22.-27.12.

Joulu oli melkoista hulinaa. Nitan, Pepin ja Pilven lisäksi Saivan seurana oli veljeni koira Sani, joka on tavattu viimeksi vuosi sitten, viime jouluna.

Sani on pohjanpystykorvan ja beaglen rakkauden hedelmä. Ikäeroa Saivalla ja Sanilla ei ole kuin muistaakseni puolivuotta - tai sinne päin, joten ongelmia oli ennustettavissa, vaikka Saivanteri hyvin helposti alistuukin. Sani oli heti alusta asti niskavillat pystyssä. Lopulta rauhoittui ja lämpeni Saivan mielistelylle sen verran, että alkoivat leikkiä. Painiskelu meni ihan mukavasti, vähän varautuneita tytöt selvästi tosin olivat. Saiva intoutui sitten tuttuun tapaansa leikkimurisemaan, josta Sani tulistui. Siitähän syntyi sitten totaalinen rähinä ja lopulta olin kiskomassa tyttöjä niskavilloista erilleen. Saivan pidin pienen hetken rauhoittumassa, Sani omalla tahollaan, ennen kuin päästin hieromaan sopua.

Sama toistui useamman kerran, mutta aina saivat sovunkin aikaiseksi. Koko aikaa kaksikko ei keskenään leikkinyt, vaikka aluksi epäilinkin, että Saiva yrittää jatkuvasti houkutella toista leikkiin. Ilmeisesti tappelut rauhoittivat likkaa sen verran, että ajatteli itsekin, että on parempi välillä vaan hengailla. Viimeisinä päivinä ei syntynyt tappeluista, Sani saattoi ärrätä, mutta Saiva ei vastannut haasteeseen. Saiva ei kylläkään missään vaiheessa selkeästi alistunut, joten voisiko olla mahdollista, että S säikähti enemmänkin minun komentamistani? Tiedä en. Sen tosin tiedän, ettei Saiva ole koskaan ollut noin ärhäkkänä. Yllättikin aika mojovasti, kun pisti Sanille niin kovasti hanttiin.

Parhaimmillaan leikki oli oikein mukavaa katseltavaa

Hoooooooosiannaa!

Saivan riemastukseksi Nita oli vaihteeksi leikkisällä tuulella. Kovista pakkasista johtunut ulkoilun vähyys ilmeisesti näkyi meidän aikuisessakin. Jokaisena päivänä Ninnukka taisi intoutua painin pyörteisiin. Sani oli hiukkasen mustasukkainen ja hämmentynytkin, kun N ei leikkinytkään hänen kanssaan. Nita tietysti sitten järkevänä aikuisena komensi Sania, kun toinen tuli viereen haukkumaan ja murraamaan.

Kummityttöäkin nähtiin pitkästä aikaa. Nyt lapsi jo käveli ja jutteli oikein pätevästi. 'Haukku' oli tosi mukava, kovasti silitteli ja taputteli Saikkua, eikä olisi mielellään jättänyt rauhaan. Viileä eteinen oli paikka, jonne S sai mennä rauhaan, eikä sinne ollu pikkutytöllä mitään asiaa. Saiva oli kyllä oikein pätevä tytön kanssa, tosin huomasi kyllä, että halusi aika ajoin omaan rauhaan.

Saiva ja ryppyinen joulukaulus

Saiva näki myös ekaa kertaa elämässään pupuja. Jäniksiähän se on nähnyt, ei tosin sattuneesta syystä kovinkaan läheltä, mutta nyt kävi herran kanssa katsomassa pupuja. Ne oli kuuleman mukaan aika jännittäviä tapauksia. Pupu-rassukoille oli vähän haukahdellutkin. Häkki oli jatkuvasti välissä, jottei toiset aivan järkyty, varsinkin kun toisella on jo reippaasti ikää.

Toinen uusi ja jännittävä - vähemmän kiva - juttu oli robotti-imuri. Saivalla oli sunnuntaina "lepopäivä" eli oli koko päivän herran hoivissa hänen kotonaan. Kävivät kaksistaan tapaamassa herran kaveria, jonka kotona kulki pitkin lattioita mokoma imuri. Jatkuvasti liikkuva, mihinkään reagoimaton rakkine oli suhteellisen huolestuttava ilmestys, eikä Saiva ollut innostunut laisinkaan sellaisesta seuralaisesta.

Hyvää Joulua!

Tämä poppoo lähtee huomenissa heti töiden jälkeen kohti Kaenuuta joulun viettoon. Palailemma asiaan joulun pyhien jälkeen. Olkaa kilttejä vielä nämä loppumetrit ja muistakaa levätä! Paitsi tietysti pienet

Ps. Saiva kiittää Mustoa, Sallia ja emäntää lahjasta, se on oikein makoisa ja sitä piti jo rohmuta niin paljon, että piti hetkeksi takavarikoida..

Kuulumisia

Alle kaksi viikkoa jouluun ja Saiva on osallistunut valmisteluihin kiitettävästi. Viime jouluna tyttönen oli vähän turhankin täpäkkänä touhuissa mukana. Siinä sai jouluhömpötykset kyytiä, kun pikkuruinen lapinkoiranpenikka pääsi joululaatikkoa penkomaan. Tänä vuonna on ollut huomattavasti hillitympää, silmäpari seuraa lattianrajasta emännän tekemisiä, koristeet pitää hyväksytyttää Saivan arvioivan nenän luona ennen kuin ne voi ripustaa. Hyväksi havaitut koristeet saavat olla paikoillaan ja uskaltauduinkin jättämään hopeisen naruhärpäkkeen matalalle TV-tasolle, ja ainakin vielä se on saanut olla rauhassa. Allekirjoittanut saa aina muistutuksen varovaisuudesta, kun kipuaa jakkaralle koristeita tai valoja laittelemaan. S tulee katsoa napottamaan jakkaran juureen huolestuneen näköisenä.

Ollaan vietetty hiljaiseloa treenirintamalla. Ei olla käyty yhteistreeneissä, eikä olla opeteltu mitään uutta. Pikkuisen vanhoja juttuja välillä reenaillaan, kun sille päälle satutaan. Ollaan nautittu kirpeistä pakkassäistä ja varsinkin lumesta ja lumikylvyistä hyvin lapinkoiramaisin ottein. Hyviä kavereita Mustoa ja Sallia ollaan tavattu metsä- ja hihnalenkkien merkeissä kerran tai pari viikossa.

Tutustuttiinhan me uuteen lapinkoiraan tällä viikolla! Nimittäin treffasimme koirapuistossa Raikun eli virallisemmin Lapinlumon Giedderassan. Parivuotias vaalean riistanvärinen poika oli Saivan mielestä mahdottoman mukava, taisi tyttö vähäsen ihastuakin. Raikulla tosin oli kiire merkkailla puisto pitkän tauon jälkeen, sekä nauttia lumikylvyistä. Tanskassa syntynyt kaveri osasi kiehnätä lumesta vähintään yhtä hyvin kuin kotomaassakin syntyneet pienet lapinkoirat. Tapaamme varmasti uudestaankin ja ehkä minulla on silloin kamerakin matkassa.

Jälkikirjoitus: Saiva on ollut toisinaan töissä mukana, kun minulla on ollut iltavuoro ja herra on ollut harrastuksissaan. Olen niin ylpeä tuosta; ei ole osoittanut hiukkaakaan epävarmuutta, ei piippaile perään eikä hauku turhia. Eilen tosin haukahteli, kun vastapäätä oli pari kaveria joilla oli likalle kovasti asiaa, mutta muuten ei haukkunut. Pihalla tosin sitten piti komentaa lintuja ja pitää kisoja naapurihäkin koiran kanssa.

Reetu-trehvit

Treffattiin maanantaiaamuna lapinporokoira Reetu, jota ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti treffattu pikkupentuajoista. Reetu on pari kuukautta Saivaa nuorempi  ja kaveruksilla menee kemiat hyvin yksiin. Mitä nyt Saivan takamus tuoksahti sitten vielä kuitenkin hieman juoksulle ja teiniuroksen pää meni aivan pyörryksiin. Saivanen yllättikin meidät (tai ainakin minut) totaalisesti äksyilemällä loppuajasta, normaalistihan ei uroksille sano vastaan milloinkaan. Vihainenhan se ei ollut nytkään, mutta teki selväksi, ettei pyllylle ole asiaa.

härregyyd mikä typykkä

Kiva kun kävitte ja tavataan pian uudestaan. Toivottavasti Reetu selvisi loppupäivän ilman suurempia piippailuja, eikä Pilven hyökkäyksestä jäänyt traumoja.

ps. Jätetäänkin Raahen ryhmänäyttely välistä rahatilanteen takia, katsotaan saisinko kerättyä euroja kasaan helmikuun Tornion näyttelyyn mennessä.

Itsenäisyyspäivän viettoa

Käytiin viikonloppu oleskelemassa kotona Kainuussa. Suunnittelin käyväni mökillä, mutta se piti sitten unohtaa, kun sudet olivat juosseet mökillä päin. Käytiin ulkoiluttamassa koiria sitten maalla, isäpuoleni vanhempien mailla.

Meno oli villiä, eikä hyviä kuvia kameraan tarttunut

S matkustaa

Pilvi matkustaa

Nitan tyyli

Ja Pepin pelokas ilme

Saiva vietti paljon aikaa ulkona sekä juoksunarussa että Nitan kanssa häkissä. Käytiin myös potkukelkkailemassa ja hienostihan sekin taas meni. Oikein mainio reissu, jouluna mennään taas uudestaan.

Poseeraaminen on tylsää!

Käytiin Saivan kanssa kaksistaan parituntinen mehtälenkki. Tyyppi oli oikein pätevä, pysytteli näköetäisyydellä ja sen kerran kun spurttasi kauemmas, niin äkkiä palasi, kun kuuli etten tulekaan perässä. Yhdessä vaiheessa kiipesin myös torniin kurkkaamaan saisiko sieltä napsittua hyviä kuvia. Lopputulos: S tuli napottamaan alas ja haukkumaan.

Tule HETI alas sieltä!

Tavoitteenamme on, ettei Saikkunen pahemmin näköpiiristä katoa. Ja aika hyvin se näin ihmisseurassa muistaa taakseen vilkuilla.

Etsi kuvasta koira

Saiva karkasi loppuvaiheessa haukkumaan lenkillä ollutta ihmistä. Vahtihaukkuen. Likka kuvittelee jostain syystä, että kaikki metsässä liikkuvat pitää komentaa, todella miellyttävää. Eihän se kuuleviin korviinsa ottanut, kun oli saanut päähänsä, että tämä mies pitää nyt käydä katsastamassa. Onneksi kyseessä oli koiraihminen, eikä hän turhaan säikähtänyt tätä marjastajien kauhua.

Yritin ottaa myös jouluista kuvaa, jonka voisin laittaa lähempänä joulua tänne blogiin sekä muutamaan muuhun paikkaan. Saivanteri ei ollut täysin samaa mieltä asiasta ja kuvista tulikin lähinnä alla olevan kaltaisia.

Havuja..

Taempana olisi ollut ihanaa luonnonvaloa, mutta tytön piti totta kai asettua varjokohtaan. Takana olevat lumen painosta riippuvat oksat tarjosivat myös idyllisen taustan - tai olisivat tarjonneet, mikäli neiti S ei olisi päättänyt tiputtaa niiltä kaikkia lumia. Niin ja sitten nuo havut. Niitä piti syödä vaikka tarkoitushan oli, että tyyppi olisi malttanut hetken nätisti napottaa.

Kirpsakka lenkki

Tänään käytiin aamu/päivälenkki reippailemassa metsässä Muston ja Sallin kera kirpeässä pakkassäässä. Emäntä suuntaa kohta töihin ja tässä välissä olisi ehtinyt pikaisesti tehdä tarpeellisia kotiaskareita, mutta päätin sitten kuitenkin siirtää kuvat kamerasta ja päivittää tänne blogiin muutaman otoksen.

Tytöt edustaa

Leikkiinkutsu

- jota seurasi singahdus!

Hali

huono kuva noin muuten, mutta talvilook on upea

Musto ei jostain syystä usein kameran linssin eteen eksynyt. Mutta kyllä poikakin aina välistä intoutui tyttösten kanssa leikkiin. Parituntinen tuolla vierähti, S on ainakin erittäin tyytyväinen ja uninen pikkukoira. Kiitos seurasta!

Pakkaspäivän viettoa

Tärpit oli ja meni, Musto ja Salli kävivät eilen kylässä meitä viihdyttämässä ja huomenna Saivanteri pääsee metsälenkille.

Saiva innostui taas parvekepötköttelystä. Kun menen sytyttämään kynttilöitä, niin tyttö tulee partsinovelle katsoa tillottamaan silmiin, "saanko määkin tulla?". Tulkoon nyt sitten, ehkä se siitä tajuaisi, ettei pakkasia vasten kannata turkista luopua. Piti eilen illalla käydä neitokaiselta oikein kysymässä, jotta jokos sitä tullaan pirttiin. Eip, ei tullu diiliä, mutta sitten kun mainitsen, että lähdetään lenkille tai syömään, niin johan kelpaa tulla sisälle.

Yritin ottaa vaivihkaa kuvaa ikkunan läpi, mutta S omaa liian hyvän kuulon

Yllä Saiva nauttii herkustaan. Yritin ottaa itsekseni tyypistä seisomakuvaa, mutta lopputulos ei ole hääppöinen. Kuvasta erottuu hyvin kauluksen villat, muuten onkin melko rimpula tapaus.
Alla kuva elokuulta, jolloin helteillä sai päivitellä turkin paksuutta.

Kuva: Emma Penttinen

Loppukevennykseksi kuva, joka löytyi arkistojen kätköistä. Kanit Sykerö ja Rumpali sekä kääpiöhamsteri Vilkas aka Vilppu. Sykke on ainoa, joka enää on elossa ja voi onneksi hyvin.

Hassu pieni eläin

Saivalla taitaa pikku hiljaa tärpit lähestymään. Pitäisi tänään taas tutkailla takamusta, jotta miltäs siellä näyttää. On tiputella parina viime päivänä niin vähän, että on saanut olla ilman pöksyjä. Ei tule enää tiploja matoille, vaan ehtii nuolla kaiken pois. Tulisi ne tärpit niin uskaltaisin sen jälkeen taas päästää korvattoman elukan vapaaksikin. Ehkä..

Tyyppi jemmaa edelleen kauluskarvojaan, siis niitä pohjavilloja, jotka muualta kropasta ovat tippuneet jo aika päiviä sitten. Ja mikä parasta, näyttäisi alkavan tiputtamaan myös päällyskarvojansa. Tammikuuhun mennessä S on sitten varmaan kalju?

Muuten tyyppi alkaa olla oma iloinen itsensä. Juoksut on tällä kertaa vähän vetänyt mielen matalammaksi, eikä ihmisten kanssa leikkiminen ole kiinnostanut. Lelujaan on ohimennen hipaissut. Keppileikitkään pihalla eivät ole olleet niin jees kuin muulloin: kepukat ovat viime viikkoina olleet potentiaalisia vain merkkaamiseen. Eilen kuitenkin iltalenkin jälkeen Saiva tuli pallo suussa viereeni istumaan ja häntää heiluttamaan. Pakostihan siinä heltyi.

Niin ja aamuruokakin alkaa taas maistumaan. Ei ole koko viikkoon muuta kuin vähän näykkinyt nappuloitaan, mutta tänä aamuna oli vetänyt normaali satsin sapuskaa.

Oletteko muuten huomanneet Saivan komeat valkoiset viikset ja parran tuosta otsikon kuvasta? Aika hianot.

Potkurointia

Kainuun-reissu meni varsin mukavasti. Hieman harmittaa peruuntuneet treffit, mutta sille ei nyt voi mitään. Keskiviikkoillasta perjantaipäivään Saiva sai riekkua Mysslan ja Klepan kanssa. Tytöillä taisikin olla oikein hauskaa. Ainoa ongelma vain meinaa olla se, että kun yksi koirista keksii jollekin haukkua, niin se tarttuu kahteen muuhun ja sitten haukutaan ihan höpöjuttuja kolmeen pekkaan. Naapurit eivät hirveästi tätä varmastikaan arvosta.

