Paitsi ettei laulava, vaan ihan rehellisesti haukkuva. Käytiin koirapuistoilemassa ja ensi alkuun siellä ei ollu kavereina kuin harakoita. Sai tirpat muuten kyytiä! Portilla käskin Saivan istumaan (kuten tapana on), hyvä kun malttoi persaus pysyä maassa, kun näki harakat sapuskoimassa. Ja luvan saatuaan häntä putkella kimppuun. Sai likka sinne ihan oikeitakin kavereita. Parhaimpana nuori sheltti. Vanhaenglanninlammaskoira siellä oli kanssa, mutta se oli vähän turhan kova kaveri. Piti ihan piippailla ja tulla jalkojen suojiin, kun kaveri innostui välillä liikaa. Onneksi korvan haava ei auennut siinä rytäkässä.
Ilmoitin Saivan ensi lauantain pentujen Match Show'hun. Katotaas miten siellä menee, vai meneekö mitenkään. Tavoite: saada Saiva kuuntelemaan ja kulkemaan kaiken sen häiriön keskellä. Kaikki muu onkin sitten plussaa.
Saiva on muuten oppinut erään äärimmäisen hyödyllisen taidon: tunnistamaan flexin äänen. Heti unohtuu penkkojen hajut ynnä muut kun korviin kantautuu flexin rasahdus. Kiva kun koirat käyttää uskomatonta oppimiskykyään elämää tärkeämpiin asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti