maanantai 30. joulukuuta 2013

Potilas Saarinen

Saivalta lähti tänään kohtu veks. Operaation myötä lompsa köyhtyi huikeat 468e, mutta koira on kotona oltuaan klinikalla viisi tuntia. Hilippa oli niin iloinen kotiin palanneesta siskosta, että pissasi kahteenkin kertaan alleen, mutta on sen jälkeen keskittynyt puristerenkaaseen, jonka sai ennen kuin lähdin Saikkua hakemaan. Seuraavaksi operaatio haavasuojapaidan ompelu, koska Saiva ei todellakaan arvosta kartiota pätkääkään.


torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu oli ja meni

Saivan kohtutulehduksesta huolimatta uskaltauduttiin ajamaan Kainuuseen joulun viettoon ja onneksi mentiinkin. Ikävähän tuo olisi ollut viettää juhlapyhät yksin koirien kanssa kaupungissa. Saikkonen pärjäsi oikein hyvin, sillä on edelleen vuotoa, mutta mitään muutosta käyttäytymisessä tai yleisessä voinnissa ei ole suuntaan tahi toiseen viikon takaiseen verrattuna. Huomenna heti aamusta soitan puhelun ja varaan sille leikkausajan, kun ei tuo vaiva näytä lääkitykselläkään tokeentuvan.

Kepo kävi Kainuun perukoilla meitä tervehtimässä ennen aattoa. Suunnitelmat toki oli suuret, että käydään vaikka ja missä, mutta kovin oli märkää, pimeää ja sateista, vaikka lunta iloksemme olikin, että koirien ulkoilutuskin hoidettiin vain pyöräteitä pitkin. Nähtiin molempia allekirjoittaneen kummityttöjä, joten varsin lapsirikasta oli lomailumme. Aiemmin ostettujen pantojen lisäksi koirat eivät saaneet muita lahjoja kuin poron lantiot syötäväksi aattona. Hyvinpä vaikuttivat tyytyväisiltä.



Tiesittekö että uunissa on kinkku?


Ps. Täytyy vielä lisätä, että sain joululahjaksi lapaset, jotka oli kudottu langasta, jossa puolet oli Saivan pohjavillaa ja puolet harmaan suomenlampaan villaa. Kyllä kelpaa. ♥

torstai 19. joulukuuta 2013

Kohtutulehdus

Saiva on ollut pari päivää vähän vaisu, mutta se on siltä normaalia valeraskauskäytöstä, joten en ole siitä suuremmin huolestunut, kun on kuitenkin reippaasti kulkenut lenkillä ja syönyt ja juonut normaalisti. Tänään kuitenkin kotiuduttiin Kemistä ja annoin likoille dentasticksit, niin Saiva jätti matolle jälkeensä verisen läntin. Eipä tarvinnut edes kalenteria vilkaista, kun päätin soittaa eläinlääkäriin. Saatiinkin Tuhatjalkaan aika heti tunnin päähän ja kun oltiin ajoissa paikalla niin päästiin myös etuajassa sisään.

Saikkosen lämpö oli normaali, samoin limakalvot, mutta aristi hieman vatsanseutua ja emätin oli aavistuksen turvonnut, minkä huomasin itsekin, kun tilanteen kotona tsekkasin. Ell otti näytteen ja kävi sen tutkimassa, itsehän olin jo varma tuomiosta tässä vaiheessa. Tulehdushan siellä kohdussa oli ja ell sitten sanoi että haluaisi röntgenillä katsoa, että miten laaja kohtu on, jotta osataan suunnitella hoitoa. Eipä siinä kun Saiks röntgeniin (en saanut mennä kaveriksi, nyyh), minkä jälkeen todettiin, ettei tilanne vaadi välitöntä leikkausta vaikka kohtu selkeästi näkyikin, vaan rauhoitetaan tulehdus ensin antiobiooteilla ja leikataan sitten. Saivaa ei ole tarkoitus pennuttaa, joten otetaan samantien kohtu pois, niin ei tule seuraavia juoksuja, joiden jälkeen vaiva voisi uusiutua pahempana.

