sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Temppuja ja kuulumisia

Aina välillä tulee kirjoiteltua jutuista, joita Saivan kanssa opetellaan. Se on unohtunut mainita (ehkä?), että pyytämistä on myös opeteltu. Tunnetaan myös "oravana". Eli koira nostaa istuallaan etujalat ilmaan. Ihan näpsäkästi onnistuukin, mitä nyt vielä aika paljon tukea ottaa käsistä.

Heiluttaminen/vilkuttaminen onnistuu myös. Tämä on opeteltu niin, että kun tassun antaminen alkoi sujua, astuinkin askeleen taaksepäin ennen kuin laitoin käden niin kuin siihen pitäisi tassu läpätä. Koira pysyi omalla paikallaan, joten tassu sitten vaan "vilkutti". Tähän vielä varmuutta tarvitaan, mutta hyvä alku.

En muista itsekään olenko tästä maininnut, mutta herra on puolivahingossa opettanut "tälle puolen" ja "tältä puolen" käskyt. Eli lenkillä kiertää esteet yms. kun sanoo "tältä puolen". Herran kanssa pikkupentuaikoina vietetyt päivät poikivat myös sen, että kun likka jumittaa vessan puolelle tai eteiseen ja se sieltä halutaan pois niin "tälle puolen" riittää halutun tuloksen saamiseen.

Lenkit sujuu ihan mallikkaasti. Välillä tietysti meinaa haahuilla puolelta toiselle ja jotkut ihmiset herättävät jostain syystä mielenkiintoa. Ohitukset sujuu joskus, joskus ei. Korvat kadottaa, joten viime aikoina olenkin mennyt katkaisemaan näköyhteyden menemällä eteen seisomaan. Tämä usein tepsii paitsi jos toinen koira on ihan likellä. Sitten pyydän katsekontaktia ja/tai istumaan. Tänään yllätti tulemalla eteemme istumaan ennen kuin ehdittiin pyytää! Eli alkaa ymmärtämään lopultakin jutun juonen.
Tosin nyt olen päättänyt, että liuskoja en enää nyrkistä syötä. Sormet ovat liian kovalla koetuksella tällä tyylillä.
On tyttelillä niin kova kiire syödä se kokonainen liuska, varsinkin jos on tiukka ohitus. Annan mieluummin liuskan palasia (tai muuta herkkua, vaihtelu näyttää virkistävän) avokämmenellä. Viimeksi tänään monen koiran ohitustilanteessa hammas upposi sormenkynnen tyveen, joten kiitti mulle riitti. Välillä olen myös nakellut herkkuja maahan, varsinkin jos samalla pitää kulkea.

Tänään ollessamme metsälenkillä Mysslan ja emäntänsä kanssa huomasin, että plussalumi paakkuuntuu Saivan persaukseen. Kiva. Takamuksen karvat oli täynänsä palloja, samoin mahan alla. Sen verran vaikeaksi meni meno välillä, että piti irrotella suurimpia palloja. Toivottavasti kyseessä on vain tämän talven ilmiö.

Naksutinta en ole opettanutkaan. Se nyt vaan jäi, joten saa nähdä tuleeko ikinä käyttöön Saivan kanssa. Pillillä ei olla vielä saatu haluttua tulosta aikaan, tosin aika monesti unohtuu ruoanannon yhteydessä pilliin puhaltaminenkin.

torstai 25. helmikuuta 2010

Paketti saapui!

Saatiin tänään siis kaikkea uutta ja kivaa Saikkulille. Mysslan omistaja ilmoitti, että paketti on saapunut ja sehän sitten haettiin koirien kera, jonka jälkeen käytiin koirapuistossa telmimässä. Saiva alisti paikalla ollutta spanielikaveria nylkyttämällä, hittolainen. Toivottavasti ei nyt ihan vallattomasti ala tuollaista harrastamaan. Puistoilun jälkeen mentiin Mysslan omistajan luokse avaamaan pakettia ja sovittamaan tuotteita koirien päälle.

