Liebster Blog

Team Vallattomilta tuli Saivalle tunnustushaaste/palkinto. Kiitoksia paljon!

"Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Varsinaista hommaahan tässä ei ole, vaan säännöt kuuluvat näin:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2.Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."

Jatketaan Lumeksen ja Allun oman ihmisen aloittamaa tyyliä, tunnustus/palkinto menee eteenpäin suomenlapinkoirille, jotka ovat enemmän tai vähemmän sukua Saivalle.  Ekana Talvikylän poppoo. Saikkosen isoisä löytyy Muston sukutaulusta kolmannesta sukupolvesta, Sallin suvusta löytyy tuttuja koiria neljännestä polvesta ja Vanninkin suvusta löytyy ainakin Saivan isoiso isoisä. Onnin suvusta löytyy tuttu Lumiturpa neljännestä polvesta. Tarutuulten koiriinkin löytyy yhteys, Hupilta kolmannesta polvesta ja Minkan isoisoäiti ja Saivan isoisoisä ovat sisaruksia. Jekun ja Jipon kanssa löytyy yhteisiä sukulaisia neljännestä polvesta. Kolmannesta polvesta löytyy sukulaisia myös Milkan kanssa.

Hyviä ja huonoja muutoksia

Saivan elämässä on moni asia muuton myötä toisin. Vaikka kotikotini onkin sille tuttu paikka, niin varsinkin ensimmäisen kuukauden aikana se selvästi stressasi muutosta, vaikka onkin muulloin ollut hyvä sopeutumaan. Täällä on paljon enemmän elämää, kun onhan täällä kahden ihmisen sijasta viisi ihmistä ja kaksi koiraa. Osittain se varmasti stressasi myös siksi, että ohjaajapehmeänä otuksena se aisti, ettei minulla ollut hyvä olla. Joskus se tuli hyvin likelle istumaan tai jopa makoilemaan pää sylissäni, mitä se tekee harvoin. Se ei vaatinut tekemistä ja tyytyi hiljaa lyhkäisiin lenkkeihin. Jos lenkillä eksyttiin lähelle ex-herran kotikotia, niin se aluksi pyrki sinne, mutta ei onneksi enää.

Saiva ei ole enää koskaan yksin kotona, aina on Pilvi kaverina, joskin koiraportin toisella puolella. Saivalla on siis myös koiraseuraa, mitä sillä ei ennen ollut. Toisaalta taas, täällä ei ole koirapuistoja eikä koirakavereita joiden kanssa Saiva voisi riekkua ja purkaa virtaa. Nitasta saa vain juoksenteluseuraa (ja Nita on opettanut Saivan irtoamaan entistä kauemmas..) ja Pilvestä ei ole siihenkään (paitsi nyt juoksujen aikana Pilpii leikkii).

 Tästä lähistöltä ei lähde yhtään metsäpolkua tai vastaavaa, jossa Saivaa voisi pitää vapaana. Aina pitäisi lähteä autolla kauemmas, eikä se onnistu niin usein kuin haluaisin, kun ei ole omaa autoa. Lenkit ovat siis pitkälti hihnailujen varassa, valitettavasti. Hihnattomuuden vähyys kostautuu, sillä silloin kun Saiva pääsee vapaaksi niin korvattomuus vaivaa. Oulussa asuessa Saiva pääsi melkolailla joka päivä kulkemaan hihnatta ja silloin sen tottelevaisuus olikin erittäin hyvä.

Treeniseuraa ei ole. Tosi mälsä juttu, koska Saivalla näyttäisi motivaatiota riittävän treenaamiseen, mikä olisi kiva käyttää hyödyksi häiriötreeneissä. Kaksi muuta koiraa vievät oman osuutensa huomiostani, mikä näkyy hyvin selkeästi Saikkosessa. Se heiluttaa minulle enemmän häntää, sille kelpaavat paremmin rapsutukset - ja tosiaan tuo lisääntynyt motivaatio yhdessä tekemiseen. Sen suhteen ei ole ollut ongelmaa sitten pentuaikojen, mutta nyt motivaatiota on vielä enemmän. Toisaalta kahden muun koiran läsnäolo on lisännyt jonkin verran kärsivällisyyttä, kun Saiva ei olekaan se ainoa, joka nameja saa. Saiks onkin oppinut uuden sanan: "Pilven", joka siis meinaa sitä, että tähän namiin et koske, koska se on Pilven.

On kiva huomata, että myös pitemmän päälle laumaelämä sopii Saivalle. Tokihan Nita ja Pilvi ovat tuttuja varhaisesta pentuajasta lähtien, mutta silti. Saikkuli on osoittanut myös huomattavaa kärsivällisyyttä Pilven riekkuessa juoksuhuuruissaan. Erityisesti mieltä lämmittää, että Saiva osaa leikkiä nätisti itseään huomattavasti pienemmän koiran kanssa. Sitä olen aiemmin miettinyt, koska S osaa olla aika raju, mutta nykyään se osaa mennä pitkin pituuttaan maahan ja hammastelemaan nätisti.

Saiva ei enää reagoi yhtä helposti putoaviin kattiloihin/haarukoihin/yms., se ei hyppää heti makuulta pystyyn kun joku kävelee sen ohi. Se, että on paljon ihmisiä, tekee myös hyvää. Äitini sanoikin kerran, että Saiks on asunut aiemmin huopatossutehtaalla ja sille tekee hyvää asua paikassa, missä tapahtuu jatkuvasti.

Kunhan löydän töitä ja asunnon, niin sittenkin tulee muutoksia. Toivottavasti S sopeutuu taas hiljaiseen elämään pienessä asunnossa.

 Postauksen kuvat olen ottanut marraskuun alkupuolelta mökin lähistöltä. Syksyllä vakiolenkkireittimme maisema on huomattavasti muuttunut laajojen hakkuiden myötä. Muutoksia siis, joten koin kuvien sopivan tähän yhteyteen.

Ps. Polvet ovat ennallaan. Arthroflex loppui ja vaihdoin sen Jahti&Vahdin nivelvalmisteeseen, koska se sisältää mm. MSM:ää, mitä aiempi valmiste ei sisältänyt. Uusi jauhe on eriväristä ja haiseekin eriltä, katsotaan onko valmisteilla muuta eroa.

11 kysymystä

 Niuniun nurkkauksesta tuli tällainen koiramainen haaste.

1. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: koirasi luonnetta kuvastava kuva?
Ehkä joku tällainen otos on kuvaavin. Vastaavia on olemassa lukemattomia, mutta tätä en ole ennen julkaissut blogissa. Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset!

2. Koirasi erikoisin lempinimi?
Varmaankin Mustasurma on se erikoisin, kaikki muut on enemmän tai vähemmän väännelty Saivasta. Toinen erikoinen voisi olla vähemmän käytetty Murmeli. Naurahduksia on aiheuttanut Saikkonen (Kapteeni Saikkonen).

3. Muistatko, minkä rotuisen koiran halusit ollessasi ala-asteella (olettaen, että silloin jo oli koirakuumetta)? Jos sinulla oli jo koira, mitä muita rotuhaaveita oli?
Muistaakseni ala-asteella minulla oli niin kova koirakuume, että äitimuorille on ehdoteltu vaikka sun minkä sorttista rakkia. Lyttykuonot oli varmaan ainoita, joita en ehdottanut. Ai mikä epätoivo? Pystykorvaiset koirat varmaan olleet ykkösiä (esim. husky), mutta muistaakseni myös kultainennoutaja oli aika jees, kun sellainen oli serkuilla.


