perjantai 6. marraskuuta 2009

Seinän järsintää ja ilmavaivoja

Mielenkiintoista tämä yhteiselo koiruuden kanssa kyllä on. Ei voi muuta sanoa. Nyt kaveri uinailee lattialla ja päästelee kauhean hajuisia paukkuja. Eilen syöttämäni liha oli ilmeisesti jo hieman pahaa, heitinkin sen kyllä pois heti kun hoksasin, että haisee hiukan omituiselle. Tänään onkin sitten Saivaa kovasti pierettänyt ja on ollut sikarit hiukan löysempiä kuin yleensä, useamminkin niitä näyttää tulevan. Yleensä isompi hätä on ollut noin kolmesti päivässä, mutta nyt kun vaihdettiin ruokamerkki ja oli vielä tuo liha-episodikin, niin on tullut huomattavasti useammin. Noh, eiköhän tuo tuosta rauhoitu.

Ulkosalla viereisellä tiellä on kovasti tehty tietöitä ja sekös on Saivasta ollut mahdottoman mielenkiintoista! Tyttelillä on koominen tapa istahtaa AINA, kun näkee jotain katsomisen arvoista. Eli vaikka olisi kuinka tiivis nuuskiminen/leikkiminen kesken, niin aina sen voi lopettaa ja istahtaa söpösti takapuolelle katsastelemaan, että mitäs tapahtuu. Työmiehistä tämä on todella huvittavaa. Viimeksi tänään oli eräs mukulakivien laittaja vilkutellut (ja naureskellut) Saikkulille, kun tyttö oli istua napottanut katselemassa miekkosen touhuja.

Eilen jätettiin Saiva vaihteeksi yksin kämppään. Onhan tätä tietysti aiemminkin tehty, mutta nyt se keksi syödä seinää, hups. Onneksi hampaat on sen verran pienet, että jäljet saa peitettyä. Muuten yksinolot ovat menneet ihan mukavasti. Ollaan jätetty mp3 nauhoittamaan keittiön pöydälle, että voidaan sitten kuunnella mitä typykkä on täällä tehnyt. Lähinnä hiukan vinkumista ensi alkuun ja kerran on haukkunut (ilmeisesti nukkea, jota ei yltänyt syömään. Siirrettiin se piiloon niin ei ole haukahdellut). Makuuhuoneen ovi laitettiin tänään kiinni, kun lähdettiin pois. Saiva kun on oppinut hyppäämään sängylle, eikä vielä luoteta siihen, että se siellä on kunnolla.

Rokotusajan varasin tytölle tänään, huomenna ostamaan matolääkettä. Saas nähdä mitä se siitä tuumaa. Ajateltiin myös, että tänään olisi kylpypäivä! Pitää opettaa kaveri pesuhommiin. Lisäksi kun on masu ollut aavistuksen löysällä, niin pitkissä persauskarvoissa on hiukkasen kakkia, niin pestäänpä ne samalla pois. Suihkussa on käynyt meidän kanssa aiemminkin, ettei suihkuava vesi tulisi kauhistuksena. Tykkää kovasti saalistaa pisaroita, joten jospa pesu ei olisi kovin kamala kokemus.

1 kommentti:

leila kirjoitti...

Hauska tosiaan tuo tyyli istahtaa katselemaan kiinnostavia juttuja. :)