Eli asiaan. Valopanta, sopii. Heijastinliivi, sopii. Tosin se nyt on sittenkin keltainen, kun kävi pikkuinen kämmi tilausvaiheessa, mutta ei se nyt ole niin justiinsa. Enkä usko, että liivi mahtuu päälle täysikasvuisena, niin jospa sitten ostettaisiin oranssi vaihteeksi. Valjaat, sopii. Kasvuvaraa on jonkun verran, mutta se ei haittaa. Saa nähdä miten pitkään mahtuvat päälle.

Ihanaa, valjaat! Kuvasta näkyy, että takapuolen karvat ovat aika variksenpesä.
Ja tytöllä silmät kiinni.


Mysslan omistajalta ostettiin (maksu tulossa!) näyttelyhihna, musta. Myssla kun sai uuden omaan väriinsä sopivan.

Ai niin, savustetut possunnahkaluut ovat namia! Joten niillekin tuli käyttöä.

p.s. Nettikauppavertailussa PetenKoiratarvike toimii! Ei ongelmia ja tavara tuli nopeasti. Tekstiviesti saapui puhelimeen kun paketti oli noudettavissa. Itse en ollut "Peteen" yhteydessä, mutta heti tilauksen lähetyksen jälkeen huomattu kämmi (valjaat väärän väriset) oikeni helposti soittamalla asiakaspalveluun.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Painimatsia

Käytiin Mysslan luona ottamassa tiukkaa painimatsia. Ja kai ne juoksi matotkin rullalle. Nyt on väsynyt ja tyytyväinen kaveri, joten myöskin omistaja on tyytyväinen. Pikkulikka nukkua tuhnuttaa tuossa, on nukkunut jo monta tuntia.

Mysslan omistajalta tosiaan tuli päivällä hätäviesti, että tarvitsee jonkun kuluttamaan koiruudensa loputonta energiaa, joten me suunnattiin hätiin. Tavattiin samalla heidän naapurissa majaileva noutaja, saman rotuinen kuin se koirapuisto-machoilija. En nyt ala rotua tarkemmin erittelemään tässä, mutta huomasin, että Saivan pelkotila rotua kohtaan oli ilmeisen ohimenevää. Onneksi.

Ajateltiin muuten (ehkä) uskaltautua mätsäriin 21.3. Tai no, Saivahan kyllä uskaltaa, mutta uskaltaako omistaja.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Pakettia odotellessa

Tilattiin Mysslan omistajan kanssa PetenKoiratarvike.comista koirille tarvikkeita. Sain kerrankin pidettyä itseni kurissa ja tilasin vain ja ainoastaan tarpeellisia juttuja, jotka on jo pidemmän aikaa olleet hankintalistalla. Tämän takia tämä nyt onkin niin jännää; pitääkö puolet lähettää pois vai kuinka käy.

Saiva ei varmaan näitä osaa arvostaa, kun eivät hyvälle maistu, mutta tällaisia odotellaan postiin saapuvaksi:

- valopanta, tosi kätevä(?) pimeässä, varsinkin pimeässä metsässä. Voin vain kuvitella miten hyvin musta koira katoaa iltaisella metsälenkillä lumettomana aikana.
- heijastinliivi, tätä ei varmaan edes tarvitse perustella? Toivottavasti tuli oikea koko.
- valjaat, pitkään on jo pitänyt ostaa, mutta on vaan jäänyt. Nämäkin nyt on tilattu mututuntumalla, joten toivon (toivokaa tekin!), että sopivat. Alessa olivat.
- nahkaluita. Sorruin kuitenkin ostamaan jotain Saivallekin mieluista. Ja nämä voi Nitakin rauhassa varastaa, kun ollaan käymässä, ilman huolta allergisista reaktioista.

