lauantai 9. kesäkuuta 2018

Huuhkajankierros


Saatiin houkuteltua Sannan lauma mukaan retkelle! Pakattiin siis koirat ja kimpsut ja kampsut aamulla autoon ja hurautettiin Varpaisjärvelle Huuhkajankierrokselle. Kyseessä on n. 6 km rengasreitti näteissä maisemissa, on vesistöä eri muodoissaan, suota ja harjumaisemaa.

Lempi täytti kuluneella viikolla jo 5 kk!



Harmillisesti kyseessä olikin jokseenkin suosittu paikka. Parkkipaikalle kurvatessamme ensimmäisenä nenän edessä seistä törötti bussi.. Lisäksi parkissa oli useampi muukin auto, joten väenpaljoutta tiesimmekin sitten odottaa. Matka taittui ihan hämmästyttävän ripeästi! Noin puolivälissä sijaitseva laavu tupsahtikin eteemme nopsaan. Sieltä oli juuri lähtenyt mainittu bussilastillinen porukkaa, ja heidän sijalleen asettunut toinen suurempi seurue.




Eväinä oli Sannan leipomia sämpylöitä(!), rieskoja ja mun leipomaa mustikkapiirakkaa, omenoita, pähkinöitä, mehua ja teetä termarista. Rieskat kinkkuine ja juustoineen oli tarkoitus lämmittää folion sisässä nuotion päällä, mutta tulipaikan ritilä oli rikottu eikä mukana ollut halsteria. Yritin lämmittää rieskoja sitten nuotion reunuskivellä, mutta eihän se oikein onnistunut, joten söimme ne kylminä. Harmitti, kun eväshetki vähän epäonnistui, mutta sellaista se joskus on.

Kaunis puro laavun lähellä.

Suon laidalla pysähdyttiin kuvaamaan koiria. Saivahan tosiaan sai toukokuussa ensimmäistä kertaa ikinä kesälookin, kun totesin ettei siitä harjaamalla, pesemällä ja harjaamalla irtoa villaa nimeksikään. Asunnossa oli toukokuun helleaallonkin aikaan suht viileää, mutta muori läähätteli jatkuvasti. Päädyin siis lainaamaan kaverilta koneen ja J:n kanssa nykäistiin mummukka parin sentin karvaan. Onpa ollu koiralla helpompaa! Villa ei edelleenkään irtoa, vaikka olen välillä harjaillut. Huh.



Saiva, Hilpa, Oili, Lempi ja Raija
Lempi-lapsukaisesta piti toki ottaa kuvia. Ja äiteestä ja tyttärestä myös! Energinen naketti, tykkään kovasti! Mitä jos nyt vähän vaatii keskittymiskykyä, mutta sitä voi harjootella.



Lihansyöjäkasvi!




Oli mukava pikku retki! Luonnonrauhastakin saatiin nauttia, vaikka väkeä omaan makuun olikin liikaa. Mukavia ihmisiä, koiria ihasteltiin paljon, mutta kun ei näille retkille lähde ihmisiä katselemaan.. Katsotaan mihin seuraavaksi päädytään, muutama päiväretki olisi suunnitteilla tälle kesää.