Pöljä, pätevä pentu

Hilpa on kaksijakoinen penska, toisena päivänä se aiheuttaa harmaita hiuksia ja tuumailuja, että pitäiskö koko otus viedä takaisin kasvattajan hoteisiin, ja toisena päivänä siitä on vaan niin ylpee ja oottaa innolla tulevia koulutustuokioita.

Mutta aloitetaas alusta. Keskiviikkoiltana suunnattiin pitkästä aikaa mökille ihan yökuntiin ja samalla käytiin myös toistamiseen saaressa eli oli Hiipan toinen venereissu.

Saaressa Saiva rallasi menemään Nitan kanssa, joten siitä ei suuremmin kuvia ole, kun viuhtoivat vaan mennä ohi hirmuista haipakkaa. Hilpa pysyi lähistöllä, mitä nyt välillä laukkoi vähän matkaa isojen perässä, kun ne viilettivät ohi, ja chihut tietenkin pyörivät melkeinpä jaloissa. Ilta alkoi jo hämärtää.

Kierrettiin saari kerran ja lähdettiin sitten paluumatkalle, nimittäin taivaanrannasta nousi uhkaavia pilviä, jotka jysähtelivätkin sitten komeasti parin tunnin päästä, kun oltiin mökillä suojassa. Koirat siis jollaan ja matkaan. Meillä on tapana pitää koirat hihnoissa ja hihnat kädessä, kun veneillään, ja itse pidän hihnat sen verran tiukalla, että koirat yltää nippanappa kurkkimaan reunan yli, mutta nyt ilmeisesti kävi joku ajatusvirhe, sillä kun käänsin katseeni koirista lähestyviin ukkospilviin niin samantien huomasin, että hihna tiukkeni kädessä. Käännyin heti katsomaan niin eipäs Hilpaa näkynyt missään. Karjaisin jotain epämääräistä "ei" ja "pysäytä" välimaastosta ja aloin kiskomaan hihnasta. Moottoriveneessä kun oltiin, niin Piippa oli painunut veneen alle uppeluksiin ja ilman hihnaa se olisi todennäköisesti päätynyt potkuriin. Hyi, en halua ees aatella. Virta oli sen verran kova, etten saanut penskaa ylös kuin vasta sitten, kun veneen vauhti hiljeni, mihin ei varmastikaan mennyt oikeasti kuin ehkä 5 sekuntia jos sitäkään., mutta hetki tuntui pieneltä ikuisuudelta. Kaikenlaiset kauhuskenaariot pyöri mielessä, kun kiskoin litimärkää pentua takaisin veneeseen, mutta kunnossa se oli. Järkyttynyt ja tärisevä, mutta muuten kunnossa. Ilmeisesti hihna oli sen verran löysällä sitten kuitenkin, että Hilpa pääsi hyppäämään keulasta. Jarrutuksia tai kiihdytyksiä tai pomputtavaa aallokkoa ei ollut, joten ne eivät selitä sitä, miten penikka veteen joutui. Loppumatkan Hips istui tiukasti miun kyljessä vettä valuvana, näytti surkeaa naamaa ja tärisi. Ihan lopussa se alkoi virkistyä ja mökille päästyämme se juoksi samantien vetämään rallia pitkin mättäitä. Seuraavana aamuna käytiin liikkumattomassa veneessä istumassa eikä tuo ollut milläsäkään paitsi sitten, kun rupesin nostamaan sitä keulan kautta pois, niin vähän mietiskeli, että tulisiko vai ei.
Mutta sanonpa vaan, että huhhuh. On niin ehtiväinen otus tuo, että sekunniksi kun katseensa kääntää, niin on jo pulassa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Tässäpä vielä muutama kuva mökiltä.

Uljain

Punertaa jo

Pilvi tarkkailee tilannetta

"Hilpa, EI kiusaa"

Pallopallopallopallo

Alussa mainitsin, että välillä on myös hetkiä, kun Hilpasta saa olla myös hyvillään. Torstai-iltapäivänä vein Hilpan sen ensimmäisiin häiriötreeneihin, jonka järjestää paikallinen koiraharrastusyhdistys, jonka jäsen en ole, mutta koulutus oli hieman kalliimmalla hinnalla avoin myös ei-jäsenille. Koulutus on myös siitä kiva, että jokainen käyntikerta maksetaan aina erikseen, eli en sitoudu mihinkään. Sinnepä siis suunnattiin Hilpan kanssa ja yllätyksekseni paikalla oli ihan mukavasti koiria. Oli saksanpaimenpentu, pari spanielia, havannankoira, mitteli ja cairni, sekä etäämpänä rauhoittumista harjoitteleva tuttu Tedi-kaveri. Alkuunsa Hips vähän pöhähteli muille koirille, mutta aikansa siinä katseltuaan rauhoittui. Kouluttajan todettua, että tällä kertaa paikalla on paljon nuoria koiria ja pari ihan pentuakin, hän päätti, että otetaan ihan vain kontaktiharjoittelua ja luoksetuloja, mikä toki sopi meille oikein hyvin.