Saiva pönöttää, karvaton raasu

Perjantai-iltapäivästä tiistaipäivään oltiin kotikotona ja Saivan seurana oli totutusti Nita, Pilvi ja Pepi. Likka oli paljon ulkona joko juoksunarussa tahi Nitan kanssa häkissä, viihtyy kummassakin vallan hyvin. Onneksi oli hyvät ilmat, lunta ja pikkupakkasta. Potkuroimassakin käytiin, Saiva meni tosi hienosti. Alkumatkasta oli kauhea into päällä ja leikki vetokoiraa. Paluumatkasta vauhti hiljeni potkurin vierellä ravaamiseen. Meillähän ei potkuria täällä Oulussa ole ja Saiva onkin viimeksi viime talvena päässyt kyseisen harrastuksen pariin. Silloin tytsyllä oli niin vähän ikää, etten antanut vetää ja lenkitkin oli lyhkäsiä. Saa nähdä saadaanko potkuri vaikka joululahjaksi, kun äitini oli niin otettu Saivan hienosta käyttäytymisestä potkurin vierellä.

Ninnukka

Puolikalju Pepi ei oikein ulkona viihdy, paleltaa!

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä metsälenkille Muston ja Sallin kanssa. Saiva teki todella raivostuttavan tempun ja katosi pitkäksi aikaa hämärään metsään. Epäiltiin, että jänöjussin tai vastaavan perään lähti, mutta ei voi tietää varmasti. Monta minuuttia sitä sai huudella ja vislailla. Ja kun lopulta tupsahti näkyviin, niin ei edes tullut aluksi luokse! Emäntää hieman kiukutti. Tämä tietää sitä, ettei ainakaan tärppipäivinä pääse vapailemaan. Saa nähdä pääseekö edes ennen niitä, kun piti kerran olla noin hölmö.

Peruttuja treffejä

Pikainen päivitys ennen kuin suuntaamme Saivan kanssa kokan kohti Kajaania. Iltasella on siis tulossa melkoinen hulabaloo Mysslan ja Klepan luona. Toivottavasti rauhoittuvat nukkumaankin.

Viimeksi Kajaanissa käydessä treffit paimensukuisen Röllin kanssa menivät mönkään viime tingassa Saivan kaverilla todetun kennelyskän takia. Kovasti suunnittelimme Röllin emännän kanssa tapaamista huomiselle, mutta niin vain sekin yritys kaatui. Saiva nimittäin aloittikin jo maanantai-iltana juoksuilunsa. Homma etenikin paljon nopsemmin kuin viimeksi, mutta minkäs teet. Myös porokoira Reetun suunniteltu tapaaminen meni mönkään.

Eilen illalla käytiin kuitenkin Muston ja Sallin kanssa hihnalenkillä. Tyypit pääsivät myös sisätiloihin peuhaamaan ja Saiva olikin loppuillan maailman tyytyväisin pikkukoira. Vaikka Muston onkin leikattu, niin silti meidän likka taisi hyvälle tuoksahtaa. Saiva oli tietysti täpinöissään, kun "vanha herra" suvaitsi kerrankin leikkiä!

Lunta, lunta!

Todistusaineistoa pikku-jäänsärkijästä

Lumi on i-ha-naa !

Oli yön aikana tullut vähän lisää lunta, joten toki suuntasimme parituntiselle lenkille ja käytiinpä sitten vielä moikkaamassa Mysslaa ja Kleppaa puistossakin. Tyttö on hiukan sippi.

(Ylläoleva Saiva-otsikko on vielä työnalla, jos siihen vääntäisi jotain talvisempaa, kun eletään jo marraskuuta.)

Sivulletulosta ja talven tulosta

Sivulletulon opettelu on tuottanut tulosta, vaikka treenaaminen olikin turhan pitkän tovin jäissä. Ei tehty oikeastaan mitään, mitä ei arjen pyörittämisessä tarvittu ja vaadittu (kuten luvan pyytäminen ennen ruokakupille pääsyä), mutta kenties se oli juuri tauko, mikä sai tämän aikaan?
Nimittäin Saiva alkaa nyt itse korjaamaan asentoaan sivulla, mikäli namia en heti annakaan. Joudun edelleen ohjaamaan sitä, pelkkä käsimerkki ja käsky ei vielä riitä. Monesti S jää edelleen liian taakse tai liian kauas sivulle, mutta nyt se itse tulee lähemmäs jalkaa, jos naminyrkki ei aukea. Hieno, taitava koiruus! Voitto se on pienikin voitto.