Olen aika ylpeä itsestäni, etten tilannut yhtään lelua tai vinoa pinoa herkkuja. Sellaisiin on niin helppo sortua.
----------------------------------------------------
Edit: Vertailun vuoksi pakastin tänään MUSCH -koiranmakkaraa koulutustuokioita silmällä pitäen. Makua en osaa mennä arvostelemaan, mutta ainakin pilkkomisvaiheessa M tuppasi hajoamaan toisin kuin J&V, joka pysyi tiukkana pakettina koko ajan. Joten vastaisuudessa valitsen mieluummin J&V:n kuin M:n

maanantai 22. helmikuuta 2010

Koirapuisto - hyvä paha paikka?

Tulihan se kakkis viimeinkin ja nyt sitten nukuttaa, kun on parempi olla. Söi ilmeisesti eilen puistossa koirankarvoja ja taisi olla tukkoa suolenmutkassa, niin ei tavara liikkunut ulos, mutta tosiaan, nyt helpotti. Voisi koiranomistajat muuten kerätä karvatupot pois, jos siellä koiraansa harjailee.

Mutta asiaan. Koirapuistot ovat mielestäni, ja Saivan mielestä, kivoja paikkoja. Silloin tällöin aina käydään peuhaamassa. Saa juosta irti ja peuhata kaverin/kavereiden kanssa sielunsa kyllyydestä. Parhaimmillaan paikalle sattuu samanmoinen nuori ja leikkisä kaveri, jonka kanssa leikit menee täydellisesti yksiin, kuten eilen. Me käydään puistoissa myös silloin kun siellä ei ketään ole. Eilenkin mentiin tyhjään puistoon heittelemään palloa ja vasta myöhemmin ilmestyi tämä spanieli paikalle. Mutta on puistoissa huonojakin puolia. En välttämättä kävisi niissä, jos tuntisin täältä enemmän koiria, joita voisi treffata jossain metsälenkillä tai vastaavassa.

Pari kertaa on Saivan kimppuun käyty puistossa. Viimeksi eilen tyttelit leikki keskenään hyvän tovin, sitten paikalle tuli noutaja, uros. Saiva tervehtii uudet tulijat nuolemalla tulokkaan suupielet ja heiluttamalla häntäänsä. Tämä noutaja mörisi sille, mutta en pitänyt sitä vakavana. Moni koira mörnää leikkiessäänkin. Tovin osasivat olla, tosin seurasin tiiviisti touhuja, kun ei meinannut ukkeli rauhoittua ja sittenpä Saiva vinkuikin noutajan alla, joka oli tytön kurkussa kiinni. Ei päästänyt irti vinkumisesta huolimatta, vasta sitten kun omistaja kävi komentamassa. Ei onneksi sattunut pahemmin, pari tukkoa karvaa irtosi. Omistaja pahoitteli, mutta myös puolusteli koiraansa. Oli kuulemma kokenut itse saman kohtalon. Ei ole myöskään tottunut vieraisiin koiriin ja sanoikin, ettei ollut ensimmäinen kerta, kun koiransa pomottaa turhan kovaa. Ja kyllä, noutaja kokeili käydä myös spanieliin kiinni. Jotenka lähdettiin sitten pois ja machomies jäi yksikseen puistoon.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin käy. Toivottavasti viimeinen! En tiedä onko nämä sattumukset osasyy tuohon Saivan lisääntyneeseen haukkumiseen. On kuitenkin aina menossa innolla tutustumaan.

Tosiasia on, ettei Saivakaan aina käyttäydy kuin pikkuenkeli. Se haukkuu puistoontulijat aidan läpi. Heiluttaa häntäänsä, eikä näytä hampaita, murise (joskus painiessa kylläkin) tai räyhää. Saattaa juosta pienempiensä yli, mutta alistuu todella nopeasti itsensä kokoisille ja isommille, mikäli tilanne sitä vaatii.
En koe olevani erityisen suojelevainen. Välien selvittelyt ovat tavallisia, enkä panikoi heti jos Saiva pikkaisen vinkaisee. Vahinkojakin kun sattuu.

