Uusia juttuja ja uudistuksia

Sain Saivan kasvattajalta vähän lisämatskua tuonne Suku-sivulle, käykeehän vilkaisemassa. Sinne tuli kuvat Saikkulin Neve-äidistä, Isla-siskosta ja Milo-veljestä, sekä jokaisesta näistä myös luonnekuvausta. Kiitos kasvikselle!

Neve-äippä. Kuva: Minna S.

Linkkivinkit hyppäsivät tuosta blogin vasemmasta reunasta tuonne yläpalkkiin, sinne lisäsin myös muutaman uuden kiinnostavan linkin koulutuksesta ja terveysjuttuja. Keräilen sinne luultavasti lähiaikoina lisääkin mielenkiintoisia linkkejä.

Blogi saattaapi tässä myös muuttua takaisin kaksipalstaiseksi, jos vain osaan säätää tämän kanssa. Ähäkutti.

Likkakaksikko

Eilen käytiin Niuniun kanssa jäällä. Myräkän jälkeen olikin aika mielenkiintoista, kun paikoitellen upposi persaustaan myöten hankeen. Onneksi löytyi myös paikka, johon tuuli oli puhaltanut vain ohuen kerroksen lunta, niin likatkin pystyivät keskittymään riehumiseen uppoamisen sijaan.

Niuniu sievänä

Saiva taas urakalla komensi Niuta leikkiin

Ja sai tahtonsa läpi

Mutta osaa Niuniukin haukkua!

Pikkumusta pisti kuitenkin paremmaksi.. ja emäntä oli nolona

Yhdessä katseltiin pilkkijöitä

Puuaineksen silppuaminen on myös yhteinen harrastus

Kahteen pekkaan luonnistuu myös kaivaminen

Sekä ennen kaikkea painituokio!

Hali?

Niu väistelee? Kai?

Kotimatka metsän kautta

Kaikki kuvat Elina S. Kiitos kuvalainasta ja lenkkiseurasta! Olipahan muuten tyytyväinen koiralapsi loppupäivän.

Aika rientää

Saiva-likka täyttää piakkoin jo kaksi ja puoli. Iso tyttö jo, henkistäkin kasvua on ollut havaittavissa jo pidemmän aikaa. Tyyppi osaa rauhoittua ja pääsääntöisesti käyttäytyä. Emäntääkin useimmiten muistaa kuunnella. Energinen ja iloinen se on edelleen, eikä toivottavasti koskaan noita piirteitä kadotakaan.

Tallilla ollaan hengailtu koko tämä kuukausi, vielä ensi viikko ollaan siellä ennen kuukauden taukoa. Saiva nauttii täysillä ulkoilun täyteisistä päivistä ja hyvästä koiraseurasta. Tallilla on vakiokaverina Musto ja Salli, mutta joka päivä siellä näkyy muitakin koiria mm. seropeja, tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria, australianpaimenkoiria..

Onpa Saiva muistanut paimentaakin hevosia. Suurimman osan ajasta se antaa kavioeläinten olla rauhassa, mutta jos tarhoissa riehutaan niin Saikkonen kyllä äänekkäästi moiseen puuttuu. Onpa pikkumusta saanut kerran kaviostakin, pikkuponi oli päässyt karkuteille ja S meni sitä komentamaan (kuten kunnon paimenkoiran kuuluukin), mutta ponillapa on enemmän luonnetta kuin äkkäseltään luulisi. Onneksi koiralla oli refleksit kohdillaan eikä pikkuruisesta ponista kovin kovaa monotusta lähde. Josko Saikku muistaisi pitää jatkossa paremmin etäisyyttä.

Juoksujakin pikkuhiljaa tehdään, eiköhän nuo huhti-toukokuun vaihteessa ala mikäli vanhat merkit paikkansa pitää. Mutta sitä ennen käydään Kajaanissa kolmen viikon verran. Tai no, Saiva on luultavasti mukana vain viikon tai max. kahden verran. Ainakin ensimmäisen viikon saa olla herran kanssa täällä kämpillä.

Olen aloittanut peruutuksen opettamisen. Parin pikkutreenipätkän verran ollaan vasta opeteltu, mutta asia alkaa valjeta Saivalle. Naksuttimen avulla opetellaan. Ensin kävelin Saivaa kohti ja naksautin, kun muutti painon taakse tai otti askeleen taaksepäin. Nyt ottaa jo pari askelta taakse. Apuja vähennän pikkuhiljaa (en enää kävele niin reippaasti kohti, ja lopulta vain nojaan koiraa päin). Josko pakittaminen lisäisi tietoisuutta takapäästä.

Hyvästi Sykerö

Sain tänään suru-uutisen: poikakani Sykerö on nukkunut pois. Sen jalat alkoivat pettää alta ja ruokahalu hiipui, joten pitkäkorvan oli aika lähteä.