4. Koirasi epärodunomaisin piirre?
Rotumääritelmässä sanotaan: "Älykäs, rohkea, rauhallinen ja oppimishaluinen. Ystävällinen ja uskollinen." Joten tämän mukaan riehakkuus olisi epärodunomaista, mutta olen tavannut aika monta energistä lappalaista, joten ei passaa sekään. Älykkyys, hmm, no ainakaan Saiva ei ole penaalin terävin kynä. Tai sitten se on niin viisas, että esittää tyhmää.

5. Haluaisitko koiranomistajana asua jossain muussa maassa? Missä ja miksi?
Britanniaa on niin moni hehkuttanut, että siellä voisi olla mielenkiintoista asua. Samanlaista koiranpidon suhteen avointa ja vapaata kulttuuria on ilmeisesti myös muualla Euroopassa. Olisihan tuo ihan kivaa, jos normi olisi, että koirat kulkevat hihnatta jne.

6. Koirasi suurin haaste koulutuksessa? (Tarkoittaen temppuja/agia/tokoa perusarkitoimivuuden sijaan.)
Koiran aloitekyvyttömyys. Se on huono tarjoamaan mitään toimintaa, kun aloitetaan opettelemaan uutta temppua. Se tarjoaa vanhoja juttuja ja lopulta vain istuu ja tuijottaa syvälle silmiin.

7. Koiranomistamisen parhaita hetkiä ovat...?
Kahdestaan metsässä samoillessa. Koira vapaana, mutta valppaana, kuunnellen missä emäntä kulkee. Tai kun treenataan ja koira keskittyy täysin ja täpöllä tekemiseen. Tulee sellainen tunne, että jotain on tehnyt oikein.

8. Suosikki koiraleffa?
Valkohammas ja Lumikenttien sankari.

9. Jos koirasi olisi joku muu eläin kuin koira, mikä eläin se olisi? Miksi?
Ahma. Käppäilisi erämaassa, lekottelisi hankikannolla, nauttisi kiireettömyydestä, tekisi mitä huvittaa. Löytyisi ärripurri-vaihde tarpeen vaatiessa.

10. Miten päädyit juuri siihen rotuun, joka sinulla on?
Tämä nyt kuulostaa kauhean pinnalliselta, mutta minkäs teet. Kun koiraa hankittiin, niin silloinen poikaystäväni oli tarkka koiran ulkonäöstä. Suomenlapinkoira oli yksi harvoista, joka läpäisi hänen seulansa (ellei jopa ainoa), joten lapinkoira meille sitten tuli. Toki luonnekuvaus kuulosti lupaavalta eli ulkonäkö ei todellakaan ollut ainoa kriteeri. Koiran hankkiminen oli pitkän harkinnan tulos, mutta rodunvalinta ei. Mutta päivääkään en ole katunut ja nykyisin minua viehättää lapinkoirassa hyvin moni asia.

11. Miten juuri tämä koira päätyi luoksesi? (Pitkän suunnittelun tulosta? Oli pennunpaikka auki ja sopiva pentue sattui kohdalle? Ei vain voinut vastustaa?)
Kun viimein oltiin valittu rotu, niin minullahan oli armoton pentukuume. Netistä tsekkailin lähiseudun kenneleiden kotisivuja ja aina kun huomasin, että pentuja olisi lähiaikoina syntymässä, niin soitin ja kyselin tarkemmin (kurkattuani ensin KoiraNetin). Tulettaren kennelistä sitten näytettiin vihreää valoa, että olin ensimmäinen narttupentua kysellyt ja kasvattaja voisi minulle pennun myydä, mikäli narttuja syntyy. Pitkän odottelun jälkeen tuli ilmoitus, että pentueeseen tuli kahden uroksen lisäksi kolme narttua ja mie saisin valita omani, kunhan kasvattaja ensin valitsee sijoitusnarttunsa. Pahnan pohjimmaisen mustan tytön luonteessa oli jotain, mikä varasti sydämeni ja sillä tiellä ollaan.