Ihmettelen kuitenkin miksi sellaiset koirat, jotka on jo moneen kertaan todettu aggressiivisiksi, pitää tuoda puistoon, mikäli siellä muita koiria on? En halua näiltäkään koirilta kieltää puiston iloja, mutta kun muita koiria tulee paikalle/on paikalla, niin vihaisen koiran olisi aika lähteä kotiin.

Onko koirapuisto edes koiraystävällinen paikka alkuunkaan? Jotkut sanovat, ettei koira tarvitse muita kuin oman laumansa. Lauman ulkopuolisten koirien tapaaminen stressaa jne. Ja kenties, jos meillä olisi vaikka toinen koira, niin emme puistoissa kävisi. Laumaamme kuitenkin kuuluu vain yksi koira ja se on Saiva, jolta en halua kieltää toisen koiran kanssa leikkimisen tuomaa iloa.

torstai 18. helmikuuta 2010

Saiva - nimen historiaa

Koskapa moni vastaantulija ja koirapuistolainen kummastelee meidän Saivan nimeä, niin kirjailenpa tännekin aikani kuluksi, että mikäs kumma se tämä tämmöinen nimi on. Siis Saiva, ei Saima tai Saila.

Nimen valinnasta. Halusin joko jonkun perisuomalaisen nimen, esim. Hilla, Kaarna, Halla tms. tai jonkun saamenkielisen nimen. Kallistuin lopulta saameen, lähinnä siksi, koska halusin jonkun erikoisemman ihan senkin uhalla, että saan kummasteluja osakseni. Lisäksi vanhat uskonnot ja mytologiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja saame oli hyvin luonnollinen valinta lappalaisen nimeksi. Suuntasin siis kirjastoon ja etsin käsiini sen ainoan saame-suomi-sanakirjan, jonka löysin kivuttomasti. En tiedä mitä saamea kirja oli, niitäkin kun on useampia. Luin sen läpi, kirjoitellen samalla ylös parhaimpia. Etsin siis nimeä, joka kuulostaisi hyvältä, olisi helppo lausua ja jolla olisi jokin mukava merkitys. Kamppailin pitkään Niehkun ja Saivan välillä. Niehku tarkoittaa haavetta, unelmaa. Saiva taas... siitä seuraavaksi.

Merkityksestä. En muista enää, löysinkö sanan saiva kirjasta vai netistä, mutta sillä on monta merkitystä riippuen miten sen kirjoittaa. Ilmeisesti pelkkä saiva tarkoittaa makeaa vettä. Tätä en edes itse tiennyt ennen kuin eräs tuttava sen kertoi googletettuaan. Minä viehätyin hieman eri merkityksistä, mutta käytännön syistä Saivan nimi on ilman heittomerkkejä, vaikka seuraavat sanat ovat heittomerkeillä.

Sáiva tarkoittaa shamaanin apuhenkeä.
sáiva sarva eli peurahärkä oli noidan toinen minä ja tämän puolestataistelija sisätason matkoilla. Sáiva leddie oli linnunhahmoinen auttaja ylisessä ja Sáiva guelie puolestaan oli kala, joka toimi oppaana alisen maailman vainajalassa.
Tästä lähti myös idea, että jos joskus aloitan kasvatustyön ja vieläpä suomenlapinkoirilla, niin haluaisin kennelnimeksi Sáiva beanan, Saivan kunniaksi. Beana on saamea ja tarkoittaa koiraa. En tiedä onko tämä oikea oppisesti väännetty, mutta ideana kuulostaa mielestäni hyvältä.

Sàiva -henget olivat myös muille saamelaisille, ei vain shamaaneille. Henget toivat poro-onnea, suojelusta ja opastusta, mutta vaativat vastalahjana uhreja. Hengen saattoi myös luovuttaa, myydä tai periä toiselle ihmiselle. Shamaaneilla sáiva-henkiä oli useampia.