Nyt siis kaksi kertaa päivässä antilooppia, kerran päivässä kipulääke ja pyhien jälkeen varaan ajan leikkaukseen. Euroja paloi 175 edestä. Seurailen tässä pari päivää pikkumustan vointia, että jäämmekö varalta Kuopioon joulunajaksi vai lähdemmekö alkuperäisen suunnitelman mukaan käymään kotona Kainuussa.

torstai 12. joulukuuta 2013

Pienikin tahtoo

Askarrella ja paketoida nimittäin.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja ja tulevaisuuden suunnitelmia

Tänään kävimme taas Surkun kanssa lenkillä. Poitsua on tavattu melko usein, mutta tähän aikaan vuodesta aurinkoiset päivät ovat harvassa ja sen yhden kerran, kun aurinko olisi paistanut, niin kamerasta oli akku loppu. Tästä syystä kuvatodisteita ei siis ole. Vaikka Hilpalla vielä juoksut onkin, niin ollaan silti käyty yhdessä lenkillä, sillä Surku ei ole osoittanut suurtakaan kiinnostusta Piipan peräpäätä kohtaan.

Jouluvalmistelut ovat tänä vuonna käsittäneet lähinnä vain lahjojen hankkimista ja tekemistä sekä niiden paketointia. Joulukoristeluja en ole tänä vuonna tehnyt, enkä ole leiponutkaan kuin torttuja. Joululahjojen tekemiseen koirat osallistuvat vaihtelevalla innolla: Hilpaa kiinnosti lankakerä suuresti ja se sai tassuihinsa valkoisen akryylimaalituubin ja sotki sitä nukkamatolle. Saivaa ei moiset tihutyöt inspiroi, mutta sekin on innokkaasti paketoinnissa mukana.

Joulua vietämme tuttuun tapaan Kainuussa. Sinne suuntaamme 21. päivä ja ainakin pyhien yli siellä ollaan. Koirille ostin viime lauantaina Mustista ja Mirristä lahjaksi pannat: Hilpalle Hurtan puolikuristavan ja Saivalle solkipannan (Hips saa Saivan vanhan). Pannat on jo otettu käyttöön, mutta enköhän osta likoille jotkut herkkuluut aatoksi.

Saivalle panta. Kuva: M&M
Hilpalle panta. Kuva: Peten koiratarvike
Mustissa ja Mirrissä pyöräytin tytöt vaa'alla. Ajattelin, että Saiva olisi jo normaalissa päälle 13 kg:n painossaan syksyisen sairasjakson jälkeen, mutta ei. Saivan lukema siis 12,7 kg ja Hilpan 10,6 kg.

Viikonloppuna suunnataan taas Kemiin, todennäköisesti lauantaina. Sunnuntaina olisi hallitreenit, jonne aioin kovasti mennä molempien koirien kanssa. Varsinkin murkkuikäiselle pöhisijälle reenit ja muiden koirien näkeminen tekisi vain hyvää, mutta näyttää siltä, ettei Hilpan juoksut ehdi sitten kuitenkaan loppua, joten taidan joutua vapauttamaan paikkani jollekulle muulle. Periaatteessa voisin tokoilla vain Saivan kanssa, mutta kun nimenomaan olisin halunnu, että varsinkin Hiippa pääsee reenilöihin.

Kovista yrityksistä huolimatta en löytänyt blogista postausta, joka olisi käsitellyt tämän vuoden suunnitelmiamme. Kurkkasin kuitenkin koirafoorumin puolelta sinne listaamiani asioita ja tällaisia sieltä löytyi:

- Saivan polvikontrolli: check
- Muutto ja verkostoituminen: check ja jälkimmäinen hyvällä alulla
- Verijälkitreeniä: check, mejäkoe: noup
- Koirakaveri: check

Lisäksi, kun kelasin mielessäni kulunutta vuotta läpi, niin varsin tapahtumarikastahan meillä on ollut. Ainoastaan työllistyminen on vielä vaiheessa.

- Kepo tuli kuvioihin
- Reissu pohjoiseen + lukuisia pienempiä retkiä
- Kotikotiin uusi koira
- Toinen kummityttö
- Yleensäkin elämänasenteen palautuminen normaaliksi ja henkinen kasvu

Innolla tulevaa vuotta siis odotellessa, lähtökohdat ovat ainakin varsin kutkuttavat! Koiramaiselta puolelta voisin listata tällaisia tavoitteita ja toiveita.