Haasteeseen kuuluu lähettää se myös eteenpäin. Monessa blogissa tämä onkin jo kiertänyt, mutta ne jotka eivät sitä ole tehneet, voivat halutessaan haasteeseen vastata. Mutta jotta en olisi ihan mälsä, niin haastetaanpa nyt kuitenkin Salli, Musto ja Vanni sekä Myssla ja Kleppa.
Kysymykset tulevat tässä:

1. Lempikuvasi koiristasi.
2. Mitä samoja ominaisuuksia on sinussa ja koirissasi?
3. Seuraava tavoitteesi koiriesi kanssa (harrastuksissa tai arkielämässä)?
4. Mieleenpainuvin hetki (hyvässä tai pahassa) koiranomistajan "urallasi"?
5. Mielipiteesi koiranäyttelyistä?
6. Mitä hyvää rodussasi on? Mitä huonoa?
7. Pelkäävätkö koirasi jotain, mitä?
8. Mitä olet oppinut koiriltasi?
9. Ihan ensimmäinen asia, jonka opetit koirillesi?
10. Mitä koirasi tekevät juuri nyt?
11. Minkä rotuista koiraa et koskaan haluaisi?

Vastaan vielä itse pikaisesti kysymyksiin, koska sattuu olemaan ainakin hetki aikaa.
1. Lempikuvasi koiristasi.
Näitä on useita, mutta ehkäpä tunturipose Lapin reissulta.

Elinan ottamissa kuvissa on myös jotain sydäntä lämmittävää, kuten tässä.

2. Mitä samoja ominaisuuksia on sinussa ja koirissasi?
Tykätään molemmat kulkea luonnossa, samoilla metsissä ja istahtaa hetkeksi kannon nokkaan ihmettelemään ja katselemaan maailmaa. Ollaan molemmat myös aika tasaisen luontoisia, mutta sitten kun kiukuttaa niin kiukuttaa tosissaan.

3. Seuraava tavoitteesi koiriesi kanssa (harrastuksissa tai arkielämässä)?
Arkielämässä suurin tavoite olisi löytää oma pieni koti ja saada siellä arki sujumaan lupsakkaasti. Harrastuspuolella odotellaan tulevaa kesää ja toivotaan, että saisin aikaiseksi ilmoittaa tuon MEJÄän.

4. Mieleenpainuvin hetki (hyvässä tai pahassa) koiranomistajan "urallasi"?
En koskaan ikinä unohda sitä tunnetta, kun Saivalle diagnosoitiin patellaluksaatio. Eläinlääkärin "Täällä ei ole kaikki niin kuin pitäisi" oli todella pysäyttävää. Yllätys oli valtava, puhumattakaan sitä seuranneesta järkytyksestä. Valitettavasti yksikään hyvä hetki ei ole toistaiseksi ollut yhtä _mieleenpainuva_.

5. Mielipiteesi koiranäyttelyistä?
Ihan kiva tapahtuma, jossa näkee muita koiraharrastajia ja koiria. Jokaisella tuomarilla on kuitenkin omat mielipiteensä, mikä olisi aina muistettava. Näyttelymenestyksellä tuntuu olevan vähän turhan suuri rooli, mistä en pidä, koska pelkän ulkonäön tavoittelu vie monesti metsään. Lapinkoira on mielestäni ensisijaisesti työkoirarotu, minkä tulisi näkyä myös ulkonäössä (=ei liikaa turkkia, terve rakenne jne.).

6. Mitä hyvää rodussasi on? Mitä huonoa?
Luonne yleensä on hyvä. Iloisia, ystävällisiä, useimmista löytyy se on/off-kytkin. Lapinkoira taipuu moneen harrastukseen, mutta menee myös kotikoirana, kunhan sille keksii edes jotain aivojumppaa. Monimuotoisuus on plussaa, samoin kotimaisuus. Kasvattajia on moneen junaan, mikä varmaan on hyväksikin, mutta myös pahaksi jos mennään sinne ihan ääripäihin.