Tänään käytiin tapaamassa Mysslaa ja Kleppaa pitkästä aikaa. Kaverit olivat täällä päin käymässä, joten sovittiin treffit koirapuistoon. Tyypit pääsivät rallailemaan ja nujuamaan pikkupakkaseen. Likka on nyt oikein tyytyväinen pieni eläin. Kuvia ei tullut otettua, kun oli jo niin pimeää. Ensi viikolla suuntaankin Saivan kanssa Kajaaniin islantilaisten luokse pariksi päiväksi. Silloin painimiselle ei loppua näy..

Saivanterin pentuajan-harrastukset ovat suurimmaksi osaksi jääneet taakse. Kuten pään työntäminen syöksytorveen, sadepisaroiden metsästys, lehtien metsästys.. Tilalle on tullut halu lähteä jänisjahtiin (vai paimennukseen?) ja muita "aikuisten" juttuja. Onneksi jäätyneiden lätäkköjen kanssa riehuminen on vielä in. Jää pitää yrittää särkeä hyppimällä, kaivamalla, puremalla ja tänään keksityllä haukkumisella. Touhu on vielä mukavampaa, mikäli emäntä tai isäntä tulee leikkiin mukaan. Tähän aikaan vuodesta rapakot vielä mukavasti rapsahtelee rikki, mutta kovemmilla pakkasilla ovat niin umpijäässä, että rikkomisyritykset osoittautuvat turhiksi, eikä homma enää sitten kiinnostakaan.

Taasko se kasvaa

Emäntä täällä epäilee, että tekeekö neiti S seuraavaa juoksua. Tuntuu siltä, että merkkailee enemmän. On myös muita tempauksia, jotka muistaakseni edelsivät ekojakin juoksuja.

Kuten se, että jumitteli lenkillä enemmän kuin normaalisti. Tuppaa nytkin unohtumaan ruohotuppaan vierelle nuuskuttelemaan vaikka päiväksi, jos ei hoputa.

Aamuruoan kanssa höpöäminen. Ei ole taas useampaan päivään maistunut aamupala ja sitten nälättää jo viiden aikaan, vaikka normaalisti iltaruoka on vasta kahdeksan, puoliyhdeksän aikoihin.

Mutta seuraillaan, kenties vain kuvittelen. Toisaalta ekat juoksut oli kesäkuussa, joten puoli vuotta alkaa pikkuhiljaa täyttymään. Ja jos en kuvittelisikaan, niin mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, eivät juoksut ala varsinaisesti kuin vasta monen viikon päästä.

Hankintoja vol. jotain

Emäntä päätti nyt sitten ostaa Saivalle uudet valjaat, tällä kertaa y-malliset. Varsinaista tarvetta uusille valjaille ei olisi ollut, mutta ajattelin koiran liikeratojen parasta ja lisäksi t-valjaat tuppaa ehkä vähän keikkaamaan toiselle kyljelle, vaikka olen niitä kiristänytkin. Katsotaan, miten Hurtan uutuussarjan Lifeguard-valjaat toimivat meidän rakkitytölle (linkki, klik). Hintaa oli Mustin & Mirrin kanta-asiakaskortilla 22,40 e. Mustalla koiralla ei koskaan voi olla liikaa heijastimia, luulisin?

Lisäksi käytiin pällistelemässä uudessa eläintarvikekaupassa nimeltään Lemmikkiasema, joka avattiin viikko sitten lähistölle. Sieltä tarttui heräteostoksena mukaan frisbee, joka sopii myös vesileikkeihin. Josko ensi kesänä päästäisiin kokeilemaan innostuuko likka uimisesta "apuvälineen" avulla. Koulutusnameja ostettiin toki myös varastoon (tarjouksesta), niitäkään ei voi koskaan olla liikaa.

Harkinnassa on myös ollut uusien heijastinliivien ostaminen, Hurtan liivit kun olivat pettymys. Ajattelin kuitenkin, että jätän niiden ostamisen vielä välistä. Jos saisin jotenkin tuunailtua noita vanhoja ja onhan meillä nyt nuo uudet hienot valjaatkin. Muston ja Sallin omistajalta sain myös hyvän vinkin, että kirkkaita valoja löytyy Biltemasta, huomattavasti halvemmalla ja parempia, kuin eläintarvikeliikkeistä. Sellaisen kun vielä saisi noihin valjaisiin kiinni, niin tuntuisi, että kaveri näkyy pimeällä.

Hei hei, vieraat!

Nyt ovat vieraat lähteneet kotikontujaan kohti ja likalle koittaa taas tylsä arki. Tyttöjä kun menivät vastaan asemalle (Saiva herran kera siis), niin olisi pitänyt päästää moikkamaan kaikki muutkin matkustajat tyttöjen lisäksi.

S on taas ruvennut niuhottamaan ruokansa kanssa. Ei meinaa nappulat maistua, broitskun siivet kyllä uppoaisi. Tällä viikolla oli yhtenä päivänä taas kerran massu pikkuisen löysempi, joten epäilen, että Saivanteri kuvittelee huonon olon johtuvan nappuloista. Ei olisi ensimmäinen kerta nimittäin. Acanaa on kuitenkin vielä jäljellä vaikka kuinka, joten yritetään niistä nyt kuitenkin tehdä taas maistuvampia. Nappuloista se ei kuitenkaan voi johtua, kai sillä olisi useamminkin maha löysänä.

Jekkua

Jekkulan väki on muuttanut tukikohtansa Lappiin, mutta tänään päästiin yhteiselle metsälenkille.

Kaveruksilla menee leikit vallan mainiosti yksiin! Ainoa, mistä sai Jekkua vähän toppuutella, oli keppien omiminen, mutta koskapa poika on hyvin käyttäytyvä nuorimies, niin kepeistä luovuttiin käskystä.

Juostiin..

.. ja painittiin

Välillä maltettiin levätäkin

Ja yhteistuumin tutkittiin maastoa

Ohimennen nähtiin joutsenia. Lähemmäs ei uskallettu, paitsi Saivan piti tietysti käydä komentamassa suuria lintuja

Kiitos lenkkiseurasta, toivottavasti päästään ottamaan uusiksi! Varpaat ovat emännällä lämmenneet, sukka ja kumppari ovat kuivumassa.

Huomenna meille tulee vieraita: emännän pikkusisko ja hänen serkkunsa. Saivalle siis riittää seuraa.

Toinen verijälki ja kavereita

Viime aikoina ollaan säännöllisesti tavattu huippukavereita Mustoa ja Sallia. Viime viikkoisen metsälenkin lisäksi lähdettiin samalla viikolla vielä hihnalenkkeilemään ja koirapuistoon. Sama kuvio toistui tällä viikolla; alkuviikosta käytiin hihnailemassa ja tänään pyrähdettiin metsään. Saiva oli ehkä pikkuisen täpinöissään (milloinpa se ei olisi), mutta tällä kertaa korvat oli menossa mukana ja vielä toiminnassa. Ja mikä parasta, luoksetuloissa oli tänään myös sitä kuuluisaa vauhtia!

Muston ja Sallin omistaja veti eilen metsään kolmet verijäljet ja Saivan kanssa päästiin ajamaan yksi niistä ennen lenkkeilyä. Harmillisesti tämän kertainen jäljestys ei mennyt niin hyvin kuin viimeksi. Haisteli alkua, mutta epäröi jatkoa. Yhdessä kohtaa eteni tuttuun tapaan hienosti nenä maassa, mutta muuten harhaili jatkuvasti, eikä keskittynyt itse asiaan. Jäljen vetäjä epäili, että veti liian vähällä verellä, mutta ihan yhtä hyvin Saiva saattoi olla vain aivan liian innoissaan metsään pääsystä ja varsinkin tiedosta, että kaverit odottavat autossa. Toivottavasti päästään vielä ainakin kerran tälle syksyä verijäljelle, ennen lumien tuloa, jotta kausi saataisiin päätökseen onnistumisen kautta.

Musto

Sallurainen

Kaverikuva

Ja vielä pakollinen vauhtikuva, kuola poskella

Hoidossa

Eilen käytiin herran kanssa pitkästä aikaa kahdestaan keikalla, joten Saiva pääsi tuttavapariskunnalle hoitoon siksi aikaa. Likka oli ollut jo päivällä yksin työpäivän ajan ja on todistetusti ilta-aktiivinen tapaus, joten päädyimme hoitopaikkaan. Varsinkin, kun ei tiedetty kuinka pitkään meillä vierähtää. Ja hyvä että vietiinkin, sillä narikalla jonotettiin tunti eli vasta kahden aikoihin päästiin keikkapaikalta pihalle.