Hilpa yllätti miut totaalisesti. Sille on tähän asti ollut vähän vaikeaa ottaa katsekontaktia, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun alkoi tuijotella meikäläistä jatkuvasti namin toivossa. Kun kontakti oli hyvä tässä vaiheessa, lähdettiin pujottelemaan muiden koirakoiden lomitse ja palkkaamaan kontaktista. Vähäks pähee penikka, sen keskittyminen herpaantui vain rähähtävän koiran kohdalla ja kun sattui jäniksenpapanoita hollille. Hiippa sai tosi paljon kehuja hienosta kontaktista ja kouluttaja yllättyi perinpohjin, kun sanoin, että tää on eka kerta, kun häiriössä reenataan. Ennen luoksetuloharjoituksia Tedi tosiaan saapui paikalle ja Hilpa tunnisti sen haukun, joten aattelin, että mitenhän tässä käy. Mutta se tuli täysiä juokse, kun kouluttaja irrotti hihnan käsistään. Mun hieno taitava pentunen!

Alkusyksyn tuulia metsissä ja pelloilla

Pidennetty viikonloppu Kajaanissa oli touhua täynnä. Majoituttiin tuttuun tapaan Mysslan ja Kelmin kotosalla ja varsinkin jälkimmäiseksi mainitulla ja Hilpalla oli aivan hirveän lystiä, kun saivat painia keskenään sielunsa kyllyydestä päivätolkulla. Öiksi ne kyllä hyvin rauhoittuivat, ei tarvinnut ryhtyä eristämispuuhiin. Lauantaina allekirjoittaneella vierähti noin 7h lappalaiskoirien pk-mestaruuskisoissa esineruutua polkiessa ja seuratessa, sekä hakumetsässä maalimiehenä pötkötellessä ynnä muita toimia hoitaessa. Varsinaisen kisaosuuden päätyttyä ilmoittauduin myös vapaaehtoiseksi maalimieheksi, kun eräs kisojen vastaavista kysyi voisiko pari tyyppiä jäädä vielä hetkeksi metsään, jos hän tekisi harjoituksen omalle koiralleen. Eli mie sain ihan aimo annoksen tutustumista kyseiseen lajiin ja oli mukavaa! Koiratkin olivat kuulema hyvin viihtyneet hoidossa. Talkoista kotiuduttuani vietiin karvainen nelikko lähimetsään humputtelemaan ja otin kamerankin mukaan, vaikka ei kyllä mitään varsinaista kuvausinspistä ollutkaan. Samasta syystä kuvasaaliskin on heikko. Saiva joutui olemaan kiinni, koska mokoma vouhotti niin kovasti oravien ja jänösten perään.

Tiheässä kuusikossa alkoi olla jo kuvaamisen kannalta liian hämärää. Eikä penikoitten sinkoilu yhtään auttanut tilannetta, joten suurin osa kuvasaldosta olikin tätä luokkaa:

Kelmin luoksetulo

Piippakin

Myssla

Hienosti alkaa Hilpakin jo hoksata, että paikoillaan voi istua pidempäänkin kuin kaks sekuntia. Saivankin ois toki voinu istuttaa tohon kivelle, mutta eipä älyyntyny. (Hilpa ja Kelmi vaihtoi valjaita päittäin, kun Kelmillä oli liian isot valjaat ja Hilpalla liian pienet. Näinhän tämä meiltä käy!)

Hampaatonna ei oo helppoa syödä mustikoita.

Joka päivä käytiin tuossa samaisessa metsässä, mutta sunnuntaina haluttiin vähän vaihtelua ja hurautettiin katsomaan, että onko tutulta pellolta jo korjattu sato. Ja tadaa, sängellähän se oli! Saivakin pääsi vapaaksi, mikä nyt ei sinänsä ollut virhe, mutta pääsin pitämään tuota noin.. hmm.. hieman sulkeisia, kun tyyppi taantui korvattomuuden suhteen jollekin teiniasteelle. Ei ollenkaan Saivan tapaista, tosin S oli muutenkin aivan kummallinen koko viikonlopun myös esim. hihnakäytöksen suhteen. Mutta sulkeisten jälkeen oli paremmin korvat päässä, positiivista sinänsä.

Pentusinkoilua

Myssla

Kelmiys

Puikkis-Piippa

Hilipan luoksetulo

Osasi Saivakin - sitten lopulta

Paljon kiitoksia issikoille ja emännälleen rattoisasta viikonlopusta!