojen ei-niin-lentoisaa-liikettä, mikä sitten kuulema arvostelua laskikin. Tuloksena siis NUO EH.

"Vajaa 2v., riista-valkea väritys. Lähes oikeapiirteinen kapeahko pää. Hyvät korvat. Nartulle sopivat mittasuhteet rungossa. Hyväasentoiset raajat, mutta hieman jyrkkä lantio. Eturinta saisi olla voimakkaampikin. Kokoonsopiva raajaluuston vahvuus. Hyvä karvanlaatu, mutta karvapeite ei parhaimmillaan. Liikkuu hieman jäykästi takaa. Esitetään edukseen."

Olen erittäin tyytyväinen päivään. Sain koiran näköisen arvostelun ja tuloskin oli parempi kuin odotin. Katsotaan sitten ehkä vuoden tai kahden päästä taas uudestaan näitä missikisoja, myö kun ei jakseta niissä niin ahkeraan kulkea.

Saiva oli tuossa naapurissa hoidossa. En muistakaan olenko maininnut, että vanha tuttumme valkkari Tedi muutti tovi sitten periaatteessa naapuriin. Saiva pääsi sinne nyt sitten päivähoitoon, vastaanotto oli vähintäänkin riemukas, kun muorin sinne vein, mutta kuulema olivat lähinnä köllineet. Vaivaton hoitolainen oli kuulema Saikkonen ollut, mutta niinhän se onkin. Paras Mustasurma!

Edit: Laitetaas vielä kuva, kun kerran tuli netissä vastaan. Kiitokset Eemeli Piiroiselle!

Alkusyksyn tuulia metsissä ja pelloilla

Pidennetty viikonloppu Kajaanissa oli touhua täynnä. Majoituttiin tuttuun tapaan Mysslan ja Kelmin kotosalla ja varsinkin jälkimmäiseksi mainitulla ja Hilpalla oli aivan hirveän lystiä, kun saivat painia keskenään sielunsa kyllyydestä päivätolkulla. Öiksi ne kyllä hyvin rauhoittuivat, ei tarvinnut ryhtyä eristämispuuhiin. Lauantaina allekirjoittaneella vierähti noin 7h lappalaiskoirien pk-mestaruuskisoissa esineruutua polkiessa ja seuratessa, sekä hakumetsässä maalimiehenä pötkötellessä ynnä muita toimia hoitaessa. Varsinaisen kisaosuuden päätyttyä ilmoittauduin myös vapaaehtoiseksi maalimieheksi, kun eräs kisojen vastaavista kysyi voisiko pari tyyppiä jäädä vielä hetkeksi metsään, jos hän tekisi harjoituksen omalle koiralleen. Eli mie sain ihan aimo annoksen tutustumista kyseiseen lajiin ja oli mukavaa! Koiratkin olivat kuulema hyvin viihtyneet hoidossa. Talkoista kotiuduttuani vietiin karvainen nelikko lähimetsään humputtelemaan ja otin kamerankin mukaan, vaikka ei kyllä mitään varsinaista kuvausinspistä ollutkaan. Samasta syystä kuvasaaliskin on heikko. Saiva joutui olemaan kiinni, koska mokoma vouhotti niin kovasti oravien ja jänösten perään.

Tiheässä kuusikossa alkoi olla jo kuvaamisen kannalta liian hämärää. Eikä penikoitten sinkoilu yhtään auttanut tilannetta, joten suurin osa kuvasaldosta olikin tätä luokkaa:

Kelmin luoksetulo

Piippakin

Myssla

Hienosti alkaa Hilpakin jo hoksata, että paikoillaan voi istua pidempäänkin kuin kaks sekuntia. Saivankin ois toki voinu istuttaa tohon kivelle, mutta eipä älyyntyny. (Hilpa ja Kelmi vaihtoi valjaita päittäin, kun Kelmillä oli liian isot valjaat ja Hilpalla liian pienet. Näinhän tämä meiltä käy!)

Hampaatonna ei oo helppoa syödä mustikoita.

Joka päivä käytiin tuossa samaisessa metsässä, mutta sunnuntaina haluttiin vähän vaihtelua ja hurautettiin katsomaan, että onko tutulta pellolta jo korjattu sato. Ja tadaa, sängellähän se oli! Saivakin pääsi vapaaksi, mikä nyt ei sinänsä ollut virhe, mutta pääsin pitämään tuota noin.. hmm.. hieman sulkeisia, kun tyyppi taantui korvattomuuden suhteen jollekin teiniasteelle. Ei ollenkaan Saivan tapaista, tosin S oli muutenkin aivan kummallinen koko viikonlopun myös esim. hihnakäytöksen suhteen. Mutta sulkeisten jälkeen oli paremmin korvat päässä, positiivista sinänsä.

Pentusinkoilua

Myssla

Kelmiys

Puikkis-Piippa

Hilipan luoksetulo

Osasi Saivakin - sitten lopulta

Paljon kiitoksia issikoille ja emännälleen rattoisasta viikonlopusta!

Kaksi vuotta sitten..

Eli helmikuussa vuonna 2010 allekirjoittanut kävi Mysslan ja Klepan omistajan kanssa Haaparannassa shoppailemassa. Koirat olivat ostosreissun ajan hoidossa Kemissä M&K:n mummolassa ja sain nyt käsiini muutaman kuvan pikkuruisesta Saikkulista. Likalla kuvissa ikää siis vähän päälle 5kk.

Myssla ja pikku-Saiva

Neidit sängyllä, kuinkas muutenkaan

Iso kiitos kuvista!

Hoitolapsi

Tänään napattiin Saivan kanssa tallihommien jälkeen Salli tänne meille asustelemaan seuraavaksi kuudeksi päiväksi. Sallin asuinkaveri Musto jäi isäntänsä huomaan, mutta Salli on nyt meidän hoitolapsena, kun ilmeisesti minä osaan paremmin tarkkailla Sallin juoksujen alkamista kuin tuo edellä mainittu isäntä. Eli nyt on sitten kaksi koiraa talossa - väliaikaisesti, mutta kumminkin.

Salliska, turkkinsa tiputtaneena

Tytöt vetää ilmeellä

Pusipusi, pidän sinusta huolta

Ja lohdutuksen jälkeen voikin siirtyä kyttämään naapureita

Alun hämmennyksen jälkeen Salli on ollut kuin kotonaan. On syöty, lenkkeilty ja nukuttu ketarat ojossa. Iltapainitkin vetäisivät Saivan kanssa, joten jospa ensimmäinen yö poissa kotoa menisi mukavasti sekin.

Hoidossa

Eilen käytiin herran kanssa pitkästä aikaa kahdestaan keikalla, joten Saiva pääsi tuttavapariskunnalle hoitoon siksi aikaa. Likka oli ollut jo päivällä yksin työpäivän ajan ja on todistetusti ilta-aktiivinen tapaus, joten päädyimme hoitopaikkaan. Varsinkin, kun ei tiedetty kuinka pitkään meillä vierähtää. Ja hyvä että vietiinkin, sillä narikalla jonotettiin tunti eli vasta kahden aikoihin päästiin keikkapaikalta pihalle.

Saivanteri oli ollut ihan näpsäkästi hoitopaikassaan, ei ollut edes ikävöinyt. Pariskunnalla ei ole omia lemmikkejä, mutta heillä on jonkin verran kokemusta koirista ja tykkäävät kovasti meidän likasta, joten hyvillä mielin heille koira annettiin. Pari kertaa tyttö oli haukahtanut leikin tiimellyksessä, liekö yrittänyt yllyttää jahtausleikkiin. Ulkona olivat käyneet useamman kerran ja siellä oli kolmeen kertaan luiskahtanut puolikuristavasta pois riehuessaan kepakkojen kanssa. Olisi tietysti voinut antaa solkipannan mukaan tahi valjaat, mutta noh, eipä noista luiskahduksista vahinkoa aiheutunut.

Muuten oli oikein kiltisti, ainakin niin meille väitettiin. Tosin leikittäjiltä oli puoliltaöin loppunut puhti, vaikka likalla olisi vielä virtaa riittänyt, yllätys yllätys. Oli kuitenkin rauhoittunut unten maille ja kun käytiin tyyppi hakemassa, niin näytästi siltä, ettei kiinnosta lähteä meidän mukaan. Erittäin hyvä hoitopaikka siis. Kiitokset!