- Terveenä pysyminen
- Loppuvuodesta mahdollisesti silmätarkkia
- Kesällä Saivan kanssa mejäilyä, josko se koekin viimein
- Hilpalle ainakin keväälle jokunen näyttelykäynti
- Hilpan kanssa harrastusten aloittaminen: agility, haku?
- Lammaspaimentelua
- Retkeilyä, vaellusreissuja

Ja mikäs tähän sopisi paremmin kuin pieni pentukuvakooste nuoremmasta likasta.











maanantai 9. joulukuuta 2013

Pisan polut

Sunnuntairetkeä taas! Tällä kertaa oltiin puolestaan täällä Savon seudulla ja suunnattiin kohti Pisan luonnonsuojelualuetta Juankoskella. Kirkas taivas, pikku pakkanen, eikä liikaa lunta. joten polulla pystyi kulkemaan ilman lumikenkiä. Harmillisesti päivä on tähän aikaan vuodesta kovin lyhyt, joten ei ehditty käydä kuin kääntymässä Täyssinän rauhan rajakivellä ennen kuin piti kääntyä takaisin autolle, mutta mukavaa oli silti. Ohuehkon lumivaipan altakin saattoi kuvitella, että seutu on varsin kaunista kesällä, joten tuonne suuntaamme vielä uudestaankin. Kesäksi alueelle oli suunnitteilla "remonttia", eli ilmeisesti pitkospuiden ja vuodelta -89 olevien opastaulujen uusimista. Opastaulut kyllä harmittaa jos ne uusitaan, alkuperäiset konekirjoitustaulut oli aika nostalgiset!

Tulipesä 1600-1700 -luvulta

Mmmitä, oliko jotain asiaa?



Luntaluntaluntalunta




Näköalapaikalta avautui silmien eteen varsin mukavat maisemat. Harmillisesti Hilippa oli varsin adhd-tuulella, joten yhteiskuvaa en saanut yrityksistä huolimatta.



Pumpulia



Saiva vahtii retkiseuralaisen liikkeitä

Tä, mitäkä tä

Akka, anna keppi


Kiivettiin rajakivelle, mutta kun ei muistettu kuvista, että missä kohti kaiverrukset ovat, niin putsattiin lumista kiveä aivan väärästä kohdasta ennen kuin luovutettiin. Kesällä sitten.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tuhotyö numero 3

Hilpa tuhosi pikkupentuna kaksi johtoa ja nyt on kulunut pitkä aika ilman, että on tarvinnut mitään kiellettyä pureskella. Tänään tulin kaupasta ja vastassa oli tuhottu posti. Mulla oli jäänyt väliovi raolleen, joten postikustin tuomiset olivat joutuneet parempiin suihin. Joskus lattialla lojuu muutama mainos, joita en heti saa laitettua paperinkeräyskassiin, mutta ne eivät ole herättäneet mitään mielenkiintoa, joten oli jokseenkin yllättävää, että nyt posti sai kyytiä. Kenties jokin juoksuihin liittyvä viiraus?


Vahinko ei ollut suuri, mutta kun huomasin että ilmaisjakelulehden lisäksi myös synttärikortti oli silputtu niin hieman nousi v-käyrä. Silpun seasta kun löytyi 50e seteli. Onneksi yli puolet on jäljellä, käsittääkseni pankista antavat uuden.


Voihan Hilippa. Tässähän pitää alkaa tarkaksi, olisinkohan kaukaa viisas ja palauttaisin kompostikehikot sisustukseen johtojen ympärille. Muuten yksinolot menevät käsittääkseni hyvin. Ainakaan naapurit eivät ole valittaneet, eikä tosiaan tuhotöitä ole tätä ennen ollut. Yksin jäädessään likat saavat puruluut, sen enempää syötävää en uskalla esim. kongeihin jättää, koska Hilpa on niin porsas, että se syö Saivankin edestä. Saiva-raukka kun ehtii syödä pienen puruluun siinä ajassa, missä Hilpa söisi vastaavia ainakin kolme.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Vapaana olemisen sietämätön keveys

Tai päinvastoin ainakin allekirjoittaneen kannalta katsottuna. Miulla on kaksi hyvin erilaista vapaana pidettävissä olevaa koiraa. Hilpa on pennusta asti ollut oma-aloitteisesti lähellä pysyvä ja sitä on saanut vahvistettua helposti ruoalla. Luoksetulot ovat melkeinpä aina yhtä innokkaita ja vauhdikkaita, kun palkkaus on kohdillaan, ja palkaksihan kelpaa yhtä hyvin oma nappula kuin nakkikin. Vapaana ollessaan se ilmoittaa usein haukahduksella ihmisistä, mutta tulee vihellyksestä luokse eikä kiinnostu heistä sen enempää. Yhden koiran luokse se on karannut, kun koirakaveri näytti esimerkkiä, en usko että muuten olisi mennyt. Oravien ja jänisten perään Hips vouhottaa hihnassa, mutta irti ollessa ainakin oravilta saa helposti kutsuttua pois.