Saivanteri oli ollut ihan näpsäkästi hoitopaikassaan, ei ollut edes ikävöinyt. Pariskunnalla ei ole omia lemmikkejä, mutta heillä on jonkin verran kokemusta koirista ja tykkäävät kovasti meidän likasta, joten hyvillä mielin heille koira annettiin. Pari kertaa tyttö oli haukahtanut leikin tiimellyksessä, liekö yrittänyt yllyttää jahtausleikkiin. Ulkona olivat käyneet useamman kerran ja siellä oli kolmeen kertaan luiskahtanut puolikuristavasta pois riehuessaan kepakkojen kanssa. Olisi tietysti voinut antaa solkipannan mukaan tahi valjaat, mutta noh, eipä noista luiskahduksista vahinkoa aiheutunut.

Muuten oli oikein kiltisti, ainakin niin meille väitettiin. Tosin leikittäjiltä oli puoliltaöin loppunut puhti, vaikka likalla olisi vielä virtaa riittänyt, yllätys yllätys. Oli kuitenkin rauhoittunut unten maille ja kun käytiin tyyppi hakemassa, niin näytästi siltä, ettei kiinnosta lähteä meidän mukaan. Erittäin hyvä hoitopaikka siis. Kiitokset!

Mustoa ja Sallia sekä vähän löysää masua

Maanantaina lähdettiin Muston ja Sallin kanssa metsälenkille vähän riehumaan. Kyllä Saiva olikin ihan intona, kun pitkästä aikaa näki hyviä kavereitaan. Yllättävän hienosti, myös muisti emännän huuteluja kuunnella, ajattelin, että on unohtunut ihan kokonaan luoksetulot kolmen viikon Kajaanin reissulla.

Muston mielistelyä, ollaan kavereita, jookos?

Penikka kunnolla!

Maanantai-tiistai välisenä yönä likka herätti piippauksellaan joskus kahden aikoihin, yöllä tietenkin.. Ei normaalisti piippaile yöllä, joten heräsin niinkin hienovaraiseen vihjaukseen. Ulos lumisateeseen oli Saivalla hinku ja vetelä riukuli suolistosta sitten tupsahtikin. Loppu yö meni kommelluksitta, mutta jostain syystä tyttö sai normaalin aamuruokansa (älynväläys), joten aamukakkiskin oli ripuli. Saiva jäi yksin puoliyhdeksän aikoihin, ja kun herra kävi ruokkiksella täällä, niin valkoisella matolla odotti miellyttävä yllätys eli ripuli. Iltaruoaksi sai pikkuisen riisiä ja piimää ja vatsa oli vielä illallakin löysällä. Vähäinen ruokamäärä tosin kostautui, vaikka yölliseltä ulkoilureissulta vältyttiinkin: oksensi tyhjää mahaansa noin kolmen aikoihin yöllä. Ja kyllä, valkoiselle matolle. Herran raportin mukaan tämän aamun tavara oli jo huomattavasti tiiviimpää tavaraa, joten voiton puolella ollaan ja ehkä täten vältymme apteekkireissulta. Mitä syötävää lie metsästä löytänyt.

Kuuntelin tänään eilisen nauhoitteen ja alkoi ihan surettaa, kun kuuli, että tyypillä on ollut kauhea hätä eikä kukaan ole päästänyt ulos. Paljon piippailua, lopulta haukahtelua ja ulinaa, onneksi ei ollut mekastanut kovaa kuin muutaman minuutin. Piippaaminen ei luultavimmin kuulu naapuriin. Piippailua lisää, jossain välissä selvästi yritti keksiä jotain tekemistä (pahvin repimistä), että kakkishätä unohtuisi, mutta lopulta piippaamisen saattelemana oli pakko tehdä tarpeet sisälle. Raukka.

Muisti typykkä kuitenkin nauttia täysin siemauksen ensilumesta. Eiliseen aamulenkkiin kuului hillitöntä kieriskelyä lumisessa maassa ja jäisten lehtien pureskelua.

Ps. Pahoittelut kuvien asettelusta ja kuvatekstien puuttumisesta, meni hermot bloggerin kanssa