Lapin reissun jälkipuintia

Nyt on palattu normaaliin päivärytmiin. Saiva uneksii sohvan vieressä puoliksi lattialla, puoliksi matolla. Ilmeisen rankka reissu ollut likallakin, nukkunut vain siitä asti kun eilen yhdeksän jälkeen illalla haettiin. Pikaisesti vain ulkona piipahdettu toimittamassa tarpeet ja sitten taas unten maille. Aamuruokaakaan ei syönyt, muutaman nappulan maistoi ja taas nukkumaan. Eiköhän illalla taas sapuska maistu.

Saivan matkahan meni niin, että ensin junalla Kemiin ja siitä autolla vielä 3-4 (?) tunnin ajo. Kuuleman mukaan oikein mukavasti meni sekä junassa että autossa. Ainakin junassa oli nukkunutkin, vaikka ensimmäistä kertaa sellaisen vempeleen kyydissä olikin.

Lapissa oli sitten luvassa telmimistä ja juoksemista. Hoitotäti naureskelikin, että Saiva on siinä iässä, että leikki maistuu vaikka väsyttäisikin, kun taas Myssla on jo rauhoittunut niistä ajoista eikä jaksa koko aikaa remuta ja Kleppa on taas vielä hieman liian pieni riehuakseen jatkuvasti. Hiihtäjiäkin olivat jahdanneet (krhm, ei se meidän koira..) ja punkki oli löytynyt likan päästä paluumatkalla. Ihmettelen vaan mistä ihmeestä se sen punkin löysi? Kiitoksia hoitotätille puutiaisen "nuijimisesta" ja terveisiä, että ötökkä on nyt hävitetty atomeiksi.

Kuulin villiä huhua, että Saiva on lomalla ollessaan syönyt hyvin vastapainona kovalle liikunnalle, niin punnittiinpa likka huvikseen tänä aamuna. Vajaa pari viikkoa sitten painoa oli n. 11,5 kg nyt 12,3 kg. Tiedä sitten miten paljon tuosta on tullut niinä viitenä päivänä, jotka Saiva oli reissussa. No, olihan tuo jo aikakin painon vähän lisääntyä, sitä ollaan odoteltukin.

Tänään kävin ostamassa punkkipihdit, jos punkkeja löytyy tulevan kesän mittaan enemmänkin. Lisäksi ostin vähän täydennystä ensiapupakkaukseen ja kyytabletteja, joita ei tarvittu vielä silloin syksyllä kun Saiva meille tuli. Itse en ole ikinä edes nähnyt kyytä luonnossa, eikä niitä meillä päin (kotikotona) liiku eikä mökillä. Ajattelin nyt kuitenkin ostaa, kun islantilaisten kanssa käydään kuitenkin ulkoilemassa ja heiltä päin kuulema luikertelijoita näkyy. Kyytabletit vähän päälle 6 euroa ja muut tarvikkeet pari kymppiä.

Kuvia Saivan Lapin reissulta seuraa perästä, kunhan niitä ensin hyppysiini saan. Isot kiitokset vielä hoitotätille ja islantilaisille!

Saiva lähtee juurilleen, ihmiset etelään

Saiva oli tänään hoidossa Mysslan ja Klepan luona, kun emäntä oli Iisalmessa asti pääsykokeissa. Herrahan oli töissä ja teki lisäksi sisään tunteja, että saa perjantain vapaaksi. Joten hoitopaikka tuli tarpeeseen. Oli ilmeisesti ollut jopa suurimmaksi osaksi nätisti, eikä tainnut muistaa kaipaillakaan. Mennessäni hakemaan tuli jopa ovelle moikkaamaan, mutta ei likka oisi kotiin lähtenyt kun huutelin. Pöydän alle meni napero piiloon, arveli että kylässä on kivempaa, en tuu tylsään kotiin. Kiitoksia vielä islantilaisille ja emännälle!

Herran kanssa lähdetään perjantaiaamuna eteläiseen Suomeen kummitytön synttäreille. Saiva menee siis hoitoon. Autoilu kyllä menee todella hyvin nykyään, mutta koska matka on niin pitkä, niin en näe järkeväksi kiusata toista. Eikä välttämättä olisi aikaa huolehtia kaverin energian purkamisesta, kun on juhlat ja kaikkea. Mysslan ja Klepan emäntä siis urhoollisesti lupasi ottaa Saivan hoiviinsa. Huomenna päivällä hyppäävät junaan ja suuntaavat kohti Kemiä, josta jatkavat likan juurille Lappiin. Sunnuntaina vasta tapaamme jälleen, nähtäväksi jää muistaako likka edes ikävöidä meitä.