Kesä 2005, nuori poika

Sykerö tuli meille keväällä 2005 siskonsa Rumpalin kanssa. Rumpali nukkui pois tammikuussa 2010, Rumpsukkaisen muistokirjoitus löytyy blogin uumenista.

Sykerö sai nimensä tohtori Sykerön mukaan, lempinimenä toimi Sykke. Molempien pupusten piti olla tyttöjä, mutta myöhemmin paljastuikin, että Sykke oli poika, joten se leikattiin. Leikkauksen jälkeen se kärsi jonkin verran pidätyskyvyn puutteesta, mutta se silti yritti aina parhaansa sisäsiisteyden suhteen. Monet kerrat juostiin pitkäkorvien perässä, kun ne olivat kaivaneet tiensä ulos ulkoilutarhasta (Sykke kaivoi, Rumpali piti jöötä). Rumpali pinkoi aina naapureiden pihoille maailmaa tutkimaan, mutta Sykke jäi omaan pihapiiriin hengailemaan. Sykerö oli pupuista se, joka kerjäsi ihmisiltä huomiota. Se saattoi hypätä syliin ja nautti silityksistä. Siinä missä Rumpali oli ahne justiina, Sykke oli laiha poika.

Kun kesällä 2008 muutin Ouluun, en enää ollut pupuja hoitamassa (niiden hoito oli pääosin mun vastuulla). Seuraavana vuonna jänöset siirtyivätkin asumaan veljeni kihlatun lapsuuskotiin lampaiden, vuohien, kanojen ja muiden pupujen pariin. Poden edelleen huonoa omaatuntoa, kun en voinut kaneja ottaa mukaani Ouluun, mutta eihän tunteissani sinänsä ole mitään järkeä, sillä molemmat olivat varmasti onnellisia maaseudulla, jossa oli paljon tilaa loikkia ja niitä hoidettiin lämmöllä. Rumpalin kuoleman jälkeen Sykerölle jäi onneksi toinen pupukaveri ja sainkin toisinaan kuulla terveisiä, kuinka onnellinen Sykke oli Liinu-tyttökaverinsa kanssa.

Mutta tänään oli sitten Sykerön vuoro lähteä. Hyvää matkaa, me tapaamme jälleen.

 Sykerö kevät 2005-17.2.2012

Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.

Ihanaa Ystävänpäivää

Onni on oma ystävä.

Jaetut puruluut.

Painimatsit.

Juoksuspurtit.

Yhteiset hetket.

Ystävykset Saiva ja Salli

Neiti Niu

Marraskuussa tapasimme näyttelytreeneissä paimensukuisen lapinkoiran Niuniun (Kellokas Novrrán). Meillä koiran emännillä oli sellainen kutina, että tytöistä voisi saada kaverukset, vaikka ensitapaamisella tunteet pääsivätkin kuumenemaan.

Eilen pakkauduttiin siis läheisen järven jäälle Niuniuta tapaamaan. Minulla oli kamera mukana, mutta näpit niin armottoman jäässä, etten kyennyt kuvia ottamaan. Onneksi Niun emännällä Elinalla oli myös kamera matkassa, joten saatiin vähän blogimateriaalia. Kaikki kuvat siis Elinan käsialaa.

Nätti Niuniu

Mustaa ja hallavaa

Juoksu maistui

Saiva muisti olevansa paimen..

.. ja Niuparka..

.. joutui poron rooliin

Välillä puuhailtiin - tai laidunnettiin?

Kunnes taas..

Juostaisiinko vähän lisää?

 Erilaisia juoksutyylejä Saivan ja Niuniun tapaan.

Valas- tai delfiinityyli

Laukkaa

Ahmatyyli

Liitäminenkin luonnistuu!

Sitten itsekeskeisesti Saivaa.

Van ohan se sievä!

Plääh..

Minua ei kyllä kuvata

Protesti - leikkiseura liikkeelle heti!

Osaa se sieväkin olla, kun sille päälle sattuu

Kuvaaja nimesi tämän joulupukiksi

Niu putsasi välillä tassujaan

Juostaanko sitten?

Tunnin tytöt taisivat juosta ja humputella, välillä kokeiltiin, jotta mitenkäs keskinäinen arvojärjestys asettuukaan. Tasaväkisiä tytöt ovat, mutta lopulta Niuniu taisi viedä voiton, nimittäin Elina tokaisi loppuvaiheessa: Kato, nehän painii! Ja niinpä niin, siellähän ne painiskelivat vailla huolen häivää. Arvojärjestys lienee selvä.

Kiitos kuvalainasta ja erityisesti seurasta! Otetaanhan uusiksi.