Saivá tarkoittaa puolestaan saamelaisten pyhää järveä, joka oli erityisen kirkasvetinen ja syvä, ja josta ei lähtenyt laskujokia. Saiván rannalla suoritettiin uhrimenoja ja jotkin järvet olivat räppänäjärviä, joissa oli luukku järvenalaiseen järveen eli järvessä oli kaksi kerrosta.

Jokohan siinä oli kaikki. Toivottavasti tämä valaisi hieman nimen merkitystä.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Tavoitteena helppo päivä

Karmeaa flunssaa uhmaten käytin Saivaa koirapuistossa, Myssla omistajineen kun oli sinne menossa ja kysyi josko lähettäs. Aattelin, että ehkäpä hetken värjöttely puistossa tuo rauhan loppuillaksi, herrakin kun lähti treenaamaan heti töiden jälkeen ja kotiutuu tunnetusti vasta kymmenen aikoihin. Ainakin tähän asti taktiikkani on toiminut, kerran on käynyt pisulla sen jälkeen kun tultiin. Niin väsynyt ettei jaksa edes mamin pärskimisiin reagoida (eikä mun aivastelut ole mitään siveellisiä suhauksia).

Tänään ei ole tehty mitään, ei edes yksinoloja! En ole yksinkertaisesti jaksanut, en en ja en. Annan se itselleni anteeksi, sairaana ei aina jaksa. Saiva muuten nukkui melkein puolituntia nojatuolissa. Ikinä ennen ei ole siinä nukkunut, sisäinen prinsessa taisi iskeä? Tosin hyppäsi alas nukkumaan kovalle lattialle, kun aloin ihmettelemään. Kyllä se vaan on perussuomalainen junttura. Aika äijä vaikka narttu onkin.

Niin ja Mysslan omistaja oli Mysslan mittaillut tuossa ja ilmoitti mitaksi sellaiset 42-43 cm, joten eiköhän oma "arvaukseni" osune aika lähelle.

[Joskus mietin, kuten nyt, olenko ihan huono koiran omistaja, täysin epäonnistunut tehtävässäni kasvattaa kunnon koirakansalainen. Tuon kanssa kun on ilmennyt hankaluuksia, joihin en uskonut ensin joutuvani. Osa hyvin pieniä: herkkä vatsa ja pelko pilliin, toiset suuria: yksinolo ja autoilu. Ongelmakoiraksi en kyllä luokittele, en ja en. Noh, tällaista turhanpäiväistä pohdintaa, joskus pitää purkaa ajatuksiaan.]

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Saiva 6 kk

No niin, Saivahan on nyt saavuttanut sen puolen vuoden iän ja nyt vasta saatiin tarpeeksi edustavia kuvia, emännän mielestä edustavia, Saivallehan kelpaisi varmasti nuo vauhdikkaammat, joita minä en kelpuuta. Painoa on se noin 11 kg ja säkä noin 41 cm (itse mitattuna, joten huom. virhemarginaali). Pyysin Mysslan omistajaa mittaamaan Mysslan, jotta olisi joku vertailukohta omille mittaustuloksille, että ehkäpä tällekin saataisiin joku varmuus.

Käytiin tänään läheisessä koirapuistossa, vaikka flunssa kolkuttelee ovella. Lähinnä halusin kokeilla puiston ulkopuolella kontaktia ja onnistui ihan ok, paremmin olisin halunnut sen menevän. Toisaalta en voinut paljoa vaatia, Saiva on niin pieni vielä ja puistossa oli sillä hetkellä vain yksi koira joka vinkui Saivalle, joten... Ja kun välimatkaa oli enemmän onnistui hyvin. Sain lähempänäkin kuitenkin lopulta kuuntelemaan ja katsomaan meikäläistäkin välillä, siitä palkkio ja leikkimään.

Mutta tässä nyt pari kuvaa isosta tytöstä, räpsittiin tänään pihassa.