7. Pelkäävätkö koirasi jotain, mitä?
Saiva pelkää jostain kumman syystä porukoitten keskuspölynimuria. Omaa imuriani se väistää kyllä, muttei pelkää.

8. Mitä olet oppinut koiriltasi?
Aivan hirvittävän paljon. Olen oppinut paljon lappalaisroduista, koirien ruokinnasta, sairauksista, käytöksestä, koulutuksesta, ihan kaikesta. Mutta jos ajatellaan, että mitä Saiva on minulle suoraan opettanut, niin ainakin elämään päivä kerrallaan - ja nauttimaan niistä pienistä asioista, mitkä tekevät onnelliseksi.

9. Ihan ensimmäinen asia, jonka opetit koirillesi?
Istumaan ennen kuin saa ruoan. Mielestäni ei ole mitään ärsyttävämpää kuin ruoka-aikaan riekkuva koira, joten halusin ehdottomasti opettaa pennun rauhoittumaan ennen kuin se saa ruokansa. Luoksetuloa aloitettiin opettamaan heti myös, mutta koska sen opettamisessa meni paljon kauemmin, niin toi istuminen on varmaan se eka juttu.

10. Mitä koirasi tekevät juuri nyt?
Pötköttelee oman petinsä vieressä, kuuntelee ääniä keittiöstä (josko ruokakuppi kilahtaisi).

11. Minkä rotuista koiraa et koskaan haluaisi?
Lyttykuonoista.

Lunta tuli!

Täällä näyttää jo aivan talviselta. Pakkasta ei ole vielä ollut muutamaa miinusastetta enempää, nytkin on nollan tuntumassa, mutta hyvältä näyttää tulevat sääennusteet. Josko nämä lumet jo pysyisivät!

Juoksuiset koirat nojatuolissa. Pilvi pilkkii ja Saikkuli vahtii. Mukavaa huomata, että Pilvi luottaa päivä päivältä enemmän Saivaan. Tokihan nyt tällä hetkellä juoksut vaikuttaa asiaan, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun nuo kahdestaan tuijottelevat vierekkäin ikkunasta ulos.

Palloiloittelua

Mummolan visiitillä tapana on käydä vanhalla kaukalolla palloilemassa. Oli aika kiva ilma, joten poikkeuksellisesti kamera oli mukana taltioimassa Pikkumustan riemua.

Meinasi mennä huti!

Kuunvaihteen pikakuulumiset

Töitä, töitä ja töitä. Maanantaina ehdittiin kuitenkin näkemään pitkästä aikaa kummityttöä. Tyttö tykkäsi hulluna, kuten aina ennenkin. Syötti Saivalle lehtiä, heinää ja katajanmarjoja. Namnam, tuumasi S, ja jätti vain lehdet syömättä. Oli vallan mukavaa, ja täytyypä todeta, että kyllä kummitettavasta koiraihminen kasvaa!

Marraskuun kunniaksi sekä Saiva että Pilvi(!) aloittivat juoksut. Huomasin asian eilen, mutta todennäköistä on, että ainakin Saivalla juoksut alkoivat jo toissapäivänä, mutta en ole seurannut alkamisajankohtaa tarkasti, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Pilvellä taas ei periaatteessa pitäisi olla juoksuja tähän aikaan vuodesta, mutta kun Nita lopettelee juoksujaan ja Saiva on jo hyvän tovin niitä valmistellut (ja lykännyt Nitan juoksujen takia), niin tietysti pienimmänkin piti juoksut tekaista itselleen.

Meno on varsin hurjaa. Pitäisi saada videoitua tuota kouhkaamista. Pilvi vikittelee Saivaa minkä ehtii, ja toinen typerys lähtee mukaan. Mitenhän tätä jaksaa katella seuraavat viikot.