perjantai 23. helmikuuta 2018

Pennut 7 vk

Sannalla on ollut seiskaviikkoisten kanssa melkoinen kiire. On vilinää ja vilskettä, vaikkei noita neljää enempää olekaan! Nämäkin kuvat ovat Sannan käsialaa, kun ne ovat parempaa laatua kuin nuo omat kötöstykset.

Aikamieli eli Áhppi lähtee Pattijoelle, jossa sen lähipiiriin kuuluu Rihtu-isi, Peikko-ukki ja ukin velipuoli Gievra. Samassa taloudessa on vaikuttanut myös isoukki Čáhppe!


Ihalempi eli Lempi jää Sannan luo, jee!


Ikitiera eli Hukka lähtee Rautjärvelle, jossa sillä on isoveli Otso (Miskajasmin Kulomusta). Hukan tulevaisuuteen kuuluu ainakin Otson kaverina toimiminen eläinavusteisessa valmennuksessa, jännittävää!


Kaukamoinen eli Vili lähtee Lieksaan pienelle ratsastustallille tallikoiraksi. Mummonsa jalanjäljissä kulkee siis tämä pikku mies!


Vielä muutama ulkoilukuva, nämäkin Sannan ottamia.







tiistai 20. helmikuuta 2018

Mutiaiset

Jääkausi alkoi tänä talvena myöhään, mutta on nyt tässä kuussa uskaltauduttu sinnekin ulkoilemaan. Hilpan ollessa mamalomalla lauma on kovin musta.

Aatu täyttää maaliskuussa jo vuoden. Komia nuori mies.




Saiva täyttää tänä vuonna jo yhdeksän vuotta, mutta hyvin jalka nousee ja tykkää puuhailla samaan malliin kuin ennenkin.












torstai 15. helmikuuta 2018

Pennut 6 vk

Kuusiviikkoispäivänään penskat pääsi Sannan kuskaamana eläinlääkäriin tarkastukselle ja sirutukseen. Olipa tuo myös ensimmäinen autoilu! Muuten tyypeillä kaikki ok, paitsi Aikamielellä ja Ikitieralla ei vielä ollu pallurat laskeutuneet. Myöskin Ikitieralla on kulmahampaissa jonkinlainen virheasento, ne osoittavat vähän liikaa sivuille. Huomattiin ne jo aiemmin, mutta eivät ole pentua vaivanneet, niin tohdittiin ootella ell-tarkastukseen asti. Ell ei ollut moista aiemmin nähnyt, eikä meidän kyselyjen perusteella löytynyt kokemuksia muiltakaan, joten seurantalinjalla ollaan. Nähtäväksi jää ovat pysyvät hampaat sitten oikeassa linjassa.



Me kävimme sitten illan päälle katsomassa pentuja ja Saiva & Aatu pääsivät myös tutustumaan pikkuisiin. Saivaa pennut eivät juuri edes noteeranneet, ajattelivat varmaan että tämmönen musta ja karvainen kuuluu asiaan. Innokas Aatu herätti hieman kummeksuntaa, tosin kummeksunta oli molemmin puolista! Hyvin se kuitenkin meni, labbiksen viuhtova häntä herätti suuresti kiinnostusta sitten loppujen lopuksi.

Kaukamoinen
Ikitiera
Ihalempi
Aikamieli

torstai 8. helmikuuta 2018

Pennut 5 vk

Penskoilla pyörähti mittariin jo viisi viikkoa! Kaikki kuvat taas Sannan käsialaa (en voi tarpeeksi kiittää ahkeraa kuvailijaa!).

Kaukamoinen
Ikitiera
Ihalempi
Aikamieli
Aikamieli
Ihalempi
Ikitiera
Kaukamoinen

perjantai 2. helmikuuta 2018

Pennut 4 vk

Pennut täyttivät neljä viikkoa 1.2. ja olivat alkaneet maistelemaan kiinteää ruokaa, sekä valloittaneet talon. Tällä kertaa en päässyt madottamaan pentuja, mutta osa oli jopa suht mieluusti nieleksinyt tahnaa. Kehitystä tapahtuu siis tässäkin asiassa!


Mama ei pääse sohvan alta, koska pentu!



Yllä olevat kuvat on kuvannut allekirjoittanut päivä ennen "viikkosynttäreitä", alla olevat on kuvannut Sanna P.

Kaukamoinen
Ikitiera
Ihalempi
Aikamieli
Aikamieli
Ikitiera ja mama
Ihalempi
Ikitiera ja Ihalempi
Ikitiera
Kaukamoinen