Ylhäällä: yksi onnistuneimmista kuvista ikinä, näyttääkin ihan itseltään!
Alhaalla: elämä on varmaan ihan tylsää, kun lumet sulaa.


keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pilli toimii päinvastoin

Jaahas, koirapilliä alettiinkin naksuttimen sijasta tuossa illalla kokeilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Saiva pelkää sitä. Kiva kiva ja hyvä minä. Mitähän tein väärin? Puhalsin ensin pikkaisen pilliin ja annoin superhyvääherkkua (kanafilee) ja kehun, sitten uudelleen jne. Meni ihan ok, puhalsin sitten vähän kovempaa, tottumattomana puhalteluun tuli ehkä vähän kovempaa kuin aioin, mutta ei todellakaan niin kovaa kuin pillistä lähtee. Ja tytteli ryntäsi karkuun. Loppuillan on kyräillyt meikäläistä ja pilliä, joka roikkuu nyt tuolin selkänojalta siedätyshoitona.

Tarkoitus olisi siis opettaa se luoksetulo, mutta vaikutus päinvastainen, joten vinkkejä? Hyviä, kellään? Ei viitsisi huvikseenkaan pilliin puhallella siedätyksenä, kun se sen idea vähän katoaa siinä hommassa.

Niin ja tuohon autoiluun myös vinkeitä vinkkejä kaivataan edelleen, jos jollain oisi vinkata?

Uuden opettelu alkakoon

Käytiin Saivan kanssa äskettäin Mustissa & Mirrissä ostamassa naksutin ja koirapilli, ja tokihan piti sitten tyttelille ostaa nahkaluukin, kun meinaavat uhkaavasti loppua.

Naksutintahan en ole Saivalle opettanutkaan, aiemmin arvelin koko vehkeen olevan ihan turha, mutta totesin sitten, että ehkä on helpompi sellainen ostaa kuin taistella valtavirtaa vastaan. Esimerkiksi koiratemppukirjassa, temppujen opettelussa käytetään naksutinta. Niin, että jos tänään sitten saisin koiruuden tajuamaan, että naks = hyvä juttu! Mutta ei vielä, pitää odotella että kaveri on hiukkasen skarpimmalla tuulella. Maksoi 4,90e.

Koirapillikin ostettiin, kahdella äänellä, ei yliääni. Yliäänet oli metallisia ja metalliin tuppaa huulet jäämään pakkasilla kiinni, jotenka tämä on sitten "Buffalo Horn Whistle". Trixie on vissiin merkki ja maksoi 7,50e. Ajattelin pillillä opettaa tuon luoksetulon metsäreissuja silmällä pitäen. Kun omistaa tällaisen vienon äänen, niin pilli on ihan kätevä keksintö. Ja hyötyä luulisi olevan siitäkin, että ääni pysyy samanlaisena eikä vaihtele "tule!":sta "tule nyt perk***":seen. Saa ny sitten nähä kumman opettelu ensin aloitetaan, ei viihti kahta uutta asiaa ottaa.

Lenkillä taistellaan edelleen haukkumisen kanssa. Helkkarin koirat, kun aina tuppautuvat yllättämään nurkan takaa. Herra menee huomenna treeneihin töiden jälkeen, niin me tytöt varmaan sitten mennään helpoimman kautta ja käydään kuluttamassa energiat koirapuistossa.

P.s. Saivahan on jo puolivuotias ja vähän päälle, ilmoittelen mitat ja laitan kuvan, heti kun herran kanssa saadaan turrukka mittailtua ja kuvailtua.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Viikonloppureissusta palanneena

Eilen illalla kotiuduttiin taas Ouluun reissun päältä. Mukavaa oli, Saiva sai kiusata äidin chihuja. Se on oppinut, että kun Pilveä huitaisee tassulla tai sille haukkuu, niin Pilvi hermostuu ja alkaa jahdata. Pilvi on siis ihan raivona ja Saiva riemuissaan kun toinen "leikkii", hohhoi noita kuonolaisia. Kummini koira, cairnterrieri uros noin 4v., olisi Saivan mielestä myös ollut aivan älyttömän kiva kaveri, melko samankokoinenkin nimittäin. Mutta eihän ukkeli perustanut Saivan innokkuudesta. Mökillä juoksivat keskenään, mutta ei puhettakaan, että olisi viitsinyt riehakkaan tyttelin kanssa painia.

Saiva osasi tosi nätisti olla mummolassa, ei turhia höseltänyt tai vetänyt ralleja pitkin taloa. Tietysti oli aika jännää olla uudessa paikassa ja paljon ihmisiä hyöri ympärillä. Yötkin meni mukavasti, mitä nyt emäntä ei saanut nukuttua; Saivan rapistellessa sängyn alla Pilven murina alkoi kuulua peiton alta.

Autoilua tuli ihan reippaasti, yli tuhat kilometriä. Ollaan huomattu, että Saiva matkustaisi mieluiten ihmisen vieressä, puolittain sylissä. Ja kuolaa vähemmän ihmisen lähellä. Mietin kuitenkin, että miten olisi tämän asian kanssa parhain keino edetä: annetaanko turrukan matkustaa takapenkillä yksikseen vai istuuko toinen meistä sen kanssa takana turvana (ilman lohduttamisia toki)? Tulevaisuudessa helpointa olisi, että osaisi yksikseen olla takana. Mutta vaikuttaako pelkäävän koiran "yksin" matkustamaan jättäminen meidän väliseen suhteeseen ja luottamukseen?

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Masu sekaisin

Kiva herätys oli tänä aamuna. Ripulin sekainen kakkis puoliksi matolla. Missä välissä lieneekään tullut. Sitten Saiva aamupissille, noh, rehellistä ripulia tuli tällä kertaa. Joten takapuolen pesu oli myös jo aamun ohjelmistossa, kun tavara tarttui persuuskarvoihin.
Tälle aamua on jo ehditty oksentaakin. Tuli jalkoihin istumaan, kun luin kirjaa ja alkoi yökkimään. Mulla on ollut tapana siirtää koira pois matolta jos alkaa yökkimään ja olen sitten pitänyt kiinni tyttörukasta oksentamisen ajan, ettei siirry takaisin matolle. On tietysti tästä oppinut, että mami pitelee kiinni. Okset siis tuli, joku möykky nesteiden seassa sieltä tuli ulos. Äsken vinkui ulos ja juoksun kanssa juostiin tutulle kakkispaikalle ripuloimaan.

Saas ny nähä, miten tämä tästä helpottaa. En uskalla yksinkään jättää ja lähteä ostamaan helpotusta. Herrakin lähti töihin kiireellä (meinasi myöhästyä), joten sieltäkään suunnalta ei ole apua tulossa. Yksinolotreenitkin on varmaan tänään tuota ovi kiinni - ovi auki linjaa, kun en yksinkertaisesti uskalla jättää tuota vahtimatta. Onneksi on kuitenkin vettä juonut ja nyt nukkuu.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Haaparannan tuliaiset

Käytiin tänään Mysslan omistajan kanssa Haaparannassa ostoksilla. Myssla tuli aamusella leikkimään meille, kun omistajansa kävi asioilla ja sitten ajeltiin Kemiin, johon tiputettiin koiruudet hoitoon ja ajeltiin Haaparantaan. Saiva oli ollut ihan nätistä, ilmeisesti yksi (vai kaksi?) pissiä oli vahingossa tullut. Käytettiin koiria sitten vielä jäällä juoksemassa ennen kuin lähdettiin ajelemaan takaisin. Nyt on hikkipikkisen väsy, kun ei ole käytännössä nukkunut koko päivänä. Autoillessahan siis ei nuku, eikä hoidossakaan malttanut kuin tovin koisata.

Saiva sai tuliaisia: uusi panta, piiitkä hihna (melkein 4m), kongi, pari pehmoa, siankorvia, kanafileitä, sääriluu ja kilon säkki erilaisia herkkuja (vain 10e!). Ostokset suoritettu Djurmagazinetissa, Ikeassa ja Ollikaisella.