Saiva taas oli jo pentuna varsin erilainen. Ei se välittänyt jos se jäi yksin pihalle ilman omaa laumaa, eikä sitä koskaan ole yhtä suuresti kiinnostanut ruoka kuin Hilpaa. Luoksetulojen ja mukana pysymisen kannalta olisi tärkeää tehdä itsestä kiinnostavampi kuin niistä kaikista virikkeistä mitä ympäristö tarjoaa. Helpommin sanottu kuin tehty, tuumasin Saivan kohdalla. Ja onhan sen kanssa väännetty, eikä muistuttelu ja liinasulkeiset varmasti koskaan häviä meidän ohjelmistosta.


Millä "lääkkeillä" Saivan kanssa sitten ollaan menty? No ensinnäkin pitkä liina kulkee aina autossa mukana ja toinen liina on täällä kämpillä. Liinaa käytän riistarikkaiksi tietämilläni alueilla tahi mikäli Saiva näyttää siltä, että sillä on vähän turhan paljon vauhtia ko. päivänä. Nyt kun talossa on tavoille opetteleva pentu (eipäs: teini), niin olen rajoittanut aiempaa enemmän Saivan vapautta, jotta ainakin Hilippa oppisi irtipitovarmaksi. Käytännössä Saiva on vapaana vain aukeilla paikoilla ja satunnaisesti metsässä, kun emme etene mihinkään vaan koirat keskittyy leikkimään. Ihanne olisi tietenkin, että hihnatta kulkeminen olisi normaalia, mikä vähentää ainakin Saivan kohdalla karkailuja, mutta siitä oon nyt joutunu tinkimään.




Aikana ennen Hilpaa Saiva oli enemmän vapaana, jolloin pidin tarkasti silmällä sitä, ettei se irtoa liian kauas. Mitä kauempana Saiva on, sitä huonommin se kuuntelee käskyjä. Korvien mukana pysyminen on muutenkin varsin kausittaista. Esim. viime talvena tilanne oli hyvä: Saiva kuunteli hyvin käskyjä, ei karannut muiden koirien luokse, sen sai ääntä korottamalla luopumaan äänien kuuntelusta (ihanaa rapinaa puskassa, jänes?) jne. Sitten koitti kevättalvi ja S pääsi Nitan kanssa juoksemaan ja sen jälkeen Saiks on ollut korvattomampi kuin aikoihin. Pieniä harjoituksia (kontaktin parantamista, runsasta palkkaamista, harkittuja hihnattomia pätkiä) ollaan tehty, mutta pääpaino miulla on ollut nyt murkkuikäisessä Hilpassa. Positiivisella mielellä kuitenkin. Saivahan toki aina tietää, missä mie kuljen, mikä on sen mielestä tärkeintä. Sen mielestä on täysin toissijaista käykö se omilla retkillään vai kulkeeko lähellä koska: "kyllähän mie akka tiedän, missä sie olet ja löydän siut mistä vain."


Jutun kuvat otettu sunnuntaina Ylitorniossa, missä käytiin lenkillä, kun oltiin taas vaihteeksi kepon luona. Porojakin kuultiin, ei nähty. Kellokas kulki jossain metsässä ja Saiva seurasi korvatutkillaan tarkasti sen kulkua aivan hipihiljaa. Hilpakin hieman kuulosteli, onkohan näille sisäsyntyistä tunnistaa kellon kilkatus?


ps. Vaikka luonne-erot omilla tytöillä on varsin selkeät, mikä vaikuttaa irtipitovarmuuteen, niin varmasti myös se tosiasia, että Saivalla oli pentuna paljon vähemmän vapailulenkkejä kuin Hilpalla vaikuttaa asiaan.